Nenäpäivä

Mikko Rimminen
2010
339 s./Teos


Lyhyestä virsi kaunis: Kirjassa ihmisrakas, mutta yksinäinen Irma huomaa toistuvastiajautuvansa pimpottelemaan vieraiden ihmisten ovikelloja. Irma päättää esiintyä tutkimuskyselijänä, sillä onhan jotain asiaakin oltava, kun norkoilee toisten ovilla. Täällä ei tyttö voisi olla pettyneempi. Odotukset olivat kovat, takakannen perusteella tarina vaikutti mukaansa tempaavalta ja hauskalta. No ei ollut. Buu! Ja olin vielä ehtinyt juuri haastaa itseni lukemaan kaikki Finlandia-palkintoa tavoittelevat kirjat ennen joulua. Ei alkanut kovin vauhdikkaasti tämä projekti.

Aluksi ajattelin, että Rimminen kirjoittaa oivaltavasti: tekstissä tulee jatkuvasti eteen mielenkiintoisia yksityiskohtia ja näkemyksiä ihmisistä ja ympäristöstä. Ajattelin, että on persoonallista käyttää niin paljon hassuja sanoja ("Tattiuduin takkiin ja rupesin hivuttautumaan ovelle.") Sitten ärtymys tuli jäädäkseen. Irma koheltaa minne ikinä meneekin ja se ei vain jaksa naurattaa. Tai ei varmaan pitäisikään naurattaa, mutta silti. Irmalla ei myöskään tunnu olevan kummoisia sosiaalisia taitoja, mikä johtaa siihen, että kirjassa käytetään runsaasti sivutilaa kuvailuun. Se on pidemmän päälle tylsää. Ketä kiinnostaa millainen liikenne Hämeentiellä on joka kerta kun Irma menee siitä ohi, kun tilanne on lähes joka kerta samanlainen: paljon porukkaa, paljon ääniä, likaista ja harmaata. Tietenkin sen kerran, kun Irma onnistuu sanomaan pidemmänkin lauseen niin laatu on päätähuimaavaa: "Onnistuin kakistelemaan että teen kyselytutkimusta, tutkin, tai siis kyselen. Kulutusta. Kulutustottumuksia. Kyselyä. Kyselytutkimusta."

Ja ihan oikeasti. Minä olen ainakin niin järjestelmällinen etten lähtisi esittämään gallup-tutkijaa kysymyksillä, jotka on kirjoitettu ryppyiselle pikkupaperille ja ovat luokkaa "Tykkätkö broilerinmaksasta?". Ei näin Irma, ei näin! Koheltamisesta huolimatta Irma pääsee muutamista ovista kyökin puolelle ja näyttää kohtaavan muitakin yksinäisiä. Minua vain olisi kiinnostanut ne yksinäisten tarinat enemmän kuin Irman non-stop sekoilu. Kehtaako tätä nyt kertoakaan, mutta oman kohokohtani löysin sivulta 251. Rimminen oli huomannut Ridgen salakavalan taidon kasvattaa sänki aina mainostauon aikana, jos kohtalo oli ruvennut potkimaan päähän:)

Minä taisin saada Rimmisestä tarpeekseni tällä erää. Entäs te muut? Onko joku lukenut Rimmistä tai aikomassa lukea? Olen nähnyt junassa lähiaikoina aika monella tyypillä Pussikalja-romaanin, joten ilmeisesti kirjailijalla on tykkääjiäkin. No, itse en kai vain osannut suhtautua kirjaan sen vaatimalla hyväntahtoisuudella...

P.S. En yhtään ihmettele miksi mulla on aina kovat ennakkoluulot suomalaisia kirjoja kohtaan. Tää on niin tätä.