sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pimeään jäänyt

Stefan Ahnhem
2014 suom. 2015
534s./WSOY


Mitä tapahtui ja kenelle?
Rikostutkija Fabian Risk palaa perheineen lapsuutensa kotikaupunkiin Helsingborgiin. Pian muuton jälkeen selviää, että joku ottaa hengiltä Riskin vanhoja luokkatovereita yläasteajoilta. Murhaaja ei tee hätiköityjä ratkaisuja, vaan kaikki näyttäisi olevan viimeistä piirtoa myöten suunniteltua. Saadaanko älykäs murhaaja kiinni?

Kirjan vahvuudet?
Murhaajan etsiminen luokan keskuudesta. Murhatavat ja syyt miksi murhaaja on päätynyt juuri niihin. Älykäs murhaaja ja ajatusleikki siitä, kuka on uhri ja kuka ei. Jännitystarina ei ole Fabian Riskin sooloshow vaan mukana sopassa on monia muitakin kiinnostavia poliiseja Ruotsista ja Tanskasta.

Kirjan heikkoudet?
Kun murhaaja ja hänen motiivinsa pikkuhiljaa selviävät, en pitänyt koko kuviota kovin uskottavana. Tarinan viihdearvoa se ei kuitenkaan pilannut, joten sikäli kyse oli melko yhdentekevästäkin asiasta. Fabian Riskin perhe-elämän moninaiset ongelmat eivät myöskään oikein kiinnostaneet. Tämä on yleinen ongelma minulla ja jännityskirjallisuudella, en juuri koskaan kiinnostu poliisien yksityiselämän koukeroista. Onneksi pian selvisi, että tarinassa tulee olemaan monia Riskin kollegoitakin, eikä hän tee ns. kaikkea työtä.

Pohjoismaisen kirjallisuuden uusi helmi?
Kansiteksteissähän suitsutetaan kirjan suosiota kotimaassa ja sitä, miten se tulee olemaan suuri hitti tänä vuonna Suomessakin. Viihdyin tarinan parissa kyllä hyvin, kirja ei ehkä ihan vetänyt vertoja esimerkiksi yhdysvaltalaisen John Verdonin ensimmäisille teoksille, mutta ahmin kyllä tarinaa eteenpäin aina kun sille oli aikaa. Voisin lukea seuraavankin osan, vaikka saapa nähdä luenko. En kovinkaan usein palaa saman jännityskirjailijan kirjojen pariin, vaikka lukemani osa olisi ollutkin keskivertoa parempi. Niin kuin jo totesinkin, murhaajan identiteetin paljastumista oli kutkuttava seurata. Toisaalta mietin, eikö ihan tavallinen hyvä jännitystarina enää vetoa yleisöön, kun koko ajan lukemissani kirjoissa viedään kikkailua pidemmälle ja pidemmälle?

lauantai 21. helmikuuta 2015

William N. päiväkirja

Kristina Carlson
2011
153s./Otava


Mitä tapahtui ja kenelle?
Kasvitieteilijä William Nylander elää yksinäistä tutkijan elämää Pariisissa 1800-luvun lopussa. Vanha mies on vuosien mittaan erkaantunut muusta yliopiston väestä ja päivät kuluvat jäkälänäytteitä tutkien ja päiväkirjaan arkisia mietteitä ylös merkiten.

Lukukokemuksesta.
William N. päiväkirja oli minulla mukana minilomalla Kööpenhaminassa. Carlsonin kirja toi mukavaa vastapainoa kaupunkilomalle, vaikka ensimmäisiä sivuja tavaillessani pelkäsinkin tehneeni virhearvioinnin. Vanhan tutkijan merkinnät ovat lyhykäisiä, samasta asiasta harvoin jatketaan enää myöhemmin, joten ei haitannut, että lukeminen oli välillä hyvinkin pirstaleista. Paluulennolla saavutin juuri oikean tunnelman käpertyessäni lämpimän huivin alle, siemaillessani teetä ja saattaessani Nylanderin tarinan loppuun.

Miksi kirja voitti minut lopulta puolelleen?
Carlsonin kirja oli kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo ilmestymisestään asti, mutta koska ajattelin sen sopivan pituutensa takia mahdolliseksi lukumaratonkirjaksi, en ole raaskinut hankkiutua siitä eroonkaan. Matkaa varten en viitsinyt pakata mukaan kovinkaan paksua teosta ja ajattelinpa jopa niin pitkälle, että jos olisin saanut kirjan luettua jo matkakohteessa, olisin voinut hylätä sen sinne. Yllätyinkin, kun huomasin liikuttuvani äreän ja yksinäisen miehen mielenliikkeistä. Köyhyyden rajamailla elävän tutkijan vähäeleiset päiväkirjamerkinnät maalaavat kuvaa syrjäytyneestä miehestä, jolla ei ole elämässä enää muuta kuin intohimo omaa työtä kohtaan. Kun on liian kauan pitänyt muita etäällä, paluuta entiseen ei enää ole.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes
2012 suom. 2015
473 s./Gummerus


Mitä tapahtui ja kenelle?
Louisa on nuori, vielä elämäntarkoitustaan etsivä nainen, joka päätyy avustajaksi neliraajahalvaantuneelle miehelle ilman minkään sortin kokemusta hoitoalalta. Neljän seinän sisään jämähtänyt Will vietti ennen onnettomuuttaan aktiivista elämää seikkaillen pitkin maailmaa ja luoden uraa liikemiehenä. Louisan iloinen ja mutkaton seura tekee Willin päivistä siedettävämpiä, mutta uuteen elämään on silti vaikea sopeutua.

Lukukokemuksesta.
Olen odottanut Kaiken teoria -elokuvan näkemistä jo monta kuukautta, joten kun tajusin, että tässä kirjassa käsitellään paljon samankaltaisia asioita, tarina alkoi kiinnostamaan. Suurilta osin Kerro minulle jotain hyvää on hyvinkin perinteinen chick lit -tarina, jossa on elementtejä, jotka eivät oikein kolahda minuun, mutta tarinalla on ehdottomasti omat hetkensä. Willin ja Louisan pikkuhiljaa kehittyvä ystävyys ja rakkaus sykähdytti ja heidän välisensä kemia tuntui aidolta. Louisan paikallaan junnaavan elämän koukerot eivät olleet kirjan herkullisinta antia, mutta menivät siinä sivussa.

Miksi ihastuin kirjaan?
En lue kovin usein rakkauskertomuksia, mutta Moyesin tarinassa oli jotain, joka kolahti kivasti. Onko se sitten melankoliaan taittuva luonteeni, jota puhutteli ajatus tarinasta, jolla ei välttämättä olisi onnellinen loppu... Liikutuin ajatellessani miten vahvasti pääpari onnistui muokkaamaan toistensa elämää ja miten paljon rakkautta oli läsnä, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Kirjaa lukiessa oli helppo uskotella itselle, että nämä ihmiset ovat todellisia ja että heidän välisensä rakkaus on todellista. Tämä ei itsestään selvää ns. paremmankaan kirjallisuuden parissa.