Maaria Leinonen
2011
86 s./Kirjapaja
Voikohan tämän lähemmäksi täydellistä runokirjaa edes päästä? Nyt sanat tuntuvat olevan vähissä, en oikein osaa sanoa muuta kuin että pidin runokokoelmasta todella paljon. Jokaista runoa oli ilo lukea. Kokoelmassa pohditaan lapsuutta, ystävyyttä, kuolemaa - koko elämän kirjo näkyy kirjan sivuilla.
Mielenkiinto heräsi heti kirjan nimen satuttua silmiini runohyllyssä. Ihastuminen tapahtui kokoelman sisällysluetteloa tutkiessani. Runot on jaettu seitsemän eri kappaleen alle ja nimetty kauniisti. Vai mitä sanotte otsikoista Tämä maisema elettävä tänään tai Ei kysyjälle aina valmiita vastauksia. Rakkaus syttyi sitten ensimmäisten runojen jälkeen. Juuri tällaiset runot uppoavat tähän lukijaan. Onko joku muu tutustunut Maaria Leinosen tuotantoon?
Antaa runojen puhua puolestaan. Yhtä oli mahdoton valita, kolme oli astetta helpompaa.
Isän suuret karheat kädet
hypittivät polvilla
nostivat olkapäille
kantoivat sylissä
veistivät leluja.
Isän suuret karheat kädet
sanoivat pitkin päivää:
Rakastan sinua lapsi.
Ne olivat teonsanoja
niin vahvoja
että kantavat
halki elämän
---
Ei tämän vanhemmaksi
kun jo lapsuus kultautuu:
muistan vain aurinkoiset kesäaamut
kirkkautta
laulua tulvillaan
Jos joskus satoi
niin hopeasadetta.
---
Jäljellä tie
jota en valitse.
Sen osaan suljetuin silmin
tienviittoja katsomatta.
Uskon sen vievän viljapellon piennarta
sananjalkametsään
lempeille ahoille.
Tuoksun jo tunnen.
Laulurastaan kuulen.
