Ihmisen osa

Kari Hotakainen
2009
276 s./Siltala

Luin vuosi pari sitten ensimmäisen Hotakaiseni ja silloin en ollut niin vaikuttunut että olisin kokenut tarvetta uudelle lukukokemukselle. Ihmisen osa tuli äänikirjana vastaan kirjaston hyllyllä ja ajattelin, että on kai tuokin sitten vielä luettava. Ja tämänkin kokemuksen jälkeen totesin hiljaa mielessäni, että eiköhän Hotakaiset olleet nyt tässä. Paitsi että Juoksuhaudantie pitää varmaan vielä joskus kahlata läpi...

Luonnon laki ei tosiaan aikoinaan hirveästi innostanut, liian yhteiskunnallisesti kantaa ottava ja arkinen, jotta sopisi yksiin minun lukumakuni kanssa. Hotakaisen suosimista aiheista lukisin mielelläni asia-artikkeleita HS:n sivuilta, mutta kirjallisuudessa pysyttelen mieluummin muissa aiheissa. Ja kun Luonnon laki ja Ihmisen osa olivat keskenään jotenkin niin samankaltaiset, niin vastareaktioni oli entistä isompi. Eksyin kuitenkin HS:n sivuille lukemaan, että kyseessä on "trilogia", johon kuuluu vielä Jumalan sana, joten sillä selittyykin sitten teemojen päällekkäisyys.

Ihmisen osassa Kirjailijalta on inspiraatio hukassa ja hän päättää ostaa entisen lankakauppiaan Salme Malmikunnaksen elämäntarinan. Ja Salmella riittääkin tarinoita ja mielipiteitä niin omasta avioliitosta, lapsistaan kuin nykypäivän Suomestakin. Osansa tarinasta saa liike-elämän koukerot, rahan asema ja maahanmuuttajat.

Kuuntelin kirjaa öisin imettäessäni. Oletin, että en muistaisi seuraavana aamuna kuuntelusessioista mitään, mutta yllättäen tämä äänikirja taitaakin olla yksi oman äänikirjahistoriani tarkimmalla korvalla kuunneltu teos. Sellaista ne äitiyshormonit näköjään teettää. Nyt ainakin uskaltaa jatkaa samalla linjalla, seuraavaksi on luvassa Christietä tai Pulkkista...

Luonnon laki




Kari Hotakainen
2013
283 s./Siltala

On ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa tämän Book Battlen viimeisen voittajan kanssa. Kari Hotakainen on edustanut minulle jo vuosia sitä kotimaisen kirjallisuuden kenttää, josta en vain yksinkertaisesti koe olevani kiinnostunut. Otinkin aikamoisen kirjariskin tehdessäni Luonnon laki -teoksesta viimeisen kierroksen voittajan.

Hotakaisen kirjan kanssahan kävi niin, että pari ensimmäistä kappaletta todella herättivät mielenkiintoni ja pohdiskelin jo kuumeisesti, että voiko tässä todella olla kotimainen kirjailija, jonka teoksia haluaisinkin lukea tästä eteenpäin. Samalla koin huonoa omatuntoa, että olin vältellyt Hotakaista kaikki nämä vuodet. Kun sitten aloin lukea kirjaa eteenpäin usko meinasikin loppua lyhyeen. Yhtäkkiä uutuudenviehätys oli kulunut loppuun ja tunnistin ne kaikki turhautumisen eri sävyt, kun lukee tarinaa, jossa on liikaa sellaisia elementtejä, jotka eivät puhuttele minua lukijana. Parin sivun päästä tapahtuikin jo jotain mielenkiintoista tai Hotakainen asetteli sanansa juuri oikein ja olin taas koukussa, kunnes... Ja näin jatkettiin aivan viimeisille sivuille asti.

Tarinan keskiössä on yrittäjä Rautala, joka joutuu auto-onnettomuuteen. Mies kirjaimellisesti kursitaan kokoon ja edessä on pitkä kuntoutuminen, jonka aikana sairaala ja sen asukkaat ja työntekijät tulevat tutuksi. Lukija tutustuu myös Rautalan läheisiin; tyttäreen ja tämän kasvavaan perheeseen, työkaveri Mikaan, vanhempiin ja lopulta unohtuneeseen kummipoikaankin. Miettiessään omia pieniä kuvioitaan, Rautala ja kumppanit pohdiskelevat myös isompia asioita yhteiskunnan nykytilanteesta epävarmaan tulevaisuuteen.

Luonnon laki -kirjalle oli eduksi se, etten juuri koskaan lue tämäntyyppisiä kirjoja, joten yhden per vuosi kestää kyllä ja saattaa jopa olla ihan tyytyväinenkin ratkaisuunsa lukea kirja kokonaan. Vaatimattoman arkielämän kuvaus ja yhteiskunnan ongelmakohtia esille tuovat kirjat, varsinkin kun niissä usein yhdistetään vakavuus ja huumori, eivät vain iske. Niitä lukiessa menen yksinkertaisesti liian pitkälle omasta kirjamaustani. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että tällä kertaa kävi näin: nyt Hotakainen ei ole minulle enää iso pelottava mörkö, josta on parasta pysyä mahdollisimman kaukana. Nyt harkitsen ihan vakavissani Ihmisen osan lukemista, mutta toki hetki täytyy tasata tätä kokemusta ja palata asiaan joskus ensi vuonna.

Tämään lukukokemuksen myötä tulen muistelemaan lämmöllä Hotakaisen tyyliä kertoa tarinaa. Vaikka se ei puhuttelekaan minua korkealta ja kovaa, on se silti selkeästi omanlaisensa ja siinä mielessä kiinnostava. Jaa-a, olikohan nyt jo tarpeeksi sekava arvio kirjasta, josta selkeästi pidin enkä sittenkään juuri innostunut;)

Koen 13 kotimaista kirjailijaa