perjantai 27. marraskuuta 2015

Oryx ja Crake

Margaret Atwood
2003 suom. 2003
483 s./Otava


Ennen synnytystä tahti ehti hidastua vähän liiaksikin ja kotiseinät alkoivat kaatua päälle. Olikin ihan ehdottoman tärkeää, että meneillään oleva kirja olisi sellainen mitä ei malttaisi laskea käsistään. Onneksi kuvioihin astui yksi suosikkikirjailijoistani ja hänen dystopia-trilogiansa.

Sarjan aloitusosa Oryx ja Crake esittelee kaikki keskeiset henkilöt, joiden edesottamukset geenimanipulaation maailmassa johtavat ihmisrodun lähes sukupuuton partaalle. Tarinaa kertoo Lumimies, mahdollisesti ainoa eloonjäänyt ihminen, joka harhailee merenrannalla olevan tukikohdan lähettyvillä ja pitää huolta kloonijoukosta, joka on jäänyt hänen vastuulleen. Päivät ovat täynnä vaaroja, sillä uudenlaiset eläinristeymät ovat päässeet luontoon ja syrjäyttäneet alkuperäisiä eläinlajeja. Ja onko ylipäätänsä järkeä pysytellä hengissä, jos kaikki on jo ohi?

Olipa kiva lukea Atwoodilta muutakin kuin perinteisempää kaunokirjallisuutta. Tässä on sarja joka on ehdottomasti luettava kokonaan - seuraava osa on jo lainattukin kirjastosta!

Tarina oli kaiken kaikkiaan juuri sellainen kuin toivoinkin: aiheeltaan ehdottoman kiinnostava ja viihdyttävä, älykäs ja laadukas lukuromaani. Taattua Sinisen kirjaston tavaraa. Tällä kertaa henkilöhahmot eivät jääneet ensisijaisesti mieleen vaan mentiin tarina edellä, mutta se ei haitannut lainkaan. Voi olla, että toisenlaisessa elämäntilanteessa ihmiskohtalot olisivat koskettaneet enemmänkin, mutta nyt tosiaan kiinnostuin varsinkin siitä miksi tapahtui mitä tapahtui ja koin kirjan olevan melkoinen page turner.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Vihkivedet - novelleja

Katja Kaukonen
2012
219 s./WSOY


Nyt luin kyllä väärän kirjan väärään aikaan.

Olen viikon ajan ollut suurimmaksi osaksi melko kärsimättömissä tunnelmissa. Synnytyksen käynnistymistä odotellaan - ja voi luoja, että odottavan aika on pitkä! Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, vaikka en edes ole joutunut olemaan kodin vankina. Olen yllättävän hyvin pystynyt viettämään aktiivia päiviä ulkoillen ja kyläillen, mutta silti tuntuu, että joitain äärirajoja tässä nyt kuitenkin koetellaan. Ja mikä pahinta, en yhtään jaksaisi lukea tai katsoa tv:tä.

Eli kun tällaisista lukutunnelmista ponnistetaan päivittäin, niin kirjaseuralaisenkin pitäisi olla todellinen page turner.

Vihkivedet osoittautui aika lailla sellaiseksi novellikokoelmaksi kuin olin alun perin uumoillutkin. Novellit ovat kauniita, oivaltavia ja melankolisia. Kokonaisuus on eheä ja pienet tarinat kyllä vangitsevat lukijan, jos niille antaa mahdollisuuden.


Valitettavasti oma lukukokemus jäi vaisuksi. Rauhaton yleisfiilis teki hallaa lukemiselle enkä tuntunut millään löytävän sellaista rauhallista seesteistä olotilaa, jota juuri nämä novellit olisivat kaivanneet.

Lupaankin paneutua Kaukosen muuhun tuotantoon vasta sitten, kun aika on oikea. Kaikesta tästä viisastuneena nappasinkin seuraavaksi kirjaksi vähän erilaisen kirjan, joka sopii mielentilani kanssa enemmän yksiin.