Little Been tarina

Chris Cleave
2008 suom. 2011
369 s./Gummerus

Nigerialainen ranta toimii kahden täysin eri maailmoista olevien henkilöiden kohtaamispaikkana. Afrikkalaistyttö Little Been ja englantilaisen Sarahin elämät kietoutuvat yhteen tuona päivänä ja moni asia tulee dramaattisesti muuttumaan lähivuosina. Tämän enempää ei kai ole ollut tapana kertoa kirjan tarinasta puhuttaessa. Kohta saanen ihmetellä syytä. Sitä ennen kuitenkin...

Nautin Little Been kertojaäänestä valtavasti. Vaikka vietin melkein 400 sivun verran Little Been seurassa, en oikein siltikään osaa sanoa miksi hän oli niin vakuuttava. Kertojana hän on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen. Sen sijaan hän jaarittelee ja keskittyy yksityiskohtiin, joilla ei ehkä ole mitään merkitystä mutta joihin on mukava pysähtyä hetkeksi. Ihmisenä Little Bee vaikuttaa olevan rohkea, fiksu, epäitsekäs, itseironinen ja empaattinen. Oivallukset, jotka alkoivat lauseella "Jos kertoisin tätä tarinaa kotikylän tytöille..." , nostivat kirjan ihan omalle tasolleen. Aina välillä lukiessaan saattaa yhtäkkiä tuntea, että kirjan tarinaan tutustuminen muovaa lukijasta ehkä himpun verran paremman ihmisen kuin mitä tämä oli ennen kirjaan tarttumista. Tällä kertaa pääsin nauttimaan tuosta erityisestä tunteesta. No, tiedätte mitä tarkoitan kun olette lukeneet kirjan. Tarinan luettuaan silmät ovat ikään kuin apposen auki, ainakin pienen hetken.

Sitten ihmettelemään kirjan markkinointiin liittyneitä iskulauseita. Kirjastahan on kuiskailtu siellä täällä tarinana, josta ei kannata kertoa mitään seuraavalle lukijalle, että tämä saisi kokea tämän ihmeellisen tarinan alusta loppuun asti täysin tuoreena. Mielestäni tässä on nyt taas vähän turhaa melua tyhjästä. Nautin kyllä kirjasta paljon, se oli todella todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirja, mutta on jopa suoranainen ihme etten ole pettyneempi kirjan tarinaan, kun miettii miten paljon olin altistunut tuohon tarinan höösäämiseen ennen lukukokemustani. Mielestäni Little Been tarina on melko tavanomainen (hyvä) lukuromaani ja tarinan erityisestä taiasta puhuminen saa ainakin tämän lukijan odottamaan jotain ihan muuta kuin mitä kirjan kansien välistä löytyy. Totta kai on kirjoissa on aina asioita, joita ei kannata lähteä spoilaamaan, joten en ymmärrä miksi juuri tämän kirjan kohdalla on haluttu korostaa tätä ei-saa-paljastaa-mitään-tarinasta-juttua:D Tarinan tapahtumat huomioon ottaen en olisi muutenkaan paljastanut tästä kirjasta sen enempää kuin mitä ensimmäiseen kappaleeseen kirjoitin. No, aina ei voi pieni ihminen ymmärtää kaikkea.

Pidemmittä puheitta suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille!

Osallistun kirjalla TB:n alakategorian Multicultural Britain valloittamiseen.

Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie
2003 suom. 2010
326s. /Otava

Suoritan Minihaasteen kolmannen osion tämän kirjan kanssa.

Tällä kertaa tarkoituksena oli lukea kirja, jonka nimessä esiintyy jokin kasvi. Muitakin vaihtoehtoja pyörittelin mielessäni, mutta aika lailla alusta asti oli selvää, että Purppuranpunainen hibiskus tulisi olemaan minun kirjavalintani. Sain kirjan joululahjaksi viime vuonna eikä se ole oikein herättänyt lukuinnostusta. Näin ollen tämänkertainen haaste ansaitsee kiitoksen jo ihan siitäkin syystä, että sain yhden lukemattoman kirjan hyllystäni tehokäyttöön.

Kirjassa seurataan nuoren Kambilin kasvua ujosta ja vakavamielisestä tytöstä nuoreksi naiseksi, joka pikkuhiljaa oppii vapautumaan ja nauttimaan elämästä. Ulkopuolisten silmin Kambili näyttää elävän jokatytön unelmaa: hän asuu perheensä kanssa kauniissa kodissa, joka on täynnä hienoja esineitä, hän menestyy koulussa erinomaisesti ja hänen isänsä on yksi Nigerian arvostetuimpia miehiä, sillä hän uskaltaa puolustaa vapautta. Ihmiset eivät tiedä, että perheen kotiolot ovat kaikkea muuta kuin hyvät. Kambilin syvästi uskonnollinen isä pitää lapsiaan pelon vallassa epäinhimillisillä kasvatusmenetelmillään eikä vaimokaan välty väkivallalta. Kambilista onkin varttunut pelokas ja hiljainen tyttö, joka puhkeaa kukkaan vasta päästessään viettämään lomaviikkoa tätinsä perheen luokse. Ifeoma-tädin perhe elää köyhemmissä oloissa, mutta heidän elämänilonsa on jotain, mitä pelkällä rahalla ja vallalla ei voi saada. Pian Kambili ja hänen veljensä Jaja huomaavat löytäneensä itsestään voimaa vastustaa isää ja muutoksen tuulet alkavat puhaltaa...

Kirjaa lukiessa ymmärsin jotain uutta itsestäni lukijana. Tarinahan oli varsin mielenkiintoinen ja hyvin etenevä, mutta en löytänyt sitä ihan aitoa lukemisen intoa tätä kirjaa läpikäydessäni. Vieraat kulttuurit kiinnostavat kyllä, mutta en voi sanoa olevani Afrikasta niin kiinnostunut, että tämä kirja olisi vienyt mukanaan. Huomasin lukevani tarinaa enemmänkin sillä mielellä, että oppisin asioita Nigeriasta ja siellä elävien ihmisten arjesta eli toisin sanoen sivistäisin itseäni hieman. Kulttuurista olikin tietyssä mielessä kiinnostavaa lukea ja esimerkiksi perheiden ruokaillessa melkein tunsin ruoka-ainesten tuoksun leijailevan jossakin lähellä. Mutta. Huomasin joka tapauksessa kipinän puuttuvan täysin lukemisestani. Sunnuntaiväsymyksestä johtuen en ehkä osaa ilmaista itseäni kovin selkeäsanaisesti, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että jos kirjaillisuus tarjoaisi pelkästään näitä realistisia kuvauksia maapallon eri kolkissa asuvista ihmisistä, en varmaankaan jaksaisi harrastaa lukemista yhtä intohimoisesti kuin nyt. Tosin realistisia tarinoita on niitäkin niin kovin erilaisia ja eri asteisia, eli tuokaan ei nyt ehkä ihan selvennä ajatuksenjuoksuani. No, ei takerruta siihen liikaa:)

Lukukokemuksen keskinkertaisuus ei siis tälläkään kertaa johdu tarinasta itsestään vaan siitä, ettei minulla yksinkertaisesti ollut tarpeeksi mielenkiintoa heittäytyä tarinaan mukaan. Osaisin kuitenkin kuvitella, että esimerkiksi ystäväni Heidi saattaisi saada kirjasta paljonkin irti kokeneena Afrikan matkaajana:) Viime vuonna nautiskelin kirjoista Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009 ja Afrikan poikki. Nyt ymmärrän, että ne vetosivat minuun juuri suomalaisen kirjoittajan näkökulman takia. Arvioni taitaa kuulostaa melko negatiiviselta, mutta oikeasti tarina muistutti minua siitä, miten samanlaisia ihmisiä kaikki ovat asuinpaikasta riippumatta ja miten kaikki kamppailevat samojen ongelmien parissa kulttuurieroista huolimatta. Siinä mielessä tarina ja sen henkilöhahmot ovat kovin iättömiä ja klassisia.