Pidennetty viikonloppuvapaa mahdollistaa lukumaratonin lasten romaaneilla. Kovin kilpailuhenkiseksi en aio heittäytyä, sillä hankin kirjastosta vain viisi kirjaa. Yhteistä kirjoille on se, että olen niitä jo pidemmän aikaa katsellut sillä silmällä, että olisi hauska tietää millaisia tarinoita ne pitävät sisällään, millaiselle lukijalle ne sopivat ja täsmääkö kirjan takakansiesittely kirjan kanssa. Useinhan myyjä on nimenomaan tuon takakansitekstin varassa, kun kaikkia kirjakaupan kirjoja ei oikein voi itse lukea;)
Tämän tekstin alle ilmestyy kirjoja sitä mukaa, kun ehdin niitä lukemaan. Yhden kuitenkin luin jo eilen ennen nukkumaanmenoa, joten aloitetaan sillä.
---
Aaveita ja avaruusolentoja
Tuula Kallioniemi
2011/2012
89s. OtavaReuhurinteen alakoulusta kertova kirja on tuntunut herättävän kiinnostusta samaan tapaan kuin Ellat ja Risto Räppääjät. Nuorille lukijoille kirjoja hankkivat tykästyvät nopeasti ideaan, että kirjassa seikkailee monen ikäisiä lapsia, joten kirja sopii niin eka- kuin kolmasluokkalaisellekin. Usein lastenkirjan hankinnassa nimittäin törmätään ongelmaan, että jo esim. kolmannella luokalla olevalle tytölle ei missään nimessä haluta antaa Ella-kirjaa, koska Ella on vasta toisella luokalla. Tässäkään kirjassa lasten iät eivät tule missään vaiheessa edes puheeksi, tuskin Ella-kirjoissakaan, mutta olen huomannut, että kirjaa hankkiville se on to-del-la tärkeää. Nyt voin hyvillä mielin ainakin tästä sarjasta todeta, että lasten ikävuosia ei alleviivata.
Luin ensimmäistä kertaa Tuula Kallioniemen kirjaa, ja täytyy myöntää, että olen ehkä hieman pettynyt. Moni on kuvaillut Reuhurinnettä huikean hauskaksi sarjaksi, mutta minua ei juuri naurattanut. Muistot omilta ala-astevuosilta kyllä heräsivät eloon, ja moni Reuhurinteen luokassa sattunut kommellus tuntui tutulta. Kallioniemi osaa kyllä sukeltaa ala-asteen maailmaan ja esimerkiksi niihin hetkiin, kun ihastuu luokkatoveriin tai kun menee kouluun uusi takki päällä, eikä ole ihan varma onko takki hieno vai ei:) Lapset varmasti kaipaavat vähän rymistelyäkin, mutta minusta muutaman vähän yli menevän kohtauksen olisi voinut korvata tavallisella toimivalla huumorilla. Ihmettelin hieman turbaanipäistä naista, joka tulee haastattelemaan koulun opettajaa lehteen, mutta päätyy kiipeämään katolle - ja tietenkin putoamaan sieltä. Pian selviää, että nainen on ollut aikoinaan opettajan oppilas, ja kiipeillyt silloinkin kovasti katoilla ja pudonnut silloinkin. Pakko sanoa, että en tiedä ketään vanhaa ala-asteen rämäpäätä, joka kokisi aikuisiällä pakottavaa tarvetta kiivetä koulun katolle heilumaan kesken työtehtävän:D
Pakko vielä laittaa muutama ihmetyksen sana: kirja on mielestäni ilmestynyt kirjakaupan hyllyille joskus alkusyksystä tai kesällä. Kirjan tekijätiedoissa kuitenkin vilahtaa 2011 ja painosvuosi 2012. Miksi? Takakansiteksti puolestaan kertoo, että Kaahailua ja kepposia (2011) aloitti Reuhurinteen alakoulusta kertovan sarjan, vaikka hyllyssä on kaksi teosta, jotka sisältävät yhteensä viisi kirjaa Reuhurinteen ala-asteesta, jotka ovat ilmestyneet jo 1990-luvun loppupuolella? What? Eikö niissä ole samannimiset henkilöt mukana, vai mistä tässä oikein on kyse?
Onko muita Reuhurinnettä lukeneita? Ovatko alkuperäiset kirjat jotenkin riemukkaampia? Ehkä vika on minussa, mutta kun sanotaan, että kirja on hauska, ajattelen heti Bertin päiväkirjoja, joille naurettiin aikoinaan vedet silmissä.
Salaistakin salaisempi pölynimuri
Måns Gahrton & Johan Unenge
2010 suom. 2012
131 s./TammiHotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta on ilmestynyt viime vuosien aikana jo muutama osa. Valitsin luettavakseni kuitenkin uusimman niistä, vaikka nimensä perusteella se ei kuulostanut mysteerinsä puolesta yhtä kiinnostavalta kuin aikaisemmat osat. Rantasten perhe ylläpitää pientä ja idyllistä hotellia Ruotsin maaseudulla. Yleensä hotellilla ei juuri ole asiakkaita, ja silloinkin kun niitä ilmestyy, jotain salaperäistä tapahtuu ja kaikki menee pieleen. Nyt perheen lapset ovat kuitenkin innoissaan, kun hotellille saapuu imurien kanssa työskentelevä joukkio, joiden on tarkoitus testata salaista imuriaan haastavissa olosuhteissa. Näin ollen Ingo ja Isadora pääsevät sotkemaan hotellia niin paljon kuin sielu sietää - eikä kukaan ole myöhemmin vihainen. Onnistuuko imuri siistimään lasten jäljet?
Aihe ei tosiaan mieltäni juurikaan kutkuttanut, mutta tarina oli aika sympaattinen ja menevä. Rantasten perheenjäsenet ovat kaikki kivoja tuttavuuksia, teksti helposti luettavaa ja kuvitus tuo oman mukavan lisänsä tarinaan. Ilahduin, kun perheen äiti esiteltiin suomalaiseksi Ritvaksi, jonka mielestä kaikki on Suomessa paremmin kuin Ruotsissa. En näe syytä miksi en tätä sarjaa suosittelisi eteenpäinkin. Enemmän mysteereitä haluaville kannattaa suositella sarjan aikasempia osia, joista olikin kaikista pieni esittelyteksti kirjan lopussa. Jännitysgenreen vasta tutustuville sopii kuitenkin tämä veikeä imuri-tarina.
Onko kellään omakohtaisia kokemuksia lasten kanssa Hotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta? Uskoisin, että olisin itse tykännyt pienempänä lukea tätä sarjaa.
Meidän luokka nousukiidossa
Tittamari Marttinen
2012
173 s./TammiMarttisen kirja on kaikkea sitä mitä toivoin Reuhurinteen ala-asteesta kertovan kirjan olevan. Varsin mukava tuttavuus siis! Kirjan nimikin sen jo paljastaa: kyseessä on koulumaailmaan sijoittuva kirja, jossa kurkistetaan yhden luokan arkeen. Tällä luokalla on vain kuusi oppilasta, joka on ehkä hieman outoa, mutta toisaalta henkilöhahmojen vähyys tekee tarinan seuraamisesta huomattavasti helpompaa. Oppilaille sattuu kaikenlaista, kun ensin tehdään hommia lentokentällä, sitten suunnistetaan kaupungissa ja etsitään kadonnutta vaaria, käydään elokuvissa ja innostutaan koirista.
Pidin kirjan leppoisasta tunnelmasta. Tarinat eivät ole mitenkään hillittömän hauskoja, mutta oppilaat ovat positiivisia ja sanavalmiita tyyppejä ja kirja kaikin puolin vauhdikas. Kirja sisältää kuusi tarinaa, jotka ovat mukavasti sopusoinnussa keskenään, kaikki sopivat hyvin kokonaisuuteen. Reuhurinne-kirjaa lukiessa tarinat tuntuivat jotenkin irrallisilta toisiinsa nähden. Opiskelin itse opettajan johdolla, joka vannoi tyttöjen ja poikien yhteisen ajanvieton nimeen, ja olikin hauska lukea, miten tytöt ja pojat kaveeraavat keskenään perin luonnollisesti.
Olipa hyvä, että tartuin tähän kirjaan, nyt tätä suosittelee rohkeasti eteenpäin lapsille lukemista etsiville:)
Urho - Aaveiden meri
Tapani Bagge
2012
163 s./TammiHauskaa, kirja jonka suhteen minulla ei juuri ollut odotuksia, ja jonka lukemisesta en ollut edes varma, osoittautuikin semilukumaratonin parhaimmaksi lukukokemukseksi:) Suosittelen kirjaa kaikille seikkailun nälkäisille lukijoille, sopii niin ääneenluettavaksi kuin itsekseen kahlattavaksi.
Urho on 8-vuotias poika, joka on erittäin viisas ikäisekseen. Hänen äitinsä on keksijä, ja tällä kertaa sekalainen seurakunta, johon kuuluu mm. Urhon luokkakavereita ja rehtori, onkin päätynyt seilaamaan perheen sukellustalolla toiselle puolelle maapalloa. Kaikki lähti siitä kun Nicolas-pingviini halusi kyläilemään Etelä-Mantereelle, mutta sitten joukkio joutui myrskyssä Bermundan kolmion kautta Aaveiden merelle.
Seikkailua ja jännittäviä hetkiä kirjasta ei puutu. Tällä kertaa lukija tutustutetaan mm. merilohikäärmeeseen ja meren keskellä ajelehtivaan tuntemattomaan saareen, jonka viidakon kätköistä löytyy yllätys jos toinenkin. Henkilöhahmot kirjassa ovat oikein mukavia, pikkuvanha Urho ei ärsytä tippaakaan, vaan aikuinenkin lukija odottaa mielenkiinnolla, mitä tuo kävelevä sanakirja seuraavaksi kertoo maailman menosta. Urhon ystävät ovat tavallisia tyttöjä ja poikia, ja he tasapainottavatkin kivasti kokoonpanon dynamiikkaa. Tarinan aikuiset puolestaan ovat tavalliseen tapaan hieman höpsöjä, rehtori nyt ainakin.
Tähän onkin hyvä päättää lasten romaaneihin tutustuminen tältä erää, monta vinkkiä rikkaampana onkin hyvä palata töihin minilomalta.
