lauantai 27. helmikuuta 2016

Yösyöttö

Eve Hietamies
2010
383 s./Otava


Alkuvuodesta tuli useaan otteeseen valittua vääränlaisia kirjoja luettavaksi. Vihdoin löin hynttyyt yhteen Yösyötön kanssa ja ihan aito lukuilo palasi kehiin.

Muunkin tyyppiset tarinat olisivat varmasti toimineet tähän hätään, mutta Yösyöttö osui toki asian ytimeen nyt kun itsekin olen ollut edelliset kuukaudet kotona kohta nelikuukautisen vauvan kanssa. Vauva-arjen kuvailuun keskittyvä tarina onkin oivaa vertaistukea vaikka kovin erilaisista lähtökohdista vanhemmuutta lähestymmekin kirjan päähenkilön kanssa. Osaisin kuitenkin kuvitella, että tarina olisi ollut ihan mukaansa tempaava myös ilman tämänhetkistä elämäntilannetta.

Yösyötössä tutustutaan Antti Pasasen ja hänen Paavo-poikansa edesottamuksiin. Antti jää yllättäen yksinhuoltajaisäksi, kun hänen vaimonsa Pia häipyy kuvioista pian synnytyksen jälkeen. Miten toimittaja-isä selviytyy uusista haasteista koti-isänä?

Oli ihan hyvä ratkaisu jättää Hietamiehen kirjan lukeminen näihin päiviin, kirjahan on roikkunut lukulistallani jo useamman vuoden ajan. En kovinkaan usein valitse luettavaksi ihan näin kepeitä tarinoita (vaikka toki tässäkin kirjassa käsitellään elämän nurjaa puolta masennuksesta lapsen hylkäämiseen jne) vaan olen tottunut nauttimaan tämän tyyppiset tarinat elokuvallisessa muodossa.

Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä tulee varmasti luettua jossain vaiheessa, mutta taidan taktisesti jättää senkin juuri oikeaan hetkeen. Luulisin kuitenkin, että vanhemmuutta käsittelevät kirjat eivät vielä olleet tässä - mitäköhän muuta sitä lukisi vielä äitiysloman aikana? Muistan viihtyneeni mm. Tiikeriäidin taistelulaulun parissa hurjan hyvin. Saa vinkata, jos tulee joku kirja mieleen!

tiistai 16. helmikuuta 2016

The Horse and His Boy

C.S. Lewis
1954
175s./Lions


Tanskalaisen Ib Michaelin trilogian myötä minulle iskostui hyvin ajatus siitä, että saman sarjan kirjojen väliin ei kannata jättää liikaa väliä, joten nyt tuli pieni kiirus jatkaa ikuisuusprojektiksi muuten jämähtävää Narnian tarinat -sarjaa.

Olen nyt siis edennyt sarjan kolmanteen osaan. Kirjassa vilahtaa aikaisemmasta ja tunnetuimmasta osasta tutut High King Peter, King Edmund, Queen Susan ja Queen Lucy, mutta pääosassa on tällä kertaa sekalainen seurue, joka matkaa kohti Narnian vapaita maita. Nuori poika Shasta aloittaa pitkän ja vaarallisen matkansa puhuvan hevosen Breen kanssa ja pian he kohtaavat Aravisin ja Hwinin, joilla on sama määränpää. Vaarallisilta tilanteilta ei vältytä, mutta päivä päivältä Narnia tulee lähemmäksi.

Aluksi lueskelin vähän takellellen. Englanniksi lukemisesta on taas ehtinyt vierähtää tovi ja lukeminen ei muutenkaan oikein idean tasolla lähtenyt käyntiin, kun mielessään ajatteli, että mitä tätä sarjaa kokonaan kahlaamaan kun toinen osa eli The Lion, the Witch and the Wardrobe on kuitenkin se paras. Vaan kolmas osa osoittautuikin aikas kivaksi tarinaksi!

The Horse and His Boy on mukavan erilainen tarina verrattuna kahteen edelliseen osaan, melkeinpä voisi sanoa itsenäinen osa isosta kokonaisuudesta. Mielenkiintoiseksi tarinan teki myös se, että tarinan alussa oltiin jo valmiiksi Narnian maailmassa eikä vaatekaapilla ollut tällä kertaa osaa eikä arpaa tarinan kulussa. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut osa Narnian tarinoita, jota oli ilo lukea ihan näin aikuisenkin näkökulmasta.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Kirje kuulle

Ib Michael
1995 suom. 1999
360 s./Nemo


Luin Michaelin romaanitrilogian ensimmäisen osan melkein 10 vuotta sitten ja toisenkin osan lukemisesta on ehtinyt vierähtää nelisen vuotta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että eihän moisessa tahdissa ollut minkäänlaista järkeä!

En muista mitään Vanilijatytöstä ja Kahdestoista ratsastajakin on painunut unholaan aika hyvin. Näin ollen kolmannen romaanin viittaukset aikaisempien osien tapahtumiin ja henkilöihin menivät ihan ohi. Sääli, trilogian loppu taisi nivoa aika hienosti kirjojen tapahtumat yhteen, mutta enhän minä siitä mitään hyötynyt. Takakansitekstinkin koin hämmentäväksi, sillä siinä muistutettiin, että kaikilla kolmella kirjalla olisi sama päähenkilö, mutta en mitenkään saa mieleeni, että niillä olisi sama kertoja tai mitään vastaavaa. Siinä mielessä siis todellakin hukkaan heitetty mahdollisuus nauttia laadukkaasta romaanikerronnasta.

Pientä lukujumia oli havaittavissa muutenkin koko lukukokemuksen ajan. Edelliset osat tekivät minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta kolmas osa oli niihin verrattuna yllättävän pitkäveteinen. Varsinkin aluksi oli vaikea heittäytyä tarinan maailmaan, koska ratsastusharrastukseen liittyvät asiat eivät oikein tuppaa kiinnostamaan minua. Lisäksi päähenkilön vaikea isäsuhdekin tuntui melko perinteiseltä kasvukipuilulta. Kirjassa olisi siis jo lähtökohtaisesti vähän liikaa teemoja ja elementtejä, jotka eivät yleensä kiinnosta minua kirjallisuudessa.

Kirje kuulle -kirjan päähenkilön elämää seurataan nuoruusvuosista varhaisaikuiseksi: ratsastusharrastuksen parista reppureissaajaksi ja oman tiensä kulkijaksi. Kaiken taustalla häärii paheksuva isä, joka ei hyväksy poikansa valintoja ja petaa tälle toisenlaista tulevaisuutta. Pakkaa tulee sekoittamaan vielä Kate, salaperäinen nuori nainen, jolla on iso kasa omia ongelmia.

Sattuneesta syystä tuntuu, että kirjan lukeminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkäpä tästä viisastuneena en lue yhtä trilogiaa vuodesta toiseen vaan pyrin jatkossa vähän tiiviimpään tahtiin!



torstai 4. helmikuuta 2016

Vieras

Riikka Pulkkinen
2012
299 s./8 cd-levyä/Otava


Kun ulkomaalaistaustainen pikkutyttö pahoinpidellään, seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää kaiken tutun taakseen ja suuntaa kohti New Yorkia. Miljoonakaupungissa, kaikille tuntemattomana, on aikaa pohtia omaa uskoaan, menneisyyttään ja sitä mitä tapahtui pikku-Jasminalle.

Riikka Pulkkinen saattaa hyvinkin olla ainoa kotimainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut. Luonnollisestikin pidän kirjailijan tyylistä, mutta loppujen lopuksi Pulkkinen ei kuitenkaan kuulu suursuosikkieni joukkoon. Siinä mielessä onkin vähän hämmentävää, että esimerkiksi Irvingiltä, McEwanilta ja Atwoodilta on lukematta vielä vino pino kirjoja, mutta sen sijaan olen lukenut kaikki Pulkkisen kirjat. Tarinat itsessään eivät juurikaan jää mieleen, mutta Pulkkinen on lahjakas kirjoittamaan kauniisti, valitsemaan oikeat sanat.

Vieras ei ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanut minua kovinkaan paljon. Uskonto on musiikin ja vaikean isäsuhteen ohella yksi niistä kirjallisista aiheista, jotka eivät ensisijaisesti herätä mielenkiintoani. Kirja kuitenkin päätyi aikoinaan 100 naiskirjailijan kirjaa -listalleni ja kun teos tuli kirjastossa äänikirjana vastaan, päätin ottaa sen illan imetyshetkiä täydentämään.

Marian itsensä etsimiseen keskittyvä tarina ei mullistanut maailmaani, mutta hyvin ajankohtainen sivujuonne pysäytti miettimään rasismia, koulukiusaamista, koulumaailmaa... Tuoreena äitinä kävinkin näiden ajatusten kanssa aika syvissä vesissä. Kaikenlaiselta pitäisi osata lastaan suojella, miten siinä mitenkään pystyy onnistumaan?

Nyt jään odottamaan Pulkkiselta jotain Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -tyyppistä teosta, se on ehdoton suosikkini hänen tuotannostaan.