Ihmisen osa

Kari Hotakainen
2009
276 s./Siltala

Luin vuosi pari sitten ensimmäisen Hotakaiseni ja silloin en ollut niin vaikuttunut että olisin kokenut tarvetta uudelle lukukokemukselle. Ihmisen osa tuli äänikirjana vastaan kirjaston hyllyllä ja ajattelin, että on kai tuokin sitten vielä luettava. Ja tämänkin kokemuksen jälkeen totesin hiljaa mielessäni, että eiköhän Hotakaiset olleet nyt tässä. Paitsi että Juoksuhaudantie pitää varmaan vielä joskus kahlata läpi...

Luonnon laki ei tosiaan aikoinaan hirveästi innostanut, liian yhteiskunnallisesti kantaa ottava ja arkinen, jotta sopisi yksiin minun lukumakuni kanssa. Hotakaisen suosimista aiheista lukisin mielelläni asia-artikkeleita HS:n sivuilta, mutta kirjallisuudessa pysyttelen mieluummin muissa aiheissa. Ja kun Luonnon laki ja Ihmisen osa olivat keskenään jotenkin niin samankaltaiset, niin vastareaktioni oli entistä isompi. Eksyin kuitenkin HS:n sivuille lukemaan, että kyseessä on "trilogia", johon kuuluu vielä Jumalan sana, joten sillä selittyykin sitten teemojen päällekkäisyys.

Ihmisen osassa Kirjailijalta on inspiraatio hukassa ja hän päättää ostaa entisen lankakauppiaan Salme Malmikunnaksen elämäntarinan. Ja Salmella riittääkin tarinoita ja mielipiteitä niin omasta avioliitosta, lapsistaan kuin nykypäivän Suomestakin. Osansa tarinasta saa liike-elämän koukerot, rahan asema ja maahanmuuttajat.

Kuuntelin kirjaa öisin imettäessäni. Oletin, että en muistaisi seuraavana aamuna kuuntelusessioista mitään, mutta yllättäen tämä äänikirja taitaakin olla yksi oman äänikirjahistoriani tarkimmalla korvalla kuunneltu teos. Sellaista ne äitiyshormonit näköjään teettää. Nyt ainakin uskaltaa jatkaa samalla linjalla, seuraavaksi on luvassa Christietä tai Pulkkista...

Vuoden parhaimmistoa?

On taas aika laittaa kirjallinen palkintovuosi pakettiin. Tänä vuonna en kokenut kiinnostusta palkintokirjoihin, mutta muutama yllättävä tuttavuus palkittujen joukosta löytyi, joiden en tiennyt palkintoa saaneen.

 

Runeberg-palkinto

Olli-Pekka Tennilä - Yksinkeltainen on kaksinkeltaista

 

 

"Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti. Se ilmentää pienen lapsen kielilogiikkaa ja karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava runon arvoitus."

 

Uusimaa-sanomalehden, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Porvoon kaupungin ja Finlands Svenska Författareförening-yhdistyksen kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 10 000e. Palkinto tukee laatukirjallisuutta ja antaa uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistää Runebergin päivää.

-----

Topelius-palkinto

Salla Simukka - Jäljellä & Toisaalla

 

 

"Molemmista kirjoista nousee esille useita tärkeitä teemoja. Kirjat myös ottavat kantaa nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan."

Suomen Nuorisokirjailijoiden kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 1 700e. Palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.

-----

Vuoden johtolanka -palkinto

Reijo Mäki - Sheriffi

 

 

"Sheriffi viihdyttää ja koskettaa. Kirjan rakenne on napakka, tarina yllättää dekkarimaisesti ja loppukohtaukset ovat vaikuttavia." 

Suomen dekkariseuran kirjallisuuspalkinto, joka on keramiikkalaatta. Palkinto myönnetään edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.

-----

Kirjallisuuden valtionpalkinto ja kääntäjien valtionpalkinto
Monika Fagerholm & Liisa Ryömä
 

Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä palkinto kirjailijoille ja kääntäjille. Palkintosumma on suuruudeltaan 15 000e.

 

-----

Lasiavain-palkinto

Jorn Liern Horst - Jakthundene

 

Dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapetin (SKS) myöntämä palkinto vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

-----

Tähtivaeltaja-palkinto
Gene Wolfe - Kiduttajan varjo

 

 

"Kiduttajan varjon aloittama tetralogia on yksi modernin tieteiskirjallisuuden peruskivistä."

Tähtivaeltaja-lehteä julkaisevan Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto parhaalle edellisvuonna suomeksi ilmestyneelle science fiction -kirjalle - voi olla myös käännöskirja.

-----

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto
Erkka Filander - Heräämisen valkea myrsky

 

 

 "Nuoruuden suuruutta henkivän runoelman mittaan kuljetaan aamusta iltaan ja takaisin. Puutarhaan on kokoontunut ystäviä, ja aistit ovat pakahtumaisillaan."

Helsingin Sanomat myöntää palkinnon vuoden parhaalle esikoisromaanille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia Junior -palkinto
Kreeta Onkeli - Poika joka menetti muistinsa

 

 

"Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot muita kohtaan, ja hän suhtautuu ihmisiin avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle."

 

Suomen Kirjasäätiön palkinto ansiokkaalle suomalaiselle lasten-/nuortenkirjalle. Palkintosumma on 30 000e.

-----
 

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto

Antti Heikkinen, Maija Muinonen & Leena Parkkinen
 

 

 

 

Kalevi Jäntin rahaston myöntämä kirjallisuuspalkinto nuorille kirjailijoille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia-palkinto

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

 

 

"Tajunnanvirrasta kidutuskammion kuulusteluihin ja Vorkutan työleirille. Yhtä aikaa vaikuttavaa, pysähdyttävää, koskettavaa kuvauskohteesta riippumatta."
  

Suomen Kirjasäätiön myöntämä kirjallisuuspalkinto Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkintosumma on 30 000e.

 

 

---

 

Kirjajoukosta olen lukenut Topelius-palkitut Simukat, joista pidin valtavasti. Kirjat edustavat minulle kyllä ehdotonta kärkikastia kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralla. Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut Fagerholm puolestaan on yksi kotimaisista suosikeistani. Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista. Kalevi Jäntin palkinnon saaneet Muinonen ja Parkkinen ovat myös tulleet tutuiksi tänä vuonna ja vaikka heidän teoksensa eivät ihan istuneet omaan lukumakuuni, ymmärrän ehdottomasti kirjojen ansiot.

 

Yllättävänkin monta luettua kirjaa siis palkittujen joukossa, vaikka yritys on ollut puhdas nolla koko vuoden. Luultavasti en tule muita palkittuja lukemaankaan, mutta suurin todennäköisyys päästä lukulistalle on Finlandia-palkituilla kirjoilla. Vaikka Pelon kirja onkin niittänyt suurta suosiota, en ihan usko sen olevan kirja juuri minulle.

 

Oletko sinä tutustunut palkittuihin teoksiin?   

Ihanat naiset rannalla

Monika Fagerholm
1994 suom. 1994
335 s./Otava

Kylläpäs nyt kävi kerta kaikkisen huonosti. Melko lailla inhosin Fagerholmin rakastettua kirjaa, vaikka suunnitelmissa oli uuden kirjarakkauden löytäminen! Pettymykseni kuvailuun ei sanat riitä, suorastaan kauhistuin, kun huomasin miten pitkästyttävä ja tylsä tarina kaiken kaikkiaan oli. Luin sitä yli viikon, vaikka minulla oli talviloma ja lukuaikaa rutkasti.

Ihanat naiset rannalla -kirjassa tutustutaan erään kesäparatiisin asukkaisiin 1960-luvulla. Valkoista huvilaa asuttavat vedenneitomaisen kaunis Bella ja hänen miehensä Kajus sekä pikku-Thomas. Naapurissa olevaan huvilaan muuttaa rikas ja kaikkia kovasti kiehtova Enkelin perhe, johon kuuluu ihastuttavan räväkkä äiti-Rosa, perheen isä Gabbe sekä tyttäret Nina ja Renee. Ja pyöriihän siinä pihapiirissä muitakin perheitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tärkeitä päähenkilöiden elämän kannalta. Tarinan keskiössä paistattelevat tosiaan perheen äidit Bella ja Rosa, jotka ystävystyvät muutaman kesän aikana ja haaveilevat yhdessä toisenlaisesta - vähemmän keskinkertaisesta - elämästä jossain muualla. Toisaalta perheen lapsetkin vilahtelevat kertomuksessa: he seikkailevat pitkin maita ja mantuja, viettävät lupsakoita kesäpäiviä milloin mitäkin puuhaillen. Välillä leikki loppuu kesken, kun lapset yrittävät ymmärtää aikuisten monimutkaisia mietteitä elämästä ja muusta.

Missäköhän kaikki meni vikaan? Minä sain tarinan punaisesta langasta kiinni ihan loppumetreillä. Aluksi ajattelin jo peruvani negatiivisimmat mietteeni kirjasta ja kommentoida kirjaa neutraaleilla sanoilla kuten "ihan kiva" ja "perus kolmentähden kirja", mutta ei saa huijata itseään. Ennen tarinan loppupuolta luin eteenpäin silkasta tahdonvoimasta ja yritin vakuutella itselleni, että kyllä 300-sivuinen kirja joskus loppuu. Eniten tökki se, että en oikein saanut yhteyttä henkilöhahmoihin. Sivu toisensa jälkeen tuntui siltä, että (minun mielestäni) olennaisia asioita jätettiin kertomatta ja sitten taas niistä kovin epäkiinnostavista asioista jauhettiin tarpeettomankin paljon. Olisin esimerkiksi halunnut joskus kuulla mitä Bella ja Rosa keskenään keskustelivat, mutta nämä naisten elämän kannalta tärkeät keskustelut kuitattiin lauseilla tyyliin "Ja he puhuivat monta tuntia kaikesta." Mutta totta kai lasten purjehtimisesta ja metsäleikeistä kerrotaan juurta jaksaen. Perheiden kesänvietosta kertova tarina oli lopulta niin yksitoikkoinen, että en saanut siitä tarpeeksi irti.

Sinänsä kuitenkin mielenkiintoinen teos, että monia asioita voi tulkita rivien välistä: esimerkiksi aikuisten tunnetiloista sai kiinni jonkun verran, vaikka niistä ei kerrottukaan. Silti taisin kirjaa lukiessani olla sellaisessa mielentilassa, että olisin kaivannut kertojan roolissa olevalta henkilöltä monessa mielessä enemmän. Ja toisaalta mielenkiintoinen teos, että yksinkertaisesta kirjoitustyylistä huolimatta kirja tuntui niin raskaalta ja laahaavalta:D Vaikka melkoista hiljaiseloahan tuollaisen kesäloma-asumisen on täytynyt ollakin 1960-luvulla, joten ehkä kirjan kirjoitustyyli ja ajankuva kuitenkin kohtaavat oivaltavasti?

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? En tällä kertaa. Tosin voi hyvinkin olla, että tämä teos avautuisi toisella tapaa uudella lukukerralla, joten ehkä vuosien päästä on annettava kirjalle toinen tilaisuus. Jatkan kuitenkin Monika Fagerholmista tykkäämistä, sillä hänen kirjansa Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista lukukokemuksistani ja Diivakin oli mieleeni. Pieni aarre tarinaan sisältyy kuitenkin kertojan tyylin muodossa: hän pomppaa välillä asiaa x käsitellessään tulevaisuuteen (joskus viiden minuuutin päähän, joskus vuosien päähän) ja tekee pienen paljastuksen tyyliin "mutta tällä pienellä riidalla ei kohta ole enää mitään merkitystä, sillä puolen tunnin päästä sauna melkein palaa ja kaikki osallistuvat sammutustöihin sopuisana rintamana." Nuo tarinaan upotetut pätkät saavat todellakin mielenkiinnon syttymään! (En taaskaan jaksanut selailla kirjaa etsien noita pieniä helmiä, joten esimerkkilauseeni on itse kyhätty:))

Ihanat naiset rannalla voitti Runebergin palkinnon vuonna 1995.

Luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haastetta.

En tunne sinua vierelläni

Tiina Raevaara
2010
259 s./Teos

Revaaran 14 novellia kertovat takakantta lainatakseni ihmisistä, joista kukin haluaa tavoittaa itsensä tai vierellään olleen toisen ennen kuin on liian myöhäistä. Lukukokemus osoitti jälleen kerran sen, että välillä kirjaan kannattaa tarttua ihan vain sillä perusteella, että se on palkittu. En usko, että olisin tätä kirjaa muuten kelpuuttanut lukupinooni ja nytkin tartuin siihen hieman epäillen. Mikäs sen kivempaa kuin yllättyä positiivisesti.

Maltoin kerrankin mieleni ja luin novellit maistellen, yhden yhtenä iltana, toisen parin päivän päästä. Ja pakko se on myöntää, olin suorastaan hurmioitunut ensimmäiset novellit luettuani. Alkupään novelleja lukiessani tuli jatkuvasti olo, että juuri tämä pitää kruunata kokoelman parhaaksi - kunnes luin seuraavan ja se teki vielä suuremman vaikutuksen. Tämän teoksen perusteella Raevaaran novellit tuntuivat olevan mukavalla tavalla kummallisia ja unenomaisia, ne eivät päästä lukijaa helpolla, mutta onnistuvat koskettamaan jos niille vain jaksaa uhrata laadukasta lukuaikaa. Kiireen uskoisin pilaavan koko lukukokemuksen. Lukijana arvostan yleensä enemmän hyviä tarinoita kuin kaunista kieltä. Tällä kertaa oli kuitenkin hienoa nautiskella hieman viksahtaneita tarinoita höystettynä kauniilla kielellä ilman, että teksti olisi tuntunut tekotaiteelliselta tai väkisinväännetyltä missään vaiheessa.

Tästä teoksesta on hirveän vaikea kirjoittaa. Lainaankin siis vielä kirjan takakansitekstiä:

En tunne sinua vierelläni on kiehtova, pelottava ja kaunis kirja. Raevaara asettuu novelleineen suomalaisen kirjallisuuden maisemassa sille kapealle kaistaleelle, jolla ovat myös Leena Krohn, Jyrki Vainonen, Maarit Verronen ja Johanna Sinisalo. Lopuksi vielä henkilökohtaiset kiitokset Raevaaralle, joka onnistui ainakin hetkellisesti palauttamaan uskoni kotimaiseen kirjallisuuteen. (Tai siis siihen, että minä ja kotimainen kirjallisuus sopisimme yhteen.)

Raevaara palkittiin kirjastaan Runebergin palkinnolla vuonna 2011.