maanantai 28. helmikuuta 2011

Viikko kirjojen kanssa

Pieni tilastotieteilijä muistutti taas olemassaolostaan. Päätin selvittää millä tahdilla luen kirjoja sattumanvaraisesti valitulla viikolla. Uuden vuoden vaihteessa moni bloggaaja paljasti lukevansa lähemmäs sata kirjaa vuodessa. Minä en sellaisiin määriin millään ehtisi, mutta minussa heräsi kiinnostus tietää, kuinka paljon vietän aikaa lukien. Ihan oikeaa kuvaa lukutahdistani viime viikko ei tosin anna. Pysyttelin lähinnä kotona pakkasten paukkuessa. Tälle viikolle kalenteri taas on niin täynnä, ettei kirjaan ehdi paljoakaan kajota. Ehkä totuus on sitten jotain tältä väliltä. Vuoroviikoin maataan kotona ja bookataan kalenteri täyteen ja siitä tulee sitten se tyyliin 56 kirjaa mitä vuodessa luen? Tutkitun viikon tahdilla lukisin 2 kirjaa viikossa eli 104 kirjaa vuodessa.

~~~

Maanantaina (62 s.)
09.00 herätys, aamutoimet, kodin järjestelyä, netissä pyörimistä
10.30 työ kutsuu tekijäänsä
18.45 kotiin töistä, ruokaa ja Tohtori tuli kaupunkiin -sarjan 4. tuotantokauden yksi jakso
20.00 sänkyyn aloittamaan Ars Magicaa (31s.)
21.00 sähköpostit, naamakirja, blogit
22.00 sänkyyn lukemaan Ars Magicaa ( 31s.)
23.00 vanha menee nukkumaan

Silloin kun menen vasta klo 11 töihin, viihdyn yleensä jonkin aikaa kirjan kanssa sängyssä. Tänään en kuitenkaan ehtinyt rentoilemaan. Ruokatauoilla en ikinä lue kirjaa vaan selailen esimerkiksi Ilta-Sanomat - laadulla mennään:) Ars Magican lisäksi päivään kuuluivat Passion for Food -keittokirja (josta iltapalaksi valikoitui lohibagelit) sekä Kirjat jotka muuttivat maailmaa, joka oli ns. keskivertoa vahvempi bongaus työpaikan hyllystä: joku päivä luen senkin kirjan. Mieluiten sitten kun on lukenut suuren osan kirjassa mainituista kirjoista.

~~~

Tiistaina (150s.)
09.45 herätys ja saman tien Ars Magica käteen (46s.)
11.15 suihku, meikkaus, pyykit
12.30 leivontaa, lounasta ja Episodin lukemista sieltä täältä
14.30 takaisin sänkyyn ja peiton alle lukemaan Ars Magicaa (17s.)
15.00 pieni välikuolema = päikkärit
15.40 kauppareissu
17.15. päivällinen
17.50 takaisin Ars Magican pariin (46s.)
19.30 tietokone auki ja Airin uusin levy soimaan
22.00 Sänkyyn lukemaan Ars Magicaa (41s.)
23.15 unten maille

Vapaapäivä tulee yleensä aloitettua hieman pidemmällä lukusessiolla sängyssä. Kuten näkyy, tykkään lukea kirjoja hieman pidemmissä pätkissä. En yleensä ota kirjaa käteen jos ei ole kunnolla aikaa keskittyä. En myöskään lue kirjoja päällekkäin. Päivän muut kirjakokemukset liittyivät taas Passion for Food -kirjaan, josta inspiroituneena leivoin siirappisia korvapuusteja ja päivälliseksi loihdittiin juuresgratiini lohen seuraksi. Episodista bongasin Ole luonani aina -elokuvan, joka perustuu Kazuo Ishiguron samannimiseen kirjaan. Nyt haluan ehdottomasti lukea kirjan ja katsoa elokuvan. Siitä saankin kirja+elokuva-haasteeseen uuden parivaljakon.

~~~

Keskiviikkona (83s.)
09.00 herätys ja meikit, aamiainen koneen ääressä
10.05 ruokakaupan kautta töihin
18.50 kotiutuminen, iltapalan teko
19.00 Ars Magicaa, poikkeuksellisesti sohvalla peiton alla (56s.)
20.30 tietokoneella hengailua
21.45 sänkyyn lukemaan Ars Magicaa (27s.)
22.30 uni tuli jo aikaisin

Kotimatkalla kävin kirjastossa palauttamassa Lumen taju -kirjan ja poikaystävälle mukaan tarttui Spidermanin lehtiseikkailut vuodelta 1981. Olisin lainannut Anna-Liisan ja nuortenkirjan, joka kertoo balettia rakastavasta Annesta. En pikaisella etsinnällä löytänyt kumpaakaan. Tässä kuitenkin näkyy hyvin kirjastokäyttäytymiseni. Lainaustyylini on erittäin hillitty, lainassa on korkeintaan kolme neljä kirjaa kerralla ja palautan ne aina ennen kuin rohmuan lisää. Poikaystävä ei ollut illalla kotona, joten oli helppo heittäytyä kirjan maailmaan.

~~~

Torstaina (118s.)
08.30 herätys, aamutoimet ja koneella pistäytyminen
09.25 aamuhetket Ars Magican seurassa (44s.)
10.30 töihinlähtö
19.10 kotiintulo Hesburgerin kautta ja Ars Magica loppuun (54s.)
20.30 suihkuun ja koneelle blogittamaan
22.20 Beigen aloitus (20s.)
22.50 nukkumaan

Tällä viikolla olisin ehkä voinut tehdä jotain muutakin kuin nössöillä kotona, mutta kun minä en JAKSA noita pakkasia. Heti kun tulee paremmat ilmat, lähden tapaamaan ihmisiä! Ennen nukkumaanmenoa korkkasin vielä lukupiirimme tämänkertaisen kirjan Beigen.

~~~

Perjantaina (74s.)
08.20 herätys, aamutoimet
9.05 töihinlähtö
9.40 töissä 20 minuuttia Beigen parissa (10s.)
13.30 ruokatauolla puoli tuntia Beigeä lisää (19s.)
17.10 kotiin päin ja ruokaostoksille
18.15 ravintolaillallinen
20.00 kotiin ja tietokoneelle möllöttämään
22.10 sänkyyn Beigen kera (45s.)
23.00 nukkumaan

Beigen aloittaminen tapahtui liian myöhään, siksi joudun lukemaan muutaman sivun aina kun vain pystyn. Ei ole hyväksi tuollainen lukutyyli, ei sovi minulle yhtään! 

~~~

Lauantaina (29s.)
08.15 herätys, aamutoimet
9.05 töihinpäin
9.45 15 minuuttia Beigen parissa (6s.)
15.15 töistä pääsy ja nokka kohti Helsinkiä, junassa 10 minuuttia Beigeä (7s.)
16.00 Stockmannin kautta Suketuksen luo lukupiirin merkeissä
23.25 takaisin kotona hilpeän illan jälkeen ja Beigen lopetus (16s.)
24.00 nukkumaan

Pieniä pätkiä Beigestä. Kirjaa en saanut ihan loppuun asti ennen lukupiirin kohtaamista, mutta onneksi tarinassa vaikuttaa olevan tärkeämpää koko tarina eikä loppuratkaisu. Onneksi saimme taas elvytettyä lukupiirin monien kiireiden keskelläkin. Kirja on hyvä tekosyy kokoontua yhteiseen pöytään. Iltaa kun voi jatkaa yhdessä katsomalla esimerksiksi Munamiehen voitokasta menoa. 

~~~

Sunnuntaina (38s.)
08.15 herätys, aamutoimet ja yleinen palloilu sänkyyn ja pois
9.15 kone auki internetin maailmaan kera aamiaisen
11.00 lenkille leutoon talvisäähän, päämääränä poikaystävän mummola
14.00 kauppareissu
14.45 lounasta, blogeilua, netissä kaikenmoista
18.10 Numeropelin aloitus (38s.)
20.00 sunnuntaielokuvana Kylä
22.00 nukkumaan, jotta jaksaa herätä seuraamaan Oscareiden punaista mattoa klo 00.40

Kyllä sen heti huomaa, että kirjaa tulee luettua vähemmän kun on parempi sää ja kiinnostusta tehdä muuta. Tällainen on aika ideaali sunnuntai. Paljon kivoja juttuja, mutta myös vähä kirjakaveria.

~~~

Tämä kaikki selvitti minulle, että...
-luen kirjoja lähinnä sängyssä ja peiton pitää aina olla päällä.
-luen viikossa 554 sivua, päivässä keskimäärin 80 sivua, kerralla keskimäärin 31 sivua.
-aikaa käytin viikossa noin 16-17 tuntia, päivässä keskimäärin 2,5 tuntia.

Osaako muut sanoa, kuinka paljon kirjan kanssa tulee oltua esimerkiksi yhden päivän aikana? Ja kelpaako lyhyemmätkin lukupätkät vai miten tykkäätte lukea?

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

"Oh my god! I'm gorgeous!" - Dick Solomon


Kiitos tästä Satu! Minäkin seuraan sinun blogiasi oikein mielelläni ja odottelen erittäin mielenkiintoiseksi osoittautuneiden minihaasteiden julkaisemista:)

Upeana olemiseen kuuluu myös suuri vastuu. Nimittäin muutamiin kysymyksiin vastaaminen. Tässähän näitä sitten tulee:

Milloin aloitit blogisi?
Untuvikkona mennään. Marraskuun 2010 lopulla otin tarvittavat rohkeat askeleet ja kirjauduin Bloggeriin. 

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogi pyörii täysin kirjallisuuden ympärillä. Yleistä löpinää ei juurikaan ole. Kirjoitan kirjoista, jotka olen lukenut tai haluaisin lukea. Listaihmisenä julkaisen lemppari kirjalistojani, joita yritän parhaani mukaan suorittaa. Tykkään myös esitellä kirjoja, jotka olen ostanut lahjaksi tai joiden antamista olen suunnitellut. Olen kiinnostunut monista jutuista, mutta kirjablogi oli luonnollisin valinta. Esimerkiksi omat muutamat laukut ja kengät olisi nopeasti esitelty muotiblogissa:D

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
Perinteisellä linjalla mennään, en ole kovin "erilainen nuori". Ehkä erityistä on tavallisen pulliaisen näkökulma kirjoihin. Kovin korkealentoiseksi ei tekstiäni voi syyttää, mutta ehkä olen sitten sitäkin samaistuttavampi?

Mikä sai sinut aloittaman blogin kirjoittamisen?
Suurin kiitos ja kumarrus kuuluu Secret Wardrobe -blogille, jota aloin seuraamaan muutamia vuosia sitten. Blogi on laadukas, silmiä hivelevän kaunis ja inspiroiva. Korundin blogi on kuin päivittäin ilmestyvä naistenlehti, pientä luksusta arkeen. Pikkuhiljaa löysin muutamia  muitakin muotiblogeja ja vuoden 2010 alussa tajusin, että voisin etsiä myös kirjablogeja seurattavaksi. Pian olin niitäkin löytänyt ja aloin haaveilemaan omasta kirjablogista. Asiaan päästiin kuitenkin vasta saman vuoden lopulla. Harkitsevan aika on pitkä:)   

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Blogin yleisilme on aika minun tyyliseni. Se tuskin tulee radikaalisti muuttumaan. Mielenkiintoisen sisällön tuottamiseksi haluaisin tietenkin lukea entistä laajemmin kaikenlaista kirjallisuutta. Elokuvista saattaa tulla tulevaisuudessa hieman samanlaista juttua kuin kirjoista, muitakin kuin sunnuntaileffa-arvosteluja. Katsotaan mitä aivoituksia tulee vastaan...

Ja koska Dick ei ole maailman ainoa upea tyyppi, laitankin tämän palkinnon eteenpäin:

Beige













Kreetta Onkeli
2005
127 s./Sammakko


Pienen kyläpahasen kasvatti, nuoreksi naiseksi kasvanut Vappu on kipeästi miehen tarpeessa. Helsingin on määrä olla paikka, jossa kaikki unelmat käyvät toteen. Uudessa kaupungissa Vappu tietää keräävänsä lukuisten miesten ihailevat katseet ja elämä muiden syrjimänä lihavana ällötyksenä jää menneisyyteen. Kesän alussa Vappu hurauttaa bussilla Helsinkiin ja päätyy töihin paikalliseen pikkukirjastoon. Päivät kuluvat, mutta uusi elämänvaihe ei näytäkään tarjoavan miehiä ja erotiikkaa. Sen sijaan toteutumattomat fantasiat ja yksinäisyys valtaavat tytön mielen.

Beige valikoitui lukupiirimme tämänkertaiseksi kirjaksi. Odotimme kaikki tarinalta enemmän tai vähemmän kepeää eloa ja pientä arjen erotiikkaa, mutta kirja olikin tunnelmaltaan ahdistava ja surumielinen. Henkisesti pahoinvoiva Vappu ei ole kovin hilpeä pääosan esittäjä. Kukaan ei tunnu huomaavan tyttöä - paitsi kun on aika antaa asiatonta palautetta Vapun runsaista muodoista. Vapun miesfantasiat alkavat pikkuhiljaa lipua vaarallisille vesille, kun pienimuotoinen haaveilu vaihtuu omissa kuvitelmissa elämiseen.

Pienoisromaanin tarina on kaiken kaikkiaan onnistunut: olennainen kerrotaan tarkasti valituilla lauseilla ja kohtauksilla. Hienosta kerronnasta olisin varmasti saanut enemmänkin irti, jos vain olisi ollut aikaa lukea kirja yhdellä kertaa. Tipottain luettuna tarina muuttui välillä hieman sekavaksi. Pidin siis kirjasta vaikkei se ollutkaan sellainen kuin olin nimen perusteella olettanut. Lasten ja nuorten kiusaaminen käy aina sydämeen, enemmän kuin mikään muu aihe maailmassa. Silti mitä luultavimmin en olisi ollut Vapun ystävä Hiekkakylässä. 

Tulevaisuudessa tulen varmasti tutustumaan Onkelin muuhunkin tuotantoon. Ainakin Iloista taloa on suositeltu kovasti.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Ars Magica

Nerea Riesco
2007 suom. 2011
400s./Otava


Vuonna 1610 noidat pitävät Espanjaa pelon vallassa. Lukuisat ihmiset ovat nähneet noitien lentävän yöllisiin kokouksiinsa, joissa jopa itse Pirun sanotaan vierailevan. Väki on kauhuissaan, ystävät ja naapurit ilmiantavat toisiaan ja muutamia noitia on jopa poltettu roviolla. Inkvisiittori Salazarin tehtäväksi lankeaa rauhan tuominen noitien terrorisoimille alueille. Salazar joutuu kamppailemaan pyhän tehtävänsä kanssa, sillä hän on alkanut kyseenalaistamaan noitien olemassaolon. Hänen asemassaan olevan miehen vain ei soisi hyssytellä tällaisissa vakavissa asioissa: tuloksia pitäisi syntyä ja mielellään uusien rovioiden muodossa. Oman osansa tarinasta saa Mayo-tyttönen, joka etsii kadonnutta kasvatusäitiään Ederraa. Hänet on luultavasti suljettu inkvisition vankityrmään, jossa viruu kymmeniä noidaksi epäiltyjä. Salazarin ryhmän seuraaminen näyttää olevan ainoa keino löytää Ederra.   

Heti noita-aiheisen uutuuden nähdessäni tiesin haluavani lukea sen. Kirjaa aloitellessani into hieman laantui, olin ehkä kohdistanut kirjaan turhan suuret odotukset. Ars Magica on kirja, josta olisin halunnut pitää oikein kovasti. Lukukokemus oli kuitenkin lopulta ihan kiva. On aina ilo sukeltaa vanhoihin ja mystisiin aikoihin. Tällaista kirjan muodossa tapahtuvaa pakoa arjesta olinkin odottanut jo hyvän tovin. Ainakin osaksi pettymystä aiheutti se, että kirja ei ollut tarina noidista vaan tarina aikakaudesta, jolloin uskottiin noitiin.

Tarina on luonnollisesti hyvin uskonnollissävytteinen, inkvisitio kokonaisuudessaan näyttelee isoa osaa. Olinkin ilahtunut siitä, että Salazar päähenkilönä kyseenalaistaa kristinuskon ja kykenee rationaaliseen ajatteluun aikana, jolloin olisi ollut helpointa ja turvallisinta mennä valtavirran mukana. Oli myös kutkuttavan ärsyttävää lukea niistä monista kymmenistä ihmisistä jotka taas olivat täysin muiden johdateltavissa. Kumpi olisin itse ollut noina aikoina? Maalaistalon nainen, joka pyörtyy nähdessään jotain kummaa metsän reunalla ja uskoo toivuttuaan nähneensä noidan vai maalaistalon nainen, joka pyörtyy nähdessään jotain kummaa metsän reunalla, mutta tietää toivuttuaan että pahuus on usein lähtöisin pahoista ihmisistä. Joukkohysterialla kun tahtoo olla oma voimansa. 

Ennen kirjan lukemista en tiennyt kuinka paljon tarina nojaa faktoihin. Niinpä päädyin siihen, ettei mitään lukemaansa kannata uskoa. Vasta kirjan lopussa selvisi, että esimerkiksi päivämäärät ja historialliset tiedot ovat kaikki totta. Myös manaukset, taiat ja maagiset rituaalit ovat kaikki sellaisia, joita noina aikoina käytettiin. Tämä tieto antoi ikään kuin uutta arvoa kirjalle ja muistelinkin tarinaa heti hellämielisemmin. Tietenkin olisi ollut ihan kätevää painattaa etusivulle tuo faktajulistus. Olisin lukenut tarinan jotenkin hartaammin, tietäen sen olevan osin todellista historiaa. Vaikka kaikki tarinat eivät tarvitsekaan loppuyhteenvetoa (mitä tapahtui kenellekin koko loppuelämän ajan), tähän kirjaan se sopi ja luin sen suurella mielenkiinnolla. Taisinpa jopa liikuttuakin hieman. Sitä se teettää, kun on historialliset henkilöt kyseessä.

Monet himolukijat tuntuvat usein kiinnittävän huomiota kirjoitusvirheisiin ja epäonnistuneisiin suomennoksiin. Itse olen vain harvoin huomannut näiden asioiden häiritsevän lukukokemusta. Toisin sanoen en tunne itsekään pilkkusääntöjä niin justiinsa. Ja aina en muista tuleeko pilkun jälkeen joka vai mikä vai miten se nyt meni. Kankeaan suomennokseen saatan ehkä välillä havahtua. Tästä kirjasta bongasin kuitenkin monia kirjoitusvirheitä, monia ylimääräiseltä tuntuvia pilkkuja ja outoja lausejärjestyksiä. Tulipa vastaan lausekin, jota ei oikein tahtonut uskoa 1600-luvulla eläneen hartaan miehen sanomaksi: "Herra, minun on kerrottava teille yksi juttu...Ei, ei, vaan kaksi juttua..." Mitäpä pienistä. Oli vain pakko jakaa tämä uskomaton havainnointikykyni!;)

Olisiko muita noita-aiheisia kirjoja, jotka kannattaisi lukaista? Tuntuu, että hyviä noitaelokuvia löytyy muutamiakin, mutta kirjojen suhteen lyö pää tyhjää.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lumen taju

Peter Hoeg
1992 suom. 1993
487 s./Tammi



Smilla Jaspersen on nainen, joka tuntee lumen salaisuudet vartuttuaan Grönlannin karuissa oloissa. Kun hänen 6-vuotias naapurinsa ja ystävänsä Esajas kuolee pudottuaan katolta, Smilla tietää että kuolema ei ollut luonnollinen. Mutta kuka haluaisi päästä eroon harmittomasta pikkupojasta, jonka elinpiirikin rajoittuu äitiin ja muutamiin tuttuihin? Smillan tutkimukset etenevät hitaasti mutta vakaasti, ja pian hän huomaa sotkeutuneensa paljon isompiin kuvioihin kuin aluksi luuli. Päästäkseen eteenpäin murhaajajahdissaan hänen on opittava luottamaan muihin ihmisiin - taito jota hän ei ole koskaan oppinut.

Oikeastaan muuta en tohdikaan kirjasta paljastaa. Takakansitekstitkin olivat kovin suppeat, joten tarina pysyi yllättävänä loppumetreille asti. Lukukokemus oli klassikkonäkökulmasta hyvä, mutta yleisesti ottaen keskiverto. En ole täysin vakuuttunut siitä, että Hoeg olisi vertaansa vailla. Pidin kuitenkin tarinasta, joissan kohdissa enemmän ja joissain vähemmän.

Kirjan lukeminen ajoittui sopivasti koviin talvipakkasiin. Smillalle lumi on kuin ystävä. Hän on varttuessaan oppinut lumen kymmenet eri nimet ja tietää miten lumen ympäröimänä eletään. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan hänen lapsuusmuistoihinsa. Eskimoiden arjesta en ole aikaisemmin lukenut kovinkaan paljon, joten koin Grönlannin elämäntavan kuvailun suorastaan eksoottiseksi. Pidin myös kirjan tunnelmasta. Esajaksen kuoleman jälkeen pakahduttava suru väistyy nopeasti, mutta tietynlainen surumielisyys jää kytemään kaiken toiminnan ylle. Lukijanakin huomasin ahdistuvani puolikuuron ja yksinäisen pojan kuolemasta. Loppua kohden keskitytään toimintaan ja tunnelma häviää. Ehkä se on ymmärrettävää, kun pojan kuolema ei olekaan niin yksiselitteinen asia vaan osa isompaa kokonaisuutta?

Jotain tästä kaikesta jäi selvästi puuttumaan. Tanskalaistunut Smilla ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen, muut tarinassa vilahtavat henkilöt tuntuvat hieman yhdentekeviltä. Välillä juonta vaivasi pieni paikallaan polkeminen, ilmeisesti jännitystä on yritetty kasvattaa juuri niissä kohdissa? Johtuiko se sitten minulle tuntemattomista paikoista ja maista, mutta lukemisen aikana ne eivät oikein onnistuneet heräämään eloon mielessäni. Kirjoitustyyli oli oikein miellyttävä ja helppolukuinen, mutta minua jäi häiritsemään muutaman kerran tarinan väliin isketyt filosofiset hienostelut. Tarina etenee normaalisti satojakin sivuja ja yhtäkkiä kaiken halkoo korkealentoinen miete, joka ei "mitenkään liity mihinkään". Miete on muutaman lauseen pituinen ja sitten palataan normaaliin kerrontaan. Väkisinkin tulee mielikuva, että kirjailijan on ollut pakko mahduttaa keskivertoa paremmat ajatelmansa mukaan tarinaan, koska muuten ne olisivat menneet hukkaan. Harmi, etten lukiessani tajunnut kirjoittaa outoja pätkiä muistiin. Olisi kiinnostavaa tietää, jos muutkin ovat ihmetelleet samoja kohtia.

Luin kirjan yksissä tuumin Kirjaurakka 2011 blogin Raisan kanssa. Linkistä pääsee kätevästi kurkkaamaan hänen mietelmiään kirjasta.

Lasiavain-palkinto kirjasta vuonna 1993: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

P.S. Hoegiin tutustuminen tuskin jää tähän. Mikä muu kirja häneltä kannattaisi lukea?

maanantai 14. helmikuuta 2011

Aksolotli - Yliajo




Helene Hegemann
2010 suom. 2011
223s. /Otava


Varmasti vuoden oudoin lukukokemus - eikä vuosi ole vielä edes kunnolla päässyt käyntiin! Tarinan keskiössä on 16-vuotias Mifti, joka on menettänyt otteensa normaaliin elämään. Äiti on kuollut alkoholisoituneena, isä ei jaksa välittää ja sisarussuhteet ovat vähintäänkin epämääräiset. Ystävät ovat samanlaisia huumeaddikteja ja alamaailman kasvatteja kuin Mifti itse. Mielipuolisia piirteitä saava rakkaus Aliceen ei tunnu tuovan onnellista loppua eikä irtoseksi tarjoa tyydytystä. Mifti on ajautumassa tilaan, josta pelastautuminen ei välttämättä ole enää mahdollista. Valitsin muuten tämän kirjan, koska etukannen lieveteksteissä vihjaistaan Miftin elävän lähinnä Berliinin kaduilla. Olisi ollut mielenkiintoista lukea kodittomuudesta.

Kirja on suurelta osin sekavahkoa tajunnanvirtaa Miftin häröilyistä pitkin Berliiniä. Välillä on seesteisempiäkin hetkiä, jolloin käydään läpi henkilöiden keskusteluja - jotka nekään eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä. Muutamia kertoja lukija saattaa ahdistua kamaluuksista, joita tyttö kohtaa, kunnes osa niistä paljastuu hallusinaatioiksi. Mifti ei ole kertojana luotettavimmasta päästä, joten oikeastaan mistään ei voi olla varma: ei ihmisistä eikä tapahtumista.  

Jos takakannen lievetekstejä on uskominen, saksalaiset ovat vallan ihastuneita 18-vuotiaaseen esikoiskirjailijaan. Mielenkiintoinen ajatus, että valtavirta pitäisi näinkin sekavasta huumeiden täyttämästä elämänkuvauksesta. Tai sitten sillä suunnalla ollaan hieman coolimpaa kansaa kuin täällä Suomessa;) Muutenkin minua kiinnostaisi tietää kirjailijasta hieman enemmän. Millainen hän on naisiaan, kun on päätynyt kirjoittamaan juuri tällaisen kirjan ja niin nuoressa iässä.

Kirjan povataan myös olevan 2000-luvun Sieppari ruispellossa. Itse jopa inhosin (vahva sana!) J.D. Salingerin tuotosta. Jos nuo kaksi kirjaa rinnastetaan, niin kyllä on päästy pitkälle muutamassa vuosikymmenessä. Jos "Sieppari" oli ärsyttävä pikkukovis niin Mifti on jo täysin toisissa sfääreissä huumesekoiluineen. Niin ne ajat muuttuvat. Tänä päivänä "Sieppari" olisi jokaisen äidin unelmavävy.

Lukemisen jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Tässä on teos, joka ei oikeastaan antanut minulle mitään. Päähenkilön vaikeudet eivät surettaneet, olin jopa hieman ärtynyt siitä ettei Mifti ota itseään niskasta kiinni. Ensimmäisten sivujen jälkeen harkitsin lopettamista, mutta sitten huomasin lukevani edelleen ja hups, oltiinkin jo sivulla 50. En vain oikein jaksa innostua näistä huumetarinoita. Koen ne jopa tylsiksi jollain tavalla. Niissä tuntuu aina olevan (kärjistettynä) likaisia ihmisiä, jotka sekoilevat ympäriinsä ja nauravat omille inside-jutuilleen. Kyllä siinä väkisinkin jää ulkopuoliseksi.

Lukekaa nyt ihmeessä joku muukin tämä kirja, niin saan tietää, mitä lopussa oleva äidin kirje tarkoitti. Oliko se syy alamäen alkamiselle?

lauantai 5. helmikuuta 2011

1222




Anne Holt
2007 suom. 2008
325 s./Gummerus


Norjan tuntureilla myrsky suistaa matkustajajunan raiteiltaan. Eloonjääneet evakuoidaan tunturihotelli 1222:een. Pian selviää, että hotellissa on murhaaja: ensin löytyy yksi ruumis, pian toinen. Päänvaivaa aiheuttaa myös tarkasti vartioidussa junan lisävaunussa matkustaneet ihmiset, jotka evakuoitiin ennen muita. Keitä he ovat ja liittyvätkö he murhiin? Kaikeksi onneksi pörätuolilla liikkuva töykeä Hanne Wilhelmsen paljastuu eläkkeellä olevaksi poliisiksi ja murhatapausten selvittely voi alkaa myrskyn äityessä Norjan historian rajuimmaksi.

Tyttökavereiden kera tulee lukupiiriydyttyä epäsäännöllisen säännöllisesti. Pienen tauon jälkeen ajattelimme valita jotain helppolukuista ja nopeatempoista. Tällä kertaa minulla oli lusikka kirjanvalintasopassa. Olen jo muutamia vuosia halunnut lukea Anne Holtin 1222-romaanin. Syynä alunperin oli kirjan tapahtumien sijoittuminen lumimyrskyyn ja syrjäiseen tunturihotelliin. Alkuasetelma jotenkin kiehtoi.

Aika nopeasti selvisi, että olin kasannut turhan suuret odotukset kirjalle. Muodostamani mielikuvat saivat kunnolla kyytiä. Takakansiteksti sai minut jostain syystä olettamaan, että junaonnettomuudesta selviytyy vain muutama ja he pelastautuvat syrjäiselle hylätylle hotellille ja sitten murhaaja aloittaa työnsä harventaakseen jo valmiiksi pientä porukkaa. Hotelli ei ollutkaan mikään hylätty kummituslinna vaan kaikilla mukavuuksilla varustettu moderni rakennus. Ja ihmisiä pelastui muutama sata, ei kymmentä. Odotin siis 10 pientä neekeripoikaa -kokemusta, jota ei tullut.

Muutenkin kirjassa tuntui mättävän vähän kaikki. Tarina ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen. Päähenkilö Hanne oli to-del-la ärsyttävä erilaisine sosiaalisine rajoitteineen. Jos sama henkilö seikkailee Holtin kaikissa kirjoissa, niin miten ihmiset jaksaa lukea niitä? Minä en jaksa näitä elämänrunnomia poliiseja, jotka jatkuvasti tekevät vääriä valintoja ja ovat liian ylpeitä hankkiakseen apua itselleen.

Loppukohtauskin meni jotenkin ohi. Hanne pääsee viimeisten joukossa pelastuskopteriin ja ehtii nähdä henkilön, joka piilotteli ylimääräisessä junavaunussa. Ilman lukupiirikohtaamista en olisi osannut yhdistää henkilöä siihen kuka hän nyt luultavasti oli. En jaksanut tuota epäselvää kohtaustakaan lukea uudelleen, jotain se ehkä kertoo kirjan epäkiinnostavuudesta...

Onko Holtilla mitään lukemisen arvoista kirjaa vai kannattaako tämä jättää tähän ja puuskuttaa kohti uusia kirjatuttavuuksia?

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Listahullun seikkailut osa 3

Tässä tuleekin kirjalista, jota ensimmäisenä olen ryhtynyt suorittamaan. Opiskelin pari vuotta sitten kirjastovirkailijaksi ja tämän listan löytyminen oli oikein kova juttu kirjoista innostuneelle. Tuhat vuotta - sata kirjaa oli YLE:n, Suomen kirjasäätiön ja Kirjakauppaliiton kirjallisuuskampanja, joka toteutettiin vuosituhannen vaihtuessa. Lista koostuu sadasta kirjasta, jotka ovat tärkeitä suomalaisille. Sille on olemassa varjolista, jolle on koottu loput ääniä saaneet kirjat, mutta koska kirjoja tuolta listalta löytyy satoja, en tule sitä tunkemaan tänne blogin puolelle. Sekin toimii usein suunnanantajana, kun välillä pohdin mitä lukisin. 

Raamattu
Suuri toivelaulukirja
Tuhat ja yksi yötä
Agricola, Mikael: ABC-kiria
Aho, Juhani: Juha
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
Boccaccio, Giovanni: Decamerone

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
Burroughs, Edgar Rice: Tarzan, apinain kuningas
Camus, Albert: Sivullinen
Canth, Minna: Anna Liisa
Carpelan, Bo: Axel
Carroll, Lewis: Alicen seikkailut ihmemaassa
Cervantes, Miquel de: Don Quijote
Chandler, Raymond: Pitkät jäähyväiset
Christie, Agatha: Kymmenen pientä neekeripoikaa
Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä
Dickens, Charles: Loistava tulevaisuus
Dostojevski, F. M.: Rikos ja rangaistus
Dumas, Alexandre: Monte Criston kreivi
Eri kirjoittajia: Kotiruoka
Flaubert, Gustave: Rouva Bovary
Freud, Sigmund: Unien tulkinta
Garcia Marquéz, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys
Gibson, William: Neurovelho
Goethe, J. W. von: Nuoren Wertherin kärsimykset
Goscinny – Uderzo: Asterix ja Kleopatra
Grass, Günther: Peltirumpu
Grimm, J. & W.: Grimmin sadut I-III
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä
Haavikko, Paavo: Talvipalatsi
Hawking, Stephen: Ajan lyhyt historia
Hellaakoski, Aaro: Valitut runot
Hemingway, Ernest: Ensimmäiset 49 kertomusta
Hotakainen, Kari: Buster Keaton – elämä ja teot
Hugo, Victor: Kurjat
Ibsen, Henrik: Nukkekoti
Irving, John: Garpin maailma
Istanmäki, Sisko: Liian paksu perhoseksi
Jansson, Tove: Kuinkas sitten kävikään?
Joensuu, Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä
Jotuni, Maria: Rakkautta, suhteita
Joyce, James: Odysseus
Kafka, Franz: Oikeusjuttu
Kianto, Ilmari: Punainen viiva
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
Kross, Jaan: Keisarin hullu
Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys
Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu
Kunnas, Mauri: Suuri urheilukirja
Lander, Leena: Tummien perhosten koti
Lehtonen, Joel: Putkinotko
Leino, Eino: Helkavirsiä ja hymyilevä Apollo
Levanto, Marjatta: Nykytaide suurin piirtein
Liksom, Rosa: Yhden yön pysäkki
Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
Lönnrot, Elias (toim.): Kalevala
Marx - Engels: Kommunistinen manifesti
Meri, Veijo: Manillaköysi
Miller, Henry: Kravun kääntöpiiri
Milne, A. A.: Nalle Puh
Molière: Saituri
Montaigne, Michel de: Esseitä
Montgomery, Lucy M.: Pieni runotyttö
Morrison, Toni: Paratiisi
Parkkinen, Jukka: Kaupungin kaunein lyyli
Proust, Marcel: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
Päätalo, Kalle: Viimeinen savotta
Raittila, Hannu: Ei minulta mitään puutu
Remes, Ilkka: Karjalan lunnaat
Runeberg, J. L.: Vänrikki Stoolin tarinat
Rushdie, Salman: Keskiyön lapset
Saarikoski, Pentti: Tiarnia-sarja
Saisio, Pirkko: Elämänmeno
Salama, Hannu: Juhannustanssit
Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa
Salmelainen, Eero: Suomen kansan satuja ja tarinoita
Shakespeare, William: Hamlet, Tanskan prinssi
Sillanpää, F. E.: Elämä ja aurinko
Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
Steinbeck, John: Vihan hedelmät
Strindberg, August: Palkkapiian poika
Sund, Lars: Colorado Avenue
Swift, Jonathan: Gulliverin retket
Södergran, Edith: Runoja
Tawaststjerna, Erik: Sibelius
Tervo, Jari: Pyhiesi yhteyteen
Tolkien, J. R. R.: Taru sormusten herrasta
Tolstoi, Leo: Anna Karenina
Topelius, Zachris: Välskärin kertomukset
Tsehov, Anton: Lokki
Tsehov, Anton: Vanja-eno
Tsehov, Anton: Kolme sisarta
Tsehov, Anton: Kirsikkapuisto
Tuuri, Antti: Pohjanmaa
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Utrio, Kaari: Perhekirja. Eurooppalaisen perheen historia
Viita, Lauri: Kootut runot
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto
Voltaire: Candide
Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Westö, Kjell: Leijat Helsingin yllä

16/100. Tekemistä riittää. Ja jostain syystä juuri tämä listaus herättää eniten ärhämää. Joka toinen kirja tuntuisi olevan sellainen, mikä ei todellakaan kiinnosta. Asennevamma on kuin yläasteella konsanaan. Katsotaan, jospa se vuosien aikana muuttuu.