sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Sheri Holman - Tyttö ja hänen varjonsa.

Aikoinaan kirjan nimi ja kansikuva sai minut nappaamaan kirjan kirjastosta mukaani joskus 2000-luvun alkupuolella. Tämä kuuluu siis niihin hyviin vanhanajan spontaaneihin bongauksiin, joista enää ei ole tietoakaan...

Pidin tarinasta aivan mielettömästi. Takakansiteksti ilmaisee asian ytimekkäästi "Historiallinen trilleri 1800-luvun teollisesta Englannista, prostituutiosta ja lääketieteen synkistä salaisuuksista." Tarina vei mukanaan ja onnistui nostattamaan kyyneleetkin silmiini. Muistan, että minua kosketti erityisesti ruton leviämisen kuvailu. Miten tauti on jo tarttunut, vaikka sairastuneet eivät sitä tiedä. He saaattavat tehdä ratkaisevia hyvänmielenpäätöksiä tulevaisuuden suhteen, vaikka tulevaisuus heidän kohdallaan tulee päättymään jo muutaman päivän päästä. En tosin ajattele kirjaa trillerinä vaan peruskaunokirjallisuutena, jota on höystetty jännittävällä aiheella.

Minulla on sellainen käsitys, että "kukaan" ei ole lukenut kyseistä kirjaa. Jos lukijoita kuitenkin löytyykin, niin onko tarina jäänyt mitenkään mieleen vai onko kirja ollut ihan keskivertoa tavaraa?

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa, kiitos vinkistä! Lukematta on, valitettavasti.

    VastaaPoista
  2. Luin sen joskus aikoinaan kun niin kovasti sitä aina kehuit.

    VastaaPoista
  3. Netta: Ei tainnut tehdä kovin suurta vaikutusta:D

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut kirjan varmaan kymmenen vuotta sitten. En muista kirjasta muuta kuin sen, että odotukset olivat korkealla, mutta en siitä sitten kuitenkaan niin suuresti välittänyt.

    VastaaPoista
  5. Marja: Joo, minusta onkin vähän tuntunut siltä, että saatan olla fanittamisineni aika lailla yksin:) Mutta kiva kuulla, että kirja on kuitenkin löytänyt lukijoita. En tosin yhtään osaa sanoa, millaista markkinointia kirja on osakseen saanut ilmestyessään 2001. Onko kyseessä ollut perusromaani vai kirja, jolle on ollut kustantamollakin suuret odotukset.

    VastaaPoista
  6. Luin äsken Booksyn arvion tästä kirjasta, ja nyt vielä uudelleen tämän sinun tekstisi (kiinnitin tähän huomiota jo huhtikuussa). Vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta, pakko lisätä tämä kirja lukulistalle! :)

    Kiitos vinkistä!! :)

    VastaaPoista