Ib Michael
1995 suom. 1999
360 s./Nemo
Luin Michaelin romaanitrilogian ensimmäisen osan melkein 10 vuotta sitten ja toisenkin osan lukemisesta on ehtinyt vierähtää nelisen vuotta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että eihän moisessa tahdissa ollut minkäänlaista järkeä!
En muista mitään Vanilijatytöstä ja Kahdestoista ratsastajakin on painunut unholaan aika hyvin. Näin ollen kolmannen romaanin viittaukset aikaisempien osien tapahtumiin ja henkilöihin menivät ihan ohi. Sääli, trilogian loppu taisi nivoa aika hienosti kirjojen tapahtumat yhteen, mutta enhän minä siitä mitään hyötynyt. Takakansitekstinkin koin hämmentäväksi, sillä siinä muistutettiin, että kaikilla kolmella kirjalla olisi sama päähenkilö, mutta en mitenkään saa mieleeni, että niillä olisi sama kertoja tai mitään vastaavaa. Siinä mielessä siis todellakin hukkaan heitetty mahdollisuus nauttia laadukkaasta romaanikerronnasta.
Pientä lukujumia oli havaittavissa muutenkin koko lukukokemuksen ajan. Edelliset osat tekivät minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta kolmas osa oli niihin verrattuna yllättävän pitkäveteinen. Varsinkin aluksi oli vaikea heittäytyä tarinan maailmaan, koska ratsastusharrastukseen liittyvät asiat eivät oikein tuppaa kiinnostamaan minua. Lisäksi päähenkilön vaikea isäsuhdekin tuntui melko perinteiseltä kasvukipuilulta. Kirjassa olisi siis jo lähtökohtaisesti vähän liikaa teemoja ja elementtejä, jotka eivät yleensä kiinnosta minua kirjallisuudessa.
Kirje kuulle -kirjan päähenkilön elämää seurataan nuoruusvuosista varhaisaikuiseksi: ratsastusharrastuksen parista reppureissaajaksi ja oman tiensä kulkijaksi. Kaiken taustalla häärii paheksuva isä, joka ei hyväksy poikansa valintoja ja petaa tälle toisenlaista tulevaisuutta. Pakkaa tulee sekoittamaan vielä Kate, salaperäinen nuori nainen, jolla on iso kasa omia ongelmia.
Sattuneesta syystä tuntuu, että kirjan lukeminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkäpä tästä viisastuneena en lue yhtä trilogiaa vuodesta toiseen vaan pyrin jatkossa vähän tiiviimpään tahtiin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nemo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nemo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 8. helmikuuta 2016
tiistai 20. lokakuuta 2015
Tee siitä tapa eli kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä
Gretchen Rubin
2015 suom. 2015
295 s./Nemo
Tunnustaudun Gretchen Rubinin suureksi faniksi!
Kirjailijan aikaisempi teos Onnellisuusprojekti kolahti ja kovaa. Pääsin tuolloin miettimään oikein urakalla, että mikä minut tekisi arjessa vielä onnellisemmaksi. Päädyin silloin mm. näihin asioihin:
1) Sängyn petaamatta jättämisestä tuli mieheltä sanomista päivittäin. Tajusin, että kun vain alkaisin petaamaan oman puoleni sängystä heti herättyäni, parisuhteen yksi harvoista napinahetkistä jäisi pois ja makuuhuone muuttuisi kerralla viihtyisämmäksi. Parin vuoden aikana olen jättänyt sängyn petaamatta ehkä kaksi kertaa. Toimii!
2) Mietin miten oikeuttaisin lähes jokailtaisen tee+leivos-hetkeni niin, että ei tarvitsisi potea huonoa omatuntoa. Lisäksi ärsytti miten työpaikalla tuli niin nopeasti nälkä päivän alettua ja lounaallakaan ei tuntunut tulevan tarpeeksi täyteen. Siispä aamupalan kimppuun! Nykyinen maustamaton jogurtti, myslit, banaani, mahdolliset marjat tai omena ja chia-siemenet ovat tie jokapäiväiseen onneen. Parasta on, että aamulla ei tarvitse arpoa mitä sitä söisi, koska se on aina tuo sama setti. Kaupassa ei tarvitse arpoa mitä sitä ostaisi, koska täytän kaappiin vain tähän aamiaiseen kuuluvia ainesosia. Helppoa ja töissäkään ei enää kuollut nälkään ensimmäisen tunnin jälkeen!
3) Toinen kotioloissa napinaa aiheuttanut asia oli lahjakkuuteni tavaroiden levittämisen suhteen. Lähdinkin kokeilemaan kirjassa vinkattua 20 asiaa paikalleen -menetelmää. Laittelin joka ilta ennen nukkumaan menoa tavaroita paikoilleen ja muuta ei tarvittukaan. Sen enempää tavaraa harvoin edes lojui missään, mutta kodin yleisilmeeseen tuo pieni iltapuhde vaikutti ihan räjähdysmäisesti! Ajan kuluessa opin laittamaan ison osan tavaroista omille paikoilleen jo heti käytön yhteydessä, joten nykyään meillä on ihan naurettavan siistiä melkein koko ajan:)
Tee siitä tapa tähtää periaatteessa samaan kuin Onnellisuusprojekti. Tee hyvästä tavasta pysyvä, koska se tekee sinusta onnellisemman. Kitke huono tapa, koska se vähentää onnellisuuttasi. Kirjassa esitellään erilaiset ihmistyypit liittyen tapojen omaksumiseen ja pureudutaan siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kun yrittävät ottaa uutta tapaa haltuun.
Onnistuin lukemaan kirjan aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Olen voinut alkaa työstämään osaa tavoista osaksi omaa arkea nyt saman tien ja uskon, että minulla on ihan hyvät rahkeet onnistuakin. Minulla on esimerkiksi 5 vuoden päiväkirja, jossa on jokaiselle päivälle kysymys johon tulee vastata. Ongelmana on se, että täyttelen aina vastauksia pari kuukautta jälkijunassa ja oikeasti haluaisin tehdä sitä päivittäin. Tässä kaipaan ryhtiliikettä! Ongelma, johon haluttiin miehen kanssa molemmat perehtyä on se, että me ei ikinä tehdä ruokaa niin paljon että siitä riittäisi pakkaseen. Vaan nytpä tehdään ja ollaan ihan fiiliksissä molemmat. Pienellä kotikokouksella oli kauaskantoiset vaikutukset ja nyt on pakastin ensimmäistä kertaa elämässä täynnä:)
Iso osa muista tavoista onkin sitten sellaisia, että haluaisin omaksua niitä äitiyslomani aikana, kunhan tulokas on syntynyt. Ongelmana luonnollisestikin on se, että vasta kun uusi arki alkaa, voin alkaa tutkimaan miten omat ajatukset tavoista sopivat yhteen uuden elämän kanssa. Siinä mielessä kirja olikin hyvä lukea juuri nyt, sillä minulla on ollut kuukauden päivät aikaa pohdiskella millaista elämää toivoisin että viettäisimme perheenä. Mitkä asiat ovat tärkeimpiä meidän hyvinvoinnin kannalta ja toisaalta mihin emme haluaisi aikaa kuluttaa. Ja näistä on toki muodostunut hyviä keskustelunaiheita miehen kanssa.
Muutamia mainitakseni olemme miettinet mahdollisuutta käydä viikonloppuaamuisin salilla yhdessä koko perheen voimin. Meillä on mahdollisuus käyttää salia, jossa saisimme olla keskenämme ja yhden tunnin aikana minä saisin salitreenin, mies saisi salitreenin eikä tarvitsisi työaamuina herätä hillittömän aikaisin salille ja tosiaan jos ruokataukoja pitäisi pitää niin toinen voi kuitenkin jatkaa treeniä. Kävelylenkit pitäisi juurruttaa osaksi arkirytmiä, mutta vaikka rakastan kävelyä, en tykkää haahuilla yksikseni. Tarvitsen siis joko lenkkiseuraa tai tarkan kävelykohteen. Onneksi tässäkin on ongelma jo tiedostettu niin voi alkaa keskittymään ongelmaratkaisuun. Lisäksi haluaisin jatkaa hyvin alkanutta uusien reseptien kokeilua viikottain. Ennen ongelmana oli liiallinen keittokirjamäärä ja älytön irtoreseptien määrä. Nyt kun tehtiin suursyyssiivous, heitin 98% irtoresepteistä pois ja muutama keittokirjakin sai lähteä. Reseptien valinta helpottui huomattavasti ja olenkin kokeillut kuukauden aikana enemmän uusia reseptejä kuin aikaisemmin vuoden aikana. Ja tähän kun vielä yhdistetään isojen satsien teko, jotta pakkaseenkin menee ruokaa niin avot!;)
En usko, että henkiseen puoleen keskittyvillä self-help-oppailla olisi juurikaan minulle annettavaa. Käytännönläheisyys on ehdottomasti minun juttuni. Se, että saa lukea millaisia ongelmia muut ovat ratkoneet ja millaisia keinoja on otettu käyttöön. Ja tietenkin se vaihe, kun pääsee suunnittelemaan omia kuvioita. Hyvä lukukokemus ehdottomasti:)
2015 suom. 2015
295 s./Nemo
Tunnustaudun Gretchen Rubinin suureksi faniksi!
Kirjailijan aikaisempi teos Onnellisuusprojekti kolahti ja kovaa. Pääsin tuolloin miettimään oikein urakalla, että mikä minut tekisi arjessa vielä onnellisemmaksi. Päädyin silloin mm. näihin asioihin:
1) Sängyn petaamatta jättämisestä tuli mieheltä sanomista päivittäin. Tajusin, että kun vain alkaisin petaamaan oman puoleni sängystä heti herättyäni, parisuhteen yksi harvoista napinahetkistä jäisi pois ja makuuhuone muuttuisi kerralla viihtyisämmäksi. Parin vuoden aikana olen jättänyt sängyn petaamatta ehkä kaksi kertaa. Toimii!
2) Mietin miten oikeuttaisin lähes jokailtaisen tee+leivos-hetkeni niin, että ei tarvitsisi potea huonoa omatuntoa. Lisäksi ärsytti miten työpaikalla tuli niin nopeasti nälkä päivän alettua ja lounaallakaan ei tuntunut tulevan tarpeeksi täyteen. Siispä aamupalan kimppuun! Nykyinen maustamaton jogurtti, myslit, banaani, mahdolliset marjat tai omena ja chia-siemenet ovat tie jokapäiväiseen onneen. Parasta on, että aamulla ei tarvitse arpoa mitä sitä söisi, koska se on aina tuo sama setti. Kaupassa ei tarvitse arpoa mitä sitä ostaisi, koska täytän kaappiin vain tähän aamiaiseen kuuluvia ainesosia. Helppoa ja töissäkään ei enää kuollut nälkään ensimmäisen tunnin jälkeen!
3) Toinen kotioloissa napinaa aiheuttanut asia oli lahjakkuuteni tavaroiden levittämisen suhteen. Lähdinkin kokeilemaan kirjassa vinkattua 20 asiaa paikalleen -menetelmää. Laittelin joka ilta ennen nukkumaan menoa tavaroita paikoilleen ja muuta ei tarvittukaan. Sen enempää tavaraa harvoin edes lojui missään, mutta kodin yleisilmeeseen tuo pieni iltapuhde vaikutti ihan räjähdysmäisesti! Ajan kuluessa opin laittamaan ison osan tavaroista omille paikoilleen jo heti käytön yhteydessä, joten nykyään meillä on ihan naurettavan siistiä melkein koko ajan:)
Tee siitä tapa tähtää periaatteessa samaan kuin Onnellisuusprojekti. Tee hyvästä tavasta pysyvä, koska se tekee sinusta onnellisemman. Kitke huono tapa, koska se vähentää onnellisuuttasi. Kirjassa esitellään erilaiset ihmistyypit liittyen tapojen omaksumiseen ja pureudutaan siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kun yrittävät ottaa uutta tapaa haltuun.
Onnistuin lukemaan kirjan aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Olen voinut alkaa työstämään osaa tavoista osaksi omaa arkea nyt saman tien ja uskon, että minulla on ihan hyvät rahkeet onnistuakin. Minulla on esimerkiksi 5 vuoden päiväkirja, jossa on jokaiselle päivälle kysymys johon tulee vastata. Ongelmana on se, että täyttelen aina vastauksia pari kuukautta jälkijunassa ja oikeasti haluaisin tehdä sitä päivittäin. Tässä kaipaan ryhtiliikettä! Ongelma, johon haluttiin miehen kanssa molemmat perehtyä on se, että me ei ikinä tehdä ruokaa niin paljon että siitä riittäisi pakkaseen. Vaan nytpä tehdään ja ollaan ihan fiiliksissä molemmat. Pienellä kotikokouksella oli kauaskantoiset vaikutukset ja nyt on pakastin ensimmäistä kertaa elämässä täynnä:)
Iso osa muista tavoista onkin sitten sellaisia, että haluaisin omaksua niitä äitiyslomani aikana, kunhan tulokas on syntynyt. Ongelmana luonnollisestikin on se, että vasta kun uusi arki alkaa, voin alkaa tutkimaan miten omat ajatukset tavoista sopivat yhteen uuden elämän kanssa. Siinä mielessä kirja olikin hyvä lukea juuri nyt, sillä minulla on ollut kuukauden päivät aikaa pohdiskella millaista elämää toivoisin että viettäisimme perheenä. Mitkä asiat ovat tärkeimpiä meidän hyvinvoinnin kannalta ja toisaalta mihin emme haluaisi aikaa kuluttaa. Ja näistä on toki muodostunut hyviä keskustelunaiheita miehen kanssa.
Muutamia mainitakseni olemme miettinet mahdollisuutta käydä viikonloppuaamuisin salilla yhdessä koko perheen voimin. Meillä on mahdollisuus käyttää salia, jossa saisimme olla keskenämme ja yhden tunnin aikana minä saisin salitreenin, mies saisi salitreenin eikä tarvitsisi työaamuina herätä hillittömän aikaisin salille ja tosiaan jos ruokataukoja pitäisi pitää niin toinen voi kuitenkin jatkaa treeniä. Kävelylenkit pitäisi juurruttaa osaksi arkirytmiä, mutta vaikka rakastan kävelyä, en tykkää haahuilla yksikseni. Tarvitsen siis joko lenkkiseuraa tai tarkan kävelykohteen. Onneksi tässäkin on ongelma jo tiedostettu niin voi alkaa keskittymään ongelmaratkaisuun. Lisäksi haluaisin jatkaa hyvin alkanutta uusien reseptien kokeilua viikottain. Ennen ongelmana oli liiallinen keittokirjamäärä ja älytön irtoreseptien määrä. Nyt kun tehtiin suursyyssiivous, heitin 98% irtoresepteistä pois ja muutama keittokirjakin sai lähteä. Reseptien valinta helpottui huomattavasti ja olenkin kokeillut kuukauden aikana enemmän uusia reseptejä kuin aikaisemmin vuoden aikana. Ja tähän kun vielä yhdistetään isojen satsien teko, jotta pakkaseenkin menee ruokaa niin avot!;)
En usko, että henkiseen puoleen keskittyvillä self-help-oppailla olisi juurikaan minulle annettavaa. Käytännönläheisyys on ehdottomasti minun juttuni. Se, että saa lukea millaisia ongelmia muut ovat ratkoneet ja millaisia keinoja on otettu käyttöön. Ja tietenkin se vaihe, kun pääsee suunnittelemaan omia kuvioita. Hyvä lukukokemus ehdottomasti:)
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Onnellisuusprojekti (ja vuoden paras lukukokemus!)
Gretchen Rubin
2009 suom. 2013
327 s./Nemo
Eräänä päivänä bussissa istuessaan Gretchen Rubin alkoi pyörittelemään mielessään ideaa onnellisuusprojektista. Hän oli jo tuolloin monella tapaa onnellinen: kivan miehen vaimo, kahden ihanan tyttären äiti ja kirjailijan uraa luova entinen lakinainen. Silti Gretchenistä tuntui, että hän voisi olla vieläkin onnellisempi, kunhan vain keskittyisi oikeisiin asioihin elämässään. Ennen kuin projekti käynnistyi hänen piti muotoilla omat 12 käskyä, jotka auttaisivat matkalla kohti onnellisempaa arkea. Grethen jakoi myös alkavan vuoden kahteentoista osaan niin, että eri kuukausina hän voisi keskittyä erilaisiin muutosta vaativiin osa-alueisiin elämässään. Gretchen aloitti myös onnellisuuteen liittyvän blogin, jonka ansiosta moni muukin innostui tutustumaan itseensä ja omiin haaveisiinsa ihan uudella tarmolla.
Hurahdin aika täysillä Onnellisuusprojektiin - mikä ihana idea! Kuukauden lukuteema toki teki minut vastaanottavaisemmaksi kirjan teemalle ja kuukauden ensimmäinen lukukokemus Mia Kankimäen seikkailuista Japanissa toimi hyvänä lämmittelijänä kuukauden pääkirjalle. Sen lisäksi, että tunnistan itseni ja ajattelutapani monesta Gretchenin esille ottamasta asiasta (niistä kohta lisää), rakastan myös erilaisia projekteja. Lähivuosina olen toteuttanut projektit Etsi itsellesi täydelliset meikkituotteet, Sisusta koti, Lue enemmän kotimaista kirjallisuutta, Tee leikekirja vuodesta kun olit 25-vuotias, Pidä huolta, että näet kaikkia ystäviä ja kavereita tasaisin väliajoin, Kirjoita tyhjään reseptikirjaan kaikki kiinnostavat reseptit ja heitä epämääräiset lippulappuset sitten pois ja Käy vaatekaappisi läpi ja jätä sinne vain aarteet. Ja tässä vain muutama esimerkki. Ei siis ole mikään ihme, että innostuin tästäkin. Mutta on onnellisuusprojekti ihan oikeastikin toteuttamisen arvoinen idea.
Niin kuin Gretchen, minäkin uskon, että kaiken tämän onnen keskellä voisin olla vieläkin onnellisempi. Muutamat asiat elämässäni ansaitsisivat entistä enemmän huomiota ja muutamat muut ovat sellaisia, joihin ei kannattaisi tuhlata liikaa voimia. Gretchen toteaa jo projektia esitellessään, että ei halua torjua elämäänsä vaan löytää onnen omasta keittiöstään. Minäkään en ole seikkailijaluonne, joten minunkaan askeleeni kohti vielä onnellisempaa elämää eivät kulkisi valloitettavien vuorien yli tuntemattomissa maissa. Sen sijaan haluaisin keskittyä enemmän siihen mitä juuri nyt on meneillään, olla energisempi, ystävällisempi ja ihan vain enemmän läsnä.
Yritän kaikella tahdonvoimallani olla innostumatta liikaa, sillä nyt ei ole otollinen aika tällaiselle projektille. Oikeasti koko onnellisuus-asiaa pitäisi pyöritellä mielessä hyvä tovi, että tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi selkeytyisivät. Ja jos tuollaiseen projektiin lähtisi, kannattaisi se tehdä kerralla kunnolla eikä vasemalla kädellä... Minun suurin ongelmani ehkä kuitenkin on se, että en loppujen lopuksi tiedä onko minulla kuitenkaan niin paljon muutettavaa, että sitä kannattaisi ihan projektia pistää pystyyn. Nyt jo kirjaa lukiessani olen inspiroitunut valtavasti monen arjen pikkujutun keskellä ja minulla on täysi syy uskoa, että pysynkin inspiroituneena ilman projektiakin. Toinen ongelma on se, että syksyihmisenä aloitan ns. Elämänkohennusprojektin joka syksy ja silloin aika moni mieltä vaivannut asia loksahtaa kohdilleen kesälomailujen jälkeen. Toisaalta taas rakastan niin hurjasti projekteja, että voi hyvinkin olla, että löydän itseni ensi vuoden tammikuussa projektisuunnitelmien keskeltä. Katsotaan miten käy!
Joka tapauksessa Onnellisuusprojekti on hurjan kiva kirja. Paljon ajatuksia herättelevä, jos kokee olevansa halukas muutokseen. Lukiessaan mieli avoimena kirjasta voi löytää vaikka millaisia motivoivia asioita tavallisen arjen keskelle. Myöhemmin kirjoitan vielä oman inspiraatiopläjäyksen Gretchenin jalanjäljissä. Ehkä sen jälkeen selviääkin, onko isommalle projektille tarvetta vai vaivaako mieltä vain muutama asia...
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Psykologia
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kahdestoista ratsastaja
Ib Michael
1993 suom. 1999
323 s./Nemo
Tarina alkaa eräänä kylmänä talviyönä 1800-luvun alun Tanskassa, kun Gomez-niminen espanjalainen palkkasoturi sytyttää vahingossa linnoituksen tuleen. Hänen ei auta muu kuin paeta yön pimeyteen ja toivoa pääsevänsä karkuun. Lihan himo osoittautuu kuitenkin vahvaksi kesken hektisen pakomatkan, ja Gomez vangitaan aatelisneidon raiskauksesta. Kahdestoista ratsastaja ei kuitenkaan kerro pelkästään espanjalaisesta häntäheikistä, vaan lukija pääsee kurkistamaan suvun vaiheisiin ennen ja jälkeen Gomezin elon.
Tuntuu, ettei kirjan juonesta voi paljastaa juuri mitään, niin paljon salaisuuksia ja yllättäviä käänteitä se pitää sisällään. Onnellisia loppuja ei juuri ole tarjolla, kun maailmalla myllää sodat ja vallankumoukset toisensa perään. Joskus henkilöhahmojen oma toiminta johtaa kurjiin oloihin ja surkeaan kuolemaan, välillä elämä vain johdattaa sankarit ja sankarittaret kohti onnetonta elämää.
Kahdestoista ratsastaja on laadukas romaani, jonka kerronta on juuri niin tasokasta kuin sopii odottaakin yhdeltä Pohjoismaiden suosituimmalta kirjailijalta. Muistan Vaniljatytön tehneen minuun vaikutuksen vuosia sitten, ja trilogian toinen (itsenäinen) osa jatkaa samalla linjalla. Se on sanottava, etten oikein osannut tälläkään kertaa samaistua henkilöhahmoihin, joten ehkä sen takia Michaelin kirjat kuitenkin vaipuvat unholaan melko pian. On kuitenkin hieno tunne lukea yhden suvun henkilökaartiin ja heidän elämäntarinoihinsa. Tämän tyyppisissä tarinoissa historian havinan kuulee vahvana ja lukijan on pysähdyttävä hetkeksi pohtimaan mennyttä ja tulevaa.
Suosittelen In Michaeliin tutustumista, jos laadukkaat historialliset lukuromaanit kiinnostavat. Kirjailijan suomalainen kustantamohan on Nemo, mutta kirjat itsessään sopisivat minusta niin Keltaisen kuin Sinisenkin kirjaston kirjalistoille, tasokasta tavaraa siis. Moni on ehkä huomannut, että minulla on välillä tapana urputtaa siitä, etten löydä kotimaisen kirjallisuuden saralta mitään kiinnostavaa luettavaa. Missä esimerkiksi on Ib Michaelin ns. suomalainen vastine?
Ib Michael on saanut sukutrilogiastaan Tanskan Akatemian suurpalkinnon 1995.
Osallistun kirjalla Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Tanskan.
1993 suom. 1999
323 s./Nemo
Tarina alkaa eräänä kylmänä talviyönä 1800-luvun alun Tanskassa, kun Gomez-niminen espanjalainen palkkasoturi sytyttää vahingossa linnoituksen tuleen. Hänen ei auta muu kuin paeta yön pimeyteen ja toivoa pääsevänsä karkuun. Lihan himo osoittautuu kuitenkin vahvaksi kesken hektisen pakomatkan, ja Gomez vangitaan aatelisneidon raiskauksesta. Kahdestoista ratsastaja ei kuitenkaan kerro pelkästään espanjalaisesta häntäheikistä, vaan lukija pääsee kurkistamaan suvun vaiheisiin ennen ja jälkeen Gomezin elon.
Tuntuu, ettei kirjan juonesta voi paljastaa juuri mitään, niin paljon salaisuuksia ja yllättäviä käänteitä se pitää sisällään. Onnellisia loppuja ei juuri ole tarjolla, kun maailmalla myllää sodat ja vallankumoukset toisensa perään. Joskus henkilöhahmojen oma toiminta johtaa kurjiin oloihin ja surkeaan kuolemaan, välillä elämä vain johdattaa sankarit ja sankarittaret kohti onnetonta elämää.
Kahdestoista ratsastaja on laadukas romaani, jonka kerronta on juuri niin tasokasta kuin sopii odottaakin yhdeltä Pohjoismaiden suosituimmalta kirjailijalta. Muistan Vaniljatytön tehneen minuun vaikutuksen vuosia sitten, ja trilogian toinen (itsenäinen) osa jatkaa samalla linjalla. Se on sanottava, etten oikein osannut tälläkään kertaa samaistua henkilöhahmoihin, joten ehkä sen takia Michaelin kirjat kuitenkin vaipuvat unholaan melko pian. On kuitenkin hieno tunne lukea yhden suvun henkilökaartiin ja heidän elämäntarinoihinsa. Tämän tyyppisissä tarinoissa historian havinan kuulee vahvana ja lukijan on pysähdyttävä hetkeksi pohtimaan mennyttä ja tulevaa.
Suosittelen In Michaeliin tutustumista, jos laadukkaat historialliset lukuromaanit kiinnostavat. Kirjailijan suomalainen kustantamohan on Nemo, mutta kirjat itsessään sopisivat minusta niin Keltaisen kuin Sinisenkin kirjaston kirjalistoille, tasokasta tavaraa siis. Moni on ehkä huomannut, että minulla on välillä tapana urputtaa siitä, etten löydä kotimaisen kirjallisuuden saralta mitään kiinnostavaa luettavaa. Missä esimerkiksi on Ib Michaelin ns. suomalainen vastine?
Ib Michael on saanut sukutrilogiastaan Tanskan Akatemian suurpalkinnon 1995.
Osallistun kirjalla Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Tanskan.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Vernerin matka maailmalle
Tommi Kinnunen & Pirkko Talvio-Jaatinen
2010
65 s./Nemo
Nyt on aika esitellä suurin kirjoihin liittyvän syntini, joka on Vernerin matka maailmalle -kirjan lukemisen toistuva lykkääminen. Kyseinen teos on löytynyt hyllystämme siitä lähtien kun hankin sen joululahjaksi miehelleni vuonna 2010. Kirjasta tekee arvokkaan se seikka, että se on lukioaikaisen kaverimme ideoima ja kuvittama. Verneri oli aikoinaan kova hitti kaveriporukassamme ja suuri osa omistaakin kyseisen kirjan. Mieheni luki kirjan heti, mutta minun kun on niin vaikea tarttua niihin teoksiin, jotka löytyvät omasta takaa, niin lukeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti auttoi onneksi tähän ongelmaan!
Kirjassa tutustutaan wadivaakkujen yhdyskuntaan, jonka nuorin jäsen on Verneri. Se on kuoritutunut munastaan hieman liian myöhään, ja joutuukin löytämään tien Afrikkaan ihan itsekseen, sen lentotaito kun ei ole kehittynyt samaa tahtiin muiden wadivaakkujen kanssa. Vaan eipä hätää, Verneri tutustuu onneksi moneen reiluun ja ystävälliseen tyyppiin, joiden avulla matka maailman toiselle puolelle taittuu mukavissa merkeissä.
Kuvitus kirjassa on runsasta, riemastuttavan veikeää ja värikästä - juuri sellaista kuin Kinnusen odottaakin tehtailevan! Aikuinenkin katsoja jää tarkastelemaan piirrosten yksityiskohtia tarinan edetessä. Kirja oli minulle kovasti mieleen. Pidin siitä, ettei synkkiä hetkiä juuri ollut, vaan tarinan pahis oli korkeintaan konduktööri, joka ei suvainnut liputta matkustavia tyyppejä junassaan:) Sympaattisen Vernerin matka Afrikkaan saa lukijan ehdottomasti hyvälle tuulelle ja ehkä toivomaan, että itsekin matkustellessaan onnistuisi tapaamaan samankaltaisia tyyppejä kuin kirjan päähenkilö.
Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kyllä! En ole kummoinen lastenkirjallisuuden tuntija, mutta kyllähän sitä aina sen verran osaa sanoa, että viihtyikö tarinan parissa vai ei. Mielestäni kirjan aihe, kuvitus, päähenkilö ja sivuhenkilöt, tapahtumat ja lupsakka kerrontatapa lämminhenkisen huumorin sävyttämänä vetosivat tähän lukijaan. Aikuisena lukijana pidin myös siitä, että tarina on pitkähkö eli siihen sai kulutettua arki-illasta yhden jos toisenkin tunnin. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään hutaisten kasaan kyhätty lastenkirja, vaan laadukkaan tarinan kanssa on selkeästi nähty vaivaa.
Onko lukijoiden joukossa henkilöitä, joille Vernerin matka maailmalle olisi tuttu? Mitä kautta satuit nappaamaan Vernerin mukaan luettavaksi? Lukuhetken jälkeen minulle nousi suorastaan pakkomielteeksi lahjoa jota kuta tuttua tällä kirjalla. Kummipojalla tämä jo on, mutta taidan tietää ainakin muutaman lapsiperheen, joilla on Vernerin mentävä aukko kirjahyllyssä...
2010
65 s./Nemo
Nyt on aika esitellä suurin kirjoihin liittyvän syntini, joka on Vernerin matka maailmalle -kirjan lukemisen toistuva lykkääminen. Kyseinen teos on löytynyt hyllystämme siitä lähtien kun hankin sen joululahjaksi miehelleni vuonna 2010. Kirjasta tekee arvokkaan se seikka, että se on lukioaikaisen kaverimme ideoima ja kuvittama. Verneri oli aikoinaan kova hitti kaveriporukassamme ja suuri osa omistaakin kyseisen kirjan. Mieheni luki kirjan heti, mutta minun kun on niin vaikea tarttua niihin teoksiin, jotka löytyvät omasta takaa, niin lukeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti auttoi onneksi tähän ongelmaan!
Kirjassa tutustutaan wadivaakkujen yhdyskuntaan, jonka nuorin jäsen on Verneri. Se on kuoritutunut munastaan hieman liian myöhään, ja joutuukin löytämään tien Afrikkaan ihan itsekseen, sen lentotaito kun ei ole kehittynyt samaa tahtiin muiden wadivaakkujen kanssa. Vaan eipä hätää, Verneri tutustuu onneksi moneen reiluun ja ystävälliseen tyyppiin, joiden avulla matka maailman toiselle puolelle taittuu mukavissa merkeissä.
Kuvitus kirjassa on runsasta, riemastuttavan veikeää ja värikästä - juuri sellaista kuin Kinnusen odottaakin tehtailevan! Aikuinenkin katsoja jää tarkastelemaan piirrosten yksityiskohtia tarinan edetessä. Kirja oli minulle kovasti mieleen. Pidin siitä, ettei synkkiä hetkiä juuri ollut, vaan tarinan pahis oli korkeintaan konduktööri, joka ei suvainnut liputta matkustavia tyyppejä junassaan:) Sympaattisen Vernerin matka Afrikkaan saa lukijan ehdottomasti hyvälle tuulelle ja ehkä toivomaan, että itsekin matkustellessaan onnistuisi tapaamaan samankaltaisia tyyppejä kuin kirjan päähenkilö.
Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kyllä! En ole kummoinen lastenkirjallisuuden tuntija, mutta kyllähän sitä aina sen verran osaa sanoa, että viihtyikö tarinan parissa vai ei. Mielestäni kirjan aihe, kuvitus, päähenkilö ja sivuhenkilöt, tapahtumat ja lupsakka kerrontatapa lämminhenkisen huumorin sävyttämänä vetosivat tähän lukijaan. Aikuisena lukijana pidin myös siitä, että tarina on pitkähkö eli siihen sai kulutettua arki-illasta yhden jos toisenkin tunnin. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään hutaisten kasaan kyhätty lastenkirja, vaan laadukkaan tarinan kanssa on selkeästi nähty vaivaa.
Onko lukijoiden joukossa henkilöitä, joille Vernerin matka maailmalle olisi tuttu? Mitä kautta satuit nappaamaan Vernerin mukaan luettavaksi? Lukuhetken jälkeen minulle nousi suorastaan pakkomielteeksi lahjoa jota kuta tuttua tällä kirjalla. Kummipojalla tämä jo on, mutta taidan tietää ainakin muutaman lapsiperheen, joilla on Vernerin mentävä aukko kirjahyllyssä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)