Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finlandia-palkinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finlandia-palkinto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vuoden parhaimmistoa?

On taas aika laittaa kirjallinen palkintovuosi pakettiin. Tänä vuonna en kokenut kiinnostusta palkintokirjoihin, mutta muutama yllättävä tuttavuus palkittujen joukosta löytyi, joiden en tiennyt palkintoa saaneen.
 
Runeberg-palkinto
Olli-Pekka Tennilä - Yksinkeltainen on kaksinkeltaista
 
 
"Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti. Se ilmentää pienen lapsen kielilogiikkaa ja karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava runon arvoitus."
 
Uusimaa-sanomalehden, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Porvoon kaupungin ja Finlands Svenska Författareförening-yhdistyksen kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 10 000e. Palkinto tukee laatukirjallisuutta ja antaa uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistää Runebergin päivää.


-----


Topelius-palkinto
Salla Simukka - Jäljellä & Toisaalla


 
 
"Molemmista kirjoista nousee esille useita tärkeitä teemoja. Kirjat myös ottavat kantaa nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan."


Suomen Nuorisokirjailijoiden kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 1 700e. Palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.

-----


Vuoden johtolanka -palkinto
Reijo Mäki - Sheriffi
 
 
"Sheriffi viihdyttää ja koskettaa. Kirjan rakenne on napakka, tarina yllättää dekkarimaisesti ja loppukohtaukset ovat vaikuttavia." 


Suomen dekkariseuran kirjallisuuspalkinto, joka on keramiikkalaatta. Palkinto myönnetään edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.

-----


Kirjallisuuden valtionpalkinto ja kääntäjien valtionpalkinto
Monika Fagerholm & Liisa Ryömä
 
Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä palkinto kirjailijoille ja kääntäjille. Palkintosumma on suuruudeltaan 15 000e.
 
-----

Lasiavain-palkinto
Jorn Liern Horst - Jakthundene
 
Dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapetin (SKS) myöntämä palkinto vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

-----
Tähtivaeltaja-palkinto
Gene Wolfe - Kiduttajan varjo

 
 
"Kiduttajan varjon aloittama tetralogia on yksi modernin tieteiskirjallisuuden peruskivistä."

Tähtivaeltaja-lehteä julkaisevan Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto parhaalle edellisvuonna suomeksi ilmestyneelle science fiction -kirjalle - voi olla myös käännöskirja.

-----

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto
Erkka Filander - Heräämisen valkea myrsky

 
 
 "Nuoruuden suuruutta henkivän runoelman mittaan kuljetaan aamusta iltaan ja takaisin. Puutarhaan on kokoontunut ystäviä, ja aistit ovat pakahtumaisillaan."

Helsingin Sanomat myöntää palkinnon vuoden parhaalle esikoisromaanille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia Junior -palkinto
Kreeta Onkeli - Poika joka menetti muistinsa

 
 
"Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot muita kohtaan, ja hän suhtautuu ihmisiin avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle."
 
Suomen Kirjasäätiön palkinto ansiokkaalle suomalaiselle lasten-/nuortenkirjalle. Palkintosumma on 30 000e.

-----
 
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto
Antti Heikkinen, Maija Muinonen & Leena Parkkinen
 
 
 
 
Kalevi Jäntin rahaston myöntämä kirjallisuuspalkinto nuorille kirjailijoille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia-palkinto
Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

 
 

"Tajunnanvirrasta kidutuskammion kuulusteluihin ja Vorkutan työleirille. Yhtä aikaa vaikuttavaa, pysähdyttävää, koskettavaa kuvauskohteesta riippumatta."
  
Suomen Kirjasäätiön myöntämä kirjallisuuspalkinto Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkintosumma on 30 000e.
 
 
---
 
Kirjajoukosta olen lukenut Topelius-palkitut Simukat, joista pidin valtavasti. Kirjat edustavat minulle kyllä ehdotonta kärkikastia kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralla. Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut Fagerholm puolestaan on yksi kotimaisista suosikeistani. Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista. Kalevi Jäntin palkinnon saaneet Muinonen ja Parkkinen ovat myös tulleet tutuiksi tänä vuonna ja vaikka heidän teoksensa eivät ihan istuneet omaan lukumakuuni, ymmärrän ehdottomasti kirjojen ansiot.
 
Yllättävänkin monta luettua kirjaa siis palkittujen joukossa, vaikka yritys on ollut puhdas nolla koko vuoden. Luultavasti en tule muita palkittuja lukemaankaan, mutta suurin todennäköisyys päästä lukulistalle on Finlandia-palkituilla kirjoilla. Vaikka Pelon kirja onkin niittänyt suurta suosiota, en ihan usko sen olevan kirja juuri minulle.
 
Oletko sinä tutustunut palkittuihin teoksiin?   

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jää



Ulla-Lena Lundberg
2012 suom. 2012
366 s./Teos & Schildts & Söderströms

Karun kaunis kirkkosaari saa uudet asukkaat Petteristä, tämän vaimosta Monasta ja heidän tyttärestään Sannasta. Eristäytynyt ja vaivalloinen elämä saaressa ei suinkaan pelota nuorta pariskuntaa, vaan Petter on innoissaan uusista haasteista kun taas Mona on työntekoon tottunut maalaistalon tytär. Sillä aikaa kun vaimo huolehtii kodista ja pappilan eläimistä, pähkäilee aviomies tulevien kirkonmenojen parissa: Miten yhdistää Raamatun kertomukset ja saaristolaisten elämä niin, että kirkossakäynti alkaisi kiinnostaa saaristolaisia enemmän? Uusi elämä tuo mukanaan myös monia hyviä ystäviä, kun perhe tutustuu suntioon, lukkariin, paikalliseen kauppiaaseen ja luotojen venäläiseen tohtoriin. Elo saaristossa ei ole helppoa, mutta vaikka pakkaset kirjaimellisesti paukkuvat nurkissa, saa tuvan aina välillä täyteen hienoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava kokoontua lämpimien juomien ääreen.

Muistelen muutamien blogikollegoiden sanoneen, että kirjan hienouden ymmärtää, kun kirjan on lukenut loppuun. *Kiivasta nyökyttelyä* Myönnän, että alku oli hankala, koin tarinan aluksi pitkäveteiseksi ja pelkäsin ettei tarina saisi missään vaiheessa tuulta alleen. Uskonnollinen aihekin pisti epäilyttämään. Lopulta kävi niin, että totuin ja tykästyin viipyilevään tarinaan enkä enää kaivannut juonivetoisuutta. Vaikka liiallisilta juonipaljastuksilta olin onnistunut välttymään, olin silti ymmärtänyt, että jotain menee saarella pahasti pieleen. Luulin monesti saavuttaneeni tuon käännekohdan, joka tulisi vaikuttamaan henkilöhahmojen loppuelämään, mutta tyrmistyin kun tuo hetki vihdoin saapui. Hetken aikaa Lundbergin luoma maailma tuntui liian epäreilulta.

Finlandia-palkinto puhuttaa aina, ja voinkin ilokseni todeta, että kaikista lukemistani 2000-luvulla palkituista kirjoista Jää on ehdottomasti suosikkini ja oikeastaan ainoa teos, joka toistaiseksi on osunut lukumakuni kanssa täysin yksiin. Pidin kirjailijan kikkailemattomasta kirjoitustyylistä, ja onkin aika mielenkiintoista miten pitkäksi lukukokemus ajallisesti venähti. Vaikka teksti ei ole vaikeaselkoista, ei kirjaa oikein osaa ahmaista kerralla. Niin tai näin, oli hienoa rauhoittua kirjan parissa pitkien ja hektisten työpäivien jälkeen, ja seurata miten luotolaiset elävät arkeaan luonnon armoilla. Huonoa omatuntoa saattoi syntyä siitä, että oma yöpöytä notkui herkkujen alla, kun taas kirjan henkilöhahmot joutuivat tekemään kovastikin työtä ruokansa eteen.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen.

P.S Te muut kirjan lukeneet, onko teillä lukukokemuksen jälkeen kuinka toiveikas tai epätoiveikas olo liittyen tarinan surulliseen käänteeseen? Minun täytyy myöntää, että en näe valoa tunnelin päässä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hytti nro 6



Rosa Liksom
2011
187 s./WSOY

Nuori suomalainen lähtee pitkälle junamatkalle, jota taitetaan Siperian kautta aina Mongolian pääkaupunkiin asti. Hän päätyy samaan hyttiin venäläisen nelikymppisen miehen kanssa, joka ei aina osaa olla tahdikas kanssamatkustaja. Päivien kuluessa hiljalleen tytöllä on aikaa muistella poikaystäväänsä Mitkaa ja muita hänen elämänsä tärkeitä henkilöitä. Välillä mies haluaa jakaa elämänsä tekoja, jotka liittyvät lähinnä viinaan ja seksiin. Joskus tyttö pakenee hytistä päästäkseen miehestä eroon, mutta usein he juovat yhdessä teetä ja antavat ajan kulua. Tytön ja miehen yhdessäolo kuvaa omalla tavallaan myös nuoren Suomineidon ja pelottavan ja mahtavan Neuvostoliiton suhteista toisiinsa - jopa niin helppotajuisesti, että yksinkertaisempikin lukija sen huomaa.

Lauseita on taas vaikea muodostaa, kun yritän muistella lukukokemustani. Jos vertaan kirjaa aikaisempiin Finlandia-voittajiin, se tuntuu olevan nimenomaan korkealaatuisen kirjallisuuden ystäviä puhutteleva. Kirjoitustyyli oli loppujen lopuksi melko helposti lähestyttävä, mutta en tiedä mitä yleensä mukavista lukuromaaneista nauttiva lukija saa tästä irti. Minä viihdyin tytön ja miehen matkassa ihan hyvin, mutta ei Hytti nro 6 ole sellainen kirja, josta yleensä pidän. En oikein osaa sanoa, mikä kirjassa oli niin raskasta ja luontaantyöntävää, mutta ehkä kielessä vilisi liikaa uupuneita aurinkoja, epävarmasti tuikkivia tähtiä ja hiljaisia kiviä... Kirjaa lukiessa poistuin jälleen mukavuusalueeltani enkä olisi siitä alunperinkään kiinnostunut, ellei se olisi mitellyt Finlandiasta. Toisaalta kun kuuden kärki oli selvillä, juuri tämä kirja alkoi kiinnostamaan minua selkeästi eniten.

Olo on (taas) kuin jakomielitautisella, mutta kirja on tosiaan lukemisen arvoinen, vaikka itse en siitä saanutkaan mitään sen kummempaa irti. En oikein tiedä mitä aina haluaisin saada irti, mutta haluaisin ehkä liikuttua tapahtumista ja henkilöhahmoista. Näin ei tällä kertaa käynyt, vaikka pysähdyin toki ajattelemaan ihmisiä, jotka Siperiaa asuttavat. Olen kiitollinen siitä, että kukaan ei voi pakottaa minua tuollaiselle matkalle läpi karun maan. Olen kovin tykästynyt helppoon elämääni ja mielenkiinnon kohteeni ovat lännen suunnalla. Kuitenkin lukiessa tuntui siltä, että jään ehkä jostain paitsi, kun en haaveile samanlaisesta matkojen matkasta.

Niille, jotka miettivät, kannattaako tämän vuoden Finlandia-palkittuun kirjaan tuhlata aikaansa, vastaus on että kannattaa. Hytti nro 6 on jotenkin virkistävän erilainen ja ainutlaatuinen kirja.

P.S. Olen superväsynyt ja arvioni sen mukainen. Armoa!

torstai 2. joulukuuta 2010

Nenäpäivä


Mikko Rimminen
2010
339 s./Teos


Lyhyestä virsi kaunis: Kirjassa ihmisrakas, mutta yksinäinen Irma huomaa toistuvastiajautuvansa pimpottelemaan vieraiden ihmisten ovikelloja. Irma päättää esiintyä tutkimuskyselijänä, sillä onhan jotain asiaakin oltava, kun norkoilee toisten ovilla. Täällä ei tyttö voisi olla pettyneempi. Odotukset olivat kovat, takakannen perusteella tarina vaikutti mukaansa tempaavalta ja hauskalta. No ei ollut. Buu! Ja olin vielä ehtinyt juuri haastaa itseni lukemaan kaikki Finlandia-palkintoa tavoittelevat kirjat ennen joulua. Ei alkanut kovin vauhdikkaasti tämä projekti.

Aluksi ajattelin, että Rimminen kirjoittaa oivaltavasti: tekstissä tulee jatkuvasti eteen mielenkiintoisia yksityiskohtia ja näkemyksiä ihmisistä ja ympäristöstä. Ajattelin, että on persoonallista käyttää niin paljon hassuja sanoja ("Tattiuduin takkiin ja rupesin hivuttautumaan ovelle.") Sitten ärtymys tuli jäädäkseen. Irma koheltaa minne ikinä meneekin ja se ei vain jaksa naurattaa. Tai ei varmaan pitäisikään naurattaa, mutta silti. Irmalla ei myöskään tunnu olevan kummoisia sosiaalisia taitoja, mikä johtaa siihen, että kirjassa käytetään runsaasti sivutilaa kuvailuun. Se on pidemmän päälle tylsää. Ketä kiinnostaa millainen liikenne Hämeentiellä on joka kerta kun Irma menee siitä ohi, kun tilanne on lähes joka kerta samanlainen: paljon porukkaa, paljon ääniä, likaista ja harmaata. Tietenkin sen kerran, kun Irma onnistuu sanomaan pidemmänkin lauseen niin laatu on päätähuimaavaa: "Onnistuin kakistelemaan että teen kyselytutkimusta, tutkin, tai siis kyselen. Kulutusta. Kulutustottumuksia. Kyselyä. Kyselytutkimusta."

Ja ihan oikeasti. Minä olen ainakin niin järjestelmällinen etten lähtisi esittämään gallup-tutkijaa kysymyksillä, jotka on kirjoitettu ryppyiselle pikkupaperille ja ovat luokkaa "Tykkätkö broilerinmaksasta?". Ei näin Irma, ei näin! Koheltamisesta huolimatta Irma pääsee muutamista ovista kyökin puolelle ja näyttää kohtaavan muitakin yksinäisiä. Minua vain olisi kiinnostanut ne yksinäisten tarinat enemmän kuin Irman non-stop sekoilu. Kehtaako tätä nyt kertoakaan, mutta oman kohokohtani löysin sivulta 251. Rimminen oli huomannut Ridgen salakavalan taidon kasvattaa sänki aina mainostauon aikana, jos kohtalo oli ruvennut potkimaan päähän:)

Minä taisin saada Rimmisestä tarpeekseni tällä erää. Entäs te muut? Onko joku lukenut Rimmistä tai aikomassa lukea? Olen nähnyt junassa lähiaikoina aika monella tyypillä Pussikalja-romaanin, joten ilmeisesti kirjailijalla on tykkääjiäkin. No, itse en kai vain osannut suhtautua kirjaan sen vaatimalla hyväntahtoisuudella...

P.S. En yhtään ihmettele miksi mulla on aina kovat ennakkoluulot suomalaisia kirjoja kohtaan. Tää on niin tätä.