Porto Francon vartija

Ann Rosman
2011 suom. 2013
371 s./Bazar

Rosmanin viime syksynä ilmestynyt Porto Francon vartija yllätti positiivisesti. Luin aikoinaan sarjan aloitusosan ja pidin sitä aika yhdentekevänä tekeleenä. Olin tuolloin tykittänyt menemään Läckbergin kirjoja useammankin ja Rosman tuntuikin vain köyhänmiehen versiolta Läckbergistä. Uumoilin tuolloin, etten jatkossa vaivautuisi tutustumaan Rosmaniin sen paremmin.

Nyt olo on vähän kuin petturilla, olen nimittäin sen verran lojaali Ruotsin jännityskuningattarelle ja yhdelle suosikkikirjailijoista. Mutta kai tässä elämässä voi vähän Rosmanistakin tykätä, vaikka sydän kuuluukin Läckbergille? Oudoksun kyllä edelleen sitä, miten samantyyppinen ainakin Porto Francon vartija on verrattuna Läckbergin tuotantoon. Saaristo ja sen tunnelma, tapahtumat kahdella aikatasolla, koskettava sukutarina läpi vuosisatojen... Aika monta tuttua elementtiä!

Vendelan perhe viettää kesää vapaa-ajan asunnollaan kauniilla saarella. Lomapäiviä varjostaa kuitenkin niin Vendelan pojan ongelmat kuin Vendelan veljen vaimon nihkeä suhtautuminen saaristolomailuun. Voi hyvinkin olla, että tämä on perheen viimeinen kesä saarella, jos asunto aiotaan laittaa myyntiin. Kaiken kukkuraksi retkeilijäjoukko tekee ruumislöydön läheisestä suosta. Mitä Marstrandissa on oikein tapahtunut parisataa vuotta sitten, kun nainen ja vastasyntynyt vauva ovat päätyneet suon uumeniin? 1700-luvun lopulla Marstrandin vapaasatama on ollut kaikkea muuta kuin idyllinen paikka nauttia elämästään. Saaristo on kuhissut vaarallisia merimiehiä, salakuljettajia ja rantarosvoja. Pakkoavioliittoa paennut Agnes kuitenkin tietää, että uusi elämä karkulaisena on mahdollista aloittaa pelkästään vapaasatamassa.

Karuja ihmiskohtaloita, menneen ajan tunnelmaa ja mielenkiintoisia historiallisia faktoja yhdistelevä kirja on viihdyttävää tarinankerrontaa parhaimmillaan. Mielenkiintoinen tuttavuus myös jännityskirjoja vältteleville, sillä tarina on lopulta enemmän vauhdikas lukuromaani kuin puhdas jännitysgenren edustaja. Suosittelen.

Kustantajan esittelysivulle tästä.

Bloggaajakollega ei innostunut tarinasta niin paljon, mutta perustelee hyvin tarinan ongelmakohdat. Kirja-arvioon tästä.

Majakkamestarin tytär

Ann Rosman
2009 suom. 2011
335 s./Bazar

Vanha majakka kätkee sisäänsä salaisuuden: 1960-luvulla kadonnut mies löytyy seinään muurattuna ruokakellarista. Tutkinta aiotaan jo laittaa jäähylle, onhan murha joka tapauksessa vanhentunut aikapäiviä sitten. Rikostutkija Karin Adler törmää kuitenkin tämän tästä kummallisiin yksityiskohtiin, jotka pitävät mielenkiinnon yllä. Mitä esimerkiksi tarkoittaa se, että kuolleella miehellä on selvästi ollut vihkisormus sormessa, mutta ei kuitenkaan se sormus, joka on löytynyt hänen viereltään?

Vietin kesälomani jännityskirjallisuuden parissa, ja tällä kertaa pääsin Majakkamestarin tyttären kanssa loppuun asti. Viime kesänä en saanut kirjan alusta otetta, ja hylkäsinkin kirjan kokonaan. Tarinaa on kuitenkin kehuttu siinä määrin, että päätin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Onneksi annoin, viihdyin saaristolaismysteerin parissa oikein hyvin, eikä se alunkaan kanssa tarvinnut taistella ollenkaan.

Meri on mukavasti läsnä koko kirjan ajan. Rikostutkija Karin Adler harrastaa purjehdusta, murhatun miehen tutkinnassa vastaan tulevat henkilöt liittyvät tavalla tai toisella mereen eikä majakkamestarin tytärtäkään sovi unohtaa. Meri ei merkitse minulle henkilökohtaisesti juuri mitään, en ole meri-ihminen. Silti tämän vuoden puolella olen huomannut lukevani aika paljonkin mereen liittyviä tarinoita, joten jotain kiehtovaa tuossa karussa ja kesyttömässä elinympäristössä on oltava.

Majakkamestarin tytärtä on helppo suositella ruotsalaisen jännityskirjallisuuden ystäville, sen verran taattua tavaraa Ann Rosman on saanut kyhätyksi kasaan. Silti täytyy muistuttaa, että tuossa piilee myös tarinan ongelma, sillä kovin ainutlaatuisesta kirjasta ei kuitenkaan ole kyse. Ennakkokappaleen takakannessa verrataan Rosmania suosikkidekkaristiini Läckbergiin. Täytyy sanoa, että sen verran samantyylinen Majakkamestarin tytär on verrattuna Läckbergin tuotantoon, että välillä tosiaan luulin lukevani Läckbergia ja jouduin jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että kyseessä on eri kirjailija, eri kyläyhteisö ja eri tutkijat. Itsellenihän tässä ei ole mitään kriisin paikkaa, ruotsalainen kotoisa jännityskirjallisuus on vertaansa vailla ja jatkan mielelläni sen parissa jatkossakin. Ymmärrän kuitenkin niitä, joiden korvista tulee savua jo siinä vaiheessa, kun mainitaan pieni idyllinen merenrantakylä ja järkyttävä murha.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan jälleen kerran Ruotsin.


PS. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, teitä on taas ilmaantunut lomani aikana muutama. Se lämmittää mieltäni kovasti:)