Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe


Andrew O´Hagan
2010 suom. 2011
322 s./Tammi

Viime vuonna lukemani Oatesin Blondi herätti orastavan kiinnostuksen Marilyn Monroen elämää kohtaan. Samantyylisestä tarinasta ei ollut tällä kertaa pelkoa, sillä O'Haganin kirja on kirjoitettu koiran näkökulmasta. Mafia Honey oli lahja Sinatralta Marilynille ja koira ehtikin viettää kauniin emäntänsä vierellä tämän viimeiset tokkuraiset vuodet.

Tuore näkökulma aiheeseen kuin aiheeseen vaikuttaa aina teoriassa hauskalta idealta, mutta minusta Mafin tarinointi ei vain toimi. Eniten koko kuviossa ehkä tökkii se, että kirjassa osaksi alleviivataan sitä kuinka älykkäitä koirat ovat ja kuinka he lemmikkeinä päivästä toiseen pääsevät todistamaan ihmisten keskenkasvuisuutta ja itsekkyyttä. Ja sitten koira päättääkin lorauttaa protestipissat lattialle itselle tärkeän asian takia. Kokonaisuus ei ainakaan minun korvaani kuulosta kovinkaan uskottavalta... Omaan makuuni Maf päätyy liiankin usein filosofioimaan - tai ottamaan kantaa muiden syvällisiin aatoksiin. Olisin pitänyt tarinasta enemmän, jos koiranäkökulma olisi ollut vähemmän alleviivaava. Joo, olen tylsimys;)

Jos nyt pettymyksessä oikein piehtaroidaan, niin petyin siihen, että tarina oli Mafin siinä missä Marilyninkin, kun itse oli kiinnostunut lähinnä Marilynistä enkä niinkään siitä, mitä Mafilla ja New Yorkin katurotalla on sanottavaa toisilleen. Petyin myös siihen, miten paljon Marilynin elämästä olisi kannattanut tietää jo valmiiksi, jotta tarinasta olisi saanut kaiken irti. En tietenkään tiedä mitkä osat tarinasta ovat sepitettyjä, mitkä hieman fiktiolla höystettyjä ja mikä todellisiin tapahtumiin enemmän tai vähemmän nojaavia. Petyin kuitenkin siihen, että melkein jokaisella sivulla tuli vastaan vahvasti 1960-luvun omia juttuja, jolloin en joko ymmärtänyt kontekstin päälle, en tajunnut vitsiä, joka piili lauseessa, en tiennyt sivistyssanaa tai en ymmärtänyt viittausta Marilynin elämään kuuluvista henkilöistä. Ehkä kirjan tarkoituksena onkin saada lukija yhtä tokkuraiseksi kuin Marilynin on sanottu olevan viimeisinä elinvuosinaan?

Ei tämä huono kirja ollut, ei missään nimessä. Minunkin lukemana se varmasti paranisi, jos ensin hankkisin lisää tietoa Marilynin viimeisistä vuosista, liikkeistään ja hänen silloisista ystävyyssuhteistaan. Ymmärtäisin paremmin tätä tarinaa ja sitä miksi se on juuri sellainen kuin se on. Olkoon Keltaisen kirjaston teemakuukauden viimeinen kirja minulle armollisempi...

Mieskirjailijoiden 50 kirjaa

Blondi

Joyce Carol Oates
2000 suom. 2001
943 s./Otava

Tämän tiiliskiven selättäminen vaatikin sitten jo muutaman viikon. Hienon kirjan lukeminen on toki sanoinkuvailemattoman palkitsevaa, mutta ehtiihän siinä myös samalla hieman väsähtää. Kirjan nimi viittaa Norma Jeane Bakeriin, jonka suuri yleisö tuntee nimellä Marilyn Monroe. Kertomuksessa sekoittuu fakta ja fiktio, ja kirjailija muistuttaakin heti alkuun, ettei faktatietoa kannata etsiä ensisijaisesti tästä kirjasta. Tarina alkaa Norma Jeanen lapsuudesta, kun eli yhdessä skitsofreniaa sairastavan äitinsä kanssa ja päättyy, kun kuolema kolkuttelee tähden ovella. Näihin 36 vuoteen mahtuukin koko elämän kirjo: on suurta onnea, rakkautta, työniloa ja uskomatonta menestystä, mutta myös surua, ahdistusta ja ylitsepääsemättömiä itsetunto-ongelmia.

*Parasta lukukokemuksessa oli se, että lähes 1000 sivun jälkeenkin Marilyn Monroe on ihan yhtä suuri mysteeri kuin aikaisemminkin. Tämä kaltoinkohdeltu supertähti on yksinkertaisesti sellainen, ettei hänestä haluakaan tietää koko totuutta.

*Pirullista lukukokemuksessa oli se, tarinan edetessä ei tiedä, mikä on tositapahtumiin perustuvaa tietoa, ja mikä kirjailijan keksintöä. Tämä on ensikosketukseni Marilyniin, joten faktatietoa on tosiaan lähdettävä pian metsästämään jostain toisesta kirjasta, jotta kaikki mieltä kaihertamaan jääneet kysymykset saavat vastauksen.

*Surullista tarinassa oli se, että tämä maailmankuulu näyttelijätär on tuntunut olevan kovin yksinäinen koko elämänsä ajan. Tuntui pahalta lukea, miten lääkkeet ja alkoholi on pikkuhiljaa luikerrellut isoksi osaksi hänen elämäänsä, vaikka hän on alunperin ollut elämäniloinen ja raittiiseen elämään uskova tyttö.

*Mielenkiintoista kirjassa oli se, että se tarjosi paljon tietoa, jota ei ehkä yleensä mainosteta Marilyn-artikkeleissa. Jos kirjaa on uskominen, Marilyn on esimerkiksi saanut elokuvistaan vain 100 000 dollarin palkkioita Elizabeth Taylorin tahkotessa miljoonia omista rooleistaan. Hollywood on viilannut naiivia näyttelijätärtä linssiin todella pahasti.

*Inhottavaa tarinassa oli se, miten huonosti miehet kohtelivat Marilynia. Kennedy on kirjan mukaan ollut yksi pahimmista sioista. Ei ihme, että näyttelijättärellä on ollut itsetunto-ongelmia ja hän on kokenut olevansa halpa huora, joka ei kelpaa kenellekään omana itsenään. Usein sitä pysähtyi vain toivomaan, että hänellä olisi ollut ympärillään enemmän hyväntahtoisia ihmisiä.

*Ihastuttavaa oli huomata, miten lahjakas näyttelijä Marilyn on ilmisesti ollut. Ja valovoimainen, herttainen, vaatimaton ja ystävällinen. En ole juuri hänen elokuviaan nähnyt, joten siinä riittääkin puuhaa vähäksi aikaa. Oli mielenkiintoista päästä piipahtamaan muutaman elokuvan kuvauksissa tarinan edetessä, uskoisin niiden olevan ainakin osaksi tositapahtumiin perustuvia.

Kirjan loputtua mietityttämään jäi, oliko Marilyn oikeasti niin sekaisin loppuelämänsä aikana kuin mitä kirjasta käy ilmi. Ja jos oli, oliko hän mahdollisesti itsekin sairastumassa skitsofreniaan tms. vai myllersivätkö lääkkeet ja alkoholi hänen päässään. Pakostikin jäin pohtimaan, kuinka onnellinen Marilyn loppupeleissä oikeastaan on ollut. Ja oliko totta, että hän toivoi läheisten ihmisten kutsuvan häntä nimellä Norma Jeane. Jos lähipiiri tosiaan kutsui häntä ristimänimellä, niin kutsuukohan esim. Gwyneth Paltrow Madonnaa tämän oikealla nimellä vai kutsuuko hän tätä Madonnaksi? Niin, kuten näette, kirja herätti isoja ja pieniä kysymyksiä.

Hieno kirja, jota voin todella lämpimästi suositella jokaiselle, joka suinkin on kiinnostunut Marilynin elämänkaaresta. Itse aion mitä pikimmiten suunnata kirjastoon hakemaan muutaman kuvapainotteisen Monroe-teoksen.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan sillä Kalifornian.