torstai 29. lokakuuta 2015

Nämä kirjat kannattaa lukea - TOP 100 lukukokemusta

Äitiyslomalla on todellakin aikaa kaikenlaiselle ekstratekemiselle. Nyt sain aamuyöstä vision kirjalistasta, johon kokoaisin 100 hienoa lukukokemusta 30 vuoden ajalta.


Kolme tuntia ahkeraa blogin selaamista, kirjahyllyn läpikäymistä, vanhojen lukupäiväkirjojen läpi kahlaamista ja muistin syövereiden kaivelua ja lista on valmis!


Suurin osa listalle päässeistä kirjoista on teoksia, joiden takana voin seistä tänä päivänäkin, mutta muutama teos pääsi mukaan silkasta nostalgiasäälistä. Neiti Etsivä ei tosiaan edusta kirjallista kärkikastia mitä tulee nuorten kirjoihin, mutta aikoinaan se on kuitenkin tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin esimerkiksi Pikku Prinssi, joten lopulta en voinut jättää sitä poiskaan. Tällaisia kirjoja listalla on kuitenkin ihan muutama.


Joten jos kaipaat lukuvinkkejä, niin ollos hyvä! Suosittelen!


Lastenkirjallisuus
1. Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut
2. Timo Parvela - Maukka ja Väykkä ja Karhu Murhinen
3. A.A. Milne - Nalle Puh
4. Ursula Jones - Prinsessa vailla valtakuntaa
5. Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu
Nuortenkirjallisuus
6. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
7. Enid Blyton - Viisikko-sarja
8. Merja Jalo - Nummelan ponitalli -sarja
9. Carolyn Keene - Neiti Etsivä -sarja
10. L.M. Montgomery - Runotyttö -sarja
11. L.M. Montgomery - Anna-sarja
12. Louisa M. Alcott - Pikkunaisia
13. Laura Ingalls Wilder - Pitkä talvi preerialla
14. C.S. Lewis - Velho ja leijona
15. Neil Gaiman - Hautausmaan poika
16. Philip Pullman - Universumin tomu - trilogia
17. Suzanne Collins - Nälkäpeli -trilogia
Lukuromaanit
18. Kate Morton - Paluu Rivertoniin
19. Alice Hoffman - Punainen puutarha
20. Carlos Ruiz Zafon - Tuulen varjo
21. Connie Willis - Tuomiopäivän kirja
22. Diane Setterfield - Kolmastoista kertomus
23. Lisa See - Lumikukka ja salainen viuhka
24. Sheri Holman - Tyttö ja hänen varjonsa
25. Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo
26. Joanne Harris - Sinisilmä
27. Sara Gruen - Vettä elefanteille
28. Shaffer & Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
29. Sarah Waters - Vieras kartanossa
30. Herbjorg Wassmo - Dinan kirja
Klassikot
31. Alexandre Dumas - Monte Criston kreivi
32. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
33. Juhani Aho - Rautatie
34. John Steinbeck - Hiiriä ja ihmisiä
35. Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
36. Dodie Smith - Linnanneidon lokikirja
37. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
38. Emily Brontë - Humiseva harju
39. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
40. George Orwell - Vuonna 1984
41. Mark Twain - Huckleberry Finn
42. J.R.R. Tolkien - Sormuksen ritarit
Kotimainen kaunokirjallisuus
43. Monika Fagerholm - Amerikkalainen tyttö
44. Aki Ollikainen - Nälkävuosi
45. Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
46. Anna-Leena Härkönen - Kauhun tasapaino
47. Katja Kettu - Kätilö
48. Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt
49. Pauliina Rauhala - Taivaslaulu
Ulkomainen kaunokirjallisuus
50. Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta
51. Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
52. Joyce Carol Oates - Blondi
53. Joyce Carol Oates - Sisareni rakkaani
54. Margaret Atwood - Nimeltään Grace
55. Margaret Atwood - Ryövärimorsian
56. Eowyn Ivey - Lumilapsi
57. Lionel Shriver - Poikani Kevin
58. Doris Lessing - Viides lapsi
59. Ian McEwan - Rannalla
60. Ian McEwan - Sovitus
61. Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
62. Anna Gavalda - Karkumatka
63. Gaetan Soucy - Tulitikkutyttö
64. Jose Saramago - Kertomus sokeudesta
65. John Irving - Ystäväni Owen Meany
66. John Irving - Oman elämänsä sankari
67. André Brink - Hiljaisuuden tuolla puolen
68. Fannie Flagg - Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe
69. Ann-Marie McDonald - Armon yö
Jännityskirjallisuus
70. Wilkie Collins - Valkopukuinen nainen
71. Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
72. Susan Hill - The Woman in Black
73. Preston & Child - Ihmeiden kabinetti
74. Camilla Läckberg - Kivenhakkaaja
75. Richard Matheson - Olen legenda
76. Tess Gerritsen - Jääkylmä
77. Antti Tuomainen - Parantaja
78. Marisha Pessl - Yönäytös
79. Ian McEwan - Vieraan turva
80. Minette Walters - Kuvanveistäjä
81. John Verdon - Sokkoleikki
82. Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
83. Rosamund Lupton - Sisar
84. John Ajvide Lindqvist - Kultatukka, tähtönen
Tietokirjallisuus
85. Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla
86. Merja Mähkä - Ihanasti hukassa
87. Hanna Tuuri - Irlantilainen aamiainen
88. Markus Bennemann - Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia
89. Katja Kallio - Elokuvamuisti
90. Gretchen Rubin - Onnellisuusprojekti
91. Sex and the City - Kiss and Tell
92. Paula Reed - Style Clinic
93. Rinna Saramäki - Hyvän mielen vaatekaappi
94. Deborah Spungen - Nancy
95. Lorenzo Carcaterra - Katuvarpuset
96. Jennifer Worth - Hakekaa kätilö!
97. Kaari Utrio - Bella Donna
98. Eila Jaatinen - Lasten suusta
99. Elina Hirvonen - Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009
100. Torey Hayden - Tiikerin lapsi


Kuinka monta kirjaa sinä olet lukenut listaltani? Täsmääkö lukumakumme kuinka paljon?


Olisipa kiva lukea muidenkin samanlaisia listoja!:)

2001 avaruusseikkailu

Arthur C. Clarke
1968 suom. 1969
195 s./Kirjayhtymä


Katsoin pari vuotta sitten Stanley Kubrickin ohjaaman elokuvaversion ja se on ollut yksi hämmentävimmistä elokuvakokemuksistani. En liioittele sanoessani, että alun apinakohtauksen jälkeen olin vähintään sanaton. Ja ei elokuvankatselu siitä sen helpommaksi muuttunut ja viimeistään pätkän lopussa olin taas auttamattoman pihalla. Siispä ajattelin antaa kaikilla klassikkolistauksilla pyörivälle kirjaversiolle mahdollisuuden. Ja se kannatti!


Sain siis tarinan jujusta paljon paremmin kiinni lukiessani. Alun apinakohtauskaan ei tuntunut lainkaan sekavalta, kun kokonaisuuteen tutustui kirjoitetussa muodossa. Googletin teoskaksikon lukemisen jälkeen ja opin, että Clarke ja Kubrick tekivät projektejaan samanaikaisesti ja yhdessä. Clarke siis käsikirjoitti elokuvaa Kubrickin kanssa ja samalla laajensi alun perin novellin mitassa ollutta tarinaansa kirjaksi. Siksi versiot ovat niin uskollisia toisilleen.


Tarinassa seurataan suurimmaksi osaksi Löytö-nimistä avaruusalusta, joka on matkalla Saturnukseen tutkimaan yhtä sen kuista, Japetusta. Matkalla ovat mukana astronautit Poole ja Bowman sekä kolme talviunta nukkuvaa tiedemiestä, jotka on tarkoitus herättää vasta määränpään ollessa lähempänä. Matkaan tulee mutkia, kun HAL, pitkälle kehitetty tietokone, alkaa toimia itsenäisesti ja astronautteja vastaan.

Lukukokemus oli yllättävän hyvä - elokuvan nähtyäni en uskaltanut asettaa liian korkeita odotuksia kirjaversiolle. Toisaalta tarina ei kuitenkaan tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, siis ollakseen kuitenkin klassikko! Koko kirjan ajan minusta tuntui, että tarinalla olisi vaikka millaiset mahdollisuudet viihdyttää lukijaa samalla kun pohditaan kansantajuisesti mitä avaruuden tuolla puolen onkaan. Periaatteessa ihan uskottavista lähtökohdista kummunnut tarina meni kuitenkin lopulta liian oudoksi minun makuuni. Olikin siis vähän outoa lukea kirjaa, jonka parissa toisaalta viihtyi ihan mielellään, mutta silti tuntui pitkästyvänsä aika ajoin...

Joka tapauksessa oli virkistävää lukea avaruusseikkailu pitkästä aikaa:)



tiistai 27. lokakuuta 2015

Meren voimia vastaan

Anni Blomqvist
1971 suom. 1976
277 s./Tammi
isotekstiset kirjat


Lähivuosina olen kahlannut läpi muutamaa kirjasarjaa. Myrskyluodon Maija on nyt edennyt neljänteen eli toiseksi viimeiseen osaan. Vuosien aikana Maija on kasvanut nuoresta neitosesta Myrskyluodon emännäksi, jolla on onnellinen avioliitto Jannen kanssa ja valtava lapsikatras.

En kokenut sen suurempia yllätyksiä Meren voimia vastaan -kirjaa lukiessani. Sarjan edelliset osat ovat jo osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että meri on armoton naapuri. Se antaa ja ottaa, ja kaikessa kauneudessaan se on alati vaarallinen luonnonvoima. Näin ollen tiesin, ettei Maijan elämän vastoinkäymiset jäisi kolmannessa osassa menehtyneeseen poikaan tai Myrskyluodon kodin tuhoutumiseen tulipalossa.

Ajankuva ja menneen maailman tunnelma on edelleen parasta Blomqvistin kirjasarjassa. Tarinankerronta on kuitenkin niin suorasukaista ja yksinkertaista, etten osaa suhtautua kovinkaan tunteellisesti Maijan elämän tapahtumiin, vaikka ne usein ovat suorastaan sydäntä särkeviä. Toisaalta kirjasarjan kuuluukin olla juuri sellainen kuin se on, sillä ei Maijallakaan ole aikaa jäädä murehtimaan vastoinkäymisiään. Pelkkä hengissä pysyminen vaatii joka päivä isoja ponnistuksia koko perheeltä.

Aikaisempia osia lukiessani olen pohtinut olisiko Maija jo sarjan viimeisessä osassa muodostunut minulle kirjalliseksi ystäväksi, josta on vaikea erota. Nyt kuitenkin uskon, että lukijasta etäällä pysyttelevä kirjoitustyyli on johtanut siihen, että Maija ei jää erityisemmin mieleeni elämään. Toisaalta kuitenkin tunnustan, että Maija on kotimaisen kirjallisuuden suuri naissankari, joka elää rankkaa ja kuluttavaa elämää meren armoilla. Ei voi kuin ihailla!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Säihkenäyttämö

Monika Fagerholm
2009 suom. 2009
456 s./Teos


Fagerholmin Amerikkalainen tyttö on yksi elämäni suurista kirjoista. Tarina teki aikoinaan suuren vaikutuksen minuun, kaikki vain jotenkin loksahti paikoilleen tarinaa lukiessa. Kirjassa kaksi nuorta tyttöä yrittävät selvittää kuka Bule-lampeen aikoinaan hukkunut amerikkalainen tyttö oikein oli ja mitkä tapahtumat johtivat tähän murhenäytelmään. Tarina todella haastoi lukijan, mutta onnistuin tavoittamaan sen rytmin yllättävän vaivattomasti ja nautin hurjasti unenomaisista tapahtumista ja tavasta jolla tyttöjen ystävyyttä kuvailtiin.

Ja siitä sain idean säästää Säihkenäyttämöä oikein hyvää hetkeä varten. Mikä virhe! Onkohan ikinä oikeasti käynyt niin, että säästeleminen olisi kannattanut? Minulla ei ainakaan tule sellaista tilannetta mieleen. Ja silti en onnistu oppimaan tästä virheestä!

Seudusta kertovat tarinat kietoutuvat toisiinsa ja erkanevat jälleen, sekoittavat todelliset tapahtumat ja mielikuvituksen lennon, kaikessa mitä tapahtuu on monta kerrosta... Fagerholmin kirjat eivät todellakaan päästä lukijaa helpolla ja selkeitä muistikuvia on todella vaikea tallettaa mieleensä tarinan edetessä. Näin ollen Säihkenäyttämön aloittaminen oli turhankin haastavaa, kun itsenäisen jatko-osan tapahtumat nojaavat Amerikkalaisen tytön tapahtumiin, joista en muista oikeastaan mitään.

Säihkenäyttämössä on uusi sukupolvi, joka esittää samat kysymykset. Myös kaksi aikuista naista, jotka aikoinaan tunsivat amerikkalaisen tytön tapauksen, joutuvat käymään läpi vanhoja tapahtumia, jotta oman elämän solmut aukenisivat. Kaikki tiet tuntuvat johtavan hukkuneen tytön tragediaan.

Valitettavasti tämän tarinan kyytiin ei niin vain hypättykään. Takeltelin tosissani ensimmäiset 100 sivua ja jouduin tosissani pohtimaan kirjan kesken jättämistä. Perheenlisäystä on odotettavissa ihan näinä päivinä, joten tiesin, että kirjan haastavuuden takia se olisi luettava joko ennen synnytystä tai sitten hamassa tulevaisuudessa kun aivot toimivat jälleen kunnolla kaiken yökukkumisen ja mahdollisen muun säätämisen helpotuttua. Päätin lukea kirjan nytheti.

Tarinan edetessä huomasin, että kirjassa on haastavampia ja helpompia kappaleita ja juuri noiden haastavampien (ja varmasti antoisampien) kappaleiden kanssa en onnistunut pääsemään samoille taajuuksille. Helpommin lähestyttävät kappaleet veivät tarinaa eteenpäin ja sain aina hetkittäin eläytyä tarinaan kuin Amerikkalaiseen tyttöön konsanaan. Nyt oli kuitenkin helppo ymmärtää miksi kaikki eivät pääse sisälle Fagerholmin tarinankerrontaan.

Lukukokemuksesta ei tullut vuoden kirjallista kohokohtaa, mutta lopulta olen ihan tyytyväinen, että en lähtenyt lykkäämään kirjan lukemista. Ja Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö ovat ehdottomasti kirjoja, jotka kestävät uudelleenluvun, joten ehkä jonain päivänä vielä uudelleen...

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tee siitä tapa eli kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä

Gretchen Rubin
2015 suom. 2015
295 s./Nemo


Tunnustaudun Gretchen Rubinin suureksi faniksi!

Kirjailijan aikaisempi teos Onnellisuusprojekti kolahti ja kovaa. Pääsin tuolloin miettimään oikein urakalla, että mikä minut tekisi arjessa vielä onnellisemmaksi. Päädyin silloin mm. näihin asioihin:

1) Sängyn petaamatta jättämisestä tuli mieheltä sanomista päivittäin. Tajusin, että kun vain alkaisin petaamaan oman puoleni sängystä heti herättyäni, parisuhteen yksi harvoista napinahetkistä jäisi pois ja makuuhuone muuttuisi kerralla viihtyisämmäksi. Parin vuoden aikana olen jättänyt sängyn petaamatta ehkä kaksi kertaa. Toimii!

2) Mietin miten oikeuttaisin lähes jokailtaisen tee+leivos-hetkeni niin, että ei tarvitsisi potea huonoa omatuntoa. Lisäksi ärsytti miten työpaikalla tuli niin nopeasti nälkä päivän alettua ja lounaallakaan ei tuntunut tulevan tarpeeksi täyteen. Siispä aamupalan kimppuun! Nykyinen maustamaton jogurtti, myslit, banaani, mahdolliset marjat tai omena ja chia-siemenet ovat tie jokapäiväiseen onneen. Parasta on, että aamulla ei tarvitse arpoa mitä sitä söisi, koska se on aina tuo sama setti. Kaupassa ei tarvitse arpoa mitä sitä ostaisi, koska täytän kaappiin vain tähän aamiaiseen kuuluvia ainesosia. Helppoa ja töissäkään ei enää kuollut nälkään ensimmäisen tunnin jälkeen!

3) Toinen kotioloissa napinaa aiheuttanut asia oli lahjakkuuteni tavaroiden levittämisen suhteen. Lähdinkin kokeilemaan kirjassa vinkattua 20 asiaa paikalleen -menetelmää. Laittelin joka ilta ennen nukkumaan menoa tavaroita paikoilleen ja muuta ei tarvittukaan. Sen enempää tavaraa harvoin edes lojui missään, mutta kodin yleisilmeeseen tuo pieni iltapuhde vaikutti ihan räjähdysmäisesti! Ajan kuluessa opin laittamaan ison osan tavaroista omille paikoilleen jo heti käytön yhteydessä, joten nykyään meillä on ihan naurettavan siistiä melkein koko ajan:)

Tee siitä tapa tähtää periaatteessa samaan kuin Onnellisuusprojekti. Tee hyvästä tavasta pysyvä, koska se tekee sinusta onnellisemman. Kitke huono tapa, koska se vähentää onnellisuuttasi. Kirjassa esitellään erilaiset ihmistyypit liittyen tapojen omaksumiseen ja pureudutaan siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kun yrittävät ottaa uutta tapaa haltuun.

Onnistuin lukemaan kirjan aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Olen voinut alkaa työstämään osaa tavoista osaksi omaa arkea nyt saman tien ja uskon, että minulla on ihan hyvät rahkeet onnistuakin. Minulla on esimerkiksi 5 vuoden päiväkirja, jossa on jokaiselle päivälle kysymys johon tulee vastata. Ongelmana on se, että täyttelen aina vastauksia pari kuukautta jälkijunassa ja oikeasti haluaisin tehdä sitä päivittäin. Tässä kaipaan ryhtiliikettä! Ongelma, johon haluttiin miehen kanssa molemmat perehtyä on se, että me ei ikinä tehdä ruokaa niin paljon että siitä riittäisi pakkaseen. Vaan nytpä tehdään ja ollaan ihan fiiliksissä molemmat. Pienellä kotikokouksella oli kauaskantoiset vaikutukset ja nyt on pakastin ensimmäistä kertaa elämässä täynnä:)

Iso osa muista tavoista onkin sitten sellaisia, että haluaisin omaksua niitä äitiyslomani aikana, kunhan tulokas on syntynyt. Ongelmana luonnollisestikin on se, että vasta kun uusi arki alkaa, voin alkaa tutkimaan miten omat ajatukset tavoista sopivat yhteen uuden elämän kanssa. Siinä mielessä kirja olikin hyvä lukea juuri nyt, sillä minulla on ollut kuukauden päivät aikaa pohdiskella millaista elämää toivoisin että viettäisimme perheenä. Mitkä asiat ovat tärkeimpiä meidän hyvinvoinnin kannalta ja toisaalta mihin emme haluaisi aikaa kuluttaa. Ja näistä on toki muodostunut hyviä keskustelunaiheita miehen kanssa.

Muutamia mainitakseni olemme miettinet mahdollisuutta käydä viikonloppuaamuisin salilla yhdessä koko perheen voimin. Meillä on mahdollisuus käyttää salia, jossa saisimme olla keskenämme ja yhden tunnin aikana minä saisin salitreenin, mies saisi salitreenin eikä tarvitsisi työaamuina herätä hillittömän aikaisin salille ja tosiaan jos ruokataukoja pitäisi pitää niin toinen voi kuitenkin jatkaa treeniä. Kävelylenkit pitäisi juurruttaa osaksi arkirytmiä, mutta vaikka rakastan kävelyä, en tykkää haahuilla yksikseni. Tarvitsen siis joko lenkkiseuraa tai tarkan kävelykohteen. Onneksi tässäkin on ongelma jo tiedostettu niin voi alkaa keskittymään ongelmaratkaisuun. Lisäksi haluaisin jatkaa hyvin alkanutta uusien reseptien kokeilua viikottain. Ennen ongelmana oli liiallinen keittokirjamäärä ja älytön irtoreseptien määrä. Nyt kun tehtiin suursyyssiivous, heitin 98% irtoresepteistä pois ja muutama keittokirjakin sai lähteä. Reseptien valinta helpottui huomattavasti ja olenkin kokeillut kuukauden aikana enemmän uusia reseptejä kuin aikaisemmin vuoden aikana. Ja tähän kun vielä yhdistetään isojen satsien teko, jotta pakkaseenkin menee ruokaa niin avot!;)

En usko, että henkiseen puoleen keskittyvillä self-help-oppailla olisi juurikaan minulle annettavaa. Käytännönläheisyys on ehdottomasti minun juttuni. Se, että saa lukea millaisia ongelmia muut ovat ratkoneet ja millaisia keinoja on otettu käyttöön. Ja tietenkin se vaihe, kun pääsee suunnittelemaan omia kuvioita. Hyvä lukukokemus ehdottomasti:)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Hietakehto

Sirpa Kähkönen
2012
336 s./Otava

En ole koskaan kokenut suurta imua Kähkösen Kuopio-sarjan pariin, mutta hänen kirjojaan on useaan otteeseen suositeltu minulle (mm. Jaana blogini 1-vuotissynttäripäivänä), joten olen vähitellen lämmennyt ajatukselle lukea niistä yksi. Hietakehto on sarjan itsenäinen kuudes osa.

Tarinan keskiössä on Kesäkallio, Selma Kelon huvila. Eletään vuotta 1943 ja elokuu on kauneimmillaan; kesäpäivät ovat pitkiä ja kuumia. Huvila on täynnä elämää, kun sukulaiset ja ystävät kokoontuvat paikalle ja henkilökuntaakin riittää ruokaa tekemään ja lapsia vahtimaan. Toinen maailmansota velloo ympärillä eivätkä lapsetkaan voi välttyä kuulemasta uusimmista käänteistä.

No, lukukokemukseen ei liity sen suurempaa draamaa, en vain ihastunut kirjaan. Yritin aluksi lukea kirjaa niin kuin lukuromaania, mutta tuntui ettei mieleenpainuvia henkilöitä tai kohtaloita oikein ollut ja henkilöhahmoja oli paljon. Lopulta tarina alkoi vain tuntumaan todella raskaalta lukea. Ajattelin pelastaa tilanteen ja jatkaa lukemista painottaen ajatukseni enemmän Suomen historiaan ja miten kiinnostavaa olisi saada lisätietoa 1940-luvun alusta, mutta näköjään luen mieluummin historian käänteistä ihan tietokirjoista, joten B-suunnitelmakin epäonnistui.

Sanoisin, että sodan käsittely lapsen näkökulmasta teki tarinasta mielenkiintoisen. Tunnelma oli pahanenteinen heti kirjan alusta lähtien ja se miten ajattelemattomasti aikuiset vetivät lapset osaksi sota-ajan kauhuja silloinkin kun se ei olisi ollut välttämätöntä... Mutta valitettavasti siinä ei ollut tarpeeksi, jotta olisin tykästynyt tarinaan.

Tässä taisi siis olla minun osaltani Kuopio-sarjaan tutustuminen. En luultavasti tule enää tarttumaan muihin osiin. Minulle kuppi jotain ihan muuta teetä, kiitos!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ruumistarha

Patricia Cornwell
1994 suom. 1996
313 s. / Otava


Vuosikausia vaalin haavetta, että joskus minulla olisi aikaa ja halua lukea kaikki Kay Scarpetta -sarjan kirjan putkeen. En enää muista miksi ajattelin, että juuri tämä jännityssarja ansaitsisi moisen erityishuomion lukijalta, joka yleensä lukee kaikista sarjoista vain muutaman yksittäisen kirjan.

Vuosien mittaan lukumakuni kehittyi kuitenkin toiseen suuntaa, sillä nyt jo yhden kirjan valitseminen tuntui olevan aikamoisen ajatustyön takana. Mikään takakansiteksti ei kirjastossa houkutellut ja Ruumistarhan valitseminen oli kompromissin tulosta. Lukeminen sentään oli leppoisaa ja tarina suurimmaksi osaksi varsin viihdyttävä.

Jos olisin ollut fiksu, olisin jo kotona googlaillut koko sarjan ja tutkinut niiden juonikuviot ja lähtenyt sitten metsästämään juuri sitä oikeaa Scarpettan kirjaa. Valitettavasti kirjastoreissu osui yksiin toisen pitkäaikaisen haaveeni kanssa ja kaikenlainen etukäteissuunnittelu kirjastoreissua kohtaan piti unohtaa. En muista milloin olisin edellisen kerran tehnyt yli 10 minuutin kirjastoreissuja. Niinpä olikin jo aika toteuttaa kirjastohaahuilupäivä, jonka aikana pyörin ympyrää hyllyjen väleissä, kasasin kaikkien aikojen isointa lainapinoa ja katselin rauhassa ympärilleni.

Joka tapauksessa, Köyhien kalmisto olisi ollut sarjan alkupäästä se, joka olisi kiinnostanut eniten (googletin kotiin päästyäni), mutta sitä ei kirjaston hyllyssä tullut vastaan. En tiedä oliko ensimmäiset osat nostettu jo varastoon vai ovatko ne lainassa näin hyvin. Hyllyssä oli kuitenkin useampi osa uudempaa tuotantoa ja se ne eivät kiinnostaneet minua lainkaan.

Ruumistarhassa poliisiylilääkäri Scarpetta päätyy pieneen Black Mountainin kaupunkiin selvittämään 11-vuotiaan Emily Steinerin murhaa. Tekotapa muistuttaa kovasti sarjamurhaaja Temple Gaultin tekosia, ja mies sattuu olemaan Scarpettan vanha tuttu. Tarinan sykkeeseen kietoutuu myös muista sarjan osista tutut hahmot Marino ja Scarpettan siskontyttö Lucy.

Sarjan kuudes osa oli tosiaan ihan viihdyttävä jännäriki, mutta mielenkiintoista loppuratkaisua lukuun ottamatta ei kovinkaan mieleenpainuva. Murha selvitetään lopulta sellaisin kääntein, ettei samanlaista lopputulemaan ole minulla tullut vastaan jännitysgenren suhteen kuin kerran tai kaksi. Muuten kirjan lukeminen enemmänkin vahvisti sitä tunnetta, että koko sarjaa ei kannata lähteä lukemaan.

En tiedä sarjan muista osista, mutta Ruumistarhassa oli aika paljon tekniikkaan liittyvää kuvailua, joka oli auttamatta vanhanaikaista. 90-luvun it-juttuihin liittyvät FBI:n supertietokoneet yms aiheuttivat lukijassa enemmänkin hilpeyttä. Siinä mielessä ei voi sanoa, että tarina kestäisi kovinkaan hyvin aikaa, koska sen ajan osaaminen oli otettu niin vahvasti osaksi tarinaa. Toisaalta kirjan olisi tietenkin voinut lukea aikamatkana 90-luvulle...

Nyt on vuosien uteliaisuus tyydytetty ja yksi Cornwellin kirja luettu. Voin jatkaa hyvillä mielin elämääni kohti uusia rikollisia seikkailuja ja kehitellä uusia kirjallisia megahaaveita, jotka eivät luultavasti ehdi toteutumaan ennen kuin olen jo muuttanut mieltäni... ;)

Osavaltio-haaste: Pohjois-Carolina

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Syksyinen lukumaraton 24h

Laskettuun aikaan on alle kuukausi aikaa, joten tokihan sitä vielä pitää kerran repäistä ja lähteä lukumaratonin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka oletan, että kirjat kulkevat jatkossakin osana jokapäiväistä elämää, niin ihan näin pitkälle rupeamalle ei luultavasti ole hetkeen aikaa, kun perhekoko pian kasvaa. Nautitaan siis viimeisistä överilukuhetkistä vielä kun siihen on mahdollisuus.


Aloitan lukemisen tänään klo 17 ja lopetan huomenna maanantaina samaan aikaan. Tällä hetkellä olo on vähän väsynyt, saa nähdä miten kirja pysyy kädessä. Aamulla tehtiin pyöräretki kirppikselle toiselle puolelle kaupunkia ja jatkettiin siitä päivää pienen syyssiivouksen muodossa ja lopuksi tein vielä ison satsin juurespataa, joten olen kuorinut ja viipaloinut enemmän kuin luulin olevan mahdollista.


Yleensä olen lukenut maratonin aikana n. 800 sivua, tavoittelenpa siis samoja lukemia tälläkin kertaa. Lukupinossa on niin ulkomaista kuin kotimaistakin kirjaa, klassikkoa ja ihan muutaman vuoden sisään ilmestyneitä kirjoja. Naisten ja miesten kirjoittamia kirjoja. Vanhoja tuttuja ja uusia lukukokemuksia. Novelleja, näytelmä, nuortenkirja ja kasa aikuisten kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä jokainen kirja tuntuu pitkältä (ovat noin 200 sivua jokainen), mutta  nyt mennään eikä meinata! Ehkä tämä väsymys tästä laantuu kun pääsee hyvän tarinan imuun...


---


Klo 17.00-20.50
195 sivua, 3 h 50 min


Gaétan Soucy: Tulitikkutyttö
1998 suom. 2001
195 s./Gummerus


Luin kirjan aikoinaan yläasteella ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen aina tiennyt lukevani kirjan vielä joskus uudelleen ja nyt tosiaan oli vihdoin tämän uudelleen lukemisen aika. Tarinassa täysin eristäytynyttä elämää eläneet sisarukset menettävät isänsä. Heidän on tullut aika kohdata maailma, joka on heidän kartanonsa ulkopuolella.


Lukukokemus oli tälläkin kertaa väkevä vaikka tiesin odottaa ahdistavaa tarinaa. Paljon oli kuitenkin yli 10 vuodessa jo ehtinyt unohtumaan, joten pahaa aavistellen luin kohti loppuratkaisua.


Tulitikkutyttö oli ehdottomasti hyvä aloitus lukumaratonille! Lukuvauhti pokkarilla oli noin 50 sivua tunnissa ja tarinan imu niin hyvä, että väsynyt mielikin vähän virkistyi - ja kauhistui.


Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin lue!


---


Klo 21.05-21.20
220 sivua, 4 h 5 min


Helmi Kekkonen: Kotiin
2009
128 s./Avain


Novelli Ilona


Päätin kerrankin kokeilla miltä tuntuu lukea yksittäisiä novelleja lukumaratonilla kokonaisten kirjojen välissä. Sanoisin jo nyt, että toimii hyvin ja leputtaa mielen ennen seuraavaa isompaa kokonaisuutta.


Kotiin sisältää yhdeksän novellia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa. Takakansi lupaa kohtaamisia, jotka jättävät jokaiseen henkilöön omat jälkensä. Ensimmäisessä novellissa Ilona on palannut lapsuudenkaupunkiinsa katsomaan sairasta äitiään. Vuosien puhumattomuus on luettavissa jokaisen rivin välistä. Kovin usein taitaa käydä niin, että haluaisi sanoa niin paljon ennen kuin loppu tulee, mutta sanoja ei ole. Haluaisi tutustua siihen henkilöön, joka on vanhemmuuden takana, mutta aika loppuu kesken.


Vähäeleinen ja silti onnistutaan sanomaan kaikki tärkeä - jos Kekkosen koko novellikokoelma jatkaa samalla linjalla, niin lukukokemus tulee varmasti olemaan merkityksellinen.


---


Klo 21.35-23.35
343 sivua, 6h 5 min


Henrik Ibsen: Nukkekoti
1879 suom. ensimmäisen kerran 1880
123 s./WSOY


Nukkekoti yllätti, vei suorastaan jalat alta. Ensinnäkin näytelmän muotoon kirjoitetuksi teokseksi äärettömän miellyttävä lukea. Ihan erilainen fiilis jäi kuin aikaisemmin näytelmiä luettuani.


Toisekseen olen ymmärtänyt Nukkekodin teemojen olevan jotain ihan muuta kuin ne lopulta olivat. Tiesin etukäteen, että kyseessä on avioliittodraama, mutta olin olettanut jo aika monen vuoden ajan, että pääpaino on kotiväkivallassa. Ja näinhän ei ollut lainkaan. Sen sijaan avioliiton säröt johtuvat tasa-arvon puutteesta ja äidin asemasta perheessä.


Yllättäviä teemoja siis, kun puhutaan kuitenkin 1800-luvun lopulla kirjoitetusta näytelmästä! Nora ja Torvald Helmerin avioliitto näyttäisi olevan solmittu rakkaudesta ja kunnioituksesta toista kohtaan. Erinäiset tapahtumat joulun alla saavat Noran kuitenkin epäilemään, että yhteiselämää on mahdotonta jatkaa kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen.


Olipa hyvä, että kirja tuli luettua! Hieno ja ajatuksia herättävä klassikko!


---


Klo 00.00-00.17
366 sivua, 6h 22 min


Helmi Kekkonen: Kotiin


Novellit Anna & Tom ja Mimi


Ainakaan vielä novellit eivät ole selkeästi nivoutuneet yhteen, ehkä palaset loksahtavat paikoilleen vasta kokoelman loppupäässä. Tunnelma novelleissa on kuitenkin hyvin samankaltainen.


Toistaiseksi novellien aihepiirit eivät ole varsinaisesti koskettaneet suoraan omaa elämääni, mutta silti henkilöhahmojen arjen vastoinkäymisissä on jotain tuttua, jotain mihin voi samaistua helposti. Ehkä novelleissa käsitellyt tunteet ja tapahtumat ovat meillä kaikilla alitajunnassa jonkinlaisina pelkotiloina: entä jos minulle käy joskus noin?


Nyt untenmaille, jotta jaksaa jatkaa huomenna. Toistaiseksi siis kulunut 7 tuntia ja 30 minuuttia, josta olen lukenut aktiivisesti 6 tuntia ja 22 minuuttia. Muutamaan otteeseen on tullut tehtyä pientä purtavaa ja tämä blogin päivittäminen onkin sitten syönyt lopun ajan.


---



Klo 9.20-13.35
544 sivua, 10h 37min


Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
1774 suom. ensimmäisen kerran 1904
208 s./Otava


Koko aamupäivän olen tahkonnut Gothen tunnettua klassikkoa. Uskaltauduin tarttumaan tähän, kun ystävä huikkasi muutama kuukausi takaperin, että tarina olisi helposti lukaistavissa. No näinpä olikin, sujuvaa tekstiä ja draaman kaari sellainen, että tarina piti otteessaan loppuun asti.


Päällimmäiseksi mieleen jäi kirjasta tunne, että se on prikulleen sellainen, joka pitäisi lukea ajatuksella uudelleen ja uudelleen ja lopulta tehdä jonkinlainen laaja essee Wertherin sielunmaisemasta. Melkein tuntui pahalta lukaista se näin pikapikaa, ilman että oli aikaa jäädä mietiskelemään kuka Werther oikein oli ja olisiko tarinalla voinut olla toisenlainen lopputulema. Kovin ristiriitainen hän ainakin vaikutti olevan, pinnallinen ja hemmoteltu kaiken syvällisen sielunmyllerryksenkin kourissa. Ilmeisesti nuoruuden kuohut ovat aina nuoruuden kuohuja, oli vuosisata mikä hyvänsä...


Olen piakkoin lukemassa vanhoja päiväkirjojani juurikin teinivuosilta ja Wertherin kärsimykset olivat pientä esisoittoa mitä tuleman pitää:D No, minä sentään selvisin hengissä tunnekuohuista:D


Mutta vakavasti ottaen, tämä on kyllä klassikko, joka kannattaa lukea jos on vähänkin kallellaan niihin päin.


---



Klo 13.55-14.18
568 sivua, 11h

Helmi Kekkonen: Kotiin



Novellit Aatos ja Linnea


Wertherin kärsimysnäytelmän jälkeen on ehkä hieman raskasta jatkaa Kekkosen hienojen, mutta melankolisten novellien parissa. Nyt olisin ehkä kaivannut jotain kevyempää! Varsinkin Aatoksen tarina ahdisti rintaa aivan erityisellä tavalla. Vanhuksen yksinäisyys, hitaasti matelevat päivät... Saattaa olla, että juuri se jää Kotiin-kokoelmasta päällimmäisenä mieleen. Vaikka toisaalta kirjan hienous taitaa piillä siinä, että jokaisella ihmisellä on omat murheensa esimerkiksi ikään tai sukupuoleen katsomatta.


Novelleihin ei tule tartuttua turhan usein. Lukumaratonit ovat siitä hyviä, että yleensä yritän ainakin yhden novellikokoelman ujuttaa mukaan - aikaisemmin olen vain lukenut ne aina yhteen pötköön. Tämä on miellyttävämpi tapa.


Kekkosen kokoelmaa minulle muuten suositteli aikoinaan kirjabloggaaja Maria, kun kyselin kirjasuosituksia blogini 1-vuotissynttäreiden aikoihin. Siitäkin on pian 4 vuotta! En siis turhan nopeasti ole saanut tartuttua suositteluihin vaikka kirja onkin minua kiinnostanut sen ilmestymisestä lähtien.


---


Klo 14.35-16.15
694 sivua, 12h 40 min

Joel Haahtela: Elena

2003
126 s./Otava


Kisakunto alkoi kieltämättä laskemaan loppusuoralla. Mieletön väsymys ja kroppaa kolottaa näin pitkät istumisputket. Ei siis ihan otollisin lukuhetki näin hienolle kirjalle.


Toisaalta Haahtelan tarinoista juuri tälle ei ehkä ollut juuri nyt tilausta elämässäni. Joskus käy niin mainiosti, että oikea tarina ilmestyy luettavaksi oikeaan aikaan, mutta Elenalle olisi ehkä ollut tilausta joskus muulloin.


Haikean ja syksyisen tunnelman lisäksi mieleen jäi ylipäätään se ilahduttava fiilis, kun tietää että kirjasta löytyisi vaikka millä mitalla alleviivattavaa, jos kirjaa sattuisi lukemaan korostuskynä kädessä. Oli myös hauskaa, miten Kekkosen novelli-kokoelmassa juuri Aatoksen novelli jäi vahvasti mieleen ja Elenassa olikin paljon samaa. Pidin myös siitä, miten tarina kertoikin enemmän ihmisestä joka tarkkailee Elenaa kuin Elenasta itsestään.


Vielä ehdin puolen tunnin ajan lukea lisää Kekkosen novelleja! Loppu häämöttää!


---


Klo 16.30-17.00
737 sivua, 13h 10min

Helmi Kekkonen: Kotiin



Novellit Henri ja Lilja


Ohi on! Yksi novelli jäi Kekkosen kokoelmasta lukematta. Eiköhän sen tänään vielä kerkeä saada pois alta.


Olen kyllä pitänyt kokoelmasta kovasti. Kaikessa vähäeleisyydessään mieleenpainuva kokonaisuus. Ja kestäisi varmasti toisenkin lukukerran. Ja toki se, että tarinat nivoutuvat toisiinsa, tekee kokoelmasta helpommin lähestyttävän ja tarinoista tuntuu saavan paremmin kiinni.


Vaan nyt pidän hetken huilia kirjoista, voin sanoa että väsymys on vuoren kokoinen juuri nyt!