sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 helmet

 
 
  
 
 
 
Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Pienen päästäisen elämä on niin kovin lyhyt, liian pian joutuvat ystävät hyvästelemään Karhu Murhisen, joka eli jokaisen päivän riemukkaasti. Suosittelen ihan jokaista lukemaan tämän uskomattoman kauniin tarinan siitä, miten elämä kannattaa elää.
 
Blondi
Marilyn Monroen vaiheisiin tulee aina jäämään aukkoja, mutta Oatesin kirja on ihana lukea ikäänkuin kirjailija tietäisi koko totuuden. Tämän kirjan jälkeen kiinnostukseni kuuluisaa näyttelijätärtä kohtaan kasvoi suuresti.  
 
Kultatukka, tähtönen
Tyylikäs ja ihastuttavan puistattava kirja pahuudesta ja siitä, miten se ilmenee eräässä kauniissa tyttölapsessa. Suosittelen heille, jotka eivät jaksa sarjamurhaajatarinoita, mutta haluavat elämäänsä kaunokirjallista jännitystä.
 
Hiljaisuuden tuolla puolen
Hieno romaani naisesta, joka on kokenut elämässään niin paljon pahaa, ettei jäljellä ole enää kuin kosto. Hannan tarina todella pureutuu ihon alle ja saa aikaan voimakkaita vihantunteita kaikkia sortajia vastaan.
 
Majakanvartija
Ehdottomasti Läckbergin paras romaani. Pienessä kalastajakylässä tapahtuvat kuolemat pysähdyttävät lukijan, ja tarinan edetessä on pakko pysähtyä ihmettelemään pahaa maailmaa. Surulliset ihmiskohtalot jäävät mieleen yllättävän pitkäksi aikaa, joten kyseessä on paljon enemmän kuin hyvä jännityskirja. 
 
Nälkävuosi
Pieneen tarinaan on saatu mahtumaan kaikki se kurjuus, joka tuli liian monelle suomalaiselle tutuksi nälkävuoden aikana. Tämä teos pitäisi jokaisen suomalaisen lukea. 
 
Punainen puutarha
Ihastuttavan tunnelmallisia tarinoita Blackwellin pienestä kyläpahasesta, joka ajan saatossa kasvaa kasvamistaan. Vuosisatojen aikana Blackwellissä ehditään rakastaa, vihata, pettää, haaveilla, kasvattaa lapsia ja lähteä pois. Koko elämänkirjo tuntuu olevan näiden kansien sisällä.
 
Orjattaresi
Atwoodin kehittelemä dystopia, jossa naiset on alistettu synnytyskoneiksi, kiehtoo ja kauhistuttaa. Miten ihmeessä tuohon pisteeseen on päädytty? Päähenkilön tarina kiinnostaa, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään ollenkaan. 
 
Jääkylmä
Hyytävän jännittävä tunnelma syntyy, kun yhdistetään hirmuinen lumimyrsky, eristyksissä oleva, salaperäisesti autioksi jäänyt lahkolaiskylä ja kamppailu elämästä ja kuolemasta. Ahdisti, pelotti ja hirvitti. Jokaisen jännityskirjallisuutta rakastavan must-read.
 
Poikani Kevin
Helvetillisen hieno ja monikerroksinen romaani äidistä ja pojasta, joka oli paha jo syntyessään. Vai oliko? 


Sisareni, rakkaani



Joyce Carol Oates
2008 suom. 2012
727 s./Otava


Joulunaika tuntuu vielä erityisemmältä, kun on onnistunut valitsemaan kirjapinosta juuri oikean kirjan joulun välipäiville. Säästelin koko pitkän syksyn Oatesin uutuutta, jonka sain hankittua kokoelmiini Tea with Anna Karenina -blogin arvonnasta voittamallani lahjakortilla. Odotin lukukokemusta keskimääräistä enemmän, koska tiesin tarinan mukailevan 1990-luvulla Yhdysvalloissa oikeasti tapahtunutta lapsimissin murhaa ja siitä syntyneitä spekulaatioita murhaajasta. Lööppien aikana oli melko pieni tyttö, ja muistan seuranneeni tapausta tarkasti kaikista mahdollisista lehdistä (ja jos penkoisin muistojeni laatikoita vanhemmillani, löytäisin tapauksesta säästämiäni artikkeleita ison pinon).

Sisareni, rakkaani on romaani, joka syntyy nuorena kuolleen luistelijalupauksen veljen kynästä tämän läpikäydessä kipeitä lapsuusmuistojaan. Skylerin kasvunvuodet olivat täynnä ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä, epävarmuutta ja lääketokkurassa vietettyjä hetkiä. Muistoihin on vaikea palata parikymppisenä miehenalkuna, kun siskon kuolemasta on kulunut jo vuosikymmen. Skyler oli alunperin mamin pikkumies, perheen esikoinen, jonka odotettiin tuovan menestyksen iloa ja ylpeyttä vanhemmilleen. Kun Skyler loukkaantui vakavasti jääden iäksi rammaksi, pettyneiden vanhempien piti kohdistaa kaikki toivo pikkuiseen kömpelöön pikkusiskoon Edna Louiseen. Kaikkien yllätykseksi herkästä tytöstä kuoriutui jäällä huippulahjakas taitoluistelija ja vihdoin mamikin oppi rakastamaan kummallista tytärtään. Menestystä lähdettiin tavoittelemaan tosissaan ja niin Edna Louisen elämä muuttui täysin, uutta etunimeä myöten. Pikku-Bliss oli kaunis kuin nukke, ihmisten rajattomasti ihailema tyttö, mutta amerikkalaisen unelmaperheen kotitalon seinien sisäpuolella tapahtui paljon asioita, joista muilla ei ollut tietoakaan. Lopulta kaikki päättyi siihen, kun Bliss löydettiin kuolleena kotitalonsa pannuhuoneesta. 


Oatesin romaani on minulle kaikkea sitä, mitä toivon hienon romaanin olevan. Tarina ja sen tapahtumat ovat monitulkintaisia, mitään ei ole pureskeltu lukijan puolesta valmiiksi. Tunnelma on latautunut ja enteilee pahoja asioita tapahtuvaksi. Lukiessa on ahdistunut olo, kaikki on niin surullista, mutta silti toivoakin on. Pidin kirjasta valtavasti, varmasti osasyynä on tarinan taustalla olevat oikeat tapahtumat. Lukukokemukseeni kuului vahvasti spekuloiminen siitä, kuinka samankaltaiset kotiolot pienellä JonBennetillä aikoinaan oli, ja kuka hänet murhasi. Kirjailijan pitkät lauseet ja tajunnanvirtamainen kerrontatapa, jonka puitteissa varsinaisesta alkuperäisestä asiasta eksytään usein kauaskin, ovat tulleet tutuiksi jo aikaisemmista romaaneista. Aluksi Oatesin tyyliin kestää hetki tottua, mutta lopulta tarina aina vie mukanaan niin, ettei 700 sivua tunnu missään.

Joyce Carol Oates on kovaa vauhtia kipuamassa yhdeksi suosikeistani. Vuoden top-10 listalle Sisareni, rakkaani ei pääse, mutta paljastettakoon jo nyt, että Oatesin eräs toinen kirja on päässyt listalle. Ja tämäkin romaani olisi ollut sijalla 11. Osallistuin kirjalla So American -haasteeseen ja valloitin New Jerseyn.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kiitos haastavasta vuodesta!

Kyllä, on tullut aika pistää haasteet pakettiin tältä vuodelta. Ahnehdin taas vuoden alussa liikaa suoritettavia, mutta minkäs teet, kun blogikollegat perustavat mielenkiintoisia haasteita. Haaveilen kuitenkin siitä, että joskus olen niin kärsivällinen ja määrätietoinen, että osallistun vuoden aikana vain yhteen isompaan haasteeseen ja keskityn siihen oikein kunnolla. Nyt kävi taas niin, että rohmusin monta isoa haastetta, ja onnistuin vain raapaisemaan kyseisten haasteiden pintaa. Voihan sillisalaatti.

Ikkunat auki Eurooppaan

Kyseinen haaste kannusti lukemaan mahdollisimman monta eurooppalaista kirjaa. Ilman sen kummempaa yrittämistä olisin lukenut ne muutamat kirjat Ruotsista, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Irlannista ja Espanjasta. Muihin haasteeseen lukemistani kirjoista tartuin nimenomaan haasteen takia, joten onneksi olin tänä vuonna lukuvalinnoissani rohkeakin. Yhteensä luin 24 kirjaa, kun tavoitteeksi asetin vuoden puolivälissä luvun 35. Aika pahasti jäin siitä jälkeen ja 35 maata jäi kokonaan valloittamatta.

Suurimmassa osassa lukemistani kirjoista valloittamani valtio ja kirjailijan kotimaa täsmäävät. Venäjän kuitenkin valloitin yhdysvaltalaisella kirjalla tapahtumien sijoittuessa Neuvostoliittoon. Batman Barcelonan alkuperäinen versio on luultavasti yhdysvaltalainen, mutta koska suomensin miehelleni kirjan espanjankielestä ja tapahtumapaikkana on Barcelona, päätin antaa itselleni pisteet kotiin. Alla olevin kirjojen lisäksi seikkailin Euroopan alueella muutaman matkakirjan kanssa: Hanna Tuurin tieto- ja kaunokirjat tutustuttivat minut Irlantiin ja Kirsi Pihan matkakirja puolestaan Italiaan, mutta niistä en napannut pisteitä. Vaikka 8/24 kirjaa on luettu ns. mukavuusalueen ulkopuolelta, olisin ehkä kuitenkin voinut revitellä enemmänkin ja lukea edes muutaman kirjan jostain hieman eksoottisemmasta maasta...

Pohjois-Eurooppa
Islanti
Vigdís Grímsdóttir - Valosta valoon
Norja
Per Petterson - Kirottu ajan katoava virta
Ruotsi
John Ajvide Lindqvist - Kultatukka tähtönen
Mari Jungstedt - Saaren varjoissa
Ann Rosman - Majakkamestarin tytär
Dahlén - Ihmispedot
Camilla Läckberg - Majakanvartija
Garton & Unenge - Salaistakin salaisempi pölynimuri
Tanska
Ib Michael - Kahdestoista ratsastaja
Viro
Mari Saat - Lasnamäen lunastaja

Itä-Eurooppa
Venäjä
Daphne Kalotay - Bolsoin perhonen

Etelä-Eurooppa
Espanja
Antonio Hill - Kuolleiden lelujen kesä
Batman Barcelona

Länsi-Eurooppa
Alankomaat
Herman Koch - Illallinen
Belgia
Annelies Verbeke - Nuku!
Irlanti
Cecelia Ahern - Tyttö peilissä
Iso-Britannia
Rosamund Lupton - Sisar
Enid Blyton - Five Go to Mystery Moor
Enid Blyton - Viisikko aarresaarella
Alexander McCall Smith - Naisten etsivätoimisto nro 1
J.S. Watson - Kun suljen silmäni
Ranska
Claire Castillon - Kuplissa
Anna Gavalda - Viiniä keittiössä
Alex Capus - Léon ja Louise


 
So American
 
Tästä haasteesta olin todella innoissani, vaikka siinä vaiheessa vuotta, kun haaste lanseerattiin tiesin etten enää ehtisi kunnolla panostaa haasteeseen. Näin ollen päätin keskittyä pelkkään osavaltio-osioon, eli yritin vuoden aikana käydä mahdollisimman monessa osavaltiossa. Eikä se ole muuten ollenkan niin helppoa kuin kuvittelin! Useassa teoksessa tapahtumapaikalla ei ole väliä, joten kaupunkia tai osavaltiota ei välttämättä alleviivata kirjan takakansiesittelyssä eikä tieto päädy välttämättä kirjaston asiasanoihinkaan. Yritä siinä sitten valloittaa osavaltioita järjestelmällisesti;)
 
Ehdin vuoden aikana piipahtaa 21 (19) kertaa Yhdysvalloissa, 13 (12) eri osavaltiossa.Tavoitteekseni asetin 20 kirjaa ja 20 osavaltiota, mutta ihan niin putkeen haaste ei edennyt. Connecticutin sijoittuva Tiikeriäidin taistelulaulu on muistelmateos eli epäkäypä kirja haasteeseen. Massachusettsin sijoittuva Orjattaresi puolestaan on kanadalaisen kirjailijan tuotos. Nuortenkirjoista en kuolemaksenikaan muista, saivatko ne olla mukana haasteessa... Niin tai näin, sain valloitettua kaikki osavaltiot kirjojen tapahtumapaikkojen mukaisesti, poikkeuksena Vanhus ja meri, jonka tapahtumapaikkaa ei kirjassa kerrottu. Myöhemmin tosin luin lähteestä X, että kirjan tapahtumat sijoittuisivat Kuubaan, mutta ruksin käydyksi Floridan, jossa kirjailija asui aikoinaan.
 
Olisi hauskaa jatkaa Yhdysvaltojen valloittamista, mutta saa nähdä minkälaisiin ratkaisuihin ensi vuonna päädyn. Joku päivä olisi myös hauska osallistua So American -haasteeseen niin, että valloittaisin kirjallisuuskategorioita.

Connecticut

Amy Chua - Tiikeriäidin taistelulaulu*
Etelä-Carolina
Sue Monk Kidd - The Secret Life of Bees
Florida

Ernest Hemigway - Vanhus ja meri
Illinois
Carolyn Keene - Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus
Carolyn Keene - Neiti Etsivä ja luolan arvoitus
Kalifornia
Joyce Carol Oates - Blondi
Maryland

Anne Tyler - Amerikan lapset
Massachusetts
Daphne Kalotay - Bolsoin perhonen
Alice Hoffman - Punainen puutarha
Margaret Atwood - Orjattaresi**
Minnesota
Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
Mississippi
Kathryn Stockett - Piiat
Montana
Torey Hayden - Viattomat
New Jersey
Joyce Carol Oates - Sisareni, rakkaani
New York
Lionel Shriver - Poikani Kevin
John Verdon - Sokkopeli
Child & Preston - Tulikivi
Child & Preston - Veljensä vartija
Melissa Bank - Nyt nappaa!
F. Scott Fitzgerald - Kultahattu
Wyoming
Tess Gerritsen - Jääkylmä

*kirja ei ole kaunokirjallinen, vaan luokiteltu muistelmiin
**kirjailija ei ole kanadalainen, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin

 
 ---

 
Lisäksi osallistuin muutamaan pienempään haasteeseen. Satun Minihaastetta suoritin alkuvuoden innokkaasti, mutta loppuvuoden haasteet jäivät uupumaan. Sarjakuvaromaaniin oli mielenkiintoista tarttua, se ei tosiaan ole sonjamaisin genre, mutta kokeilut ovat aina silloin tällöin tervetulleita. Toinen tapaaminen Haydenin kanssa ei ollut kovin kannattava, mutta selvisin hengissä. Kallaksen teoksesta innostuin (julmaa ironiaa) niin paljon, että luin näytelmän jälkeen romaaninkin. Väriä tunnustaessa sain vihdoin syyn tutustua Montgomeryn paljon kehuttuun romaaniin.
 
Suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen kurkistin tänä vuonna 7 kirjan verran. Carpelanin teosta Lehtiä syksyn arkistosta aloittelin, mutta totesin sen lopulta olevan liikaa niin monella eri tavalla. Lundbergin Jää oli yksi vuoden hienoista kotimaisista lukukokemuksista, Ihanat naiset rannalla ja Södergranin Runoja olivat vuoden rimanalittajia, ja muut olivat aika lailla mieleeni. En osaa sanoa sen tarkemmin, onko suomenruotsalainen kirjallisuus jotenkin erilaista kuin muiden kotimaisten kirjailjoiden, mutta oli hauskaa vuoden ajan tarkastella omia kokemuksia suomenruotsalaisilta tekijöiötä.
 

Minihaaste

Sarjakuvakirja
Ville Tietäväinen - Näkymättömät kädet
Toinen tapaaminen
Torey Hayden - Viattomat
Saari
Aino Kallas - Sudenmorsian (näytelmä & romaani)
Väri
L.M. Montgomery - Sininen linna
 

Underbara finlandssvensk vid papper
Monika Fagerholm - Ihanat naiset rannalla
Tove Jansson - Kesäkirja
Anni Bloqvist - Tie Myrskyluodolle
Edith Södergran - Runoja
Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
Maria Turtschaninoff - Helsingin alla
Ulla-Lena Lundberg - Jää

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Vuosi sitten väsyin siihen, että ennakkoluuloni kotimaista kirjallisuutta kohtaan estivät minua tutustumasta uusiin välillä melko mielenkiintoiseltakin vaikuttaviin kirjoihin. Lopulta ei auttanut muu kuin haastaa itsensä lukemaan kotimaista kirjallisuutta ja toivoa, että haaste antaisi uutta puhtia lukemiseen. Sen verran halusin säästää kotimaisen kirjallisuuden saralla aloittelevaa lukijaparkaa, etten sisällyttänyt haasteeseen ns. pakollisia klassikkokirjoja ja nykykirjallisuuden suurnimiä, vaan päätin röyhkeästi viettää vuoden päivät lukien kirjoja, jotka voisivat jättää jälkeensä hyvän lukukokemuksen niin, että ennakkoluuloni pikkuhiljaa väistyisivät. Nyt vuosi on kulunut, ennakkoluulot ovat tosiaan hälvenneet ja uskalsin muutaman kerran tarttua myös sellaisiin kirjoihin, joiden uumoilin olevan pelkkää ajanhukkaa. Haaste on siis suoritettu:)
 
Tammikuussa 2012 tuumasin, ettei minulla ole kotimaisia suosikkikirjailijoita (valehtelin, koska olin juuri silloin unohtanut Monika Fagerholmin olemassaolon). Vuoden päätteeksi onkin ilo todeta, että tutustun mielelläni jatkossakin mm. Aki Ollikaisen, Virpi Hämeen-Anttilan, Tove Janssonin, Hanna Tuurin, Salla Simukan ja Monika Fagerholmin tuotantoon. Oikeastaan aika moni muukin kirjailijatuttavuus jätti jälkeensä mukavan toiveikkaan olon kotimaisen kirjallisuuden suhteen.
 
Jaottelin haasteen 19 alakategoriaan, joihin kaikkiin suunnittelin osallistuvani ainakin kahdella kirjalla. Monipuolisesti sainkin luettua kirjoja, mutta valitettavasti eräkirjallisuuteen en saanut tutustuttua ollenkaan ja kaikki fantasia- ja scifi-elementtejä sisältävät kirjat puolestaan olivat nuortenkirjallisuutta. Alla näkyy kaikki kirjat, jotka luin haastetta varten. Merkitsin tähdellä ne kirjat, jotka edustavat minulle kotimaisen kirjallisuuden aarteita. Ne kaikki eivät ehkä ole niitä yleisesti arvostetuimpia teoksia kotimaisen kirjallisuuden saralla, mutta ne ovat minulle niitä, joiden takia en enää ahdistu ajatellessani kyseistä kirjallisuuden kenttää. Kaksi tähteä peräänsä saivat ne kirjat, jotka haluan nostaa esille aivan erityislaatuisina lukukokemuksina.
 
Luin haastetta varten 40 kirjaa, joista 24 kirjaa saivat tähden peräänsä, niistä 6 kirjaa olivat vallan erityisiä. Aika hyvin, etten sanoisi! Osa tähdettömiksi jääneistä kirjoista olivat varsinaisia mahalaskuja, kuten Kirjastovirkailijan päivä, Miss Seinäruusu ja Ihanat naiset rannalla, mutta toisaalta Monika Fagerholm on kuitenkin kirjailija, jonka koko tuotannon haluan lukea, koska taas Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista lukukokemuksista, eikä Diivakaan huono ollut. Tähdettömäksi jäi myös esimerkiksi Muumipeikko ja pyrstötähti, vaikka olenkin pitänyt muista lukemistani muumikirjoista. Näin ollen haasteesta jäi oikein hyvät muistot ja erittäin mielenkiinnolla odotan kuinka paljon kotimaista kirjallisuutta tulee suosittua ensi vuonna, kun taustalla ei enää ole haastetta. Toisaalta täytyy myöntää, että vuoden top-10 listalle ei tule päätymään kuin kaksi kotimaista kirjaa, joten siinä mielessä kotimaisen kirjallisuuden saralla on vielä tekemistä...;)


Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla
Härkönen - Onnen tunti
Lehtinen - Miss Seinäruusu
Hämeen-Anttila - Tapetinvärinen*
Elina Halttunen - Syysvieraita**

Kotimaisten mieskirjailijoiden teokset 2000-luvulla
Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät*
Vepe Hänninen - Minä, vakuutusetsivä

Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua
Fagerholm - Ihanat naiset rannalla

Blomqvist - Tie Myrskyluodolle*

Kotimaisten mieskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua
Salminen - Varasto

Jännityskirjallisuus
Hiltunen - Vilpittömästi sinun*

Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Klassikot
Kallas - Sudenmorsian (näytelmä & romaani)
 

Lastenkirjallisuus
Kinnunen & Talvio-Jaatinen - Vernerin matka maailmalle*
Parvela & Talvitie - Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen**

Salmi - Puluboin ja Ponin kirja*
Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
Walldén - Ruben ja Harman kartano
Tapani Bagge - Aaveiden meri*
Tittamari Marttinen - Meidän luokka nousukiidossa*
Tuula Kallioniemi - Aaveita ja avaruusolentoja

Nuortenkirjallisuus
Jalo - Nummelan ponitalli ja Haamulinnan kadonnut ori*

Turtschaninoff - Helsingin alla*
Simukka - Jäljellä*

Sarjakuvakirjallisuus

Tietäväinen - Näkymättömät kädet*
Paloniemi - Kiroileva siili 3
Nykänen - Mummo*

Kotimaiset elämänkerrat

Pihlajamäki - Adoptiomatka*

Suomi ja sodat
Lander - Käsky*

Suomalaiset maailmalla

Tuuri - Orapihlajapiiri

Tuuri - Irlantilainen aamiainen**
Piha - Medicien naapurissa**


Palkitut kotimaiset kirjat ja kirjailijat
Jansson - Kesäkirja*
Lundberg - Jää**

Runokokoelmat
Södergran - Runoja
Itkonen - Lumilyhdyn valossa*

Tietokirjallisuus
Lehikoinen - Katkera Manalan kannu*

Kotimaisten esikoiskirjailijoiden teokset
Ollikainen - Nälkävuosi**
Itäranta - Teemestarin kirja*

Novellikokoelmat
Korhonen - Kirjastovirkailijan päivä

Fantasia- ja scifi-kirjallisuus
Eräkirjallisuus


Kertokaahan ihmeessä muutkin haasteeseen osallistuneet, miten haasteen koitte ja kuinka iso osa luetuista kirjoista päätyi aarteeksi asti. Muistaakseni kovin monella muulla ei ollut taustalla samanlaista angstia kotimaista kirjallisuutta kohtaan:)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmaa

Joulukuu kuluu varsin nopeasti, jos sattuu olemaan kirjakaupassa töissä. Joulun tunnelmaan on hieman hankala virittäytyä, koska vapaapäivinäkin käy vähän ylikierroksilla ja ajatukset ovat usein työasioissa. Uusi koti on kuitenkin vihdoin valmis, joulukoristeet on ripoteltu pitkin asuntoa ja rauha on pikkuhiljaa palannut arkeen. Hektisten päivien jälkeen on ollut hävyttömän ihanaa lukea kirjoja joulunvietosta makoillen mukavalla divaanilla suklaarasia käden ulottuvilla. Omasta kirjahyllystä löytyy muutamakin jouluaiheinen teos, mutta koska en juurikaan harrasta ns. kirjallista haahuilua, eli että tarttuisin suosikkikirjaani ja lukisin pätkiä sieltä täältä, jäävät jouluaiheiset kirjat määrällisesti melko vähäisiksi joulun alla. Tänä vuonna olen tutkinut joulun taikaa näiden kahden kirjan parissa: 

Lumilyhdyn valossa
Jukka Itkonen
2011
54s./Kirjapaja


Olen ihastellut Itkosen talviteemaista runokokoelmaa jo sen ilmestymisestä lähtien. Kirjan ulkoasu on yksinkertainen, mutta suloisen herkullinen. En juurikaan runoista välitä, mutta kun aiheena on talvi ja jouluun valmistautuminen, on hyvät mahdollisuudet, että minäkin innostun.

Kirjan viehättävät runot ovat kuin pieniä kertomuksia niin ihmisten kuin eläintenkin talvipuuhista. Välillä muistellaan haikeana kesää, ihastellaan kuuran peittämää maata, odotetaan jouluaattoa lapsekkaan innostuneesti, nuuhkitaan joulun tuoksua, kurkistetaan niin yksinäiseen kuin perheellistenkin talvipäiviin, iloitaan hiihtoladuista ja villasukista, ja odotetaan että kevät pikkuhiljaa syrjäyttää talven. Lumilyhdyn valossa on todella helposti lähestyttävä runokokoelma, jonka parissa kiireinenkin saavuttaa oikeanlaisen tunnelman ja pysähtyy iloitsemaan kyseisestä vuodenajasta.

Carl Barksin joulu 2
Carl Barks
1953-1964
200s./Sanoma Magazines


Tutustuin viime vuonna Ankkalinnan jouluun sarjan ensimmäisen osan seurassa, joten tänä vuonna oli luvassa jouluisan kirjapaketin toinen osa. Sydäntä riipaisee, kun on myönnettävä, että petyin aika pahasti tällä kertaa. Viime vuonna juuri Ankkalinnan talvi loihti itsellenikin joulumielen kaiken harmauden keskelle, mutta tällä kertaa kaikki meni toisin.

Kaikkein kovin kolaus taisi olla se, että kun lukiessani näin ikkunasta valtavat lumipenkat, oli Ankkalinnassa moni joulu täysin lumeton! Uskomatonta! Tarinoissakin tunnuttiin noudattavan samaa kaavaa Akun ja veljenpoikien ollessa varattomina huolissaan joulun vietosta. Välillä Roope Ankka heltyy auttamaan sukulaisiaan hyvää hyvyyttään ja välillä harmissaan selvästä rahan tuhlaamisesta. Ja missä oli Iines, Mikki, Hessu ja Mummo Ankka? Uusien henkilöhahmojen mukaan marssi olisi värittänyt tarinoita mukavasti. On minulla tosin oma lehmä ojassakin: rakkain jouluaiheinen kirjani on Mummo Ankan jouluyllätys -kuvakirja, jossa kaikki tutut ankkalinnalaiset matkaavat Mummo Ankan maatilalle joulunviettoon. Samaa tunnelmaa kai etsin vielä aikuisenakin näistä Aku Ankoista, mutta nyt en päässyt kyllä lähellekään.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Kultahattu



F. Scott Fitzgerald
1925 suom. 1974
220 s./Otava


Nyt olen minäkin lukenut tämän suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi kutsutun tarinan. Ja olen kuulkaas aika vaikuttunut. En nyt puhu ihan yhtä suurista tunteista kuin mitä esimerkiksi Ishiguron Pitkän päivän ilta herätti minussa, mutta kun ottaa huomioon, etten yleensä juuri klassikoista innostu, niin tässä tehdään jonkinlaista kirjallista historiaa! Alku ei suinkaan sujunut yhtä positiivisissa tunnelmissa, vaan kesti kauan ennen kuin tämä jazz-aikakauden romaani aukeni minulle. Tarinan piti vielä saavuttaa surullinen loppunsa, ennen kuin kirjan arvon todella ymmärsi.

Valtavassa kartanossaan New Yorkin kermaa harva se päivä viihdyttävä salaperäinen Gatspy on mielenkiintoinen hahmo, jonka vaikuttimista lukija pääsee selville sitä mukaan kun tarinan kertoja, vaatimaton herra Carraway tutustuu häneen. Gatspylla on ollut jo vuosia päämääränään hankkia valtava omaisuus, jotta tämä voisi voittaa takaisin Daisyn, nuoruudenrakkautensa, jota ei voinut aikanaan saada. Lahjomaton Carraway joutuu yllättäen tuhoontuomitun rakkaustarinan keskiöön, sillä hän sattuu olemaan sekä Gatspyn naapuri että Daisyn serkku.

Koin Fitzgeraldin kirjoitustyylin hieman hankalaksi, ja usein keskittyminen oli todella vaikeaa, vaikka yritinkin syvässä hiljaisuudessa tarinaa tankata. Kielellinen vaikeus - olen vaikeampaakin tekstiä lukenut, voisikohan sitä kutsua kielelliseksi tylsyydeksi? - väistyi onneksi, kun lopun traagiset tapahtumat, jotka johtivat toisiin traagisiin tapahtumiin, saivat minut huokaisemaan surullisesti ja kuitenkin ihastuneesti. Kun kaikki on vihdoin ohi, kun on selvinnyt millaisia tarinan keskiössä olleet ihmiset oikeasti luonteeltaan ovat, kaikki jotenkin loksahti paikalleen ja luulen ymmärtäneeni mistä tässä romaanissa on kyse. Daisysta en kuitenkaan saanut otetta, hän ei tuntunut olevan kaiken sen vaivan arvoinen, Gatspyn vuosikausien unelmien kohde. Tämä tosin on ikuisuusongelma, kun minä, rakkaustarina ja klassikkokirjallisuus kohtaamme: en pysty samaistumaan tarinan rakkausosaan enkä näin ollen täysin ymmärrä rakkauden eri osapuolien tekoja.

Hieno romaani innosti minut ensimmäistä kertaa ikinä hankkimaan kirjasta lisätietoa. Lukemisen jälkeen kolusin läpi nettiartikkeleita ja lehteilin läpi omasta kirjahyllystä löytyvät kirjallisuuden historiaan liittyvät kirjat. Oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi symboleista, joita tutkijat ovat yrittäneet tulkita vuosikausia: vihreällä valolla Daisyn kodin laiturissa ja Gatspyn melkein pudottamalla kellolla koetaan olevan syvällisempiäkin sanomia. En lukiessani jää pohtimaan mahdollisia kielikuvia tai hakemaan rivien väliin piilotettuja viestejä, mutta toisten ajatuksia niistä on kuitenkin kiva lukea. Uuden vuoden kirjallinen lupaukseni voisikin täten olla se, että yritän tästä lähin tutustua myös klassikkokirjojen taustoihin pelkän tarinan lukemisen lisäksi. Nyt jään odottamaan uuden elokuvaversion saapumista teattereihin, pari kuukautta sitten nähty traileri oli aika huikea.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jäljellä



Salla Simukka
2012
221 s./Tammi


Mitä sinä tekisit, jos huomaisit eräänä aamuna herääväsi tyhjään maailmaan? Jäljellä esittelee lukijoille tämän mielenkiintoisen dystopian nuoren tytön näkökulmasta. Miltä tuntuu, kun koti humisee tyhjyyttään eikä mistään kuulu tavallisen elämän ääniä? Miten pian tuntee tulevansa hulluksi, kun hiljaisuuden täyttää pelkkä linnunlaulu? Miten tehdä lopullinen ratkaisu sen suhteen, jatkaako elämää vai päättääkö epätoivoissaan päivänsä? Emmi päättää uskoa siihen, että joku tulee vielä pelastamaan hänetkin. Kun ketään ei kuulu, tytön on vihdoin lähdettävä tutkimaan Tamperetta siinä toivossa, että löytyisi joku toinenkin jäljelle jäänyt.

Minut on vallannut pienoinen nuortenkirjabuumi. Tutustun mielelläni varsinkin kotimaisiin paljon kehuttuihin teoksiin, joita tänä päivänä on tarjolla nuorille ja koska edelliset kokeiluni ovat olleet varsin onnistuneita, päätin lukaista tämänkin. Ensimmäisen osan perusteella en kuitenkaan vielä osaa sanoa juuri mitään, niin selvää on että Jäljellä muodostaa kokonaisen tarinan vasta jatko-osan Toisaalla kanssa. Ensimmäinen osa esittelee tyhjän, pelottavan maailman, jossa Emmin ja muutaman muun on pärjättävä omillaan. Se herättää myös kymmeniä kysymyksiä, joihin toivottavasti edes osaan Toisaalla vastaa.

Lukukokemus oli oikein positiivissävytteinen, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti ja vähemmälläkin lukuajalla kirjan pystyi ahmaisemaan parissa päivässä. Olen aikaisemminkin lukenut muutamia kirjoja, joissa maailma on tyhjentynyt ihmisistä tavalla tai toisella, ja niitä kun nyt ajattelen, niin on pakko myöntää, että mielestäni aiheesta olisi voitu tälläkin kertaa ammentaa enemmän. Toisaalta taas ymmärrän, että nuortenkirjat ovat usein ihmissuhdepainoitteisia, vaikka kantava teema näyttäisikin ensisilmäyksellä olevan joku muu. Nyt vain odotan, että saan jatko-osan nopeasti luettavaksi, ja että en joudu pettymään selityksiin, joita Simukalla mahdollisesti on antaa ihmisten katoamiselle - ja kaikelle muullekin.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

P.S. Jos Sinua kiinnostaa piipahtaa maailmanlopun tunnelmissa, suosittelen Richard Mathesonin kirjaa Olen legenda ja Cormac McCarthyn kirjaa Tie. Teoksissa tunnelma on varsin synkkä, mutta ne ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jää



Ulla-Lena Lundberg
2012 suom. 2012
366 s./Teos & Schildts & Söderströms

Karun kaunis kirkkosaari saa uudet asukkaat Petteristä, tämän vaimosta Monasta ja heidän tyttärestään Sannasta. Eristäytynyt ja vaivalloinen elämä saaressa ei suinkaan pelota nuorta pariskuntaa, vaan Petter on innoissaan uusista haasteista kun taas Mona on työntekoon tottunut maalaistalon tytär. Sillä aikaa kun vaimo huolehtii kodista ja pappilan eläimistä, pähkäilee aviomies tulevien kirkonmenojen parissa: Miten yhdistää Raamatun kertomukset ja saaristolaisten elämä niin, että kirkossakäynti alkaisi kiinnostaa saaristolaisia enemmän? Uusi elämä tuo mukanaan myös monia hyviä ystäviä, kun perhe tutustuu suntioon, lukkariin, paikalliseen kauppiaaseen ja luotojen venäläiseen tohtoriin. Elo saaristossa ei ole helppoa, mutta vaikka pakkaset kirjaimellisesti paukkuvat nurkissa, saa tuvan aina välillä täyteen hienoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava kokoontua lämpimien juomien ääreen.

Muistelen muutamien blogikollegoiden sanoneen, että kirjan hienouden ymmärtää, kun kirjan on lukenut loppuun. *Kiivasta nyökyttelyä* Myönnän, että alku oli hankala, koin tarinan aluksi pitkäveteiseksi ja pelkäsin ettei tarina saisi missään vaiheessa tuulta alleen. Uskonnollinen aihekin pisti epäilyttämään. Lopulta kävi niin, että totuin ja tykästyin viipyilevään tarinaan enkä enää kaivannut juonivetoisuutta. Vaikka liiallisilta juonipaljastuksilta olin onnistunut välttymään, olin silti ymmärtänyt, että jotain menee saarella pahasti pieleen. Luulin monesti saavuttaneeni tuon käännekohdan, joka tulisi vaikuttamaan henkilöhahmojen loppuelämään, mutta tyrmistyin kun tuo hetki vihdoin saapui. Hetken aikaa Lundbergin luoma maailma tuntui liian epäreilulta.

Finlandia-palkinto puhuttaa aina, ja voinkin ilokseni todeta, että kaikista lukemistani 2000-luvulla palkituista kirjoista Jää on ehdottomasti suosikkini ja oikeastaan ainoa teos, joka toistaiseksi on osunut lukumakuni kanssa täysin yksiin. Pidin kirjailijan kikkailemattomasta kirjoitustyylistä, ja onkin aika mielenkiintoista miten pitkäksi lukukokemus ajallisesti venähti. Vaikka teksti ei ole vaikeaselkoista, ei kirjaa oikein osaa ahmaista kerralla. Niin tai näin, oli hienoa rauhoittua kirjan parissa pitkien ja hektisten työpäivien jälkeen, ja seurata miten luotolaiset elävät arkeaan luonnon armoilla. Huonoa omatuntoa saattoi syntyä siitä, että oma yöpöytä notkui herkkujen alla, kun taas kirjan henkilöhahmot joutuivat tekemään kovastikin työtä ruokansa eteen.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen.

P.S Te muut kirjan lukeneet, onko teillä lukukokemuksen jälkeen kuinka toiveikas tai epätoiveikas olo liittyen tarinan surulliseen käänteeseen? Minun täytyy myöntää, että en näe valoa tunnelin päässä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sarjakuvakirja x2

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin on ollut tarkoitus lukea enemmänkin sarjakuvia, mutta vuoden saldoon eli kolmeen kirjaan on nyt tyydyttävä. Aikaisemmin tänä vuonna luin Tietäväisen Näkymättömät kädet, joka tarjosi minulle elämäni ensimmäisen vakavan sarjakuvaromaanikokemuksen. Kirjan luettuani ymmärsin, että sarjakuvan keinot ovat moninaiset, hyvä tarina kuvin kerrottuna voi olla ihan yhtä sykähdyttävä ja koskettava kuin tavallinen romaani. Enää en ylenkatso sarjakuvaromaaneja - mutta toisaalta en ole myöskään innostunut lukemaan niitä lisää... Tutumpi sarjakuvagenre onkin huumoria viljelevät pikkukirjaset, joissa tarina on yleensä kerrottu kolmen peräkkäisen kuvan avulla. Tällä kertaa tutustuin Kiroilevaan siiliin ja Mummoon.


Kiroileva siili 3
Milla Paloniemi
2009
95 s./Sammakko


Rumia puhuva siili on tuntunut kovin tutulta kaikki nämä vuodet, mutta loppujen lopuksi en ole koskaan lukenut sarjakuvaa sen seikkailuista! En muista julkaiseeko joku lehti Kiroileva siili -sarjakuvaa, mutta minulle hahmo ja sen kaverit on tuttuja lähinnä lukuisista oheistuotteista. Albumin luettuani huomasinkin, että jutut taitavat olla parhaillaan pieninä annoksina. Ystävälläni on esimerkiksi autossaan aiheeseen liittyvä tarra, joka naurattaa joka kerta kun näen sen, mutta ähkyltä ei tosiaan voi välttyä, kun koko albumin yhdeltä istumalta. Harmillisesti myös ne vähemmän oivaltavat kuvat hyppäävät silmille, kun on ensin lukenut monta aika hauskaa pätkää. Ja onhan se niinkin, että kun itseään ei vituta, niin on aika vaikea löytää sitä arjen huumoria huonotuulisen Siilin rähinöistä;) Kieltämättä sillä on kyllä hetkensäkin.


Mummo
Anni Nykänen
2010
104 s./Sammakko


Tämä herttaiselta näyttävä mummo on tullut tutuksi monesta kirja-arviosta, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän positiivissävytteisiä. Ja mukavaa arjen huumoria albumi tarjoaakin. Hieman ehkä hämmennyin siitä, että mummon hahmo on sekoitus kaikkea. Hän kyttää naapureita, juo kahvinsa mieluummin kahvilautaselta kuin kahvikupista, tuputtaa lapsenlapsille ruokaa ja harjaa selkänsä saunassa juuriharjalla. Kuitenkin kaiken tutun lisäksi hän zumbaa, puhuu yllättävän rivoja, hyppii vesilätäköissä ja pitää muotiblogia:D Olen kai niin vanhanaikainen, etten haluaisi mummon olevan muuta kuin juuri sellainen kaikille tunnistettavissa oleva vanha rouva ja huumorin olevan lähtöisin ikäänkuin tunnistettavista tilanteista. Mutta kunhan saivartelen, kiva tuttavuus Mummo joka tapauksessa on.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Lukutoukan kirjakatsaus 2012

Järjellä ja tunteella -blogin Susa haastoi viime vuonna lukutoukat pistämään kirjavuoden pakettiin allaolevien kysymysten avulla. Vastaan kyselyyn tänäkin vuonna, sen verran iättömiä nämä kysymykset ovat. Loppuvuoteen kuuluu vielä muutama hyvä kirja, mutta joulun välipäivinä tulen varmasti muistelemaan kulunutta lukuvuotta muillakin tavoilla, joten olkoon nyt tämän vuoro. 

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Alice Hoffman - Punainen puutarha

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?  Tess Gerritsen - Jääkylmä 

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?  Kyösti Korhonen - Kirjastovirkailijan päivä

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Timo Parvela - Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?   Lionel Shriver - Poikani Kevin

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? John Verdon - Sokkopeli

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?  Monika Fagerholm - Ihanat naiset rannalla 

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Emma Donoghue - Huone 

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?  S.J. Watson - Kun suljen silmäni 

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?  Aki Ollikainen - Nälkävuosi 

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? André Blink - Hiljaisuuden tuolla puolen 

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Joyce Carol Oates - Blondi 

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Margaret Atwood - Orjattaresi

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Vuoden parhaimmistoa?

Keräilin viime vuoden palkintoja kahmineita kirjoja tänne ja ajattelin pysähtyä nytkin hetkeksi muistelemaan tämän vuoden palkittuja kirjoja. Viime vuonna seurasin todella tarkkaan palkintoasioita, mutta tänä vuonna olen ottanut aika löysin rantein. Niinpä sattuikin niin, että moni kirjoista oli kuin olikin tuttuja, mutten vain ollut muistanut, että ne oli palkittujakin. Onko näiden kirjojen joukossa Sinun mielestäsi vuoden parhaita lukukokemuksia?

Runeberg-palkinto
Katja Kettu - Kätilö

 
"Mahdottomissa oloissa syntyy mahdoton rakkaustarina, jonka kerronnassa on ripaus maagista realismia ja kahmalokaupalla inhorealismia."
 
Uusimaa-sanomalehden, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Porvoon kaupungin ja Finlands Svenska Författareförening-yhdistyksen kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 10 000e. Palkinto tukee laatukirjallisuutta ja antaa uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistää Runebergin päivää.

-----

Topelius-palkinto
Jukka Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti

 
"Kirjailija saa pienillä piirroilla tarinaan lämpöä ja herkkyyttä."

Suomen Nuorisokirjailijoiden kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 1 700e. Palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.

-----

Vuoden johtolanka -palkinto
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

 
"Vilpittömästi sinun on taitavasti rytmitetty, intensiivinen ja jännittävä psykotrilleri. Kirja luo uuden, korkean standardin termille älykäs viihde."

Suomen dekkariseuran kirjallisuuspalkinto, joka on keramiikkalaatta. Palkinto myönnetään edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.

-----

Kirjallisuuden valtionpalkinto ja kääntäjien valtionpalkinto
Tuula Kallioniemi & >Juhani Salokannel
 
Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä palkinto kirjailijoille ja kääntäjille. Palkintosumma on suuruudeltaan 15 000e.
 
-----

Lasiavain-palkinto
Erik Valeur: Det Syvende barn
 
Dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapetin (SKS) myöntämä palkinto vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

-----
Tähtivaeltaja-palkinto
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

 
"Kirjan viehättävimpiä puolia on erilaisten vaikutteiden sulava yhdistely. Lopputuloksena on täysin uudenlainen keitos salapoliisikertomusta, veijaritarinaa ja kovaa scifiä."

Tähtivaeltaja-lehteä julkaisevan Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto parhaalle edellisvuonna suomeksi ilmestyneelle science fiction -kirjalle - voi olla myös käännöskirja.

-----

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto
Aki Ollikainen: Nälkävuosi

 
 "Nälkävuosi on kielellisesti hallittu ja hienosti rakennettu kokonaisuus, kuin jo kokeneen kirjoittajan teos."

Helsingin Sanomat myöntää palkinnon vuoden parhaalle esikoisromaanille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia Junior -palkinto
Christel Rönns: Perin erikoinen muna

 
"Lempeä kertomus erilaisuudesta, ystävyydestä ja luopumisesta." 
 
Suomen Kirjasäätiön palkinto ansiokkaalle suomalaiselle lasten-/nuortenkirjalle. Palkintosumma on 30 000e.

-----
 
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto
Lassi Hyvärinen, Emmi Itäranta & Mikko Myllylahti 
 
      
 
 
Kalevi Jäntin rahaston myöntämä kirjallisuuspalkinto nuorille kirjailijoille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia-palkinto
Ulla-Lena Lundberg: Jää

 

"Ulla-Lena Lundbergin käyttämä kieli on konstailematonta. Samalla se on jollain selittämättömällä tavalla iätöntä."
 
Suomen Kirjasäätiön myöntämä kirjallisuuspalkinto Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkintosumma on 30 000e.

---

 Tänä vuonna olen lukenut palkituista kirjoista Kätilön, Vilpittömästi sinun, Teemestarin kirjan, Nälkävuoden ja piakkoin Jään. Tarkoituksena olisi lukea vielä Kvanttivaras ja Perin erikoinen muna, saa kuitenkin nähdä ehdinkö niitä tämän vuoden puolella enää. Viime vuonna haastoin itseni lukemaan palkittuja ja ehdokkainakin olleita kirjoja, mutta tänä vuonna erilaiset kirjahaasteet ovat kiinnostaneet enemmän. Kaikkiin viiteen mainitsemaani kirjaan olen tarttunut ennen kuin palkinto on myönnetty, joten palkintohaukaksi ei minua tällä kertaa voi sanoa.

Varsinkin Kätilö ja Nälkävuosi tekivät suuren vaikutuksen, ja tarinat pysyvät mielessä pidempäänkin. Vilpittömästi sinun puolestaan osoitti epäileväiselle lukijalle, että kotimainenkin jännitys voi toimia. Ensi-ihastus on jo laantunut, enkä välttämättä tule lukemaan Hiltusen sarjan jatko-osia, mutta vaalin muistoissani mielenkiintoista ensimmäistä osaa. Teemestarin kirjakin oli hyvä, mutta rauhallisella temmollaan kuitenkin vähän pliisu näin jälkikäteen ajatellen. Jää on vielä sen verran vaiheessa, etten osaa vielä sanoa miten kirjan kanssa tulee käymään. Tämän vuoden top-10-listalta kirjoista tulee löytymään Nälkävuosi.

Miten sinulla ja palkituilla kirjoilla meni tänä vuonna?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Minä, vakuutusetsivä


Vepe Hänninen
2012
363 s./WSOY


Reko Laulumaa kiikaroi päivät pitkät Kullervo-vakuutusyhtiön kieroja asiakkaita, jotka ovat hakeneet korvauksia kepulikonstein. Vakuutusetsivän työ ei ole aikaisemmin herättänyt suuria ajatuksia miehessä, mutta pikkuhiljaa Reko alkaa epäröidä, jospa onkin myynyt sielunsa paholaiselle. Tietenkään Pentti Ylikoiso, joka 90 prosenttisena invalidina kiipeilee talonsa katolla, ei ole puhdas pulmunen hänkään, mutta vakuutusyhtiön kylmät pelisäännöt korvauspolitiikan suhteen eivät nekään tunnu reilulta peliltä. Taistelussa suuryhtiötä vastaan tulee mutkia matkaan, kun paras ystävä ottaa etäisyyttä, isäksi tuleminen ei ota onnistuakseen ja naiskuviot menevät solmuun.

Yllätin itseni ja valitsin lukupinooni kirjan, jollaiseen en yleensä tarttuisi. Kotimainen mieskirjailija, teoriassa toimiva takakansiteksti, muttei takeita kirjailijan kirjoitustyylistä ja aiheena vieläpä melko tavallista suomalaista arkea kuvaava tarina. Vaikka Minä, vakuutusetsivä ei tarjonnutkaan vuoden parasta lukukokemusta, olen silti iloinen että uskalsin tarttua kirjaan. Perinteisestä lukuromaanista erottuva kirja oli mukava välipala ja nyt jaksan taas tarttua johonkin teemoiltaan raskaampaan kirjaan. Kuten olen usein todennut, lukijana en mielelläni lue 2000-luvun tavallista arkea kuvaavia teoksia, liian kotikutoisia, mutta tässä yhden miehen sota vakuutusyhtiötä vastaan kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka en vakuutusyhtiöistä juuri mitään tiedäkään.

Ja aika hurjia kuviahan Kullervosta maalataan. Onko pienintäkään mahdollisuuutta, että Suomessa vakuutusyhtiö voisi olla puoliksikaan noin läpimätä? Tarinan uskottavuudesta en siis itse osaa sanoa juuta tai jaata, mutta aikamoisen tarinan Hänninen on kasaan keittänyt. Tavallisen ihmisen pikkuhiljaa tapahtuva korruptoituminen kuvataan mielenkiintoisesti ja eivätkä perheidensä takia mammonasta sokaistuvat yrityksen pääjehut ole mustavalkoisia. Loppuun asti säilyy jännitys siitä, miten kenellekin käy, kuka on valmis ilmiantamaan kenet ja millä riskillä.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja toivon, että tulevaisuudessakin uskallan spontaanisti tarttua näihin kotimaisiin oman mukavuusalueen ulkopuolella oleviin kirjoihin, vaikka minulla ei enää sitten olekaan haastetta taustalla.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Semilukumaraton: lasten romaaneja

Pidennetty viikonloppuvapaa mahdollistaa lukumaratonin lasten romaaneilla. Kovin kilpailuhenkiseksi en aio heittäytyä, sillä hankin kirjastosta vain viisi kirjaa. Yhteistä kirjoille on se, että olen niitä jo pidemmän aikaa katsellut sillä silmällä, että olisi hauska tietää millaisia tarinoita ne pitävät sisällään, millaiselle lukijalle ne sopivat ja täsmääkö kirjan takakansiesittely kirjan kanssa. Useinhan myyjä on nimenomaan tuon takakansitekstin varassa, kun kaikkia kirjakaupan kirjoja ei oikein voi itse lukea;)

Tämän tekstin alle ilmestyy kirjoja sitä mukaa, kun ehdin niitä lukemaan. Yhden kuitenkin luin jo eilen ennen nukkumaanmenoa, joten aloitetaan sillä.

---



Aaveita ja avaruusolentoja
Tuula Kallioniemi
2011/2012
89s. Otava


Reuhurinteen alakoulusta kertova kirja on tuntunut herättävän kiinnostusta samaan tapaan kuin Ellat ja Risto Räppääjät. Nuorille lukijoille kirjoja hankkivat tykästyvät nopeasti ideaan, että kirjassa seikkailee monen ikäisiä lapsia, joten kirja sopii niin eka- kuin kolmasluokkalaisellekin. Usein lastenkirjan hankinnassa nimittäin törmätään ongelmaan, että jo esim. kolmannella luokalla olevalle tytölle ei missään nimessä haluta antaa Ella-kirjaa, koska Ella on vasta toisella luokalla. Tässäkään kirjassa lasten iät eivät tule missään vaiheessa edes puheeksi, tuskin Ella-kirjoissakaan, mutta olen huomannut, että kirjaa hankkiville se on to-del-la tärkeää. Nyt voin hyvillä mielin ainakin tästä sarjasta todeta, että lasten ikävuosia ei alleviivata.

Luin ensimmäistä kertaa Tuula Kallioniemen kirjaa, ja täytyy myöntää, että olen ehkä hieman pettynyt. Moni on kuvaillut Reuhurinnettä huikean hauskaksi sarjaksi, mutta minua ei juuri naurattanut. Muistot omilta ala-astevuosilta kyllä heräsivät eloon, ja moni Reuhurinteen luokassa sattunut kommellus tuntui tutulta. Kallioniemi osaa kyllä sukeltaa ala-asteen maailmaan ja esimerkiksi niihin hetkiin, kun ihastuu luokkatoveriin tai kun menee kouluun uusi takki päällä, eikä ole ihan varma onko takki hieno vai ei:) Lapset varmasti kaipaavat vähän rymistelyäkin, mutta minusta muutaman vähän yli menevän kohtauksen olisi voinut korvata tavallisella toimivalla huumorilla. Ihmettelin hieman turbaanipäistä naista, joka tulee haastattelemaan koulun opettajaa lehteen, mutta päätyy kiipeämään katolle - ja tietenkin putoamaan sieltä. Pian selviää, että nainen on ollut aikoinaan opettajan oppilas, ja kiipeillyt silloinkin kovasti katoilla ja pudonnut silloinkin. Pakko sanoa, että en tiedä ketään vanhaa ala-asteen rämäpäätä, joka kokisi aikuisiällä pakottavaa tarvetta kiivetä koulun katolle heilumaan kesken työtehtävän:D

Pakko vielä laittaa muutama ihmetyksen sana: kirja on mielestäni ilmestynyt kirjakaupan hyllyille joskus alkusyksystä tai kesällä. Kirjan tekijätiedoissa kuitenkin vilahtaa 2011 ja painosvuosi 2012. Miksi? Takakansiteksti puolestaan kertoo, että Kaahailua ja kepposia (2011) aloitti Reuhurinteen alakoulusta kertovan sarjan, vaikka hyllyssä on kaksi teosta, jotka sisältävät yhteensä viisi kirjaa Reuhurinteen ala-asteesta, jotka ovat ilmestyneet jo 1990-luvun loppupuolella? What? Eikö niissä ole samannimiset henkilöt mukana, vai mistä tässä oikein on kyse?

Onko muita Reuhurinnettä lukeneita? Ovatko alkuperäiset kirjat jotenkin riemukkaampia? Ehkä vika on minussa, mutta kun sanotaan, että kirja on hauska, ajattelen heti Bertin päiväkirjoja, joille naurettiin aikoinaan vedet silmissä.

Salaistakin salaisempi pölynimuri
Måns Gahrton & Johan Unenge
2010 suom. 2012
131 s./Tammi


Hotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta on ilmestynyt viime vuosien aikana jo muutama osa. Valitsin luettavakseni kuitenkin uusimman niistä, vaikka nimensä perusteella se ei kuulostanut mysteerinsä puolesta yhtä kiinnostavalta kuin aikaisemmat osat. Rantasten perhe ylläpitää pientä ja idyllistä hotellia Ruotsin maaseudulla. Yleensä hotellilla ei juuri ole asiakkaita, ja silloinkin kun niitä ilmestyy, jotain salaperäistä tapahtuu ja kaikki menee pieleen. Nyt perheen lapset ovat kuitenkin innoissaan, kun hotellille saapuu imurien kanssa työskentelevä joukkio, joiden on tarkoitus testata salaista imuriaan haastavissa olosuhteissa. Näin ollen Ingo ja Isadora pääsevät sotkemaan hotellia niin paljon kuin sielu sietää - eikä kukaan ole myöhemmin vihainen. Onnistuuko imuri siistimään lasten jäljet?

Aihe ei tosiaan mieltäni juurikaan kutkuttanut, mutta tarina oli aika sympaattinen ja menevä. Rantasten perheenjäsenet ovat kaikki kivoja tuttavuuksia, teksti helposti luettavaa ja kuvitus tuo oman mukavan lisänsä tarinaan. Ilahduin, kun perheen äiti esiteltiin suomalaiseksi Ritvaksi, jonka mielestä kaikki on Suomessa paremmin kuin Ruotsissa. En näe syytä miksi en tätä sarjaa suosittelisi eteenpäinkin. Enemmän mysteereitä haluaville kannattaa suositella sarjan aikasempia osia, joista olikin kaikista pieni esittelyteksti kirjan lopussa. Jännitysgenreen vasta tutustuville sopii kuitenkin tämä veikeä imuri-tarina.

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia lasten kanssa Hotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta? Uskoisin, että olisin itse tykännyt pienempänä lukea tätä sarjaa.


Meidän luokka nousukiidossa
Tittamari Marttinen
2012
173 s./Tammi


Marttisen kirja on kaikkea sitä mitä toivoin Reuhurinteen ala-asteesta kertovan kirjan olevan. Varsin mukava tuttavuus siis! Kirjan nimikin sen jo paljastaa: kyseessä on koulumaailmaan sijoittuva kirja, jossa kurkistetaan yhden luokan arkeen. Tällä luokalla on vain kuusi oppilasta, joka on ehkä hieman outoa, mutta toisaalta henkilöhahmojen vähyys tekee tarinan seuraamisesta huomattavasti helpompaa. Oppilaille sattuu kaikenlaista, kun ensin tehdään hommia lentokentällä, sitten suunnistetaan kaupungissa ja etsitään kadonnutta vaaria, käydään elokuvissa ja innostutaan koirista.

Pidin kirjan leppoisasta tunnelmasta. Tarinat eivät ole mitenkään hillittömän hauskoja, mutta oppilaat ovat positiivisia ja sanavalmiita tyyppejä ja kirja kaikin puolin vauhdikas. Kirja sisältää kuusi tarinaa, jotka ovat mukavasti sopusoinnussa keskenään, kaikki sopivat hyvin kokonaisuuteen. Reuhurinne-kirjaa lukiessa tarinat tuntuivat jotenkin irrallisilta toisiinsa nähden. Opiskelin itse opettajan johdolla, joka vannoi tyttöjen ja poikien yhteisen ajanvieton nimeen, ja olikin hauska lukea, miten tytöt ja pojat kaveeraavat keskenään perin luonnollisesti.

Olipa hyvä, että tartuin tähän kirjaan, nyt tätä suosittelee rohkeasti eteenpäin lapsille lukemista etsiville:)


Urho - Aaveiden meri
Tapani Bagge
2012
163 s./Tammi


Hauskaa, kirja jonka suhteen minulla ei juuri ollut odotuksia, ja jonka lukemisesta en ollut edes varma, osoittautuikin semilukumaratonin parhaimmaksi lukukokemukseksi:) Suosittelen kirjaa kaikille seikkailun nälkäisille lukijoille, sopii niin ääneenluettavaksi kuin itsekseen kahlattavaksi.

Urho on 8-vuotias poika, joka on erittäin viisas ikäisekseen. Hänen äitinsä on keksijä, ja tällä kertaa sekalainen seurakunta, johon kuuluu mm. Urhon luokkakavereita ja rehtori, onkin päätynyt seilaamaan perheen sukellustalolla toiselle puolelle maapalloa. Kaikki lähti siitä kun Nicolas-pingviini halusi kyläilemään Etelä-Mantereelle, mutta sitten joukkio joutui myrskyssä Bermundan kolmion kautta Aaveiden merelle.

Seikkailua ja jännittäviä hetkiä kirjasta ei puutu. Tällä kertaa lukija tutustutetaan mm. merilohikäärmeeseen ja meren keskellä ajelehtivaan tuntemattomaan saareen, jonka viidakon kätköistä löytyy yllätys jos toinenkin. Henkilöhahmot kirjassa ovat oikein mukavia, pikkuvanha Urho ei ärsytä tippaakaan, vaan aikuinenkin lukija odottaa mielenkiinnolla, mitä tuo kävelevä sanakirja seuraavaksi kertoo maailman menosta. Urhon ystävät ovat tavallisia tyttöjä ja poikia, ja he tasapainottavatkin kivasti kokoonpanon dynamiikkaa. Tarinan aikuiset puolestaan ovat tavalliseen tapaan hieman höpsöjä, rehtori nyt ainakin.

Tähän onkin hyvä päättää lasten romaaneihin tutustuminen tältä erää, monta vinkkiä rikkaampana onkin hyvä palata töihin minilomalta.