Vieras

Riikka Pulkkinen
2012
299 s./8 cd-levyä/Otava

Kun ulkomaalaistaustainen pikkutyttö pahoinpidellään, seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää kaiken tutun taakseen ja suuntaa kohti New Yorkia. Miljoonakaupungissa, kaikille tuntemattomana, on aikaa pohtia omaa uskoaan, menneisyyttään ja sitä mitä tapahtui pikku-Jasminalle.

Riikka Pulkkinen saattaa hyvinkin olla ainoa kotimainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut. Luonnollisestikin pidän kirjailijan tyylistä, mutta loppujen lopuksi Pulkkinen ei kuitenkaan kuulu suursuosikkieni joukkoon. Siinä mielessä onkin vähän hämmentävää, että esimerkiksi Irvingiltä, McEwanilta ja Atwoodilta on lukematta vielä vino pino kirjoja, mutta sen sijaan olen lukenut kaikki Pulkkisen kirjat. Tarinat itsessään eivät juurikaan jää mieleen, mutta Pulkkinen on lahjakas kirjoittamaan kauniisti, valitsemaan oikeat sanat.

Vieras ei ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanut minua kovinkaan paljon. Uskonto on musiikin ja vaikean isäsuhteen ohella yksi niistä kirjallisista aiheista, jotka eivät ensisijaisesti herätä mielenkiintoani. Kirja kuitenkin päätyi aikoinaan 100 naiskirjailijan kirjaa -listalleni ja kun teos tuli kirjastossa äänikirjana vastaan, päätin ottaa sen illan imetyshetkiä täydentämään.

Marian itsensä etsimiseen keskittyvä tarina ei mullistanut maailmaani, mutta hyvin ajankohtainen sivujuonne pysäytti miettimään rasismia, koulukiusaamista, koulumaailmaa... Tuoreena äitinä kävinkin näiden ajatusten kanssa aika syvissä vesissä. Kaikenlaiselta pitäisi osata lastaan suojella, miten siinä mitenkään pystyy onnistumaan?

Nyt jään odottamaan Pulkkiselta jotain Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -tyyppistä teosta, se on ehdoton suosikkini hänen tuotannostaan.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän



Riikka Pulkkinen
2014
174 s./Otava

Aika veikeä tämä Riikka Pulkkisen uutuus! Iiris Lempivaaran tarina on ilmestynyt aikaisemmin (vuonna 2010, muistaakseni) jatkokertomuksena Kauneus ja terveys -lehdessä, mutta ilmestyi vasta äskettäin yhtenä niteenä.

Kirjojen Raja ja Totta perusteella olin tehnyt jo tiettyjä olettamuksia kirjailijan tyylistä kirjoittaa ja ilahduin kovasti, kun huomasin Iiris Lempivaaran tarinan olevan jotain ihan muuta ja silti jollain tasolla tuttua Pulkkista. Hänestä on selvästi moneksi ja hyvä jos hän on valmis kokeilemaan eri tyylejä kertoa tarinaa. Varsinkin Totta vetosi minuun, mutta pidin myös todella paljon tästä Iiriksen tarinasta.

Iiris on nuori nainen, jonka elämää ravisuttelee ero pitkäaikaisesta poikaystävästä. Yhtäkkiä sanan "me" tilalle onkin osattava muodostaa sana "minä". Ja kuka Iiris on? Mitä hän elämältä haluaa, kun Aleksi onkin poissa kuvioista? Siitä se seikkailu vasta alkaa!

Kirjassa Riikka Pulkkisen sanojen käyttö lähenteli hämmentävästi lempibändini Scandinavian Music Groupin sanoituksia. Kirjan luettuani olen vakaasti sitä mieltä, että jos Terhi Kokkonen kirjoittaisi laulunsanojen sijaan yhden naisen tarinan, se voisi hyvinkin muistuttaa Iiris Lempivaaran tarinaa. Tunnelma ja kaikki oli niin lähellä SMG:n kappaleiden maailmaa, että suorastaan hihkuin kirjaa aloitellessani. Myöhemmin tarinasta muodostui tavanomaisempi tarina, mutta oikeanlainen tunnelma säilyi kyllä läpi tarinan.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat vakavan asian naamioituna kepeyden viittaan. En ole Iiriksen kanssa samassa elämäntilanteessa, mutta jotain peräti voimaannuttavaa tarinasta voisi löytää oikeassa mielentilassa. Kaikin puolin ihana kirja.

Kustantajan kirjaesittelyyn tästä.

P.S. I hate blogger! Miksi tämä kirottu ohjelma tekee kahden rivin välit, vaikka en ole tasan käynyt mitään asetuksia muuttamassa! Mur!

Raja

Riikka Pulkkinen
2006
399 s./Gummerus

Luimme Rajan yhdessä Terhin kanssa ja eilen pidimme pientä lukupiiriä syöden herkullisia muffinsseja. Kirjasta oli oikein antoisa keskustella, olimme melko lailla samoilla linjoilla kirjan kanssa. Samat asiat ihastutti ja samat asiat ärsytti. Valitsimme tohkeissamme jo uudenkin kirjan lukuun:)

Riikka Pulkkisen esikoisessa kurkistetaan keski-ikäisen Anjan ja lukiota käyvän Marin elämään. Anjan mies on sairastunut Alzheimerin tautiin ja Anja odottelee kauhulla päivää kun hänen pitää lunastaa raskas lupauksensa miehelle. Anjan sisarentytär Mari taas huomaa rakastuneensa äidinkielenopettajaansa, joka on myös huomannut Marin ja yllättäen vastaa tämän tunteisiin.

Toteaisinko ensin, että kovin isojen asioiden äärellä taas ollaan. Heikompia hirvittää, kun aiheena on viiltelyä, itsemurhaa, armomurhaa, pettämistä, kiellettyä rakkautta. Vähempikin olisi riittänyt, ihan oikeasti. Tosin, esikoiskirjoistahan usein sanotaan, että kirjailijalla on ollut kaikenlaista hienoa suunnitteilla kirjaansa eikä ole raaskinut rajata mitään pois. Olimme molemmat sitä mieltä, että Anjan ja Marin tarinat olisi voitu laittaa eri kansiin. Meitä jäi harmittamaan Anjan tarinan vähyys verrattuna Marin tarinaan. Anjan elämästä ja mietteistä olisimme lukeneet mielellämme lisää. Hänen elämäntilanteensa kosketti ja lukijana tuntui, että Pulkkinen on onnistunut erinomaisesti kuvaamaan Alzheimerin tautia ja läheisten kokemuksia taudista.

Pulkkinen ilmeisesti jakaa ihmisiä, enkä ole vielä ihan varma kenen riveissä seison. Totta on yksi niitä harvoja suomalaisia kirjoja, jonka lukemisesta olen nauttinut. Koen kuitenkin ongelmaksi nimenomaan sen, että minä en ole "runotyttö". En seiso pakkasaamuisin ikkunan edessä sommittelemassa kaunista mietelausetta maiseman ikiaikaisesta kauneudesta. En tarkoita ettenkö nauttisi kauneudesta kaikissa sen eri muodoissa, mutta oma tapani hehkuttaa on enemmänkin sarjaa "Hei, on muuten tosi hienot näkymät nyt!". Siksi Totta oli toisaalta kaikessa kauneudessaan ja runollisuudessaan virkistävä ja ihastuttava, mutta toisaalta liika on sitten myös liikaa. Ja nyt Rajaa lukiessa lasi sitten tulvi yli ja ihastuttavat asiat pistivätkin ärsyyntymään.   

Mutta vaikka tarinasta en ihan koko ajan osannutkaan nauttia enkä Marin sielunelämää oikein ymmärtänyt, oli kirja kuitenkin ihan hyvä. Se oli nopealukuinen ja nopeatempoinen, kaunista tekstiä. Hatunnosto toki nuorelle Pulkkiselle hienosta esikoisesta, mutta minun kirjani tämä ei tällä kertaa ollut. No, sellaista sattuu.