Katja Kettu
2011
344 s./WSOY
Hieno kirja, jota minulla oli ilo lukea sairastellessani kotosalla. Toisaalta minulla oli mielinmäärin aikaa keskittyä teokseen ja edetä tarinan kanssa rauhassa. Toiselta kantilta katsottuna kuumeilu taisi kuitenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että menin vähemmän tärkeissä henkilöissä hieman sekaisin. Olen jo muutaman päivän ajan yrittänyt maistella lukukokemusta mielessäni, mutta en oikein ole saanut kokonaiskuvaa syntymään. Nyt on kuitenkin jo korkea aika päästä kirjasta ns. eroon, joten nyt täällä mennään kämäsillä ajatusviivoilla eteenpäin. Jos sen sijaan haluat kurkistaa, miten kirjoitetaan laadukas kirja-arvostelu, kannattaa käydä kurkkaamassa
Joanan,
Leena Lumin ja
Jaanan mietteitä kirjasta.
- Minua jäi suuresti ihmetyttämään, miksi kirja ei ollut päässyt taistelemaan Finlandiasta. En ole tämän vuoden ehdokkaita lukenut, mutta Kätilö on niin korkeatasoinen kirja niin monin eri tavoin, että on se kumma, jos kuuman kuusikon joukossa on kuusi parempaa kirjaa.
- Kirja luettuani olen vain hämmästellyt, miten joku onkin osannut kirjoittaa näin hyvän romaanin. Kätilö painii ihan omassa sarjassaan, kun muistelen kaikkia niitä kotimaisia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Okei, en ehkä ole lukenut kotimaista kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ne jotka olen lukenut, eivät ole onnistuneet tekemään kovinkaan suurta vaikutusta. Jos Puhdistus on tulevaisuuden kotimainen klassikko, niin kyllä tämänkin luulisi samoilta listoilta löytyvän!
- Suomen sotiin liittyviä kirjoja olen lukenut vain muutaman, mutta ne pari kirjaa ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että sotakirjallisuus ei ole minua varten. Kätilö sai minut kuitenkin kääntämään kelkkani ja nyt aion lähivuosina takuuvarmasti lukea jotain kotimaamme kipeään historiaan liittyviä kirjoja!
- Entäs sitten kirjassa käytetty kieli! Miten rikasta ja aidontuntuista se on, hätkähdyttävää ja aika rumaakin, mutta jotenkin kauniilla tavalla. En yleensä kiinnitä kieleen huomiota, joten en ole tottunut sitä arvioimaankaan: siksi sanoja on melko vaikea löytää. Mutta siis vau! Kieli oli ainakin minulle haastavaa, ehkä hieman vaikeaakin ja täynnä tuntemattomia murresanoja. Silti tunsin vahvasti pääseväni lukijana Jäämeren rannalla hytisevien ihmisten mielenmaisemaan kiinni. Kirjaa oli jotenkin hirveän palkitsevaa lukea.
- Lukiessa en kuitenkaan ollut kovinkaan kiinnostunut päähenkilöiden tulevista edesottamuksista. Toki minua kiinnosti kätilönä toimivan Villisilmän kohtalo: saako hän rakastamansa miehen vai ei ja mitä siinä välissä tapahtuu. Taisin kuitenkin enemmän ajatella Suomen pohjoisosassa eläviä ihmisiä yhtenä joukkona ja heidän elämäänsä Lapin sodan aikoihin. Villisilmät ja muut olivat vain osa tätä ihmisryhmää, eivätkä aiheuttaneet minussa sen suurempia tunnekuohuja.
- Tässä välissä pikkuvinkki niille, jotka eivät ole vielä kirjaa lukeneet. Kannattaa poistaa kirjan paperikannet ja kurkata niiden sisältä luku-urakkaa helpottavia tietoja. En tiedä millaisia Lapin sota -guruja muut ovat, mutta itsellä perustiedot olivat auttamattomasti hukassa ennen kirjan lukemista. Pääsinkin hieman helpommin matkalle mukaan, kun kertasin ensin historian tapahtumia tuolta ajalta.
- Kirjaa aloitellessani oli vaipua pieneen epätoivoon: yhtäkkiä minulla oli edessäni kolme kertojaa, joista en osannut yhtään päätellä, keitä he ovat ja kenelle he tarinaansa kertovat. Ahdistus vain kasvoi, kun aloin pohtimaan, voiko otsikoiden Lokakuu: Kuolleen miehen vuono, 1944 ja Kesäkuu: Parkkina, 1944 alla olevat kertojat olla samoja henkilöitä vai ovatko nekin vielä eri tyyppejä. Jos muilla ei kuitenkaan ollut käynnistymisongelmia, niin ehkä syytän omasta sekoilustani kuumetta.
- Minun oli myös kirjan luettuani tarkistettava, miten Mashalle kävi (vaikka se kerrottiinkin varsin selväsanaisesti lopussa), mutta kun hän koko ajan hävisi ja sitten tuli takaisin ja taas hävisi ja tuli takaisin ja lopuksi olin ihan sekaisin, että miten hän nyt pystyy lopuksi lähtemään henkilöiden x kanssa paikkaan x, kun hän on jo hävinnyt jonnekin. Kirjan hyvästä tasosta kertoo myös se seikka, että ylipäätänsä jaksoin kirjan luettuani lähteä vielä uudelleen tarkistamaan miten se Mashan elämänkaari kaiken kaikkiaan menikään.
Pääasia on kai kuitenkin kertoa, että kirja todella on lukemisen arvoinen - myös niille, jotka eivät yleensä kotimaisesta kirjallisuudesta syty. Kuinka moni aikoo tarttua Kätilöön lähiaikoina?
Katja Kettu sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.
