Rautasormus

Mikko Porvali
2013
236 s./Atena

Mikä silmiä avaava lukukokemus! Sain uutta näkökulmaa niin sotavuosiin kuin sotakirjallisuuteen yleensäkin.

Kustantajan sivuilla oli hyvä tiivistys kirjan sisällöstä: "Sotavuoden ovat täynnä hämmästyttäviä sattumia, mieleenpainuvia rakkaustarinoita ja poikkeuksellisia ihmiskohtaloita, joita ansioitunut historioitsija Mikko Porvali on koonnut Rautasormus-kirjaan. Lukemattomat suhteet särkyivät sotavuosien mullistuksissa, mutta lukemattomia myös syntyi. Rakkauden lisäksi Rautasormus kertoo ystävyydestä, kiintymyksestä, perhesuhteista ja kiitollisuudesta tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi, vaikka ne yleensä historian-kirjoissa ohitetaankin."

Olen vuosien mittaan tottunut automaattisesti sivuuttamaan sotiin liittyvät kirjat, sillä en ole kokenut olevani niiden kohdeyleisöä. Vaikka lähivuosina ilmestyneistä kirjoista varmasti suurin osa sisältää paljon muutakin kuin faktaa aseista ja sotastrategioista, olen silti jättänyt ne suosiolla hyllyyn. Pikku hiljaa olen kuitenkin huomannut olevani varovaisen kiinnostunut Suomen sodista: millaisia pieniä suuria tarinoita sotavuosilta olisi luettavissa?

Porvali huomasi kuulleensa vuosien saatossa erilaisia tarinoita sota-ajan rakkaudesta eikä hän halunnut niiden joutuvan unholaan. Kahdentoista tarinan kokoelma koskettaa lukijaa ja saa ymmärtämään sotavuosien myllerrystä ihan uudella tavalla.

Olen tänä vuonna luopunut suurimmasta osasta lukemistani kirjoista ilman sen suurempaa dramatiikkaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa olen huolissani siitä, päätyykö tämä vain lukemattomana jonkun muun kirjahyllyyn lojumaan. Tuntuu, että tämä on kirja joka pitäisi lukea, jotta me kaikki ymmärtäisimme paremmin.

Käsky

Leena Lander
2003
336 s./WSOY

On vuosi 1918, sisällissodan vuosi. Punainen naisvanki ja häntä kuljettava jääkäri ovat olleet omilla teillään kahdeksan päivää. Vihdoin he saapuvat entiseen hermoparantolaan, joka nyt toimii kenttätuomioistuimena. Sotatuomari ei lepää ennen kuin on selvittänyt vähäpuheisen vangin elämäntarinan.

Kirja oli todella positiivinen yllätys minulle, vaikka olinkin kuullut siitä paljon hyvää. Kiitos vielä Satulle, jonka blogiarvonnassa vuosi sitten kyseisen kirjan voitin. Nyt on neljästä palkintokirjasta enää Murakamin Lammasseikkailu lukematta. Käsky oli mielestäni yllättävän helppolukuinen, tunnelmaltaan vähäeleinen mutta ajatuksiaherättävä ja sopivan informatiivinen olematta raskas. Oikeastaan kaikin puolin passeli kirja, mutta jotain jäi sitten kuitenkin puuttumaan. Tuntuu hullulta kutsua tällaiselle aiheella varustettua teosta välipalakirjaksi, mutta parempaakaan sanaa en tähän väliin keksi. Mitään kritisoitavaa en tarinasta keksi, mutta jotenkin se silti jätti kylmäksi.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Uskoisin niin. Tarina ja sen henkilökaarti ei ehkä ihan ihon alle mennyt, mutta pidin kyllä Landerin kirjoitustyylistä ja aion jatkossakin etsiytyä hänen kirjojensa pariin. Parasta Käskyn lukemisessa oli ehkä se, että se muutti käsitystäni sotakirjallisuudesta. Tosin Kätilön luettuani olin jo oivaltanut, että on olemassa vaihtoehtoisia tapoja kertoa sotavuosista, eikä näkökulman tarvitse aina olla peräisin rintamalta.

Osallistun siis kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja alakategoriaan Suomi ja sodat.

Kätilö

Katja Kettu
2011
344 s./WSOY

Hieno kirja, jota minulla oli ilo lukea sairastellessani kotosalla. Toisaalta minulla oli mielinmäärin aikaa keskittyä teokseen ja edetä tarinan kanssa rauhassa. Toiselta kantilta katsottuna kuumeilu taisi kuitenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että menin vähemmän tärkeissä henkilöissä hieman sekaisin. Olen jo muutaman päivän ajan yrittänyt maistella lukukokemusta mielessäni, mutta en oikein ole saanut kokonaiskuvaa syntymään. Nyt on kuitenkin jo korkea aika päästä kirjasta ns. eroon, joten nyt täällä mennään kämäsillä ajatusviivoilla eteenpäin. Jos sen sijaan haluat kurkistaa, miten kirjoitetaan laadukas kirja-arvostelu, kannattaa käydä kurkkaamassa Joanan, Leena Lumin ja Jaanan mietteitä kirjasta.

- Minua jäi suuresti ihmetyttämään, miksi kirja ei ollut päässyt taistelemaan Finlandiasta. En ole tämän vuoden ehdokkaita lukenut, mutta Kätilö on niin korkeatasoinen kirja niin monin eri tavoin, että on se kumma, jos kuuman kuusikon joukossa on kuusi parempaa kirjaa.

- Kirja luettuani olen vain hämmästellyt, miten joku onkin osannut kirjoittaa näin hyvän romaanin. Kätilö painii ihan omassa sarjassaan, kun muistelen kaikkia niitä kotimaisia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Okei, en ehkä ole lukenut kotimaista kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ne jotka olen lukenut, eivät ole onnistuneet tekemään kovinkaan suurta vaikutusta. Jos Puhdistus on tulevaisuuden kotimainen klassikko, niin kyllä tämänkin luulisi samoilta listoilta löytyvän!

- Suomen sotiin liittyviä kirjoja olen lukenut vain muutaman, mutta ne pari kirjaa ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että sotakirjallisuus ei ole minua varten. Kätilö sai minut kuitenkin kääntämään kelkkani ja nyt aion lähivuosina takuuvarmasti lukea jotain kotimaamme kipeään historiaan liittyviä kirjoja!

- Entäs sitten kirjassa käytetty kieli! Miten rikasta ja aidontuntuista se on, hätkähdyttävää ja aika rumaakin, mutta jotenkin kauniilla tavalla. En yleensä kiinnitä kieleen huomiota, joten en ole tottunut sitä arvioimaankaan: siksi sanoja on melko vaikea löytää. Mutta siis vau! Kieli oli ainakin minulle haastavaa, ehkä hieman vaikeaakin ja täynnä tuntemattomia murresanoja. Silti tunsin vahvasti pääseväni lukijana Jäämeren rannalla hytisevien ihmisten mielenmaisemaan kiinni. Kirjaa oli jotenkin hirveän palkitsevaa lukea.

- Lukiessa en kuitenkaan ollut kovinkaan kiinnostunut päähenkilöiden tulevista edesottamuksista. Toki minua kiinnosti kätilönä toimivan Villisilmän kohtalo: saako hän rakastamansa miehen vai ei ja mitä siinä välissä tapahtuu. Taisin kuitenkin enemmän ajatella Suomen pohjoisosassa eläviä ihmisiä yhtenä joukkona ja heidän elämäänsä Lapin sodan aikoihin. Villisilmät ja muut olivat vain osa tätä ihmisryhmää, eivätkä aiheuttaneet minussa sen suurempia tunnekuohuja.

- Tässä välissä pikkuvinkki niille, jotka eivät ole vielä kirjaa lukeneet. Kannattaa poistaa kirjan paperikannet ja kurkata niiden sisältä luku-urakkaa helpottavia tietoja. En tiedä millaisia Lapin sota -guruja muut ovat, mutta itsellä perustiedot olivat auttamattomasti hukassa ennen kirjan lukemista. Pääsinkin hieman helpommin matkalle mukaan, kun kertasin ensin historian tapahtumia tuolta ajalta.

- Kirjaa aloitellessani oli vaipua pieneen epätoivoon: yhtäkkiä minulla oli edessäni kolme kertojaa, joista en osannut yhtään päätellä, keitä he ovat ja kenelle he tarinaansa kertovat. Ahdistus vain kasvoi, kun aloin pohtimaan, voiko otsikoiden Lokakuu: Kuolleen miehen vuono, 1944 ja Kesäkuu: Parkkina, 1944 alla olevat kertojat olla samoja henkilöitä vai ovatko nekin vielä eri tyyppejä. Jos muilla ei kuitenkaan ollut käynnistymisongelmia, niin ehkä syytän omasta sekoilustani kuumetta.

- Minun oli myös kirjan luettuani tarkistettava, miten Mashalle kävi (vaikka se kerrottiinkin varsin selväsanaisesti lopussa), mutta kun hän koko ajan hävisi ja sitten tuli takaisin ja taas hävisi ja tuli takaisin ja lopuksi olin ihan sekaisin, että miten hän nyt pystyy lopuksi lähtemään henkilöiden x kanssa paikkaan x, kun hän on jo hävinnyt jonnekin. Kirjan hyvästä tasosta kertoo myös se seikka, että ylipäätänsä jaksoin kirjan luettuani lähteä vielä uudelleen tarkistamaan miten se Mashan elämänkaari kaiken kaikkiaan menikään.

Pääasia on kai kuitenkin kertoa, että kirja todella on lukemisen arvoinen - myös niille, jotka eivät yleensä kotimaisesta kirjallisuudesta syty. Kuinka moni aikoo tarttua Kätilöön lähiaikoina?

Katja Kettu sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.