Vilpittömästi sinun

Pekka Hiltunen
2011
424 s./Gummerus

Lia Pajala on suomalainen nuori nainen, joka on jo vuosia asunut Lontoossa. Lian elämä on melko mukavaa, mutta aika väritöntä. Ajatukset ovat usein graafikon töissä, eikä hänellä juuri ole läheisiä ystäviä. Vapaa-aika kuluu juosten ja lähipuiston patsaille puhuen. Välillä hän saattaa piipahtaa yläkerrassa asuvan vanhan miehen luona iltateellä. Naisen elämänkulun muuttaa kuitenkin kaksi yllättävää tapahtumaa: eräänä aamuna hänen työmatkabussinsa sattuu ajamaan raa'an murhan tapahtumapaikan ohi ja eräänä toisena iltana baarissa Lia tutustuu salaperäiseen suomalaiseen Mariin. Pian Lia huomaa olevansa osa tiimiä, jolla on omat keinonsa vastustaa yhteiskunnan epäkohtia poliisin ollessa syystä tai toisesta kykenemätön toimimaan.

Voi miten hengästyttävän hyvä jännitystarina tämä olikaan! Kiitos Pekka Hiltunen, että kirjoitit juonellisesti mukaansa tempaavan tarinan, jossa on mielenkiintoisten ja uskottavien päähenkilöiden lisäksi sopivassa määrin jännitystä ja tavallisen arjen kuvailua. Minulla on ollut kirjan ennakkokappale hyllyssä siitä lähtien, kun kirja teki tuloaan markkinoille, mutta en ollut koskaan oikeastaan edes harkinnut lukevani sitä. Muutamaan haasteeseen kirja kuitenkin tuntui sopivan, joten patistelin itseäni kirjan pariin. Ja onneksi tein näin, muuten olisi mennyt todella hyvä tarina julmasti ohi.

Suhtauduin tietenkin tarinaan jännityskirjana, mutta oli mukava huomata, että siinä oli myös kaunokirjallisia puolia. Ihmiset tuntuivat moniulotteisilta eikä hyvän ja pahan taistelussa tarjottu valmiita oikeita vastauksia. Omankädenoikeus osoittautui oikein mielenkiintoiseksi aiheeksi, joka jännittämisen ohella pisti ainakin tämän lukijan pohtimaan asioita. Tarinan edetessä minua myös ihan aikuisten oikeasti jännitti! Iho oli kananlihalla ja vatsaa väänsi, ja nuo oireet tuntuvat olevan jännityskirjallisuuden saralla harvinaista herkkua, varsinkin jos kyseisen genren sisältä lukee vähänkin enemmän teoksia. Jännittävimmät kohdat eivät suinkaan olleet niitä, jossa pyssyt paukkuivat ja veri lensi. Eniten ahdistivat yöllisen Lontoon läpi tehdyt täpärät pakenemiset juoksemalla ja naistenhakkaajan pahoinpitelyhistorian lukeminen eli toisin sanoen ne hetket, jollaisia kenelle vain voi arkipäivänä tulla vastaan, jos sattuu väärään paikkaan ja väärään seuraan väärän aikaan.

Hehkuttamisen vastapainoksi olisi realistista antaa hieman kritiikkiäkin, mutta oikeastaan mitkään jännityskirjallisuudesta tutut epäloogisuudet tai typerät toimintatavat vaaratilanteissa eivät haitanneet lukukokemustani. Ja onhan se nyt vain niin, että jännitystarinaan ei voi kirjoittaa sellaista päähenkilöä, joka ei koskaan uskalla tehdä mitään vaan pysyy kotona sukkia silittämässä. Tilanteiden on mentävä eteenpäin ja silloin ainoa ratkaisu voi olla toimiminen uhkarohkeasti.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Ehdottomasti! Suosittelenkin jokaista jännityskirjallisuuden ystävää tekemään lukulistoille tilaa tälle teokselle. Minä en ole koskaan ollut kovin innostunut kotimaisesta jännityksestä, koska ennakkoluuloni ovat tienneet kertoa, että jokaisessa romaanissa on kuitenkin pääosassa se alkoholisoitunut, masentunut tai agressiivinen poliisi/etsivä-setä, joka seikkailee alamaailman syövereissä. Vilpittömästi sinun tarjoaa lukijalleen kuitenkin jotain ihan muuta, tai ehkä hieman sitä samaakin, mutta raikkaammalla otteella. Luen varmasti sarjan seuraavankin osan, kun se joskus ilmestyy. Ja nyt kun mietin, niin tarinasta saisi varmasti myös vauhdikkaan elokuvankin.

Pekka Hiltunen sai kirjastaan Johtolanka-palkinnon vuonna 2012.

Nappaan kirjalla pisteen Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteessa ja ehkä saan pisteen myös Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa, koska tapahtumapaikkana on koko kirjan ajan Lontoo...? Vai mitä mieltä haasteen emäntä Karoliina on?

Vernerin matka maailmalle

Tommi Kinnunen & Pirkko Talvio-Jaatinen
2010
65 s./Nemo
Nyt on aika esitellä suurin kirjoihin liittyvän syntini, joka on Vernerin matka maailmalle -kirjan lukemisen toistuva lykkääminen. Kyseinen teos on löytynyt hyllystämme siitä lähtien kun hankin sen joululahjaksi miehelleni vuonna 2010. Kirjasta tekee arvokkaan se seikka, että se on lukioaikaisen kaverimme ideoima ja kuvittama. Verneri oli aikoinaan kova hitti kaveriporukassamme ja suuri osa omistaakin kyseisen kirjan. Mieheni luki kirjan heti, mutta minun kun on niin vaikea tarttua niihin teoksiin, jotka löytyvät omasta takaa, niin lukeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti auttoi onneksi tähän ongelmaan!

Kirjassa tutustutaan wadivaakkujen yhdyskuntaan, jonka nuorin jäsen on Verneri. Se on kuoritutunut munastaan hieman liian myöhään, ja joutuukin löytämään tien Afrikkaan ihan itsekseen, sen lentotaito kun ei ole kehittynyt samaa tahtiin muiden wadivaakkujen kanssa. Vaan eipä hätää, Verneri tutustuu onneksi moneen reiluun ja ystävälliseen tyyppiin, joiden avulla matka maailman toiselle puolelle taittuu mukavissa merkeissä.

Kuvitus kirjassa on runsasta, riemastuttavan veikeää ja värikästä - juuri sellaista kuin Kinnusen odottaakin tehtailevan! Aikuinenkin katsoja jää tarkastelemaan piirrosten yksityiskohtia tarinan edetessä. Kirja oli minulle kovasti mieleen. Pidin siitä, ettei synkkiä hetkiä juuri ollut, vaan tarinan pahis oli korkeintaan konduktööri, joka ei suvainnut liputta matkustavia tyyppejä junassaan:) Sympaattisen Vernerin matka Afrikkaan saa lukijan ehdottomasti hyvälle tuulelle ja ehkä toivomaan, että itsekin matkustellessaan onnistuisi tapaamaan samankaltaisia tyyppejä kuin kirjan päähenkilö.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kyllä! En ole kummoinen lastenkirjallisuuden tuntija, mutta kyllähän sitä aina sen verran osaa sanoa, että viihtyikö tarinan parissa vai ei. Mielestäni kirjan aihe, kuvitus, päähenkilö ja sivuhenkilöt, tapahtumat ja lupsakka kerrontatapa lämminhenkisen huumorin sävyttämänä vetosivat tähän lukijaan. Aikuisena lukijana pidin myös siitä, että tarina on pitkähkö eli siihen sai kulutettua arki-illasta yhden jos toisenkin tunnin. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään hutaisten kasaan kyhätty lastenkirja, vaan laadukkaan tarinan kanssa on selkeästi nähty vaivaa.

Onko lukijoiden joukossa henkilöitä, joille Vernerin matka maailmalle olisi tuttu? Mitä kautta satuit nappaamaan Vernerin mukaan luettavaksi? Lukuhetken jälkeen minulle nousi suorastaan pakkomielteeksi lahjoa jota kuta tuttua tällä kirjalla. Kummipojalla tämä jo on, mutta taidan tietää ainakin muutaman lapsiperheen, joilla on Vernerin mentävä aukko kirjahyllyssä...

Kirottu ajan katoava virta

Per Petterson
2008 suom. 2011
218 s./Otava

Arvid Jansenin kulkee vastoinkäymisestä toiseen. 1970-luvulla hän päätti liittyä osaksi "neljättä kastia" ja päätyi tehdastyöläiseksi. Koulut jäivät kesken ja samalla äidin ja pojan suhde tulehtui. Vuosia myöhemmin Arvidin avioliitto on päättymässä ja äiti on sairastunut syöpään. Aikaa on vähän, joten välit etäisen äidin kanssa on korjattava. Arvidin tapauksessa se tarkoittaa äidin seuraamista Tanskaan tämän synnyinseudulle. Matka tarjoaa miehelle monia yksinäisiä hetkiä, joiden aikana mielen valtaa menneisyyteen kuuluvat ihmiset ja tapahtumat.

Välillä vain käy näin: ensin sitä luulee olevansa suunnattoman ihastunut kirjan tarinaan ja sitten huomaakin olevansa melko pitkästynyt. Olen kuitenkin jäljittänyt syyn niinkin lähelle kuin oman elämäni hektisyyteen. Kirjaa lukiessani oli monta rautaa tulessa ja ajatukset olivat jatkuvasti tulevassa muutossa. Usein huomasinkin pohtivani enemmän omia juttujani enkä pysynyt perässä Arvidin muisteluissa. Kun omassa arjessa sattuu ja tapahtuu, sitä kai sitten toivoisi kirjaltakin nopeita juonenkäänteitä ja jännittäviä hetkiä. Jos olisin elänyt seesteisen leppoisaa arkea tätä kirjaa lukiessani, olisin varmasti nauttinut enemmän sen tunnelmasta, tapahtumattomuudesta ja vähäeleisyydestä.

Nyt kirjan tarina jätti minut hieman kylmäksi. Ärsyynnyin hieman siitä, että kirja olisi vaatinut kumppanikseen pohdiskelevan lukijan, jolla on aikaa pysähtyä etsimään rivien välistä sitä, mitä ei suoraan sanota. Mutta kun minulla ei ollut aikaa! Muutamia kertoja olin melkein saamassa punaisesta langasta kiinni, mutta sitten taas ajelehdin omiin mietelmiini. Arvidin tarinassa on kuitenkin paljon asioita, jotka herättivät sympatiani, kuten nuoruudessa tehdyt valinnat, vaikea suhde vanhempiin ja se ettei omasta elämästä oikein saa otetta. Uhratkaa te muut tähän kirjaan enemmän aikaa ja nauttikaa hyvän kirjailijan tuotoksesta. Minä porskutan seuraavaksi kotimaisen jännityskirjallisuuden pariin, se sopii ehkä tämänhetkiseen mielentilaani paremmin.

Kirottu ajan katoava virta sai Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009.

Nappaan kirjalla pisteet Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteessa ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa ja valloitan Norjan.

Suuria rakkauden tekoja

Olimme Barcelonassa lomalla pari vuotta sitten ja suurena sarjakuvien ystävänä mieheni päätti hankkia Batmanin Barcelona-seikkailuista kertovan kirjan - joka on espanjaksi.

Ei hätää, Sonja on lukenut varsin hyvällä menestyksellä espanjaa lukiossa - 10 vuotta sitten!:D Yhdessä yritettiin jo Barcelonassa tavata kirjaa sieltä täältä, mutta kyllä se vain on niin, että kun menneet aikamuodot ovat unohtuneet tyystin, niin sanakirja.org on pakollinen apuväline.

Sain muutama kuukausi sitten idean, että suomennan kirjan vaivihkaan tyylillä suomennetut puhekuplat sinitarralla alkuperäisten päälle. Muutama päivä sitten sain urakkani kunnialla päätökseen ja onnellinen miehenketale pääsi vihdoin viimein nauttimaan tarinasta - ja loistavasta suomennoksen tasosta:D

Vaikka askartelu ja suomentelu alkoi loppupeleissä ärsyttämään pahan kerran, niin nyt kuitenkin harmittaa etten ostanut itselleni lastenkirjaa, jota olisi voinut suomennella pikkuhiljaa. No, kirjamessuilta tuli ostettua muutama oppikirja, joista on vielä moni kappale lukematta, joten ehkä sitten seuraavaksi niiden pariin.

Saikohan tästäkin ottaa pisteen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa? No, minäpä otan, ja otan sitten pois, jos sarjakuvat eivät kuuluneet haasteen piiriin:)

Harjukaupungin salakäytävät




Pasi Ilmari Jääskeläinen
2010
372 s./Atena

Kustantaja Olli Suominen elelee Jyväskylässä vaimonsa Ainon ja poikansa Laurin kanssa sen kummemmin itsestään ääntä pitämättä. Tavallinen arki ei juuri tunnu yllätyksiä tarjoavan, mutta pian tilanne on vallan toinen. Olli päättää liittyä Facebookiin, jossa saa satoja kavereita, joiden joukossa on myös lapsuudenystäviä. Lisäksi Olli alkaa harrastamaan elokuvakerhoa, jossa katsotaan ihastuttavia vanhoja klassikoita. Vanha lapsuudenihastus Kerttu Kara palaa takaisin Ollin elämään, kun Aino lahjoo miestään Elokuvallisella elämänoppaalla, joka Kara on kirjoittanut. Kirjailija haluaa kirjoittaa seuraavan kirjansa Jyväskylästä, sen maagisista paikoista ja kaupungin alla risteilevistä salakäytävistä. Suomisesta tulee Karan uusi kustantaja ja kummia alkaa tapahtumaan.

Minun on myönnettävä, että olin aluksi hieman skeptinen kirjan suhteen. Alku sateenvarjokauppoineen oli kiehtova, mutta sitten lukuinnostus hiipui ja aloin ihmettelemään, missä se kaikki tarinan hienous on, josta on puhuttu monissa arvosteluissa. Kappaleessa 22 kaikki kuitenkin muuttui, ja siitä lähtien tiesin, että pitelin käsissäni varsinaista kultakimpaletta. En ole vielä lukenut kirjan toista loppua, olen jopa leikitellyt ajatuksella, että en lukisi sitä lainkaan. Että jos minun tapauksessani tarina olisi juuri niin kuin se minulle esittäytyi.

Tarinasta on minusta hieman vaikea kirjoittaa, nimittäin huomasin kirjan luettuani, että oloni on samankaltainen kuin kirjan henkilöhahmoilla salakäytäväseikkailujen jälkeen: muistikuvat alkavat katoamaan sumuun, yksityiskohtia on vaikea muistaa. Pidän itse asiassa tästä tuntemuksesta, se sopii kirjan henkeen hyvin. Erityismaininta pitää ehdottomasti antaa kirjan kansikuvalle. En kuulu niihin lukijoihin, jotka hipelöivät jatkuvasti kansikuvaa lukemisen välissä, mutta Harjukaupungin salakäytävät -kirjan kansi sisältää niin paljon, vaikka onnistuukin olemaan kovin vähäeleinen. Joka kerta sen yksityiskohdista tuntui löytävän jotakin uutta.

Löysinko kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Ehdottomasti! Olisi toki hölmöä toivoa lukevansa enemmän juuri tällaista kirjallisuutta, koska kirjan tarina on selkeästi niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein voi kopioida. Eniten ilahduin siitä, että tarina oli salaperäinen ja otteessaan pitävä. Oli mukavaa, että vaikka aikuisen Ollin elämä ennen Kerttu Karaa olikin ehkä himpun verran ankeaa, niin sentään perinteiset alkoholi, onneton lapsuus, huumeet, kotiväkivalta, masentuminen jne eivät saaneet sijaa tässä tarinassa. Ja kyllä, kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti on vielä niin lapsenkengissä, että ennakkoluulot sitä kohtaan kukoistavat edelleen:D