Vuoden mutsi

Satu Rämö ja Katja Lahti
2012
303s. / Avain

Tiesin jo alkuvuodesta hankkivani kirjan itselleni lahjaksi alkavan äitiysloman kunniaksi. Olipa kiva viimeisinä päivinä todella tehdä kyseinen hankinta. Samalla ostin Vuoden mutsi 2 -kirjankin hyllyyn valmiiksi odottamaan taaperoaikaa.

Lopulta kävikin niin, että en malttanut tarttua kirjaan lomani alettua. Tahkosin mieluummin kirjoja, jotka on pitänyt lukea jo pieni ikuisuus sitten, mutta uutuudet ovat aina kiilanneet eteen. Toisaalta taas valmistauduin vauvan tuloon lukemalla ns. vakavia aiheeseen liittyviä kirjoja, jotta tietäisin vähän mitä odottaa raskauden loppupuolella/synnytyslaitoksella/ensimmäisinä päivinä kotiuduttuamme. Mutta synnytyslaitoksella oli vihdoin viimein Vuoden mutsin vuoro.

Lyhyesti sanottuna kirja oli kovasti mieleeni. Kirjan tekstit ovat sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettuja ja per aihe tilaa on käytetty yhden tai kahden sivun verran. Juuri sopiva yhdistelmä vähän väsyneelle synnyttäjälle, jolla on pieni ihmisenalku kainalossa tuhisemassa. Ja tosiaankin kirja tarjosi vähän tuoretta näkökulmaa vakavamman tietokirjallisuuden ja Vauva-lehtien artikkeleiden lukemisen jälkeen. Kun kirjalla vielä on kaksi kirjoittajaa niin kirjan sisällekin mahtuu kivasti kahta eri näkökulmaa samoista aiheista.

Suosittelen kirjaa tulevalle äidille, hyvä vertaistukilahja esim. vauvakutsuille.

Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen
2010
238 s./Avain

En tiedä missä hetkellisessä mielenhäiriössä päädyin nappaamaan kirjahyllystä matkalukemiseksi Ruotsin reissulle juuri tämän Hirvosen Afrikkaan sijoittuvan teoksen. Ohut pokkari oli toki mukavan kevyt kuljetettavaksi mukana muutenkin täydessä laukussa, mutta repaleinen lukuaikataulu, joka salli muutaman sivun lukemisen silloin tällöin ja eri vuosikymmenien välillä poukkoileva tarina eivät olleet paras mahdollinen yhtälö.

Kauimpana kuolemasta on kirjoitettu Sambiassa, jossa Hirvonen miehineen asui muutaman vuoden ajan. Luin pari vuotta sitten Hirvosen kolumnikokoelman Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009, jonka jälkeen tämän päivän Afrikka alkoi kiinnostamaan minua ihan uudella tavalla.

Tarinan keskiössä ovat suomalainen Paul, joka matkustaa lapsuutensa tuttuihin maisemiin eteläiseen Afrikkaan vakaana aikomuksenaan riistää henkensä siellä ja Ester, joka yrittää sinnitellä mukana elämässä menetettyään suuren rakkautensa. John ei ole ainoa ihminen, jonka Ester on vuosien aikana menettänyt, joten välillä elämän taakka tuntuu sietämättömän raskaalta. Tapahtumille toimii taustana paahtavan kuuma ja köyhä maa, joka ottaa demokratian haparoivia ensiaskeleita. Onko todella olemassa toivoa paremmasta huomisesta, kun kehitysapu takkuaa, korruptio rehottaa, ihmisiä kuolee lääkärin vastaanoton jonoon ja liian moni lapsi päätyy kadulle haistelemaan liimaa?

Hirvonen on todella taitava kirjoittaja, jonka Afrikka kiemurtelee ihon alle ja ajatuksiin. Ahdistavan todellisuuden kuvailun lisäksi tarinassa on vahvasti läsnä myös se karun kaunis ja maaginen Afrikka. Harmittelen yhä, että luin suurimman osan kirjasta sellaisissa tilanteissa ja mielentiloissa, jolloin keskittyminen oli parhaimmillaankin hankalaa. Vaikka näkökulmia oli vain kaksi, osa Paulin ja Esterin kertomista tarinoista liittyikin heille tärkeisiin ihmisiin eikä heihin itseensä ja välillä tapahtumien vaihdellessa oli vaikea pysyä mukana. Joka tapauksessa hieno kirja, jota uskallan suositella jokaiselle!

Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä.

Bloggaajakollegan esittelyyn puolestaan tästä.

Pitkästä aikaa Kirjallinen maailmanvalloitus etenee ja ruksaan luetuksi Sambian.

Nuku!




Annelies Verbeke
2003 suom. 2006
156 s./Avain

Kaksi unetonta kohtaavat yössä. Toinen odottaa kotona unta, joka ei koskaan saavu. Toinen pyöräilee pitkin öisiä katuja pimpottaakseen vieraiden ovikelloja ahdistuksissaan. Uniasioihin he eivät ehkä saa helpotusta toisistaan, mutta on hienoa, että on joku toinen, jonka kanssa jakaa yön pitkät tunnit.

Perin harmillista, sanonpahan vaan. Verbeken kirjalla olisi periaatteessa ollut kaikki mahdollisuudet olla oikea kirja minulle. Ensimmäisten kappaleiden jälkeen olin jo melko myytyä naista, unettomuusteema kauhistutti ja ahdisti sopivassa määrin. Tällainen unikeko, joka suunnilleen elää nukkuakseen ei voi mitenkään ymmärtää millaista on, kun uni ei tule. Valitettavasti tarina alkoi kuitenkin viemään päähenkilöitään sen verran odottamattomiin suuntiin, että kadotin punaisen langan tyystin. En yleensä pyri arvaamaan tarinan kulkua, mutta tätä teosta lukiessani tulin kuitenkin odottaneeksi tiettyjä asioita: kahden unettoman seikkailuja nukkuvassa kaupungissa, joka on ikään kuin vanha tuttu monista Scandinavian Music Groupin kappaleista, loputtomia keskusteluja, jotka rönsyilevät sinne tänne ja ehkä muutamia yllättäviä hullunpuoleisia tekoja. Mutta ei!

Nuku! oli kuitenkin lukemisen arvoinen kirja, takapakista huolimatta. Ehkä asia täytyy vain yrittää selittää itselle niin, että odottamattomat tapahtumat itse asiassa sopivat tähän kahdesta yhteiskunnan ulkopuolelle ajatuvasta henkilöstä kertovaan kirjaan... Ja jotain hieman ranskalaistakin koin tarinassa pilkahtavan, vähän vinksahtaneita päähenkilöitä ja erikoisia tapoja toimia arkipäiväisissäkin tilanteissa. Äh, päällimmäiseksi tunteeksi taisi kuitenkin jäädä harmistus siitä, etten Mayan ja Benoitin avulla saanut tietää, mitä öisellä suurkaupungilla on tarjottavana niille, joiden kohtalona on valvoa.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja nappaan pisteet Belgiasta.

P.S. Voiko tätä kirjaa vielä kutsua pienoisromaaniksi, vai missä sivumäärässä raja teidän mielestänne menee? Kun kaikki on tietenkin lokeroitava siististi johonkin ryhmään, ja nyt minua vaivaa se, onko Nuku! pienoisromaani vai ei!

Poikani Kevin

Lionel Shriver
2003 suom. 2006
544 s./Avain

Tässä varmasti kirja, joka ei juuri esittelyitä kaipaa. Ainakin kirjablogeissa on pukannut arvostelua toisensa perään, ja elokuvan ilmestyminen valkokankaalle on sekin innostanut ihmisiä tarttumaan Shriverin kehuttuun teokseen.

Olen myös ehkä himpun verran katkera, koska olin ollut todella tarkka siitä, että en lue mitään arvosteluja - korkeintaan loppukommentit, jotta tiedän, mitä mieltä kukakin lukija on loppujen lopuksi ollut - ja silti tiesin ihan liikaa lukemista aloitellessani. Ensinnäkin houkuttelin tyttökaverini lukemaan kirjan samaan aikaan kanssani. Hän ei ollut aluksi varma, oliko hän jo lukenut kirjan (oli), ja kyseli, että onko se kirja se missä on se kamala poika, joka tekee SEN KAMALAN TEON. Lyhyt keskutelumme poiki siis minulle tiedon siitä, mikä on Kevini pääteko kirjassa. Buu! Ja pokkariversion takakansitekstinkin jätin lukematta, mutta valitettavasti päätin lukea, millainen sitaatti Suomen Kuvalehdeltä on takakanteen päässyt: "Teos on vetävä alusta loppuun asti, koska kirjoittaja säästelee koko totuuden viimeisille sivuille." Kiitos tästä, tiesin heti lukemisen aloitettuani mikä se yllätys on.

No, vastoinkäymisistä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä, yhtään ei tarvinnut pettyä tähän laajalti hehkutettuun kirjaan. Se oli juuri niin mieleenpainuva, järisyttävä, inhottava, ajatuksia herättävä, ahdistava ja vetävästi kirjoitettu. Lionel Shriveriltä kannattaa ehdottomasti lukea jotain muutakin tulevaisuudessa! Aihe oli totta kai tällä kertaa todella mielenkiintoinen, mutta pidin myös kirjailijan jaarittelevasta kirjoitustyylistä. Siis siitä, että aloitetaan yhdestä aiheesta, eksytään kiinnostaville sivupoluille monen sivun ajaksi, ja palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, joka sekin on ollut jo alunperin mielenkiintoinen.

Poikani Kevin -kirjasta voi sanoa, että vähemmänkin kirjallisuutta kuluttavan kannattaa siihen tarttua, sillä pokkariversion yli 500 sivua meni hujauksessa, ja lapsen pahuus nyt vain on yksinkertaisesti herkullinen aihe. Romaani voitti vuonna 2005 Orange-palkinnon, se kertokoot jo jotain kirjan laadusta.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen (New York) ja Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.