Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kauimpana kuolemasta





Elina Hirvonen
2010
238 s./Avain


En tiedä missä hetkellisessä mielenhäiriössä päädyin nappaamaan kirjahyllystä matkalukemiseksi Ruotsin reissulle juuri tämän Hirvosen Afrikkaan sijoittuvan teoksen. Ohut pokkari oli toki mukavan kevyt kuljetettavaksi mukana muutenkin täydessä laukussa, mutta repaleinen lukuaikataulu, joka salli muutaman sivun lukemisen silloin tällöin ja eri vuosikymmenien välillä poukkoileva tarina eivät olleet paras mahdollinen yhtälö.

Kauimpana kuolemasta on kirjoitettu Sambiassa, jossa Hirvonen miehineen asui muutaman vuoden ajan. Luin pari vuotta sitten Hirvosen kolumnikokoelman Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009, jonka jälkeen tämän päivän Afrikka alkoi kiinnostamaan minua ihan uudella tavalla.

Tarinan keskiössä ovat suomalainen Paul, joka matkustaa lapsuutensa tuttuihin maisemiin eteläiseen Afrikkaan vakaana aikomuksenaan riistää henkensä siellä ja Ester, joka yrittää sinnitellä mukana elämässä menetettyään suuren rakkautensa. John ei ole ainoa ihminen, jonka Ester on vuosien aikana menettänyt, joten välillä elämän taakka tuntuu sietämättömän raskaalta. Tapahtumille toimii taustana paahtavan kuuma ja köyhä maa, joka ottaa demokratian haparoivia ensiaskeleita. Onko todella olemassa toivoa paremmasta huomisesta, kun kehitysapu takkuaa, korruptio rehottaa, ihmisiä kuolee lääkärin vastaanoton jonoon ja liian moni lapsi päätyy kadulle haistelemaan liimaa?

Hirvonen on todella taitava kirjoittaja, jonka Afrikka kiemurtelee ihon alle ja ajatuksiin. Ahdistavan todellisuuden kuvailun lisäksi tarinassa on vahvasti läsnä myös se karun kaunis ja maaginen Afrikka. Harmittelen yhä, että luin suurimman osan kirjasta sellaisissa tilanteissa ja mielentiloissa, jolloin keskittyminen oli parhaimmillaankin hankalaa. Vaikka näkökulmia oli vain kaksi, osa Paulin ja Esterin kertomista tarinoista liittyikin heille tärkeisiin ihmisiin eikä heihin itseensä ja välillä tapahtumien vaihdellessa oli vaikea pysyä mukana. Joka tapauksessa hieno kirja, jota uskallan suositella jokaiselle!

Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä.

Bloggaajakollegan esittelyyn puolestaan tästä.

Pitkästä aikaa Kirjallinen maailmanvalloitus etenee ja ruksaan luetuksi Sambian.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vuoden parhaimmistoa?

On taas aika laittaa kirjallinen palkintovuosi pakettiin. Tänä vuonna en kokenut kiinnostusta palkintokirjoihin, mutta muutama yllättävä tuttavuus palkittujen joukosta löytyi, joiden en tiennyt palkintoa saaneen.
 
Runeberg-palkinto
Olli-Pekka Tennilä - Yksinkeltainen on kaksinkeltaista
 
 
"Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti. Se ilmentää pienen lapsen kielilogiikkaa ja karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava runon arvoitus."
 
Uusimaa-sanomalehden, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Porvoon kaupungin ja Finlands Svenska Författareförening-yhdistyksen kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 10 000e. Palkinto tukee laatukirjallisuutta ja antaa uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistää Runebergin päivää.


-----


Topelius-palkinto
Salla Simukka - Jäljellä & Toisaalla


 
 
"Molemmista kirjoista nousee esille useita tärkeitä teemoja. Kirjat myös ottavat kantaa nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan."


Suomen Nuorisokirjailijoiden kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 1 700e. Palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.

-----


Vuoden johtolanka -palkinto
Reijo Mäki - Sheriffi
 
 
"Sheriffi viihdyttää ja koskettaa. Kirjan rakenne on napakka, tarina yllättää dekkarimaisesti ja loppukohtaukset ovat vaikuttavia." 


Suomen dekkariseuran kirjallisuuspalkinto, joka on keramiikkalaatta. Palkinto myönnetään edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.

-----


Kirjallisuuden valtionpalkinto ja kääntäjien valtionpalkinto
Monika Fagerholm & Liisa Ryömä
 
Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä palkinto kirjailijoille ja kääntäjille. Palkintosumma on suuruudeltaan 15 000e.
 
-----

Lasiavain-palkinto
Jorn Liern Horst - Jakthundene
 
Dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapetin (SKS) myöntämä palkinto vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

-----
Tähtivaeltaja-palkinto
Gene Wolfe - Kiduttajan varjo

 
 
"Kiduttajan varjon aloittama tetralogia on yksi modernin tieteiskirjallisuuden peruskivistä."

Tähtivaeltaja-lehteä julkaisevan Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto parhaalle edellisvuonna suomeksi ilmestyneelle science fiction -kirjalle - voi olla myös käännöskirja.

-----

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto
Erkka Filander - Heräämisen valkea myrsky

 
 
 "Nuoruuden suuruutta henkivän runoelman mittaan kuljetaan aamusta iltaan ja takaisin. Puutarhaan on kokoontunut ystäviä, ja aistit ovat pakahtumaisillaan."

Helsingin Sanomat myöntää palkinnon vuoden parhaalle esikoisromaanille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia Junior -palkinto
Kreeta Onkeli - Poika joka menetti muistinsa

 
 
"Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot muita kohtaan, ja hän suhtautuu ihmisiin avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle."
 
Suomen Kirjasäätiön palkinto ansiokkaalle suomalaiselle lasten-/nuortenkirjalle. Palkintosumma on 30 000e.

-----
 
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto
Antti Heikkinen, Maija Muinonen & Leena Parkkinen
 
 
 
 
Kalevi Jäntin rahaston myöntämä kirjallisuuspalkinto nuorille kirjailijoille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia-palkinto
Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

 
 

"Tajunnanvirrasta kidutuskammion kuulusteluihin ja Vorkutan työleirille. Yhtä aikaa vaikuttavaa, pysähdyttävää, koskettavaa kuvauskohteesta riippumatta."
  
Suomen Kirjasäätiön myöntämä kirjallisuuspalkinto Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkintosumma on 30 000e.
 
 
---
 
Kirjajoukosta olen lukenut Topelius-palkitut Simukat, joista pidin valtavasti. Kirjat edustavat minulle kyllä ehdotonta kärkikastia kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralla. Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut Fagerholm puolestaan on yksi kotimaisista suosikeistani. Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista. Kalevi Jäntin palkinnon saaneet Muinonen ja Parkkinen ovat myös tulleet tutuiksi tänä vuonna ja vaikka heidän teoksensa eivät ihan istuneet omaan lukumakuuni, ymmärrän ehdottomasti kirjojen ansiot.
 
Yllättävänkin monta luettua kirjaa siis palkittujen joukossa, vaikka yritys on ollut puhdas nolla koko vuoden. Luultavasti en tule muita palkittuja lukemaankaan, mutta suurin todennäköisyys päästä lukulistalle on Finlandia-palkituilla kirjoilla. Vaikka Pelon kirja onkin niittänyt suurta suosiota, en ihan usko sen olevan kirja juuri minulle.
 
Oletko sinä tutustunut palkittuihin teoksiin?   

torstai 28. helmikuuta 2013

Tummien perhosten koti



Leena Lander
1991
321 s./Tammi


Päätin viime vuoden puolella osallistua Kirjojen salainen puutarha -blogin hauskaan lukupiirihankkeeseen. Äänestimme yhdessä pienellä porukalla kuusi kirjaa luettavaksi vuoden aikana ja oma suosikki-ehdokkaani pääsi lukupinoon. Olisi pitänyt arvata, että tässäkin hankkeessa käy niin kuin yleensä: en saa luetuksi valittua kirjaa, koska se ei tietenkään sovi juuri sillä hetkellä vallitsevaan lukufiilikseeni. En ole osallistunut yhteenkään aikaisemmista lukupiirikirjojen keskustelutuokioista, ja nyt kun pitäisi vielä emännöidä tätä oman suosikkini lukupiirikeskustelua (kuumeessa!), huomaan ettei minulla juurikaan ole siitä sanottavaa. Näillä mennään, mutta ehkä tulevaisuudessa minun kannattaa välttää lukupiiritouhuja, vaikka ideana niistä kovasti pidänkin.

Leena Landerin Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 1992 saanut romaani tutustuttaa lukijan Saareen, jossa muun muassa Juhani Johansson asuu osan lapsuudestaan 1960-luvun lopulla. Poikakodissa kasvatusvisioidensa suuresti inspiroima johtaja Harjula uskoo kovan kurin ja unelmien voimaan. Tarkoituksena on kasvattaa näistä elämän runnomista ihmistaimista laatuyksilöitä yhteiskunnalle. Uutena tulokkaana Juhanin on löydettävä oma paikkansa poikajoukosta, jonka johtajahahmot kaipaavat uutta sätkynukkea viihdykkeekseen. Vuodet vierivät ja Juhani varttuu mieheksi, mutta pääseekö hän koskaan todella eroon Saaresta, johtajan tyttäristä, jotka asuivat myös saarella tai kuolemantapauksesta, joka sattui eräänä aamuna vuonna 1969.

Oli siinä ja siinä, että jaksoin itsekään lukea tätä ehdottamaani lukupiirikirjaa. Vaikka viime vuonna toteuttamani Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti auttoikin päästämään irti suurimmista ennakkoluuloista kotimaista kirjallisuutta kohtaan, en lopulta kokenut oikeanlaista mielenkiintoa tätä kirjaa kohtaan, vaikka olin "aina" ajatellut lukevani sen jossain vaiheessa elämääni. Juhani Johanssonin ankea lapsuus alkoholisti-isän ja mielenterveydeltään häilyväisen äidin kanssa ahdisti ja pelkäsin pojan kasvatuskoti-vuosien tarjoavan samanlaista julmaa "viihdykettä" kuin Jan Guilloun Pahuus. Onneksi Juhanin tarina oli valoisampi ja toiveikkaampi, vaikka olosuhteissa ei aina ollutkaan hurraamista.

Olen yrittänyt jo tovin muodostaa lauseen, jossa tulisi ilmi se, etten pitänyt tarinasta, mutta ettää se ei kuitenkaan ole ihan koko totuus. Tummien perhosten koti muistuttaa liikaa niitä kirjoja, joiden takia olen vältellyt kotimaista kirjallisuutta vuosia. Kaikki on niin pirun masentavaa, menneisyyden painolastista pidetään kiinni viimeiseen asti, kenellekään ei puhuta mieltäpainavista asioista, vaan kaikkien pitää kestää yksin kaikki elämän eteen heittämät haasteet. En jaksa noita masentavia olosuhteita, jos en kiinny tarinan henkilöhahmoihin. Minun pitää voida nähdä mahdollinen valo tunnelin päässä silloinkin, kun henkilöhahmo ei sitä itse näe. En kiintynyt Juhani Johanssoniin enkä muihinkaan henkilöihin, ja näin ollen kaikki muu jää täysin yhdentekeväksi. Olen toki iloinen, että kaiken kurjuuden keskellä pojilla oli isähahmo, johon turvautua ja koin mielenkiintoiseksi sen, että lukija haastettiin lopulla: olisiko Juhanin alunperinkään kuulunut joutua erilleen perheestään? Lopulta kuitenkin suhtaudun kaikkeen tyyliin "ihan sama", koska Juhani ei merkitse minulle mitään.

Osallistun kirjalla Kiinteistöhaasteeseen, ja saan mökilleni kolmannen seinän. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suureksi osaksi Saareen ja siellä olevaan poikakotiin. Oletin kirjaa lukiessani painavani yksityiskohtia mieleeni, mutta nyt täytyy myöntää ettei minulla ole kovin vahvaa mielikuvaa Saaresta tai sen rakennuksista.

Kiinteistöhaaste mökki 3/4

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kätilö


Katja Kettu
2011
344 s./WSOY


Hieno kirja, jota minulla oli ilo lukea sairastellessani kotosalla. Toisaalta minulla oli mielinmäärin aikaa keskittyä teokseen ja edetä tarinan kanssa rauhassa. Toiselta kantilta katsottuna kuumeilu taisi kuitenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että menin vähemmän tärkeissä henkilöissä hieman sekaisin. Olen jo muutaman päivän ajan yrittänyt maistella lukukokemusta mielessäni, mutta en oikein ole saanut kokonaiskuvaa syntymään. Nyt on kuitenkin jo korkea aika päästä kirjasta ns. eroon, joten nyt täällä mennään kämäsillä ajatusviivoilla eteenpäin. Jos sen sijaan haluat kurkistaa, miten kirjoitetaan laadukas kirja-arvostelu, kannattaa käydä kurkkaamassa Joanan, Leena Lumin ja Jaanan mietteitä kirjasta.

- Minua jäi suuresti ihmetyttämään, miksi kirja ei ollut päässyt taistelemaan Finlandiasta. En ole tämän vuoden ehdokkaita lukenut, mutta Kätilö on niin korkeatasoinen kirja niin monin eri tavoin, että on se kumma, jos kuuman kuusikon joukossa on kuusi parempaa kirjaa.

- Kirja luettuani olen vain hämmästellyt, miten joku onkin osannut kirjoittaa näin hyvän romaanin. Kätilö painii ihan omassa sarjassaan, kun muistelen kaikkia niitä kotimaisia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Okei, en ehkä ole lukenut kotimaista kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ne jotka olen lukenut, eivät ole onnistuneet tekemään kovinkaan suurta vaikutusta. Jos Puhdistus on tulevaisuuden kotimainen klassikko, niin kyllä tämänkin luulisi samoilta listoilta löytyvän!

- Suomen sotiin liittyviä kirjoja olen lukenut vain muutaman, mutta ne pari kirjaa ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että sotakirjallisuus ei ole minua varten. Kätilö sai minut kuitenkin kääntämään kelkkani ja nyt aion lähivuosina takuuvarmasti lukea jotain kotimaamme kipeään historiaan liittyviä kirjoja!

- Entäs sitten kirjassa käytetty kieli! Miten rikasta ja aidontuntuista se on, hätkähdyttävää ja aika rumaakin, mutta jotenkin kauniilla tavalla. En yleensä kiinnitä kieleen huomiota, joten en ole tottunut sitä arvioimaankaan: siksi sanoja on melko vaikea löytää. Mutta siis vau! Kieli oli ainakin minulle haastavaa, ehkä hieman vaikeaakin ja täynnä tuntemattomia murresanoja. Silti tunsin vahvasti pääseväni lukijana Jäämeren rannalla hytisevien ihmisten mielenmaisemaan kiinni. Kirjaa oli jotenkin hirveän palkitsevaa lukea.

- Lukiessa en kuitenkaan ollut kovinkaan kiinnostunut päähenkilöiden tulevista edesottamuksista. Toki minua kiinnosti kätilönä toimivan Villisilmän kohtalo: saako hän rakastamansa miehen vai ei ja mitä siinä välissä tapahtuu. Taisin kuitenkin enemmän ajatella Suomen pohjoisosassa eläviä ihmisiä yhtenä joukkona ja heidän elämäänsä Lapin sodan aikoihin. Villisilmät ja muut olivat vain osa tätä ihmisryhmää, eivätkä aiheuttaneet minussa sen suurempia tunnekuohuja.

- Tässä välissä pikkuvinkki niille, jotka eivät ole vielä kirjaa lukeneet. Kannattaa poistaa kirjan paperikannet ja kurkata niiden sisältä luku-urakkaa helpottavia tietoja. En tiedä millaisia Lapin sota -guruja muut ovat, mutta itsellä perustiedot olivat auttamattomasti hukassa ennen kirjan lukemista. Pääsinkin hieman helpommin matkalle mukaan, kun kertasin ensin historian tapahtumia tuolta ajalta.

- Kirjaa aloitellessani oli vaipua pieneen epätoivoon: yhtäkkiä minulla oli edessäni kolme kertojaa, joista en osannut yhtään päätellä, keitä he ovat ja kenelle he tarinaansa kertovat. Ahdistus vain kasvoi, kun aloin pohtimaan, voiko otsikoiden Lokakuu: Kuolleen miehen vuono, 1944 ja Kesäkuu: Parkkina, 1944 alla olevat kertojat olla samoja henkilöitä vai ovatko nekin vielä eri tyyppejä. Jos muilla ei kuitenkaan ollut käynnistymisongelmia, niin ehkä syytän omasta sekoilustani kuumetta.

- Minun oli myös kirjan luettuani tarkistettava, miten Mashalle kävi (vaikka se kerrottiinkin varsin selväsanaisesti lopussa), mutta kun hän koko ajan hävisi ja sitten tuli takaisin ja taas hävisi ja tuli takaisin ja lopuksi olin ihan sekaisin, että miten hän nyt pystyy lopuksi lähtemään henkilöiden x kanssa paikkaan x, kun hän on jo hävinnyt jonnekin. Kirjan hyvästä tasosta kertoo myös se seikka, että ylipäätänsä jaksoin kirjan luettuani lähteä vielä uudelleen tarkistamaan miten se Mashan elämänkaari kaiken kaikkiaan menikään.

Pääasia on kai kuitenkin kertoa, että kirja todella on lukemisen arvoinen - myös niille, jotka eivät yleensä kotimaisesta kirjallisuudesta syty. Kuinka moni aikoo tarttua Kätilöön lähiaikoina?

Katja Kettu sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Iloisen lehmän runot



Vilja-Tuulia Huotarinen
2009
68 s./WSOY


Ja taas tein tuttavuutta täysin erilaisen runokokoelman kanssa! Mainiota! Nimi sen jo kertoo: lehmät seikkailevat tämän kirjan pääosassa. Omat hetkensä parrasvalossa viettää myös lehmien omistaja omine murheineen, jotka joskus liittyvät lehmiin ja joskus muihin asioihin. Lehmätkään eivät pääse helpolla, vaan joutuvat kamppailemaan kovin surullistenkin asioiden kanssa.

Henkilökohtaisella tasolla runot eivät antaneet kovinkaan paljon, mutta niitä oli oikein mielenkiintoista lukea. Ensinnäkin opin ihan arkipäiväisiäkin asioita lehmistä - en tiennytkään että runous voi olla opettavaistakin! Runokokoelman leppoisat hännänheiluttajat on kirjoitettu kovin inhimillisiksi kavereiksi. Ensi kerralla lehmän nähdessäni muistan varmasti tämän lukukokemuksen ja alan luultavasti pohtimaan niiden näennäisesti helpon elämän iloja ja suruja;)

Kokoelmasta jäi kaiken kaikkiaan oikein hyvä mieli. Runojen tunnelma toki vaihtelee kevyestä iloista surumielisyyteen, mutta silti ilo pitää pintansa. Tähän kokoelmaan on aloittelevankin runotytön helppo tarttua. Mutta varoituksen sana: lehmiä saattaa tulla hieman ikäväkin, kun viimeinen runo on luettu. 

Minttumaarina
kun lypsy on saatu päätökseen ja rinnat on tyhjät
lehmäni humaltuvat ja kuuntelevat Elvistä
Ne ovat sydänsarjaa, herttojen sukua
ne kertovat rakastetuistaan
isoista mustista keisareista jotka tuoksuivat kanelilta
ja joista muistetaan parhaiten ne jotka rikkoivat lupauksensa
Koko yön uskolliset lehmät tanssivat
kalisuttavat pitkiä sääriään, laulavat märin silmin
Heartbreak Hotel, You're Always On My Mind
kunnes sammuvat kaulakkain heinäseipään alle


Kalevi Jäntin palkinto vuonna 2009: "...Iloisen lehmän runot on kevyt- ja lapsenmielinen runoteos. Se pukeutuu lastenlorun muotoon, viekastelee allegorioin, julistaa carpe diem -asennetta, vierailee runon perinteessä ja pohtii lehmän sielua ja runon olemusta."