lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden parhaimmistoa

Hieno lukuvuosi takanapäin! Olen lukenut kasapäin hyviä tarinoita, joista osaa muistelen varmasti vielä vuosienkin päästä! Esittelen parhaimmiston perinteisen top 10 -muodossa. Moni onkin jo maininnut, että 10 parhaimman kirjan valitseminen on liian hankalaa, peräti mahdotonta. Istuskelenkin täällä nyt kuvitteellinen ase ohimolla ja valitsen kirjat tyyliin "valitse tai itke ja valitse". Ja yllätävän helposti valinta sujuikin loppupeleissä - ei tarvinnut itkeä:D Numerojärjestykseen en kuitenkaan tohtinut lukukokemuksia laittaa.  

1. A.A. Milne: Nalle Puh
Täynnä ihastuttavia tarinoita, joista löysin jo ensimmäisellä lukukerralla paljon pieniä suuria viisauksia. Tähän kirjaan tulen varmasti palaamaan vielä useita kertoja.

2. Maaria Leinonen: Elämä on enemmän
Päätin tutustua hieman runojen maailmaan ja löysinkin hienon lukukokemuksen tästä runokokoelmasta. Tämän haluaisin omaakin hyllyäni koristamaan.

3. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Paljon odotettu lukukokemus, joka ei pettänyt lukijaansa. Viihdyttävä, vanhan maailman tunnelmaa henkivä teos, joka piti otteessaan.

4. Sarah Waters: Vieras kartanossa
Tiiliskivikirja, jonka matkassa viihdyin hyvin sen verkkaisesta tahdista huolimatta. Tunnelma oli kohdillaan, kun vanha arvotalo rapistuu pikkuhiljaa.

5. Shaffer & Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Häämatkalla luettu tarina, jonka henkilöhahmojen elämää seuratessa sai iloita ja pyyhkiä kyyneleitä. Kaunis tarina vaikeiden olosuhteiden parista.

6. Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja
Kirjailijan ehkä paras teos. Jännittävä, ahdistava, hämmentävä, kauhistuttava. Vaikea uskoa, että Läckberg pystyy enää tämän parempaa tarinaa kirjoittamaan.

7. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Viehttävä vanhan ajan salapoliisiromaani ilman salapoliiseja. Valkopukuisen naisen mysteeri jaksaa kiehtoa loppumetreille saakka. Hyvä tarina myös BBC:n minisarjana.

8. L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan
Anna-sarjan rakkaimmaksi kirjaksi osoittautunut teos. Vastavihityn parin onnellisesta ensimmäisestä yhteisestä vuodesta kertova kirja osui ja upposi toiseen vastavihittyyn lukijaan.

9. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Vanhan sympaattisen hovimestarin muistelmat koskettivat ja saivat miettimään elämänmenoa.

10. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
Mielenkiintoinen, ahdistava ja surumielinen tarina, joka esitteli minulle uuden suosikkikirjailijani.

Monilla teistä näytti eilisen blogikierroksen perusteella vaikuttuneen osaksi samoista kirjoista. Ihania lukuhetkiä kaikille myös vuonna 2012! Minun ensimmäinen kirjani saattaa olla paljon hehkutettu Bolsoin perhonen... :) 

torstai 29. joulukuuta 2011

Annan perhe

L.M. Montgomery
1939 suom. 2002
301 s./WSOY


Anna-sarjaan tutustuminen jatkui Annan perhe -kirjalla. Annan ja Gilbertin ensimmäisestä aviovuodesta Haavemajassa on ehtinyt kulua jo vuosia. Lapsia on siunaantunut kuusi ja elämä Kotikunnaalla on täynnä arkipäiväisen mukavia sattumuksia.

Tässäkin osassa on havaittavissa tietynlaista lopun alkua. Anna on vielä nuori äiti ja kaikki lapset vasta alakouluikäisiä, mutta silti tulevaisuudessa koittaviin murheisiinkin viitataan ja se sai ainakin minut lukijana kyyneleiden partaalle. Anna on ihana ja hänelle toivoisi vain kaikkein parasta ja ihan rinnassa ahdistaa, kun tietää ettei häntäkään voi suojella elämän sattumanvaraisuudelta. Kaiken kaikkiaan Annan perhe on viehättävä tarina perhe-elämän onnesta, johon kuuluu kaikenlaisia kommelluksia ja yhteisiä hetkiä takan ääressä.

Minulta on vielä lukematta Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Minulla on jostain syystä sellainen ennakkokäsitys, että kyseiset kirjat kertovat enemmän perheen lapsista kuin Annasta ja Gilbertistä, olenko oikeassa? Mitään kovin suuria spoilauksia en halua kuulla, mutta ovatkohan lapset kirjoissa vielä lapsia, vai kuvataanko heidän nuoruusvuosiaankin? Olen huomannut, että minuun on vedonnut enemmän Anna omassa kodissaan ja Annan perhe kuin sarjan aikaisemmat osat (vaikka ihaniahan nekin ovat!). Mutta ehkä kun kuitenkin itse on aikuinen nuori nainen, niin ei ihan loputtomasti jaksa lukea lapsuuden leikeistä ja viattomista kömmähdyksistä, jotka johtavat johonkin suureen sähellykseen. Niitä oli kuitenkin roppakaupalla jo sarjan alkuosissa, kun kuvattiin Annan lapsuutta.

Anna-sarja tekee minut jotenkin kovin onnelliseksi. On kuin olisin etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua näin hienoon tarinaan ja sen sympaattiseen päähenkilöön.

P.S. Päätän surullisen kuuluisan sekoiluni TB-haasteessa saaden Multicultural Britain -alakategorian täyteen. Haaste on siis tullut päätökseen, yhteensä 8 alakategoriaa suoritettuna.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kuluneen lukuvuoden ylianalysointia

Nyt muutama päivä ennen uuden vuoden alkua on hyvä laittaa vuoden 2011 luetut kirjat jonkinlaiseen ruotuun. Tämän vuoden kirjasaldoksi voin ilmoittaa 84 kirjaa. Toisin kuin viime vuotta, pidän tätä vuotta todella hyvänä kirjavuotena - ja onhan tullut luettuakin 28 kirjaa enemmän kuin vuonna 2010. Niin se kirjablogin pitäminen vain inspiroi lukemaan enemmän ja enemmän. 

Mukaan on mahtunut vaikka minkälaista kirjaa eikä huteja ole tullut vastaan juuri lainkaan. Kirjojen keskimääräinen sivumäärä on ollut 269, olen lukenut noin 1,5 kirjaa viikossa ja keskimäärin näyttäisin lukevan noin n. 62 sivua päivässä. Kasvanut lukumäärä on selitettävissä myös vähäisellä tv:n katselulla. Tallentava digiboksimme on rikki ja katsomme ainoastaan dvd-bokseilta satunnaisia sarjoja.  

Kaikki lukemani kirjat voidaan jaotella seuraaviin alakategorioihin:
kaunokirjat   31
jännitys   14
muistelmat ja historia   1
lasten kirjat   13
nuorten kirjat   8
fantasia   4
runot   7
näytelmät   1
novellit  3
terveys   1
sarjakuvat   1

Viime vuoteen verrattuna luin paljon enemmän kaunokirjallisuutta, mutta vähemmän jännityskirjallisuutta. Nuorten- ja varsinkin lastenkirjallisuutta olen tarkoituksella lukenut enemmän. Täysin uusi aluevaltaus oli runokirjat, joita ahmin viikon ajan. Kokeilu ei ollut täysin tuhoontuomittu, joten tulevanakin lukuvuotena voisin runokirjoihin tarttua. Tietokirjallisuutta luin harmittavan vähän, mutta minkäs teet, kun mielenkiintoisia kaunokirjoja on vain niin uskomattoman paljon.

Suurimmaksi osaksi olen lukenut 2000-luvun kirjallisuutta. Rinnakkain tuntuu astelevan niin tämän vuoden uutuuskirjat, viime vuoden uutuuskirjat kuin muut 2000-luvun aikana kirjoitetut kirjat. 84 kirjasta 49 kirjaa on peräisin 2000-luvulta eli kuitenkin noin 41% vuoden luetuista on vanhempaa kirjallisuutta. Olen itse asiassa onnistunut lukemaan 1900-luvun alusta lähtien jokaiselta vuosikymmeneltä jotakin, isosta osasta vuosikymmeniä jopa useamman teoksen. 1800-luvulla käväisin neljän kirjan mukana, mutta sen vanhempaa kirjallisuutta en tänä vuonna lukenut.

Klassikkokirjoihin tuli myös tutustuttua tänä vuonna. Klassikkohaasteeseen osallistuin hieman uudemmillakin kirjoilla, mutta tällä kertaa puhun nimenomaan vanhoista "oikeista" klassikoista, joiden julkaisemisesta on ehtinyt kulua ainakin yksi elinikä. Näitä klassikoita tuli koettua tämän vuoden puolella 11 kappaletta. Tuorein kirjoista oli Woolfin Majakka, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1927. Vanhin tämän vuoden klassikoista on Valkopukuinen nainen, joka ilmestyi vuonna 1860. 

Kuten uumoilinkin, kirjojen kotimaat jakautuivat melko yksitoikkoisesti eli 80% vuoden aikana lukemistani kirjoista tulivat Suomesta, Englannista, Ruotsista ja Pohjois-Amerikasta. Muutama kirja tuli luettua Ranskasta, Venäjältä ja Kanadasta, mutta muista maista (Nigeria, Norja, Saksa, Tanska, Espanja, Chile, Tsekki, Irlanti ja Australia) vain yhdet kirjat per maa. Kotimaisia kirjoja olen pyrkinyt lukemaan hieman enemmän, mutta 27 ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä 14 kirjoista oli kuitenkin runoja, lastenkirjallisuutta ja nuorten kirjoja. Siis ei mitenkään, että kyseisiä genrejä väheksyisin, mutta en tosiaan ole kuitenkaan 27 suomalaista täyspitkää romaania lukenut. 

Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat olivat melko hyvässä tasapainossa - tai ainakin paremmassa kuin luulin. Naisten kirjoittamia kirjoja on 57% tämän vuoden luetuista kirjoista, joten miesten kirjoja luin kuitenkin hienot 43%. Tämä on yllättävää, koska olen uskonut lukevani lähinnä pohjois-amerikkalaisia naiskirjailijoita, mutta ylipäätään niiltä main tulleita kirjoja on vain n. 11% kirjoista. Eli joko en tunne juuri itseäni lukijana tai sitten olen yrittänyt tänä vuonna uudistaa lukutottumuksiani:)

Lopuksi vielä kaikki vuoden 2011 aikana lukemani kirjat:
Joyce Carol Oates: Kosto - rakkaustarina
Doris Lessing: Kultainen muistikirja
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Siri Hustvedt: Vapiseva nainen
Anne Holt: 1222
Helene Hegemann: Aksolotli
Peter Hoeg: Lumen taju
Nerea Riesco: Ars Magica
Kreeta Onkeli: Beige
John Verdon: Numeropeli
Minna Canth: Anna-Liisa
Illan tummetessa
Sinulle, rakas
Olli Heikkonen: Jäätikön ääri
Maaria Leinonen: Elämä on enemmän
Heidi Liehu: Mitä ei ollut
Vilja-Tuulia Huotarinen: Iloisen lehmän runot
Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
Simon Sebag Montefiore: Ihmishirviöt
Virginia Woolf: Majakka
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
Alberto Fuguet: Elämäni elokuvat
Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia
Ian McEwan: Vieraan turva
Ian McEwan: Sementtipuutarha
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jean Estoril: Annen balettihaave
Tiina Nopola: Siiri ja kolme Ottoa
Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu työn touhussa
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
A.A. Milne: Nalle Puh
Ursula Jones: Prinsessa vailla valtakuntaa
Zenek Miler: Myyrä puhemiehenä
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään
Elsa Beskow: Täti Ruskean syntymäpäivä
Mauri Kunnas: Suuri urheilukirja
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa
Jan Guillou: Pahuus
L.M. Montgomery: Anna opettajana
Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja
LInda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Chimamanda Ngozi Adicie: Purppuranpunainen hibiskus
Barry Popkin: Läski maailma
Outi Pakkanen: Muistivirhe
Camilla Läckberg: Mereneito
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
William Golding: Kärpästen herra
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
C.S. Lewis: The Magician's Nephew
Alice Munro: Kerjäläistyttö
Riikka Pulkkinen: Raja
Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
Goerge Orwell: Vuonna 1984
L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan
Belinda Bauer: Hautanummi
Beatrix Potter: Petteri Kaniinin satumaailma
Charlaine Harris: Dead Until Dark
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Simon Lelic: Katkeamispiste
Harry Potter - Suuri velhouskirja
Minette Walters: Ruumis jääkellarissa
David Nicholls: Sinä päivänä
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni
Chris Cleave: Little Been tarina
Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Maeve Binchy: Silver Wedding
Tuukka Sandström : Taksipuhetta
Leif GW Persson: Matkan pää
Vilja- Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Satu Taskinen: Täydellinen paisti
C.S. Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe
Katja Kettu: Kätilö
Carl Barks: Carl Barksin joulu 1
Maarit Verronen: Kirkkaan selkää
Rosa Liksom: Hytti nro 6
L.M. Montgomery: Annan perhe

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hytti nro 6



Rosa Liksom
2011
187 s./WSOY

Nuori suomalainen lähtee pitkälle junamatkalle, jota taitetaan Siperian kautta aina Mongolian pääkaupunkiin asti. Hän päätyy samaan hyttiin venäläisen nelikymppisen miehen kanssa, joka ei aina osaa olla tahdikas kanssamatkustaja. Päivien kuluessa hiljalleen tytöllä on aikaa muistella poikaystäväänsä Mitkaa ja muita hänen elämänsä tärkeitä henkilöitä. Välillä mies haluaa jakaa elämänsä tekoja, jotka liittyvät lähinnä viinaan ja seksiin. Joskus tyttö pakenee hytistä päästäkseen miehestä eroon, mutta usein he juovat yhdessä teetä ja antavat ajan kulua. Tytön ja miehen yhdessäolo kuvaa omalla tavallaan myös nuoren Suomineidon ja pelottavan ja mahtavan Neuvostoliiton suhteista toisiinsa - jopa niin helppotajuisesti, että yksinkertaisempikin lukija sen huomaa.

Lauseita on taas vaikea muodostaa, kun yritän muistella lukukokemustani. Jos vertaan kirjaa aikaisempiin Finlandia-voittajiin, se tuntuu olevan nimenomaan korkealaatuisen kirjallisuuden ystäviä puhutteleva. Kirjoitustyyli oli loppujen lopuksi melko helposti lähestyttävä, mutta en tiedä mitä yleensä mukavista lukuromaaneista nauttiva lukija saa tästä irti. Minä viihdyin tytön ja miehen matkassa ihan hyvin, mutta ei Hytti nro 6 ole sellainen kirja, josta yleensä pidän. En oikein osaa sanoa, mikä kirjassa oli niin raskasta ja luontaantyöntävää, mutta ehkä kielessä vilisi liikaa uupuneita aurinkoja, epävarmasti tuikkivia tähtiä ja hiljaisia kiviä... Kirjaa lukiessa poistuin jälleen mukavuusalueeltani enkä olisi siitä alunperinkään kiinnostunut, ellei se olisi mitellyt Finlandiasta. Toisaalta kun kuuden kärki oli selvillä, juuri tämä kirja alkoi kiinnostamaan minua selkeästi eniten.

Olo on (taas) kuin jakomielitautisella, mutta kirja on tosiaan lukemisen arvoinen, vaikka itse en siitä saanutkaan mitään sen kummempaa irti. En oikein tiedä mitä aina haluaisin saada irti, mutta haluaisin ehkä liikuttua tapahtumista ja henkilöhahmoista. Näin ei tällä kertaa käynyt, vaikka pysähdyin toki ajattelemaan ihmisiä, jotka Siperiaa asuttavat. Olen kiitollinen siitä, että kukaan ei voi pakottaa minua tuollaiselle matkalle läpi karun maan. Olen kovin tykästynyt helppoon elämääni ja mielenkiinnon kohteeni ovat lännen suunnalla. Kuitenkin lukiessa tuntui siltä, että jään ehkä jostain paitsi, kun en haaveile samanlaisesta matkojen matkasta.

Niille, jotka miettivät, kannattaako tämän vuoden Finlandia-palkittuun kirjaan tuhlata aikaansa, vastaus on että kannattaa. Hytti nro 6 on jotenkin virkistävän erilainen ja ainutlaatuinen kirja.

P.S. Olen superväsynyt ja arvioni sen mukainen. Armoa!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kirkkaan selkeää



Maarit Verronen
2010
211 s./Tammi


Tiksu P. elää maailmassa, joka enää kaukaisesti muistuttaa omaamme. Ulkona ei uskalleta viettää aikaa, sillä kulkutaudit ja auringonsäteily ovat vaaraksi. Toisia ihmisiä voi helposti kohdata virtuaalimaailmasta käsin, joten konkreettisia tapaamisia on turha järjestää. Niskassa olevia siruja lukemalla saa tietää toisesta kaiken tarpeellisen turvallisuusstatuksesta lähtien. Siruttomia eli yhteiskunnan pohjasakkaa metsästetään kuin viimeistä päivää. Toimeentulonsa turvatakseen Tiksu P. läpikäy ensin massiivisen muodonmuutoksen tosi-tv:n piikkiin, päätyy sen jälkeen säätutkijoiden matkaan, jotka yrittävät selvittää ilmastonmuutoksen mahdollisia manipulaatiotekniikoita ja huomaa lopulta olevansa Etelä-Euroopassa jäljittämässä siruttomia.

Verrosen kirjasta on hirveän vaikea muodostaa mielipidettä. Toisaalta lukukokemus oli hyvä ja tarina viihdyttävä, mutta silti kokonaisuus jätti kylmäksi. Ei hyvää ilman huonoa, sanoisin. Takakansitekstin perusteella tarina vaikuttaa vetävältä ja sen esittämä dystopia todella mielenkiintoiselta. Sitten lukiessa sitä jotenkin vain pettyy, että tässäkö tämä nyt oli. Tiksu P:n muodonmuutosta käsitellään muutaman rivin verran ja kaikki asiat, joista olisi halunnut tietää lisää, kuitataan muutamalla sanalla. Toisaalta lukija pääsee yhdenvertaiseksi päähenkilön kanssa, joka ei myöskään ole kaikkitietävä. Sen mitä Tiksu P. tietää, hän kertoo. Mutta valitettavasti hän ei tiedä kovinkaan paljon maailman menosta, vaan on melko lailla huhujen armoilla.

Liian moni asia jää siis täysin pimentoon. Positiivisesti ajatellen kaikki on kutkuttavan salaperäistä ja tulevaisuuden maailma jää mysteeriksi lukijallekin. Toisaalta taas en voinut olla ajattelematta, että kirjailja on päässyt helpolla, kun mitään ei ole tarvinnut selittää kovin tarkkaan vaan on voinut kuitata kaiken sillä, että Tiksu P. ei ole päässyt selvyyteen siitä ja siitä asiasta. Kirjassa olisi minun puolestani voinut olla toiset 200 sivua lisää, jotta yksityiskohdilla olisi päästy herkuttelemaan kunnolla. Täytyy kyllä myöntää, että ei Tiksu P. ja hänen elämänsä teot niin kovin kiinnostavia olleet, että ehkä joku muu päähenkilökin olisi ollut kiva:D Huomasin kyllästyväni pikavauhtia kuumailmapallo-aiheeseen. No, valittelut sikseen, ihan hyvä kirja tämä oli ja mielellään sen luki.

Kirkkaan selkeää voitti vuoden 2011 Tähtivaeltaja-palkinnon, joka annetaan aina edellisvuonna ilmestyneelle parhaalle fantasiakirjalle.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Carl Barksin joulu - Tarinat vuosilta 1945-1952



Carl Barks
1945-1952 suom. 1952-2001
200 s./Sanoma Magazines


Olen pikkuhiljaa päässyt joulutunnelmaan käsiksi lukemalla Carl Barksin varhaisimpia jouluaiheisia sarjakuvia, jotka on kätevästi koottu yksiin kansiin. Annoin kahden kirjan setin miehelleni joululahjaksi muutamia vuosia sitten. Hän on palannut sarjakuvien pariin joka joulu, mutta itse en ole saanut aikaiseksi tarttua niihin. Pienenä tyttönä viihdyin mainiosti Akun ja kumppanien matkassa ja itse asiassa juuri heistä kertovat lastenkirjat olivat minulle rakkaimpia joulukirjoja. Tänä vuonna kuitenkin järjestin aikaa päästäkseni talviselle visiitille Ankkalinnaan.

Ja voi kuinka mukavaa olikaan heittäytyä hetkeksi tarinoiden piiriin, joissa antamisen ilo on vahvasti esillä ja lunta tulvillaan on raikas talvisää. Omasta ikkunasta katsottuna talvimaisemassa ei ole kehumista, mutta Aku sentään pääsee kirmaamaan jouluostoksille hankien kautta. Moni tarina alkaa siitä ongelmasta, että Akulla tai hänen veljenpojillaan ei ole varaa hankkia joululahjoja. Ja sitten taas kun sitä pätäkkää löytyy, he haluavat lahjoittaa pakettinsa vähäosaisille. Roope-setäkin höllää rahakukkaron nyörejä muutamaan otteeseen antaakseen sukulaisilleen ikimuistoisen joulun. 

Alkusanat ovat Timo Ronkaisen sanelemat ja hän tietää kertoa, että Barks itse ei juuri joulusta välittänyt. Sarjakuvien lukija pääsee helposti tarinoita lukiessaan siihen aitoon taianomaiseen joulutunnelmaan, vaikka Ronkainen näkeekin tarinoissa viittauksia siihen, että joulu on pelkkää stressin aikaa ja pakkojuhlintaa. Ehkä siis näinkin, mutta minä en yleensä heittäydy syväanalysoinnin pariin lukiessani. Enkä varsinkaan silloin kun luen sellaista teosta, jonka on tarkoitus tuottaa minulle pelkkää iloa. Muiden näkemyksiä on kuitenkin aina mielenkiintoinen lukea ja näin joulutarinoista saakin paljon irti, kun osaa katsoa niitä toisestakin näkökulmasta. 

Jos lukijoiden joukossa on joku muukin, joka ei ole vielä saavuttanut joulutunnelmaa, niin suosittelen tarttumaan näihin tarinoihin - ja kas kummaa, pian sitä löytääkin itsensä korkeiden nietosten keskeltä:)

torstai 15. joulukuuta 2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

Järjellä ja tunteella -blogin Susa haastoi kaikki lukutoukat pistämään kirjavuoden 2011 pakettiin allaolevien kysymysten avulla. Alkuperäisen haastekirjoituksen löydät täältä.


1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Sarah Waters: Vieras kartanossa

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?   Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?  Doris Lessing: Kultainen muistikirja

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?   Kate Morton: Paluu Rivertoniin

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni


7. Mikä kirja oli suurin pettymys?  Alice Munro: Kerjäläistyttö

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Simon Lelic: Katkeamispiste

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Katja Kettu: Kätilö

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?  Kate Morton: Paluu Rivertoniin

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?  Jan Guillou: Pahuus

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?  Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kätilö


Katja Kettu
2011
344 s./WSOY


Hieno kirja, jota minulla oli ilo lukea sairastellessani kotosalla. Toisaalta minulla oli mielinmäärin aikaa keskittyä teokseen ja edetä tarinan kanssa rauhassa. Toiselta kantilta katsottuna kuumeilu taisi kuitenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että menin vähemmän tärkeissä henkilöissä hieman sekaisin. Olen jo muutaman päivän ajan yrittänyt maistella lukukokemusta mielessäni, mutta en oikein ole saanut kokonaiskuvaa syntymään. Nyt on kuitenkin jo korkea aika päästä kirjasta ns. eroon, joten nyt täällä mennään kämäsillä ajatusviivoilla eteenpäin. Jos sen sijaan haluat kurkistaa, miten kirjoitetaan laadukas kirja-arvostelu, kannattaa käydä kurkkaamassa Joanan, Leena Lumin ja Jaanan mietteitä kirjasta.

- Minua jäi suuresti ihmetyttämään, miksi kirja ei ollut päässyt taistelemaan Finlandiasta. En ole tämän vuoden ehdokkaita lukenut, mutta Kätilö on niin korkeatasoinen kirja niin monin eri tavoin, että on se kumma, jos kuuman kuusikon joukossa on kuusi parempaa kirjaa.

- Kirja luettuani olen vain hämmästellyt, miten joku onkin osannut kirjoittaa näin hyvän romaanin. Kätilö painii ihan omassa sarjassaan, kun muistelen kaikkia niitä kotimaisia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Okei, en ehkä ole lukenut kotimaista kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ne jotka olen lukenut, eivät ole onnistuneet tekemään kovinkaan suurta vaikutusta. Jos Puhdistus on tulevaisuuden kotimainen klassikko, niin kyllä tämänkin luulisi samoilta listoilta löytyvän!

- Suomen sotiin liittyviä kirjoja olen lukenut vain muutaman, mutta ne pari kirjaa ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että sotakirjallisuus ei ole minua varten. Kätilö sai minut kuitenkin kääntämään kelkkani ja nyt aion lähivuosina takuuvarmasti lukea jotain kotimaamme kipeään historiaan liittyviä kirjoja!

- Entäs sitten kirjassa käytetty kieli! Miten rikasta ja aidontuntuista se on, hätkähdyttävää ja aika rumaakin, mutta jotenkin kauniilla tavalla. En yleensä kiinnitä kieleen huomiota, joten en ole tottunut sitä arvioimaankaan: siksi sanoja on melko vaikea löytää. Mutta siis vau! Kieli oli ainakin minulle haastavaa, ehkä hieman vaikeaakin ja täynnä tuntemattomia murresanoja. Silti tunsin vahvasti pääseväni lukijana Jäämeren rannalla hytisevien ihmisten mielenmaisemaan kiinni. Kirjaa oli jotenkin hirveän palkitsevaa lukea.

- Lukiessa en kuitenkaan ollut kovinkaan kiinnostunut päähenkilöiden tulevista edesottamuksista. Toki minua kiinnosti kätilönä toimivan Villisilmän kohtalo: saako hän rakastamansa miehen vai ei ja mitä siinä välissä tapahtuu. Taisin kuitenkin enemmän ajatella Suomen pohjoisosassa eläviä ihmisiä yhtenä joukkona ja heidän elämäänsä Lapin sodan aikoihin. Villisilmät ja muut olivat vain osa tätä ihmisryhmää, eivätkä aiheuttaneet minussa sen suurempia tunnekuohuja.

- Tässä välissä pikkuvinkki niille, jotka eivät ole vielä kirjaa lukeneet. Kannattaa poistaa kirjan paperikannet ja kurkata niiden sisältä luku-urakkaa helpottavia tietoja. En tiedä millaisia Lapin sota -guruja muut ovat, mutta itsellä perustiedot olivat auttamattomasti hukassa ennen kirjan lukemista. Pääsinkin hieman helpommin matkalle mukaan, kun kertasin ensin historian tapahtumia tuolta ajalta.

- Kirjaa aloitellessani oli vaipua pieneen epätoivoon: yhtäkkiä minulla oli edessäni kolme kertojaa, joista en osannut yhtään päätellä, keitä he ovat ja kenelle he tarinaansa kertovat. Ahdistus vain kasvoi, kun aloin pohtimaan, voiko otsikoiden Lokakuu: Kuolleen miehen vuono, 1944 ja Kesäkuu: Parkkina, 1944 alla olevat kertojat olla samoja henkilöitä vai ovatko nekin vielä eri tyyppejä. Jos muilla ei kuitenkaan ollut käynnistymisongelmia, niin ehkä syytän omasta sekoilustani kuumetta.

- Minun oli myös kirjan luettuani tarkistettava, miten Mashalle kävi (vaikka se kerrottiinkin varsin selväsanaisesti lopussa), mutta kun hän koko ajan hävisi ja sitten tuli takaisin ja taas hävisi ja tuli takaisin ja lopuksi olin ihan sekaisin, että miten hän nyt pystyy lopuksi lähtemään henkilöiden x kanssa paikkaan x, kun hän on jo hävinnyt jonnekin. Kirjan hyvästä tasosta kertoo myös se seikka, että ylipäätänsä jaksoin kirjan luettuani lähteä vielä uudelleen tarkistamaan miten se Mashan elämänkaari kaiken kaikkiaan menikään.

Pääasia on kai kuitenkin kertoa, että kirja todella on lukemisen arvoinen - myös niille, jotka eivät yleensä kotimaisesta kirjallisuudesta syty. Kuinka moni aikoo tarttua Kätilöön lähiaikoina?

Katja Kettu sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Mikä kirja seuraavaksi lukuun?!

Kirjablogeissa on aina silloin tällöin pohdittu, miten kukakin luettavansa valitsee. Vuoden kirjasaalis alkaa olla pikkuhiljaa selvillä, joten rohkenenkin heittäytyä tutkimaan, millä perusteella olen lukuvalintoja tehnyt. Ennen faktan näkemistä veikkailin mielessäni, etten taida olla kovin spontaani lukija. Ilahduinkin tuloksista, jotka osoittavat, että tällainen järjestelmällinenkin lukija osaa kuitenkin lukea sellaisia kirjoja, joista uskoo nauttivansa;) Otin pohdintoihin mukaan tänä vuonna lukemani 63 kpl:tta aikuisten ja nuorten kirjoja.


Useimmiten päädyn valitsemaan kirjan, jonka on kirjoittanut kirjailija, jonka tuotantoon olen jo aikaisemmin tutustunut ja sen hyväksi todennut. Nämä kirjat koen siis jo ennen lukemista ns. varmoiksi valinnoiksi enkä usko pettymisen olevan edes mahdollista. Osa tällä tavalla valituista kirjoista kuuluu johonkin sarjaan, jota luen järjestyksessä, mutta joidenkin teosten suhteen pitää tehdä vaikea päätös: mihin kirjaan tartun, jos valinnanvaraa kirjailijan tuotannossa on vaikka millä mitalla. Yleensä takakansiteksti vaikuttaa eniten päätökseeni ja tietenkin kirjan saatavuus. Hyväksi todettujen kirjailijoiden teoksia luin tänä vuonna 15 kpl:tta eli 23,8% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni listalta löytyi mm. Ian McEwania, L.M. Montgomeryä, Camilla Läckbergiä ja Maeve Binchyä.


Melko usein taas näytän tarttuvan teokseen, josta olen kiinnostunut heti sen ilmestyttyä (yleensä olen bongannut kirjan työpaikallani) ja jonka takakansiteksti on sinetöinyt lukuinnostukseni. Joskus lukemisen aloittaminen on saattanut venyä puolella vuodellakin, mutta halu lukea kyseinen kirja on kuitenkin säilynyt vahvana. Tuona aikana olen toki saattanut törmätä useampaan arvosteluunkin kirjasta, jotka ovat entisestään innostaneet minua kirjan suhteen, mutta ensin on kuitenkin ollut se oma bongaus, josta kaikki on saanut alkunsa. Heti mielenkiintoiselta tuntuneita kirjoja luin 9 kpl:tta eli 14,3% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni listalta löytyi mm. kirjat Ars Magica, Numeropeli, Ihmishirviöt, Ole luonani aina, Paluu Rivertoniin ja Hautanummi


Mielenkiintoisen kirja-arvostelun jälkeen on helppo tehdä lukupäätös. Arvostelu on saattanut tulla vastaan muissa blogeissa tai olen saanut suullisen vinkin tutulta lukijalta. Mieleenjäänyt kirjasuosittelu on voitu saada äskettäin tai se on muisto vuosien takaa. Muiden suosittelusta innostuneena luin 8 kirjaa eli 12,7% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni listalta löytyi mm. kirjoista Vieras kartanossa, Siilin eleganssi, 1222, Sinä päivänä ja Valkopukuinen nainen.


--- Oikein mukavilla tavoilla näemmä valitsen ainakin siis puolet lukemistani kirjoista. ---


Valmiilta kirjalistalta on helppoa valita lukupinoon klassikoita ja hyväksi todettuja kirjoja, jotka saattavat olla hieman haastavampia teoksia. Kirjalistat ovat suurin heikkouteni ja minusta onkin kutkuttavan hauskaa bongailla niiltä lukemista ja päästä yliviivaamaan jo luetut kirjat alta pois. Osaksi tässä on kai kyse jonkinlaisesta suorittamisesta, mutta positiivisessa hengessä kuitenkin. Tiedän listoilla olevan vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia kirjoja, joihin täytyy vain uskaltaa käydä käsiksi. Kirjalistoilta valitsin kirjoja luettavaksi 7 kpl:ta eli 11,1% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni luin Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan, Minna Canthin Anna Liisan, Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut ja Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen


Kyttään myös jonkin verran kirjoja, jotka saavat palkintoja ja valitsen niistä luettavaksi mielenkiintoisimmat. Monet kirjoista ovat tulleet tutuksi vasta saatuaan jonkun palkinnon eli muuten en näihin kirjoihin olisi välttämättä tarttunutkaan. Palkittu kirja vetää puoleensa ja toki odotan, että kirja on maineensa veroinen. Tylsältä kuulostavaa palkintokirjaa en kuitenkaan jaksa vaivoikseni ottaa. Palkinnon takia luin 7  kirjaa eli 11,1% kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni luin mm. kirjat Piruettiystävyys, En tunne sinua vierelläni, Matkan pää, Kätilö ja Kirkkaan selkeää.


Kun kirja aiheuttaa tarpeeksi paljon hälyä muiden lukijoiden keskuudessa, kiinnostun siinä vaiheessa yleensä itsekin. Välillä tällainen kirja on tuntunut minusta kiinnostavalta muutenkin, mutta vasta se muiden suitsutus saa minut tarttumaan kirjaan. Yleinen hehkutus on saanut minut lukemaan tänä vuonna 5 kpl:tta eli 8% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni luin kirjat Miehet jotka vihaavat naisia, Pulkkisen Rajan ja Harrisin Dead Until Dark.


Osallistumalla lukupiireihin tulee luettua kirjoja joihin ei muuten tulisi tartuttua. Muutamissa tapauksissa olen ollut mukana valintaprosessissa, mutta osaksi olen myös tyytynyt lukemaan mitä muut ovat valinneet. Pelkän lukupiirin takia olen lukenut 5 kirjaa eli 8% lukemistani kirjoista on tullut valittua tällä tavalla. Muutamia mainitakseni olen lukenut mm. Onkelin Beigeä, Itkosen Huolimattomia unelmia ja Krohnin Mitä puut tekevät elokuussa.


Mielenkiintoista luettavaa löytää myös valitsemalla kirjan sellaisen kirjailijan tuotannosta, johon ei ole vielä saanut aikaiseksi tarttua - vaikka kiinnostusta on ollutkin. Uuden kirjailijatuttavuuden tapauksessa törmää aina samaan ongelmaan, eli mistä kirjasta kannattaisi aloittaa. Yleensä käytännönläheiset syyt vaikuttavat kirjavalintaan eniten: Siri Hustvedtin Vapiseva nainen oli uutuus, Woolfin Majakka luettiin kimpassa tyttökaverin kanssa, Alice Munron Kerjäläistytön voitin blogiarvonnassa ja George Orwellin Vuonna 1984 oli kirjaston hyllyssä. Uusia kirjailijatuttavuuksia sain tänä vuonna 4 kpl:tta eli 6,3% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla.


Muutama kirja on valittu täysin kanssabloggaajan emännöimää kirjahaastetta varten.  Yleensä luen haasteisiin kirjoja, joita olen jo valmiiksi suunnitellut lukevani. Joskus kuitenkin käy niin ettei mikään valmiiksi mietitty sovi haasteen teemaan ja on uskallettava heittäytyä. Tänä vuonna kirjat Elämäni elokuvat ja Purppuranpunainen hibiskus olivat sellaisia, jotka melko sokkona päätin ottaa lukupinooni. akakansitekstin luettuani päädyin näihin, mutta en mitenkään riemusta kiljuen. Nämä taitavat edustaa sellaista mukavuusalueelta poistumista. Pelkästään kirjahaastetta varten luin siis 2 kirjaa eli 3,1% lukemistani kirjoista tuli valittua tällä tavalla.


Oma lukunsa on astua jo aikaisemmin luetun kirjan maailmaan. Luen todella harvoin mitään uudelleen ja tällä hetkellä (kun ikää ei ole vielä kamalasti karttunut) luen lähinnä joitain lapsuuden kirjasuosikkeja nostalgiahengessä. Vain 1 kirja eli 1,6% kirjoista tuli valittua tällä tavalla. Tämä kirja oli Estorilin Annen balettihaave.

--- --- ---

Heh. Nyt kun olen saanut päätökseen tämän ihan naurettavan monta tuntia kestäneen sepustuksen, mietin mitä järkeä tässä edes oli loppujen lopuksi:D No, sairaana aikaa on kulutettavaksi vaikka kuinka, kun ei koko ajan jaksa elokuviakaan katsoa... Mutta tosiaan, ei tietenkään minkään kirjan valitseminen ihan noin mustavalkoista ole, kuten alla tulen esittämään:

Esimerkki 1: Anne Holtin 1222 on osiossa "mielenkiintoisen kirja-arvostelun jälkeen tehty lukupäätös" vaikka kirja luettiin kuitenkin lukupiirissä. Tarina kuitenkin kirjan takana on se, että vuosia sitten leikkasin naistenlehdestä kirja-arvostelun kirjasta ja olen siitä lähtien halunnut lukea kirjan, mutta se ei ikinä ole ollut kirjastossa hyllyssä enkä ole jaksanut laittaa sitä varaukseen. Sitten tuli minun vuoroni ehdottaa kirjaa lukupiirin luettavaksi ja ehdotin 1222:sta.

Esimerkki 2: Kazuo Ishiguro on ollut kirjailija, jonka teoksiin olen teoriassa halunnut tutustua jo pidemmän aikaa, mutta en ole muistanut hänen kirjojensa nimiäkään, joten mistään ihan pakottavasta tarpeesta ei ole ollut kysymys. Sitten bongasin työpaikalta pokkarina ilmestyneen Ole luonani aina -kirjan, jonka takakansiteksti teki vaikutuksen ja tiesin haluavani lukea kirjan hetinyt. Ja vasta sitten tajusin, että hei, tämähän on Ishiguron kirja. Joten kirja sopi kuitenkin paremmin lokeroon "oma bongaus mielenkiintoisen kirjannimen tai takakansitekstin perusteella" kuin lokeroon "uusi mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus".

Eli kunhan tässä höpisen lämpimikseni:D

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Totally British -haaste - suoritettu!

Voi, mikä hauska haaste tämä onkaan ollut! En osannut aavistaakaan, että minustakin löytyisi pieni anglofiili. Vauhtiin päästyäni suoritinkin haastetta oikein mielelläni ja törmäsin jatkuvasti kirjoihin, jotka halusin sisällyttää tähän projektiin. Vuoden lukusaldoista en ole vielä selvillä, mutta uskoisin, että melkein puolet vuoden luetuista kirjoista kuuluvat tämän haasteen piiriin. Seuraavaksi voisinkin vielä luetella kaikki kirjat kategorioihin luokiteltuina:

Modern Women Writers  3/3
Shaffer & Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Lessing: Kultainen muistikirja
Woolf: Majakka

Modern Men Writers  6/3
Nicholls: Sinä päivänä
Orwell: Vuonna 1984
Golding: Kärpästen herra
McEwan: Vieraan turva
McEwan: Sementtipuutarha
Montefiore: Ihmishirviöt

Children's Britain  5/3
Estoril: Annen balettihaave
Harry Potter - Suuri velhouskirja
Potter: Petteri Kaniinin satumaailma
Milne: Nalle Puh
Jones: Prinsessa vailla valtakuntaa

Stiffer Upper Lip  3/3
Morton: Paluu Rivertoniin
Waters: Vieras kartanossa
Collins: Valkopukuinen nainen


Modern Thrillers  3/3
Walters: Ruumis jääkellarissa
Lelic: Katkeamispiste
Bauer: Hautanummi

Commonwealth  4/5
Montgomery: Anna omassa kodissaan
Montgomery: Anna opettajana
Munro: Kerjäläistyttö
Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Éirinn go Brách!  3/3
Lewis: The Magician's Nephew
Binchy: Silver Wedding
Lewis: The Witch, the Lion and the Wardrope

Multicultural Britain  3/3
Ishiguro: Ole luonani aina
Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Cleave: Little Been tarina

Pisteiden lasku on ehkä jäänyt minulta kuitenkin hieman epäselväksi. Järkeilin asian niin, että pääasia on lukea niin monta kirjaa kuin ehtii. Eli vaikka johonkin kategoriaan on luettukin yli kolme kirjaa, niin sillä ei ole väliä? Luin haastetta silmällä pitäen 30 kirjaa.  Päätin osallistua jokaiselle kirjalla aina pelkästään yhteen kategoriaan. Näin oli minusta selkeämpi toimia kuin että olisin täyttänyt esimerkiksi Pitkän päivän illalla sekä lokeron Multicultural Britain että Stiffer Upper Lip. (EDIT! Haasteen emäntä valaisi pisteenlaskua, eli täyteen saaduilla alakategorioilla on suurin merkitys, eli osallistun haasteeseen 8 alakategorialla keräten pisteitä 24.)   

Haaste oli pullollaan ihastuttavia lukukokemuksia ja hyviä kirjoja. Ilmeisesti Briteissä tehdään pelkästään hyvää kirjallisuutta, koska en tosiaan kovinkaan moneen sellaiseen kirjaan törmännyt, joiden lukemista olisin jotenkin katunut. Varsin merkityksellisiksi kirjoiksi osoittautuivat teokset Nalle Puh, Valkopukuinen nainen, Anna omassa kodissaan ja Pitkän päivän ilta. Nämä todellisiksi helmiksi osoittautuneet kirjat tulevat varmasti kulkemaan matkassani pidempäänkin. Näiden muutaman lisäksi (joita ajattelen viiden tähden kirjoina) suuren vaikutuksen tekivät myös kirjat Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Ihmishirviöt, Majakka, Vieraan turva, Paluu Rivertoniin, Vieras kartanossa, Anna opettajana, Prinsessa vailla valtakuntaa, Ole luonani aina ja Little Been tarina. Osa näistä kuuluu vuoden parhaimpiin lukukokemuksiin, joita tekee mieli hehkuttaa jokaiselle joka suinkin jaksaa kuunnella. Silti joukko on kovin sekalainen ja uskon että joidenkin kirjojen hohto sammuu ajan myötä ja toisten taas ei. Nämä ns. neljän ja viiden tähden kirjat ovat ihania harvinaisuuksia enkä todellakaan oleta jokaisen kirjan päätyvän näiden kirjojen joukkoon.

Keskivertokirjoihin päätyikin sitten suurin osa teoksista. Kolmen tähden kirja ei tarkoita minulle mitenkään epäonnistunutta tai vajavaista lukukokemusta. Kolmen tähden kirja on hyvä ja omalla pienellä tavallaan merkittävä lukukokemus, jolla ei kuitenkaan ole niin paljon ansioita, että pystyisin ajatella niitä neljän tähden (tai varsinkaan viiden tähden) kirjoina. Suurin osa lukemistani kirjoista päätyy tämän porukan jatkoksi ja mielestäni tämä on ihan hyvä porukka hengailla. Mukavia hetkiä kirjan parissa tuottivat siis seuraavat kirjat: Sinä päivänä, Vuonna 1984, Sementtipuutarha, Annen balettihaave, Harry Potter - Suuri velhouskirja, Petteri Kaniinin satumaailma, Ruumis jääkellarissa, Katkeamispiste, Hautanummi, Purppuranpunainen hibiskus, The Magician's Nephew, Silver Wedding ja The Witch, the Lion and the Wardrope.

Vain muutaman kirjan kanssa ei tuntunut synkkaavan sitten millään. En välttämättä muistele seuraavia teoksia mitenkään hirveän pahalla, mutta en kyllä kovin hyvälläkään. Kultainen muistikirja, Kärpästen herra ja Kerjäläistyttö tuottivat pettymyksen ja useita puuduttavia hetkiä. Lopussa kiitos kai seisoi, mutta näitä en voi oikein muille suositella, koska itse tosiaan pitkästyin aika lailla näitä lukiessani.

Olisihan tästä hauska turista enemmänkin, mutta kuumetta pukkaa taas ja pää on niin tyhjä, että näillä mennään. Nyt jään innolla odottamaan muiden TB-aiheisia kirjoitteluja, moni on niitä luvannutkin jo tulevaksi. Kiitos vielä Karoliinalle huikean mukavasta haasteesta!

EDIT! Vielä siis puuttuu yksi kirja tuolta Commonwealthin alta, mutta sen luettuani päätän haasteen;)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Onnea voittajalle!


Arvonta suoritettiin jouluisesti lumiukkosukan avustamana. Sieltä voittajaksi nousi
RIIKKA!

Onnea Riikalle, joka suositteli Anni Swanin Ollin oppivuosia. Tähän ja muihin suositeltuihin kirjoihin palaan sitten ensi vuoden puolella. Kiitos kaikille kirjavinkin jakaneille!

Riikka, lähetätkö minulle vielä sähköpostia osoitteeseen sonjamarjamaki(miukumauku)hotmail.com ja kerrot mitkä kaksi pokkaria haluaisit listalta saada.

The Lion, the Witch and the Wardrobe


C.S. Lewis
1950
171 s./Lions


Olen tänä vuonna pyrkinyt lukemaan enemmän englanninkielisiä kirjoja ylläpitääkseni kielitaitoani. Nyt tämä projekti sai mieluista jatkoa Narnia-sarjan kenties tunnetuimmalla osalla Velho ja leijona. Niin kuin totesin jo ensimmäistä osaa lukiessani, kirjassa on runsaasti kuvitusta ja tarina etenee mukavan joutuisasti. Tällaiset seikat tekevät teoksesta mukavan välipalakirjan. Pidempään kirjaan keskittymiskykyni ei riittäisikään, onhan kyseessä kuitenkin minulle ennestään tuttu tarina.

Olen tosiaan nähnyt muutamanvuosi sitten tehtaillun elokuvan jo monta kertaa ja se on minusta aivan ihana. Mitään uutta kirjaversio ei tunnu lukijalle tarjoavan, joten elokuvan käsikirjoittaja on ollut positiivisen uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Saan tosin kiittää huonoa muistiani, että pääsin muutaman kerran yllättymäänkin kirjaa lukiessani. Unohdan näköjään juonet todella nopeasti, koska en myöskään muista muutama kuukausi sitten lukemastani sarjan ensimmäisestä osasta juuri mitään. Onkohan englanniksi lukemisella jotain tekemistä asian kanssa? Olen joka tapauksessa usein skeptinen sen suhteen,että jaksaisin lukea kirjan sen jälkeen kun olen tahkonnut monta kertaa elokuvaversiota. Tuttua tarinaa kun voi olla hieman liian pitkästyttävä lukea, kun taistelukohtaukset esimerkiksi voivat kirjassa kestää kymmeniä sivuja.

Monille Velhon ja leijonan tarina on varmasti tuttu, mutta kerrattakoon, että tässä osassa sisarukset Lucy, Susan, Edmund ja Peter vierailevat ensimmäistä kertaa Narniassa ja päätyvät ottamaan osaa taisteluun, jolla yritetään lopettaa Narniassa vallitseva ikuinen talvi. Kirjan henkilöhahmoja en kokenut kovinkaan moniulotteiseksi ja mielikuvani heistä ovat enimmäkseen peräisin elokuvasta. Edmundin toivoisin jatko-osissa kasvavan ihmisenä (lapsena) sen verran, että häntä ei joka kerta houkuteltaisi pahisten puolelle.

Osallistun tällä kirjalla TB:n alakategorian Éirinn go Brách! valloittamiseen ja päätän samalla koo haasteen omalta osaltani. Saattaa toki olla mahdollista, että joulun tienoilla tartun vielä Englannista peräisin olevaan kirjaan, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä tunnu kovin todennäköiseltä. Haasteen seurassa on ollut erittäin mukavaa ja palaankin siihen ja luettuihin kirjoihin vielä omassa postauksessa.

P.S. Illalla julkaisen synttärikilpailun voittajan, vielä ehtii päivän aikana osallistua täällä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Täydellinen paisti


Satu Taskinen
2011
307 s./Teos


Taru valmistautuu huolella kohtaamaan wieniläisen miesystävänsä perheen yhteisen päivällispöydän ääressä. Suomalaisen naisen tulikokeeksi näyttää koituvan täydellisen sianpaistin tekeminen. Perinteisiä ohjeita paistille on enemmän kuin laki sallii ja naapurin rouvastakaan ei ole sanottavasti apua. Lopulta Franzin perhe saapuu ja kaikki sujuu niin kuin edellisilläkin vierailuilla: anoppi on raivostuttava vanha rouva, sisko keskittyy lähinnä syömään itsensä hengiltä ja siskontyttö kaikessa nuoruuden energisyydessään ärsyttää sukulaisiaan provosoivilla keskustelunaloituksillaan. Taru tuntee jäävänsä jatkuvasti ulkopuoliseksi, vaikka hän on tehnyt kaikkensa järjestääkseen mukavan illan koko perheelle.

Nyt on pakko myöntää, että pitkästyin tarinaa lukiessani niin pahasti, että lukukokemusta voisi kuvailla pelkästään sanalla puuduttava. Ensinnäkin "jutun juju" tuntui liian tutulta ja moneen kertaan käsitellyltä. Olen lukenut ja nähnyt valkokankaalla samanlaisia tarinoita jo muutamaan otteeseen. Asetelma siitä, että perhe kokoontuu saman pöydän ääreen ja konfliktia pukkaa toisensa perään ja aina on se pakollinen ilkeä patriarkka ja pakollinen rassukka, joka yrittää tulla hyväksytyksi siinä heikosti onnistuen. Voisihan sitä totta kai ajatella positiivisesti niinkin, että mikäpä tarina ei olisi kerrottu jo aikaisemmin, mutta kyllä minä silloin odotan tuoretta lähestymistapaa tai vetävää juonta tai ylipäätänsä mielenkiintoisia hetkiä perheen parissa.

Lukiessani Täydellistä paistia rinnastin sen itse asiassa todella usein Nenäpäivään. Eiväthän päähenkilöt mitään toistensa kopioita ole, mutta herättivät minussa samanlaisia tuskastumisen fiiliksiä: Irma ja Taru häsläävät, puhuvat hölmöjä ja tekevät kaikesta tarpeettoman vaikeaa. He sekoilevat siellä täällä, käyttäytyvät hermostuneesti ja ajattelevat (lukijan kannalta) melko yhdentekeviä ajatuksia. Molemmissa kirjoissa on myös kutkuttavan mielenkiintoinen takakansiteksti, joka lupaa hyvää ja saa odottamaan kirjan lukemista. Todellisuudessa vain kävi niin, että yritin melkein joka toisen sivun alussa tsempata itseäni, että nyt luetaan oikein keskittyneesti seuraava aukeama, mutta puolentoista sivun jälkeen viimeistään huomasin aina ajattelevani mielummin omiani kuin seuraavani Tarun ajatuksenjuoksua.

Kirjassahan ei siis välttämättä tarvitsisi tapahtua mitään kovin erikoista ja silti tarina voisi temmata lukijan mukaansa. Toivottavaa kuitenkin olisi, että edes henkilöiden ajatukset olisivat ns. lukemisen arvoiset. Loppua kohti lukukokemus parani, mutta sympatiani esimerkiksi Tarun suhteen eivät heränneet. Mieleeni jäi varsinkin kirjan loppupuolella ollut kohtaus, jossa Taru on ulkoiluttamassa koiraa ja hän tapaa erään kiukkuisen miehen. Ajatuksissaan Taru sanoo yhtä sun toista oikeasti sanomisen arvoista, mutta suusta pääseekin sitten vain pelkkiä sammakoita. Vuosi sitten totesin, että ei näin, Irma! Nyt pääsin toteamaan, että ei näin, Taru!

Onneksi muut kirjan lukeneet ovat tuntuneet pitävän kovastikin Täydellisestä paistista, joten minun ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa tästä(kään). Kyllä aina yksi vastarannankiiski mukaan mahtuu:) Punainen lanka jäi tällä kertaa minulta tavoittamatta. Huomasin tämän itse asiassa siinä vaiheessa, kun Franzin sukulaisten sanotaan pitävän Tarua outona suomalaisena hermoheikkona, tai näin Taru ainakin itse uskoo ja on näreissään asiasta. Minun mielestäni Taru oli raivostuttava heikkohermo, joka ei vain millään saanut minua puolelleen, oli sitten kuinka yksinäinen tahansa.

Kirja on palkittu Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla vuoden 2011 parhaana esikoisteoksena.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Juhlahumua blogissa

Nyt on tullut vuosi sitten jutusteltua mukavia täällä blogin puolella. Ja on kuulkaas ollut kivaa! Bloggailu on osoittautunut oivaksi harrastukseksi, johon todellakin jää koukkuun. Nyt haluankin juhlia kulunutta vuotta pienimuotoisella arvonnalla.

Arvontaan voi osallistua jättämällä minulle yhden lukuvinkin ensi vuodeksi. Mikä kirja kannattaa ehdottomasti lukea? Sen ei tarvitse olla suosittelijan lempikirja, mutta sellainen hyvä mukava kirja, jota ei kannata sivuuttaa. Vuosi tosiaan vaihtuu ihan kohta ja must-read-listat vuodelle 2012 odottaa tekijäänsä. Anonyymit osallistujat jättäkööt nimimerkin vinkkinsä kaveriksi. Voittaja saa valita alla olevasta listasta kaksi (2) pokkaria itselleen. Arvonnan suoritan 7.12.

Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan
Gavalda: Karkumatka
Haahtela: Katoamispiste
Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla
Härkönen: Kauhun tasapaino
Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan
Ishiguro: Ole luonani aina
Jalonen: Poikakirja
McEwan: Polte
Nummi: Karkkipäivä
Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Pearson: Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää
Snellman: Parvekejumalat
Tervo: Huimaavat korot
Beckett: Luihin kirjoitettu
Brown: Savuverho
Gerritsen: Jääkylmä
Isomäki: Saravatin hiekkaa
Jungstedt: Kevään kalpeudessa
Lehane: Menneisyyden ote
Läckberg: Saarnaaja
Marklund & Patterson: Postikorttimurhat
Pakkanen: Muistivirhe

Onnea kaikille arvontaan osallistuville!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Valoa valoa valoa


Vilja-Tuulia Huotarinen
2011
175 s./Karisto


Kaksi neljätoistavuotiasta tyttöä rakastuu samoihin aikoihin, kun Tsernobylissa räjähtää ydinvoimala. Mariia kertoo Mimistä rönsyillen samalla sinne tänne ja tarjoten lukijalle hieman vaativamman, mutta palkitsevan lukukokemuksen.

Muuta en oikein osaakaan varsinaisesta tarinasta sanoa. Kai tämä kirja vain kuuluu niihin tapauksiin, joihin jokaisen olisi hyvä tutustua itsekseen. Omia tuntemuksiani kirjasta on myös ollut hieman vaikea hahmottaa, vaikka olen miettinyt pääni puhki. Tykkäsin ja en tykännyt. Mitä enemmän kertaan kirjan aiheuttamia tuntemuksia, sitä jakomielitautisemmalta minusta tuntuu.

Onhan se ensinnäkin mukavaa, että sellaisia kirjoja kirjoitetaan, jotka tuntuvat enemmän ainutlaatuisilta ja vähemmän jonkun aikaisemmin kirjoitetun kirjan kopioilta. Toisaalta taas muistan erittäin hyvin nuoremman minän ärsyyntymisen näistä "erilaisia nuoria" käsittelevistä kirjoista. Siis kun kaikki on aina niin pirun hankalaa ja sitten pitää jo miettiä tästä maailmasta poistumista. Ei siis se, etteikö "erilaiset nuoret" (mitä se sitten kaikessa laajuudessaan aina tarkoitaakaan) olisi tervetulleita nuortenkirjoihin ja ei sekään, etteikö heistä lukeminen välillä olisi ihan mielenkiintoistakin. Ja sitten on vielä se vastareaktio, joka iskee, kun kaikenlaista ainutlaatuista on ympätty samaan kirjaan. On rikkinäisiä nuoria neitoja, kaunista ja runollista kieltä, erityisen persoonallinen tapa kertoa tarina, tarkkaan harkittu tekstin asettelu.... Huh. Minuun iski vain tästä kaikesta armoton väsymys.

Minua kuitenkin miellytti tapa, jolla tarina kerrotaan: kaikkea ei olekaan tarkoitus paljastaa ja kesken tarinan Mariia puhuttelee toistuvasti lukijaa laittamalla tämän ajattelemaan yhtä sun toista. Virkistävää, vaikka toisaalta jotenkin niin ärsyttävää. No, kaikkien ei ole tarkoitus tykätä kaikista kirjoista ja tällä kertaa minä ja Valoa valoa valoa emme löytäneet samaa aallonpituutta. Tunnistan kuitenkin kirjan ansiot ja se on varmasti Junior Finlandiansa ansainnut. Ja siis kun minäkin kyllä pidin kirjasta, mutta hieman varautuneesti kuitenkin. Olisi todella mielenkiintoista kuulla kirjan kohderyhmään kuuluvan lukijan mietteitä tarinasta. Onko jonkun muun vielä tarkoitus lukea Huotarisen kirja? Tämä on muistaakseni ensimmäinen Finlandia Juniorilla palkittu kirja, johon olen tutustunut...  

Kirja voitti vuoden 2011 Finlandia Junior -palkinnon.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Matkan pää



Leif G.W. Persson
2010 suom. 2011
525 s./Otava


Eläkkeelle jäänyt Lars Martin Johansson saa veritulpan eikä voi enää viitata kintaalla sydänongelmilleen. Tie vie sairaalaan ja sieltä kotiin toipumaan. Sen sijaan, että entinen keskusrikospoliisin päällikkö alkaisi pitämään huolta itsestään, hän päättääkin selvittää 25 vuotta vanhan koulutytön surman, joka on jostain syystä jäänyt vaivaamaan Johanssonin mukavaa lääkäriä. Kuntoilut ja painonpudotukset saavat jäädä, kun Johansson alkaa sairasvuoteelta käsin tutkimaan tapausta. Aivojumppa enteilee lopun alkua niin surman tekijälle kuin ehkä mahdollisesti myös Johanssonille itselleen.

Lukukokemus oli hyvä ja tarina piti otteessaan, mutta silti tekee mieli vähän urputtaa. Persson on (ainakin tämän kirjan perusteella) toiston uskollinen kannattaja. Ja myös mahdottoman viipyilevä kertoja. Tällä kertaa ei jumiteta kauniissa maisemassa tai tunnelman kuvailussa vaan kerrataan toipilaan päivien yksitoikkoista etenemistä. Kirjaa ei siis ollut mitenkään raskas lukea, mutta jossain kohdissa olisi kyllä tehnyt mieli hoputtaa kirjailijaa, että eikö tarina voisi taas jatkua. Toisaalta kirja on arkipäiväisyydessään ja hidastempoisuudessaan uskottava ja surumielinen ja erottuu selkeästi muista jännitysgenren kirjoista. Erityisen mieltä lämmittävää taas on se, että kirjailija on sijoittanut Johanssonin lähipiiriin sydämellisiä ja empaattisia ihmisiä, joiden takia lukijakin jaksaa uskoa hyvän voittoon.

Tietynlaista kutkuttavaa jännitystähän Matkan päässä ei ole juuri lainkaan. Tämän kirjan voi kyllä hyvin lukea yön pimeinä tunteina ilman, että täytyy olla huolissaan mahdollisista painajaisista. Jos kuolemanportteja kolkutteleva entinen poliisi sohvalta käsin yrittää päätellä mitä on voinut tapahtua pienelle tytölle vuosia sitten, niin eihän se niin mielettömän jännittävää ole. Toki tarinaa mielellään lukee eteenpäin, jotta saisi tiedonjanonsa tyydytetyksi: Saako Johansson selvitettyä murhan? Saako hän itsensä kuntoon ja lisäaikaa maanpäälliselle elämälleen? Miten murhaajan lopuksi käy, jos hänen henkilöllisyytensä selviää. Ehdottomasti mielenkiinnon herättävää, mutta ei tosiaan mitenkään mielettömän jännittävää.  

Pohdiskelin kirjan luettuani omia ennakkoluulojani Matkan pää -tyyppisten dekkarien suhteen. En voi väittää lukeneeni mitenkään mielettömän paljon kirjallisuuspalkinnon saaneita dekkareita, mutta minulla on jostain syystä sellainen mielikuva, että palkinnot menevät "aina" jännityskirjoille, jotka ovat melkein enemmän kaunokirjallisuutta kuin jännitystä. Ja tämä mielikuvahan ei perustu minkäänlaiseen faktatietoon, mutta minusta tuntuu, että aina kun luen jonkun palkitun jännärin niin se on juuri tällainen. Että tietyllä tavalla pinnalliset, mutta pirun jännittävät dekkarit eivät palkintotaistossa mahda mitään näille enemmän kaunokirjallisuuteen nojaaviin jännäreihin. No onhan se väärin (jos tilanne on mielikuvani mukainen).

Kirja on saanut Lasiavain-palkinnon 2011: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Taksipuhetta




Tuukka Sandström
2009
163 s./Idiootti



Satun Minihaasteen kuudennessa osiossa on tarkoitus lukea pienkustantamon julkaisema kirja. Tällä kertaa löysin kirjan niinkin läheltä kuin omasta kirjahyllystä. Olen aikoinaan lahjonut miestäni kyseisellä kirjalla ja työpaikalla olen muutamaan otteeseen suositellut kirjaa sellaisille henkilöille, jotka ovat tykästyneet lähinnä Juha Vuorisen teoksiin. Ja samanlaista mukavaa räävittömyyttä Taksipuhetta -kirjassa tuntuukin olevan, joten aion myös jatkaa kirjan suosittelua.

Pokkariin on koottu hetkiä Helsingin taksissa ja ääneen päääsevät niin mummot, teinit, pukumiehet kuin keski-ikäiset örveltäjätkin. Kirjailija on takakansitekstin mukaan opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä, filosofiaa, historiaa sekä viron ja venäjän kieliä ja päätynyt lopulta ajeluttamaan muita. Kerättyään tarpeeksi kokemuksia Helsingin yöstä, kirjailija kirjoitti tämän kirjan ja perusti Idiootti-kustantamon.

Takakannessa komeillutta Olli Sinivaaraan lausahdusta lainatakseni: "Erittäin tehokasta miniatyyrisosiologiaa, muttamasta repliikistä aukeaa koko yhteiskunnallinen todellisuus." En olisi itse voinut paremmin asiaa tiivistää. Aluksi saatoin ajatella, että kirjassa (juopuneet) ihmiset sen kun päästelevät typeryyksiä suustaan, mutta lukiessa eri tapauksista tajusin, että kaikenlaista me ihmiset sitten keilailemmekin (jos emme selvinpäin niin muutaman paukun jälkeen). Ja että törppö on aina törppö, on hän sitten käynyt korkeakoulut tai päätynyt laitapuolenkulkijaksi. Ihan mielenkiintoinen välipalakirja siis. Ja flunssapotilaalle tarpeeksi nopeatempoinen ja selkeä kokonaisuus.

Lukunäytteitä kirjasta pääsee muuten kurkkaamaan kustantamon kirjakaupan sivuilta täältä. Idiootti-kustantamo on julkaissut toistaiseksi vain muutaman kirjan. Onko kyseinen kustantamo muille tuttu? Minulle muiden kirjailijoiden teokset eivät ole ollenkaan tuttuja, mutta Taksipuhetta on kyllä tullut vastaan useammassakin kirjakaupan pokkarihyllyssä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Silver Wedding




Maeve Binchy
1988
256 s.


Anna, Helen ja Brendan odottavat epäinnokkaina vanhempiensa tulevia hopeahäitä. Heidät on pienestä pitäen kasvatettu salaamaan heikkoutensa ja huonot hetkensä: ulospäin on pitää aina näyttää elämän parhaat puolet eikä ongelmista kannata kertoa parhaille ystävillekään. Pikkuhiljaa lapset ovat saaneet kiiltokuvaelämän esittämisestä tarpeekseen ja etääntyneet enemmän tai vähemmän vanhemmistaan. Isä ja äiti ansaitsevat kuitenkin juhlansa ja muutkin alkuperäisiä häitä juhlistaneet henkilöt on kutsuttu mukaan. Best man, morsiusneito ja pappi kertovat omat näkemyksensä juhlaparista ja kertovatpa vanhemmat itsekin elämäntarinansa lukijalle. Lopputuloksena on erittäin Binchymäinen kirja, jossa riittää koskettavia elämäntarinoita ja kohtalokkaita hetkiä.

Varsinkin lukioikäisenä nautin todella paljon Maeve Bincyn sydämellisistä kirjoista, mutta nykyään ne ovat jotenkin liian imeliä. Pidän kyllä tarinoista, jotka kertovat ensisijaisesti ihmissuhteista, mutta ehkä nykyään luen kuitenkin sen verran paljon kirjoja, joita on ihmissuhteiden lisäksi höystetty muillakin teemoilla, jolloin pelkästään arkista ihmissuhdesoppaa sisältävät kirjat tuntuvat auttamattomasti liian valmiiksi pureskelluilta. Tai siis varsinkin tällaiset lempeät tarinat ihmisitä, jotka etsivät omaa polkuaan maailmassa ja päätyvät löytämään itsensä lopuksi. Eli tökkisiköhän näissä sitten se sataprosenttisen varmasti edessä oleva onnellinen loppu, mitä se sitten aina itse kullekin henkilöhahmolle tarkoittaa...

Kirjan helppoudesta huolimatta on todettava, että Binchyn pikkutarina on kuitekin jotenkin ajan hermoilla. Kirjassa esiintyy joukko ihmisiä, joilla on kaikilla kasa ennakkoluuloja toisistaan - ja ne ovat yleensä vääriä olettamuksia, joita on onnistuttu haalimaan esimerkiksi juoruilun lomassa. Ensin kyseinen asetelma tuntui todella raivostuttavalta, ennen kuin tajusin että ihmiset ovat juuri tuollaisia. Itse olen ainakin jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka puhuvat toisista ihmisistä ja heidän mielipiteensä perustuvat muka faktaan, vaikka ne ovatkin usein vain omaa haihattelua ja kuulopuheiden perusteella tehtyjä olettamuksia. Eli kirjailijan luomat henkilöhahmot ovatkin loppujen lopuksi oivia esimerkkejä erittäin aidoista ihmisitä ja niistä turhanpäiväisistä konflekteista, joihin he jatkuvasti joutuvat vain siksi, että ei osata puhua suoraan ja sitten niitä asioita vatvotaan ja kannetaan mukana jopa koko elämän ajan. Huoh, aika rankkaa settiä sitten kuitenkin;)

Lukemassani kirjassa oli muuten sellainen ihana maalattu kasarikuvitus, jossa nainen istuu pöydän ääressä nauttimassa teetä ja kirjoittamassa kutsukortteja. Kunnon harlekiini-meininki siis, etten sanoisi. Tajusinkin siinä sitten, että tänä päivänä ei taideta enää noita maalattuja henkilöitä käyttää missään muissa teoksissa kuin kioskikirjallisuudessa. Ja kieltämättä ainakin tässä kirjassa kansi on todella mauton, siksi laitoinkin muiden iloksi hieman modernimman kansikuvan kyseisestä kirjasta. Ainakin minua puhuttelisi enemmän tuollainen tunnelmallinen penkinkulma syksyisessä maisemassa. 


Osallistun kirjalla TB:n alakategorian Éirinn go Brách! valloittamiseen. Enää yksi kirja tänä vuonna ja sitten olen tullut kyseisen haasteen päähän omalla kohdallani.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Lue kirja ja katso elokuva -haaste - suoritettu!


Nyt on taas yksi haaste pois alta. Ja kovin mieluisaksi tämä haaste osoittautuikin - ja melko helposti toteutettavaksi. Näitä kirja ja elokuva -parivaljakoita nimittäin tuntuu riittävän vaikka millä mitalla. En yleensä katso kaikkia elokuvia, jotka perustuvat lukemiini kirjoihin. Ja usein jos satun näkemään elokuvan ensin, en millään koe houkuttelevaksi tarttua kirjaan (paitsi ihan poikkeustapauksissa, mutta niitä tulee vastaan todella harvoin). Tässä haasteessa oli tarkoituksena lukea 10 kirjaa ja katsoa niistä tehdyt elokuvaversiot. Normaalioloissa en olisi katsonut näistä elokuvista kuin ehkä puolet ja niitäkään en varmasti tämän vuoden aikana. Kirjat olivat kuitenkin kaikki sellaisia, joihin tartuin suurella mielenkiinnolla ja jotka olivat muutenkin olleet must-read-listoilla valmiiksi.

Parivaljakkoni haasteeseen olivat seuraavat:
- Valkopukuinen nainen
- Pitkän päivän ilta
- Beatrix Potter - taiteilijaelämää & Petteri Kaniinin satumaailma
- Harry Potter osat 6 ja 7 & Harry Potter - Suuri velhouskirja
- Vuonna 1984
- Tyttö joka leikki tulella
- Miehet jotka vihaavat naisia
- Kärpästen herra
- Ole luonani aina
- Pahuus

Seitsemän näistä elokuvista on enemmän tai vähemmän uskollisia sovituksia kirjaversioista. Valkopukuinen nainen on lähes viisituntinen BBC:n minisarja. Beatrix Potter -elokuva kertoo kirjailijasta itsestään kun taas kirjana tutustuin hänen kirjoittamiinsa lastensatuihin. Harry Potter -elokuvat mukailevat kirjasarjan tapahtumia, mutta lukemani kirja taas kertoo elokuvien tekemisestä. Parivaljakot taitavat kuitenkin kaikki olla ihan käypää valuuttaa haastetta ajatellen?! :)

Kirjoista ja niistä tehdyistä elokuvaversioista taidetaan käydä ikuista taistoa: onko kirjaversio aina niin hyvä, että siihen kannattaisi tutustua ensin ennen elokuvan katsomista? Itse kuulun siihen joukkoon, jotka haluavat lukea ensin kirjan ja sitten mahdollisesti yrittää unohtaa juonenkulun ja vasta sitten tarttua samaan tarinaan elokuvan muodossa. Yleensä kirja on aina parempi kuin elokuvaversio, niin ainakin tässä kymmenen teoksen joukossa. Sanoisin, että Pitkän päivän ilta, Vuonna 1984, Kärpästen herra ja Pahuus ovat teoksia, joista kirja kannattaa lukea mieluummin kuin katsoa elokuvana. Mielestäni tarinoista ei vain saanut tarpeeksi irti elokuvaversiona tai ne olivat liian sekavia ja pinnallisia aiheisiinsa nähden. Elokuvista Valkopukuinen nainen, Ole luonani aina, Miehet jotka vihaavat naisia ja Tyttö joka leikki tulella on tehty varsin käypä leffasovitus enkä sanoisi sen olevan maailman suurin virhe, jos tarinoihin tutustuisikin pelkästään elokuvien kautta. Paitsi että kyllä siinä mielestäni silti vähän menettää:) Itselleni kyseiset kirjat olivat todella mieluisia lukukokemuksia ja surkuttelen kyllä vähän kaikkia jotka eivät kirjaversioihin jaksa tai ehdi tarttua, mutta kun eihän sitä ihminen kaikkea ehdi ja pysty.   

Tällä kertaa haasteeseen mukaan otettujen teoksien maajakauma oli melko yksitoikkoinen. Kirjoista kolme tulee Ruotsista ja muut Englannista. Hieman taitaa siis Totally British -haaste kulkea matkassa mukana. Mukaan mahtui tällä kertaa neljä "tosiklassikkoa" ja niin draamaa, fantasiaa, lapsekasta meininkiä, jännitystä kuin vaihtoehtoisia tulevaisuuden näkymiä tarjoavia teoksia. Olen siis ihan tyytyväinen omaan joukkooni, joka muodostui itsestään matkan varrella luetuista kirjoista.

Ilmoittautuuko muita osanottajia? Missä vaiheessa haaste kulkee ja miten olette viihtyneet matkassa tähän mennessä? Miten menee haasteen emännällä Sannalla? 

lauantai 12. marraskuuta 2011

Muumilaakson marraskuu




Tove Jansson
1970 suom. 1970
161 s./WSOY


Muumilaaksossa valmistaudutaan ottamaan vastaan taas yksi kylmä ja pimeä talvikausi. Hemuli huomaa kaipaavansa Muumipapan älykästä seuraa, Viljonkka haluaa lähteä virkistävälle vierailulle jokapäiväisen suursiivouksen keskeltä, Tuhto tuntee itsensä yksinäiseksi ja toivoo löytävänsä kodin Muumiperheen parista ja Ruttuvaari puolestaan haluaa päättää itse omista menemisistään ilman määräileviä sukulaisia. Kaikkien tiet vievät Muumien luokse, mutta talo onkin tyhjillään ja Muumiperhe matkustanut pois.

En yhtään ihmettele, että moni luonnehtii Muumilaakson marraskuuta lohtukirjakseen tänä pimeänä vuodenaikana. Minkä valloittavan pikkutarinan kirja pitääkään sisällään! Pidän syksyisen mielenmaiseman kuvailusta ja yritin tarjota itselleni kirjan lukemiselle parhaimmat mahdolliset puitteet. Surukseni täytyy myöntää, että täydellisiä lukuhetkiä en kuitenkaan onnistunut saavuttamaan: milloin päätä särki ja ajatukset olivat ihan toisaalla ja milloin ei vain oikein ollut kovin filosofinen olo. Ihanaksi minä kuitenkin kirjan koin ja nyt kun se löytyy ihan omasta kirjahyllystä, voin palata siihen jonain parempana hetkenä.

On muuten mukava huomata, miten erilaisia piirteitä hahmoista löytyy, kun on aikaisemmin tuntenut vain tv-sarjan muumihahmot. Ja Janssonin viljelemä lämminhenkinen huumori jaksaa kyllä ihastuttaa. Kotoisan moni asia tässä syksyisessä tarinassa osuu kohdalleen omien syksyfiilisten kanssa, että kirjasta ei voi kuin pitää.

Osallistun tällä kirjalla Lumiomena-blogin Katjan ideoimaan satuhaasteeseen.

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perämmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät."

maanantai 7. marraskuuta 2011

Valkopukuinen nainen




Wilkie Collins
1860 suom. 1908
527 s./Wsoy


Walter Hartright palkataan piirrustuksenopettajaksi Limmeridgen kartanoon. Puolen vuoden ajan hänen on tarkoitus opastaa talon nuoria naisia taiteen saralla. Ennen lähtöään Lontoosta maaseudulle, Hartright kohtaa salaperäisen valkopukuisen naisen, joka yllättäen liittyy jotenkin Limmeridgen kartanon menneisyyteen. Pian ilmenee muitakin ongelmia ja nuoret huomaavat joutuvansa pelkäämään henkensä edestä. Tarina on koottu eri ihmisten kirjoittamista todistuksista, joilla yritetään selvittää mitä kummaa kartanon lähistöllä oikein tapahtui vuoden 1850 paikkeilla.

Mikä ihana paksu tarina, joka piti otteessaan vimeisille sivuille asti. Aivan tarinan loppupuolella koittanut pieni kisaväsymys johtui ainoastaan tilannekatsauksesta, jossa toistettiin moni itsestäänselvä asia. (En muutenkaan yleensä koe liian täydellisiä loppuratkaisuja tarpeellisina vaan pidän usein hieman avonaiseksi jätetyistä lopuista.) Mutta tämä harras kaikkien lankojen solmiminen onkin sitten ainoa negatiivinen asia, jonka tarinasta voin sanoa. Muuten valkopukuisen naisen arvoitus oli todella kutkuttava ja tunnelmaltaan sopivan syksyinen. Totta kai tarinaa olisi voinut lyhentää 50-100 sivua, mutta minä oikeastaan nautin näistä pitkistä kirjoista, joiden maailmassa saa viivähtää hieman kauemmin. Olihan tälläkin kertaa kyse niinkin mielenkiintoisista asioista kuin englantilaisen yläluokan elämästä, jossa hajusuola virtaa, kirjeitä lähetetään tiuhaan tahtiin ja tervehenkisiä kävelyretkiä suunnitellaan tehtäväksi lähimaastoon. En voi kuin viihtyä.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1860 ja se on mielestäni kestänyt aikaa todella hyvin. En tiedä millainen ensimmäinen suomennos on ollut, mutta tämä 1955 suomennettu tarina on kirjoitettu mukavan selkeään ja suoraviivaiseen tapaan ilman liiallisia kielellisiä koreiluja. Ihmiset osaavat ilmaista itseään lyhyehkösti ja ytimekkäästi ja näin ollen tarina tuntuu etenevän koko ajan. Henkilöhahmoihinkin ehtii tutustumaan kunnolla, kun kirjassa on päälle 500 sivua. Collinsin luomat hahmot eivät ole pahuudessaan ja hyvyydessään mustavalkoisia (osa henkilöistä tosin en epämiellyttävämpiä kuin toiset), mutta en osannut taaskaan kiintyä heihin sen suuremmin. Tämä tuntuu olevan ainainen ongelmani näiden klassikkojen suhteen. Kirjan taika tuntuukin olevan enemmän tunnelman salaperäisyydessä ja juonikuljettelun hienoudessa.

Valkopukuinen nainen on ehdottomasti yksi Totally British -haasteen helmistä - ja samalla yksi tämän vuoden mieluisimmista lukukokemuksista. Osallistun tällä TB:n alakategorian Stiffer Upper Lip valloitukseen. Kirjassa saatetaan liikkua enemmän jännityspuolella, mutta yläluokka ja kartanomaisema tulevat silti tutuiksi ja kertojatkin ovat niin yläluokkaa kuin palvelijoita.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Little Been tarina




Chris Cleave
2008 suom. 2011
369 s./Gummerus


Nigerialainen ranta toimii kahden täysin eri maailmoista olevien henkilöiden kohtaamispaikkana. Afrikkalaistyttö Little Been ja englantilaisen Sarahin elämät kietoutuvat yhteen tuona päivänä ja moni asia tulee dramaattisesti muuttumaan lähivuosina. Tämän enempää ei kai ole ollut tapana kertoa kirjan tarinasta puhuttaessa. Kohta saanen ihmetellä syytä. Sitä ennen kuitenkin...

Nautin Little Been kertojaäänestä valtavasti. Vaikka vietin melkein 400 sivun verran Little Been seurassa, en oikein siltikään osaa sanoa miksi hän oli niin vakuuttava. Kertojana hän on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen. Sen sijaan hän jaarittelee ja keskittyy yksityiskohtiin, joilla ei ehkä ole mitään merkitystä mutta joihin on mukava pysähtyä hetkeksi. Ihmisenä Little Bee vaikuttaa olevan rohkea, fiksu, epäitsekäs, itseironinen ja empaattinen. Oivallukset, jotka alkoivat lauseella "Jos kertoisin tätä tarinaa kotikylän tytöille..." , nostivat kirjan ihan omalle tasolleen. Aina välillä lukiessaan saattaa yhtäkkiä tuntea, että kirjan tarinaan tutustuminen muovaa lukijasta ehkä himpun verran paremman ihmisen kuin mitä tämä oli ennen kirjaan tarttumista. Tällä kertaa pääsin nauttimaan tuosta erityisestä tunteesta. No, tiedätte mitä tarkoitan kun olette lukeneet kirjan. Tarinan luettuaan silmät ovat ikään kuin apposen auki, ainakin pienen hetken.

Sitten ihmettelemään kirjan markkinointiin liittyneitä iskulauseita. Kirjastahan on kuiskailtu siellä täällä tarinana, josta ei kannata kertoa mitään seuraavalle lukijalle, että tämä saisi kokea tämän ihmeellisen tarinan alusta loppuun asti täysin tuoreena. Mielestäni tässä on nyt taas vähän turhaa melua tyhjästä. Nautin kyllä kirjasta paljon, se oli todella todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirja, mutta on jopa suoranainen ihme etten ole pettyneempi kirjan tarinaan, kun miettii miten paljon olin altistunut tuohon tarinan höösäämiseen ennen lukukokemustani. Mielestäni Little Been tarina on melko tavanomainen (hyvä) lukuromaani ja tarinan erityisestä taiasta puhuminen saa ainakin tämän lukijan odottamaan jotain ihan muuta kuin mitä kirjan kansien välistä löytyy. Totta kai on kirjoissa on aina asioita, joita ei kannata lähteä spoilaamaan, joten en ymmärrä miksi juuri tämän kirjan kohdalla on haluttu korostaa tätä ei-saa-paljastaa-mitään-tarinasta-juttua:D Tarinan tapahtumat huomioon ottaen en olisi muutenkaan paljastanut tästä kirjasta sen enempää kuin mitä ensimmäiseen kappaleeseen kirjoitin. No, aina ei voi pieni ihminen ymmärtää kaikkea.

Pidemmittä puheitta suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille!

Osallistun kirjalla TB:n alakategorian Multicultural Britain valloittamiseen.