Valitut teokset - Sudenmorsian

Aino Kallas
1928
47 s.

Aikaisemmin lukemani Sudenmorsian-näytelmäversion jälkeen oletin, että voisin esitellä alkuperäisen romaaniversion samoin sanoin. No, tarinan keskiössä on edelleen Aalo, metsänvartija Priidikin vaimo, jonka Metsän Henki houkuttelee muuttumaan erämailla vaeltavaksi sudeksi, mutta yllättäen siihen tarinan yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Tulen kertomaan seuraavissa kappaleissa juonenkäänteistä, joten olkaahan varuillanne!:)

Henkilöhahmot romaani- ja näytelmäversiossa eroavat täysin toisistaan. Priidik on saanut toki pitää sivuroolinsa, mutta esimerkiksi Aalon sisko, juoruämmä ja Hiidenmaan suurmiehet on keksitty näytelmää varten. Osa romaanin kaikkitietävän kertojan sanoista on siirretty hieman muunnellen näille keksityille henkilöhahmoille. Dialogia ei kuitenkaan mielestäni näin jälkikäteen mietittynä ole tehty kaikkein onnistuneimmalla tavalla. Monen mielenkiintoisen lausahduksen olisi voinut hyvin ympätä näytelmän dialogiin, ja näin siitä olisi saatu mielestäni mielenkiintoisempi ja monipuolisempi, mutta jostain syystä näin ei ole tehty. Dialogi on kuitenkin näytelmässä selkeästi ns. samaa maata romaanin tekstityylin kanssa, joten periaatteessa tarinaan oli helppo sujahtaa uudelleen. Niin kuin näytelmäversion arvostelun kommenttiosiossa Jaana huomauttikin, romaaniversiossa on tietenkin enemmän luonnon ja ympäristön kuvailua.

Näytelmäversio on suorastaan hävyttömän lyhyt, yleisössä ei ole tarvinnut takapuoltaan puuduttaa hyvä kuin puolta tuntiakaan... Ei siis ihme, että juonikin eroaa aika radikaalistikin kahdessa eri versiossa. En oikein ymmärrä, miksi näytelmää varten on keksitty aivan erilaiset juonenkäänteet, onko kyseessä sitten ollut esimerkiksi lavastukselliset ongelmat? Saunaa ei näytelmässä polteta, pääparin lemmenkohtausta ja sen ns. jälkipyykkiä ei näytelmässä käsitellä. Sankaritar heittää kyllä hyvästit maanpäälliselle elämälle molemmissa versiossa, mutta varsin eri tavoin. Priidikin suhtautuminenkin vaimoonsa tuntui ainakin minusta melko erilaiselta romaanissa ja näytelmässä.

Kirjaversio kannatti ehdottomasti lukea, kiitos kaikille tsemppaajille. Lukukokemuksen takia oli ehkä ihan hauskaa, että versiot erosivat niin kovasti toisistaan, mutta en oikein näe syytä sille, miksi romaanin tapahtumia on niin paljon muuteltu näytelmää kirjoitettaessa. Näytelmästä en juurikaan saanut mitään irti, mutta tapahtumia oli melko helppo kuitenkin seurata. Romaaniversiossa teksti oli vaikeampaa, ja kun en vanhahtavan suomenkielen erityinen ystävä ole, jouduin aluksi tarttumaan kikkakolmosapuun eli luin postikortin kanssa rivi kerrallaan. Myöhemmin, kun olin tottunut tekstityyliin, pystyin luopumaan postikortista ja jatkaa lukemista helpommin. Kallas-fania minusta ei edelleenkään tullut, mutta onhan se aina erityisen hienoa lukea kotimaisia klassikoita.

Sudenmorsian

Aino Kallas
1928 näytelmänä 1937
123 s.

1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuvassa teoksessa seurataan metsänvartija Priidikin vaimon Aalon muuttumista ihmissudeksi. Pienen lapsen äiti ja pikkusiskonsa Ingelin jumaloima Aalo houkutellaan eräänä kauniina kesäiltana liittymään susien heimoon. Noitavainojen aikoihin ei kylällä katsota suopeasti yöllisiä retkiä metsään, vaan Aalo joutuu kaikkien jahtaamaksi.

Voi voi, ei tiennyt tyttö, että Sudenmorsian on ilmestynyt niin romaanina kuin näytelmänäkin. Itselleni sattui näytelmä tulemaan vastaan ensin ja sen sitten luin. Olisin mielummin lukenut romaanin, koska en oikein tunnu saavan mitään irti näistä näytelmäteksteistä, pelkkä dialogi ei tunnu riittävän. Näillä nyt kuitenkin mennään, olettaisin romaanin kuitenkin olevan rakennettu samanlaisella kielityylillä eikä sivumäärissäkään näytä olevan huimia eroja. Molempiin teoksiin tutustuneet saavat kyllä mielellään vinkkailla, että miten teokset eroavat.

Odotin kirjalta enemmän kauhukirjallisuuden piirteitä, koska olen alunperin törmännyt kirjaan Keskiyön kirjasto -sarjan luettelossa, jossa komeilee mm. Baskervillen koira ja Frankenstein. (Myöhemmin tajusin kirjan olevan monella 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoilla, joilta minäkin sen nyt ruksaan luetuksi - olkoon romaani tai näytelmä!) Kirja saattaakin olla tunnelmaltaan erilainen, mutta pelkistä vuorosanoista koostuva näytelmäkirjanen ei oikein tuntunut missään, vaikka luinkin kirjan illalla ja kerralla kokonaan. Kovinkaan jännittäviä hetkiä en voi sanoa kirjan kanssa viettäneeni, vaan kaikki tuntui jotenkin ylinäyttelyltä ja melodramaattiselta. Näytelmän henkilöhahmot ja rakenne muistutti liikaa Canthin Annaliisaa, sillä molemmissa on herkkää nuorta naista, kylän väki niskan päällä, yksi juoruämmä pahentamassa tilannetta, perheen mies kääntämässä selkänsä naiselle ja onneton loppu. Kärjistetysti voisin sanoa, että ainoa ero tuntuu olevan siinä, että Annaliisa on lapsenmurhaaja ja Aalo ihmissusi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Eiköhän tämä jää Sonjan ja Aino Kallaksen viimeiseksi kohtaamiseksi. Ei tarinasta voi sanoa, että se olisi huono, mutta ei vain käy yksiin minun kirjamakuni kanssa. Kotimaisten klassikoiden kanssa tulen yleisestikin ottaen melko huonosti toimeen. On kuitenkin aina hirveän mielenkiintoista tutustua vanhempiinkin suomalaisiin kirjoihin, joten tuulta päin vain ja uutta klassikkoa kehiin...

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin ja klassikkokirjallisuuden valloittamisen lisäksi suoritan kirjalla Minihaasteen vuoden kolmannen osion eli Saari-kirjan lukemisen.