Kirottu talo

Peter James
2015 suom. 2017
327 s./Minerva

Kauhukirjaan tarttumisessa on aina omat riskinsä. Toistaiseksi ainoa hyytävä kohtaaminen on tapahtunut kirjan The Woman in Black kanssa (loistava myös elokuvana). Muut kokeilut ovat osoittautuneet rimanalituksiksi. Kauhu onkin mielestäni genre, joka toimii hyvin elokuvissa, mutta kirjoitettuna harvemmin. On vähän hullunkurista, että Montgomeryn Runotyttöä lukiessa iho nousee kananlihalle kummitustarinoista, joita henkilöhahmot kertovat toisilleen, mutta aikuisille lukijoille suunnatussa kauhukirjallisuudessa joutuu painimaan myötähäpeää herättävien juonenkäänteiden kanssa. Onneksi jännitys- ja kaunokirjallisuuden piirissä on tullut vastaan muutama onnistunut teos, Valkopukuinen nainen ja Vieras kartanossa näin muutaman mainitakseni.

Kolmihenkinen perhe muuttaa rapistuneeseen kartanoon Englannin maaseudulle. Talo on kokenut yhden jos toisenkin murhenäytelmän vuosisatojen aikana, mutta perhe on tietämätön tästä menneisyyden painolastista. Remontti käynnistetään täydellä tohinalla useassa kartanon osassa, mutta korjattavaa on paljon ja epäkohtia paljastuu koko ajan lisää. Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi päänvaivaa uusille asukkaille, mutta pian on selvää, että kartanossa on myös yliluonnollinen voima, joka haluaa perheelle pahaa.

Jamesin kirjassa on niin monta asiaa pielessä, että en tiedä mistä alkaisin purkamaan koko vyyhtiä. Periaatteessa kirjailijalla oli kaikki mahdollisuudet onnistua tarinan kanssa, alussa kokonaisuutta kuljetetaan mielestäni tyylillisesti oikeaan suuntaan (hahmo näkyy tyhjillään olevan talon ikkunassa, päähenkilö puhuu tienvarteen ilmestyneen miehen kanssa jota kukaan ei tunnista kyläläiseksi ja facetime-puhelun aikana nuoren tytön taakse ilmestyy tuntematon nainen). Käänteet saavat mielikuvituksen mukavasti liikkeelle ja olo on toiveikas. Tarina lässähtää kuitenkin lupaavan alun jälkeen, kun kartanoon muuttanut perhe tekee täysin älyttömiä ratkaisuja. En tarkoita kauhugenrestä tuttuja "älkää hajaantuko" tai "älä mene kellariin yksin" -stereotypioita vaan kyvyttömyyttä hoitaa arkisia asioita. Tällä perheellä on paljon oppimista remonttisuunnitelmien tekemisestä, raha-asioiden hoitamisesta ja priorisoinnin tärkeydestä.

Jos on olemassa b-luokan elokuvia, joita on hauska katsoa vähän isommallakin porukalla ja kommentoida brutaalisti, niin Kirottu talo on niiden vastine kirjamaailmassa. Harvemmin kommentoin miehelleni mitään lukemaani, mutta Jamesin kirja sai kyllä kielenkantani laulamaan. Käydäänpä siis läpi ensin nämä arkielämän hölmöilyt. Perhe luulee muuttavansa vähän rapistuneeseen taloon, joka oikeasti on melkeinpä romahtamisvaarassa. Perhettä alkaa kaduttaman ostaminen. Silti perheen isä myöntää, että kuntotarkastuslista oli niin pitkä, että hän luki sen lopulta vähän lasittunein silmin eikä ehkä ymmärtänyt kuinka vakavista asioista on kyse. Ja siis monikymmensivuinen raporttihan ei yhtään viittaa siihen, että aika moni asia on pielessä. En kestä! Ja nämä sankarit ovat aikaisemminkin ostaneet huonokuntoisia taloja ja rempanneet niitä. Mietin myös, onko kulttuurierot kovinkin suuret, kun Suomessa jengi sairastuu hometaloista ja pois muuttaessaan joutuvat suunnilleen heittämään kaikki tavarat roskiin, koska ne ovat pilaantuneet homeesta. Kirjassa uudet kalliit sohvat kannetaan ilman minkäänlaista harkintaa taloon, jossa koko kellarikerros on homeessa ja osassa huoneista lattialaudat ovat lahot ja seinissä on kosteutta ja paljon mustia homeläikkiä. Asutuissakin huoneissa on ollut vastaavia ongelmia, mutta ne on jo remontoitu. Joo.

Perhe laittaa koko omaisuutensa kiinni kartanoon ja rahat ovat tiukilla jo ennen kuin selviää, että remontti vaatiikin tuhottomasti enemmän varoja kuin oli alun perin laskeskeltu. Silti perhe ostaa useamman lehden joka päivä ja tyttärelle suunnitellaan oman ponin ostamista syntymäpäivälahjaksi. Myös läheisen lammen sorsille on saatava ruokaa ja kaiken maailman rakennelmat. Kiirekin on ihan tolkuton, mutta kuitenkin lukijalle jää sellainen kuva, että kotoa käsin työskentelevä isä lähinnä lukee lehtiä, tekee ruokaa ja haahuilee pitkin kyliä jututtamassa ihmisiä. Illalla vaimon tultua kotiin onkin aika korkata viinipullo ja käpertyä sohvalle katsomaan Netflixiä. Useamman remontin läpikäyneenä luulisi, että voisi rahaa säästääkseen itsekin hieman puuhailla talon kimpussa sen sijaan että ostaa kaiken remonttiavun. Joo.

Yllä mainitsemani asiat hyppäävät lukiessa niin vahvasti silmille, että lukukokemus häiriintyy aivan täysin eikä päähenkilöitä voi ottaa tosissaan. Kauhupuolelle jos mennään, niin alussa vallinnut tunnelma menee pilalle, kun yliluonnolliset asiat alkavat tapahtumaan enemmänkin tietokoneiden ja kännyköiden ruudulla. Kummitus siis viestittelee kaikenlaista perheenjäsenille ja on vähän vaikea päästä siihen moodiin, että kyllä 1700-luvulta peräisin oleva yliluonnollisuus ottaa helposti haltuun uusimmat kotkotukset. Joo.

Pakko vielä mainita Nestlen kahvikapselikoneen piilomainonta. En ole härskimpää koskaan nähnyt ja en edes tiennyt, että piilomainontaa harjoitetaan kirjoissa. Nyt ei kuitenkaan mielestäni voi olla muusta kyse, sillä koneesta olisi voinut myöhemmässä vaiheessa käyttää nimitystä kapselikone, mutta Nestle mainittiin joka kerta. Myöskin eri kahvimakuja pyöriteltiin useampaan kertaan ja niiden makuja käytiin läpi. Siis miten tällainen kuvio edes toimii? Kirjailija ottaa haluamaansa yritykseen yhteyttä, että hei jos mainitsen teidän tuotteen miljoona kertaa kirjassani niin saanko loppuelämän kahvit ilmaiseksi?

Nyt lupaan lopettaa jauhamisen, on viimeisen valitusvirren aika. Perheen tytär käyttää Instagramia ja hän käyttää sitä mielestäni "väärin". Eli siis toisin sanoen kirjailija ei tiedä miten Instaa käytetään? Kirjassa saa sen käsityksen, että tytär pitää kavereihinsa yhteyttä nimenomaan Instan kautta ja lähettää sieltä kavereille kuvia ja viestejä, jotta he tietävät mitä on meneillään kartanossa. Hän siis tägää kavereita kuviinsa, jotta he varmasti saavat viestit. Olisi helpompiakin tapoja pitää yhteyttä kavereihinsa:D

Suosittelen kirjaa kaikil... eikun... Älä tuhlaa aikaasi tähän! Vaikka toisaalta, jos todella kaipaa huonoa kirjaa elämäänsä niin tässä on todella varteenotettava vaihtoehto! Itse en tämän perusteella uskalla tarttua Jamesin jännäreihinkään, vaikka ne ovat vielä täysin kokematta ja kansiliepeiden mukaan kaverin pitäisi olla isokin tekijä Englannissa.

Vitsaus

Guillermo del Toro & Chuck Hogan
2009 suom. 2010
485 s./Tammi

Oman kirjahyllyn lukemattomien aarteiden suhteen vaikeinta on saada tartuttua miehen suosikkikirjoihin. Tämä vampyyritrilogian ensimmäinen osa on ollut hyllyssämme jo usean vuoden ajan ja lukulistallanikin se pääsi heti, kun huomasin miten innokkaasti mieheni suhtautui tarinaan. Silti piti elää äitiyslomaan asti ennen kuin maltoin pysähtyä meille ohjaajana hyvinkin tutun del Toron teoksen ääreen.

Tapahtumat saavat alkunsa New Yorkissa, jossa matkustajalentokone pimenee täysin pian laskeutumisensa jälkeen. Pian selviää, että kone on täynnä ruumiita ja vain neljä henkilöä sinnittelee hengissä, kun ovet saadaan avatuksi. Hätiin kutsutaan Ephraim Goodweather, joka työskentelee tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksessa biologisiin uhkiin erikoistuneena. Kun kuolleet katoavat ruumishuoneelta ja neljä henkiin jäänyttä käyttäytyvät omituisesti, Goodweatherin ja kumppaneiden on katsottava tilannetta täysin uudesta näkökulmasta, perinteiset luonnonlait unohtaen.

Vitsaus on oikein sujuvasti kirjoitettu, mukavan nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Voisinpa jopa sanoa todellinen ilo lukea. Toki täytyy ottaa huomioon, että juuri tässä elämäntilanteessa aivotoimintani ehkä suosii vähän helpommin lähestyttäviä kirjoja, mutta uskallan kuitenkin väittää, että del Toron ja Hoganin yhteistuotos on vetävämpää jännitystä kuin moni muu lähivuosina lukemani jännäri. Mies kyseli muutaman kerran, että pelottaako tarina, mutta eipä oikeastaan. Tosin minua pelottaakin yleensä vain kummitustarinat. En siis edes asettanut kirjalle tämän kaltaisia odotuksia:)


Vampyyritarinoita en ole muistaakseni hetkeen lukenutkaan, yleensä nautin tämäntyyppiset tarinat liikkuvana kuvana (ja tämäkin tarina oli hyvin elokuvallinen kerrontansa puolesta), mutta Vitsaus oli kiva poikkeus. Heti en kuitenkaan ole tarttumassa trilogian muihin osiin, sillä pieni ääni päässäni hokee, että nyt luetaan paljon erilaisia vähän "vanhempia" kirjoja, kun siihen on mahdollisuus. Kirjakauppa-alalla kun tulee helposti jumitettua uutuuksien parissa. Ehkä saan jatkettua sarjan parissa esimerkiksi kesälomalla... Katsotaan!

Hohto

Stephen King
1977 suom. 1985
513 s./WSOY

Äitiyslomalla on saanut kivasti tartuttua näihin vähän vanhempiin lukemattomiin kirjoihin, joihin on halunnut jo useamman vuoden ajan tutustua, mutta ei ole saanut aikaiseksi koska uutuuskirjat.

Kingin parhaaksi tituleerattu kirja ei tehnyt minuun ihan niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut. Tunnelma eristäytyneessä hotellissa on kohdallaan ja talvikauden huoltomiesperheen keskinäiset suhteet, menneisyyden taakat ja perheen isän hissuksiin etenevä suistuminen hotellin tahdonalaiseksi ovat mielenkiintoista luettavaa. Silti jokin vähän tökki. Osaksi syytän suomennosta, joka oli minun lukemassani versiossa todella tönkkö (vain harvoin kiinnitän tällaiseen asiaan huomiota!). Ihmisiin viitattiin sanalla "se" ja muutkin yksittäiset sanavalinnat tekivät tarinasta auttamatta aikansa tuotoksen, vaikka periaatteessa kokonaisuus voisi hyvinkin kestää aikaa. Voikin olla, että englanniksi luettuna tarinasta olisi jäänyt erilainen fiilis.

Panttasin vuosia Hohdon elokuvakokemusta, jotta kirjaversioon tutustuminen olisi mahdollisimman antoisaa yllätysmomenttien suhteen. Täytyykin sanoa, että nyt kun on kokemusta molemmista versioista niin kirjaversio oli kyllä enemmän mieleeni. En ymmärrä, miksi Kubrick on päätynyt muuttamaan juonenkäänteitä niin paljon, monet kirjan tapahtumista kun olisi ihan hyvin voinut säilyttää entisellään leffaversiossakin. King ei itsekään ollut tyytyväinen ohjaajaneron tuotokseen. Siinä mielessä jännä, koska Jack Nicholsonin rooli on kuitenkin niin kiitelty ja elokuvaversio on aina kaiken maailman klassikkolistauksilla.

Luin Wikipediasta tarinan synnystä ja selvisi, että kirjailija on saanut idean kirjaansa yöpyessään hotellissa, joka kirjan Overlook-hotellin tapaan jää autioksi talven ajaksi. Tosielämän hotellissa on sanottu tapahtuvan asioita, jotka King on sijoittanut kirjaansa eli kuolemantapauksia ja kummituksia kuuluu myös Stanley-hotellin historiaan. Mielenkiintoista!


Täytyy varmaankin jatkaa Kingiin tutustumista pikku hiljaa, sillä luettuani tämän vuoden puolella kaksi hänen kirjaansa en ole vielä oikein saanut otetta siitä mikä hän on miehiään. Uusin suomennettu teos Joyride oli todella hieno ja vähän surumielinen teos, Hohdossa periaatteessa kaikki palikat hyvin pinottuna, mutta suomennoksen takia jotenkin tosikasari. Mietityttääkin, että jos muutkin aikaisemmat kiitellyt teokset on suomennoksella pilattu, niin kannattaako niitä suomeksi lukeakaan...?

Osavaltiohaaste Colorado

The Woman in Black

Susan Hill
1983
200 s./Vintage Books

Kartanolliset seikkailuni jatkuvat Englannin keskiosista kohti itää ja rannikkoseutua, jossa keskellä laajoja suoalueita on pieni Crythin Gifford -niminen kylä, jonne epäonninen nuori uraansa lakimiehenä aloitteleva päähenkilömme joutuu yllättäen matkustamaan. Susan Hillin moderni klassikko on ollut lukulistallani niin monta vuotta, etten enää muista kuka sitä alunperin minulle suositteli. Nimi on kuitenkin kiehtonut vuodesta toiseen - tarinasta en tiennyt mitään ennen kuin aloitin sen. Luettuani vuosi pari sitten Collinsin Valkopukuisen naisen, ajattelin että tämä Mustapukuinen nainen olisi sille jonkinlainen sisarteos, mutta ei se ollut. Ja sepä ei haittaa lainkaan, sillä tunnelma kirjassa oli mielestäni jopa ainutlaatuisen hyytävä.

Arthur Kippsiä pyydetään lähtemään pienelle työmatkalle idän suoalueelle hoitamaan edesmenneen Alice Drablowin paperityöt. Saavutettuaan määränpäänsä Kipps huomaa, etteivät paikalliset halua auttaa nuorta lakimiestä millään tavalla. Kylällä liikkuu lukemattomia huhuja ja tarinoita täysin eristäytyneenä eläneestä rouva Drablowsta, jonka tiluksille kukaan ei vapaaehtoisesti suostu menemään. Kippsin ei auta muu kuin lähestyä yksin tuulenpiiskaamaa Eel Marsh Housea. Jo ensimmäisen vierailun aikana on selvää, että kyläläisten huhuissa on perää, sillä miehen tutustuessa rakennuksen pihalta löytyvään vanhaan hautausmaahan hän kohtaa mustapukuisen naisen, saman jonka hän oli nähnyt rouva Drablown hautajaisissa. Nainen katoaa salaperäisesti ennen kuin Kipps ehtii puhutella tätä, mutta mies ehtii kuitenkin nähdä naisen surusta ja raivosta vääristyneet hirvittävät kasvot. Tässä vaiheessa Arthur Kippsin olisi oman tulevaisuutensa kannalta ollut järkevämpää lähteä Eel Marsh Housesta palaamatta sinne koskaan, mutta nuoren miehen työmoraali ei valitettavasti antanut periksi, vaan hän jatkoi rakennukseen tutustumista.

Siinä vaiheessa kun pakottaa nukkuvan miehensä hampaidenpesuseuraksi läpi pimeän asunnon, voi olla varma siitä, että on lukenut liian jännittävän kertomuksen. Minulla on vilkas mielikuvitus enkä ikinä ikinä voisi kuvitellakaan lukevani tämäntyyppistä kirjaa esimerkiksi mökillä, oma kotikaan ei nimittäin tuntunut kovin turvalliselta paikalta Mustapukuisen naisen tarinan luettuani. Mikäs sen mukavampaa, yleensä olen pelännyt kohtaavani Twin Peaksin Bobin katseen hänen kyyristellessä sohvan takana, jos käännän liian nopeasti pääni. Nyt vilkuilen peilejä levottomasti peläten näkeväni vilaukselta mustapukuisen naisen. Elämä voi olla aika jännittävää välillä, vaikka lukisikin vain kirjoja;) 

Pääsin siis hyvin kirjan tunnelmaan, vaikka englanniksi lukeminen vaati aluksi totuttelua. Varsinkin alussa minua häiritsi todella paljon se, että en tiennyt mitä aikakautta kirjassa kuvataan. Kieli oli selvästi vanhahtavaa, vaikka kirja on kirjoitettu 1980-luvulla, mutta toisaalta tarinan Lontoo-hetkissä vilahtelivat taksit. Lopulta päädyin mielessäni jonnekin 1900-luvun alkuun ja pääsin rauhassa seuraamaan tarinaa, joka pikkuhiljaa vei kohti Eel Marsh Housea. Kyseessä ei ehkä ole ihan Pemberleyn veroinen kartano, mutta selkeästi keskivertoa omakotitaloa suurempi rakennus, joten se kelpaa hyvin kartanokierrokselle mukaan. Osallistun kirjalla myös Kiinteistöhaasteeseen, jossa edelleen jatkan huvilan tavoittelua. Kirjan rakennus on ehdottomasti paikka, jossa en haluaisi yhtäkään yötä viettää ja hermot riekaleina jo seurasin nuori herra Kippsin unettomia öitä talossa erilaisten äänien päästessä valloilleen.


Huomasin muuten, että kirjasta on tehty elokuvaversiokin viime vuonna, jossa on Daniel "Harry Potter" Radcliffe pääosassa. Elokuva täytyy ehdottomasti katsastaa!

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa
Kiinteistöhaaste