torstai 27. helmikuuta 2014

Kotikunnaan Rilla




L.M. Montgomery
1921 suom. 1962
243 s./WSOY

Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.

En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.

Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.

Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.

Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.

Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kauimpana kuolemasta





Elina Hirvonen
2010
238 s./Avain


En tiedä missä hetkellisessä mielenhäiriössä päädyin nappaamaan kirjahyllystä matkalukemiseksi Ruotsin reissulle juuri tämän Hirvosen Afrikkaan sijoittuvan teoksen. Ohut pokkari oli toki mukavan kevyt kuljetettavaksi mukana muutenkin täydessä laukussa, mutta repaleinen lukuaikataulu, joka salli muutaman sivun lukemisen silloin tällöin ja eri vuosikymmenien välillä poukkoileva tarina eivät olleet paras mahdollinen yhtälö.

Kauimpana kuolemasta on kirjoitettu Sambiassa, jossa Hirvonen miehineen asui muutaman vuoden ajan. Luin pari vuotta sitten Hirvosen kolumnikokoelman Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009, jonka jälkeen tämän päivän Afrikka alkoi kiinnostamaan minua ihan uudella tavalla.

Tarinan keskiössä ovat suomalainen Paul, joka matkustaa lapsuutensa tuttuihin maisemiin eteläiseen Afrikkaan vakaana aikomuksenaan riistää henkensä siellä ja Ester, joka yrittää sinnitellä mukana elämässä menetettyään suuren rakkautensa. John ei ole ainoa ihminen, jonka Ester on vuosien aikana menettänyt, joten välillä elämän taakka tuntuu sietämättömän raskaalta. Tapahtumille toimii taustana paahtavan kuuma ja köyhä maa, joka ottaa demokratian haparoivia ensiaskeleita. Onko todella olemassa toivoa paremmasta huomisesta, kun kehitysapu takkuaa, korruptio rehottaa, ihmisiä kuolee lääkärin vastaanoton jonoon ja liian moni lapsi päätyy kadulle haistelemaan liimaa?

Hirvonen on todella taitava kirjoittaja, jonka Afrikka kiemurtelee ihon alle ja ajatuksiin. Ahdistavan todellisuuden kuvailun lisäksi tarinassa on vahvasti läsnä myös se karun kaunis ja maaginen Afrikka. Harmittelen yhä, että luin suurimman osan kirjasta sellaisissa tilanteissa ja mielentiloissa, jolloin keskittyminen oli parhaimmillaankin hankalaa. Vaikka näkökulmia oli vain kaksi, osa Paulin ja Esterin kertomista tarinoista liittyikin heille tärkeisiin ihmisiin eikä heihin itseensä ja välillä tapahtumien vaihdellessa oli vaikea pysyä mukana. Joka tapauksessa hieno kirja, jota uskallan suositella jokaiselle!

Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä.

Bloggaajakollegan esittelyyn puolestaan tästä.

Pitkästä aikaa Kirjallinen maailmanvalloitus etenee ja ruksaan luetuksi Sambian.

torstai 20. helmikuuta 2014

Meren huoneissa



Richard Mason
1999 suom. 2008
425 s./Gummerus
Richard Mason
1999 suom. 2008
425 s./Gummerus

Tätä kirjaa olen vaalinut kirjahyllyssäni jo aika monta vuotta. Ostin sen hyvissä ajoin yhdeksi kirjavaihtoehdoksi häämatkalle, mutta päädyin lopulta h-hetkellä muihin, positiivisempiin, tarinoihin.

Kyseinen kirja merkitsee minulle tietyn aikakauden loppua lukuharrastukseni suhteen: se on viimeinen kirja, jonka olen hankkinut itselleni luettavaksi ilman minkäänlaista ennakkotietoa kirjailijasta tai kirjasta itsestään. Aika hurjaa, vai mitä?! Tieto todella lisää tuskaa, ja lukemisen suhteen se ilmenee minulla niin, että en enää harhaile sokkona pitkin kirjaston käytäviä. Viime vuosien aikana jokainen kirja on ollut minulle tavalla tai toisella tuttu, yllättäviä tuttavuuksia ei ole tullut vastaan. Aina taustalla on ollut jonkinlaista tietoa kirjasta tai sen tekijästä. Ei ihme, että olen pitänyt Masonin kirjasta kiinni kynsin hampain...

Meren huoneissa ei ollut ihan niin hienon kohtalokas kirja kuin olisin sen suonut olevan tällä vuosien panttaamisella. Se oli kuitenkin ihan tarpeeksi hyvä. Kirja alkaa, kun vanha mies tappaa vaimonsa, jonka kanssa hänellä on takana vuosikymmeniä kestänyt onnellinen avioliitto. Vastaus murhatekoon löytyy miehen ja vaimon nuoruudesta, ajalta jolloin mies oli rakastunut Ellaan, vaimon serkkuun. Mitä heille kaikille oikein tapahtui noina vuosina?

Tarina on aika lohduton alusta loppuun saakka. Tai lopusta alkuun asti, tässä tapauksessa. Kohtalon julmuus ja itsekkäät (ja osittain silkasti typerät) teot ovat hyytävä yhdistelmä, mutta toisaalta tarina on liiankin sliipattu kokonaisuus ollakseen oikeasti koskettava. Henkilöhahmojen tapa käsitellä elämän vaikeita asioita turhauttaa sivu toisensa jälkeen. Pakostikin lukiessaan miettii, että oikeassa elämässä asiat eivät vain voisi ajautua samaan pisteeseen kuin kirjassa. Ah, ylipäätään turhautumisen määrää ei voi edes kuvailla, kun miettii, miten hukkaan kaikkien osapuolien elämä on tarinassa valunut... Sietämätöntä!

Lukuromaanina Meren huoneissa oli kuitenkin ihan kelpo teos. Viihdyttävä ja helposti koukuttava. Jonkin verran tarinaa olisi voinut karsiakin lopputuloksen siitä kärsimättä, tietynlaista jaarittelua esiintyi silloin tällöin, johtuen siitä, että vanha herra ikään kuin avaa elämäntarinansa vaiheita lukijalle ja haluaa kertoa, miksi kaikessa kävi niin kuin kävi. Mies haluaisi jatkuvasti hypätä kaiken loppuun, mutta rauhoittelee toistuvasti itseään ja pyrkii kertomaan tarinan kronologisesti ja siitä syntyy melko turhanpäiväistä toistoa.

Kirjan on lukenut myös muutama muu bloggaaja. Tästä pääsee yhteen arvioon, jossa on paljon hyviä pointteja Masonin kirjasta.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Outolintu



Veronica Roth
2011 suom. 2014
363 s./Otava


Näin Divergent -elokuvan trailerin kuukausi takaperin ja mieleeni jäi kovasti pyörimään tarinan bestseller-menneisyys, josta en ollut lainkaan tietoinen. En seuraa ollenkaan ulkomaisia kirjablogeja, joten en ollenkaan tiedä, mistä maailmalla milloinkin puhutaan. Lopulta kävi niin mukavasti, että kirjan tuore suomennos löysi luokseni ja seikkailu tarinan parissa pääsi alkamaan yllättävän nopeasti.

Uuden nuortensarjan avausjaksossa lukijalle esitellään yhteiskunta, jossa ihmiset on jaettu viiteen ryhmään kykyjensä mukaan. Nuori Beatrice on elämänsä vaikeimman päätöksen edessä: valintakokeet lähestyvät ja hänen on päätettävä, missä ryhmässä hän haluaa jatkaa loppuelämänsä. Hänellä on monia Vaatimattomien hyveinä pidettyjä luonteenpiirteitä, mutta hän on myös rohkea ja jännitystä elämäänsä kaipaava. Olisiko hänen paikkansa kuitenkin Uskaliaiden joukossa?

Alun perin olin sitä mieltä, että maailmaan mahtuu muitakin Nälkäpelin tyyppisiä kirjoja, mutta luettuani Outolintua aloin empimään. Sinänsä tarina on todella viihdyttävä ja siinä on mielenkiintoinen päähenkilö. Vastoinkäymisiä heitetään tärkeiden henkilöiden eteen sopivin väliajoin ja orastava rakkaus nyt vain on todella kutkuttavaa luettavaa.

Tarinan vahvuuksista huolimatta päädyin jatkuvasti voivotteleman sitä, että ihmisten jako viiteen ryhmään kuulostaa vain niin uskomattoman lapselliselta ja typerältä - siis koko idea ja ryhmien nimet. Suomennos voi toki olla osasyynä tähän: yleensä se, mikä kuulostaa hölmöltä suomeksi ei välttämättä ole sitä englanninkielellä. Toisaalta kirjassa moni henkilö tuntuu käyttäytyvän täysin oman ryhmänsä strereotypian mukaisesti, joten ei kaikkea voi suomennoksen piikkiin laittaa. Ehkä tilannetta olisi helpottanut, jos kirjailija olisi edes vähän vihjaissut, miten ylipäätään ollaan päädytty tuollaiseen tilanteeseen, että ihmisiä on alettu jakaa ryhmiin, joilla on tarkat käyttäytymisnormit. Nyt kaikki kuitenkin vaikutti liian epäuskottavalta.

En kuitenkaan urputa liikaa, sillä viihdyin kirjan parissa oikein hyvin ja tarina vei mukanaan. Muutamia melko jännittäviäkin hetkiä kirjassa oli - tällä kertaa varsinkin ihastumisen huuma nosti syketasoani;)

Kustantajan esittelysivulle pääset tästä.

Blogikollega luki kirjan alkukielellä, arvioon pääset tästä.




tiistai 4. helmikuuta 2014

Vapaus




Jonathan Franzen
2010 suom. 2011
634 s./Siltala


Milloinkohan sitä oppisi, ettei kirjoja (varsinkaan niitä todella kehuttuja) kannattaisi missään tilanteessa säästellä hyllyssä lukemattomana. Minä ja Franzen ei oikein sovittu yhteen ja olisin mielelläni kestänyt tämän takaiskun jo silloin pari vuotta sitten enkä nyt, kun olen pitkittänyt kirjaan tarttumista kuukausitolkulla ja antanut odotusten kasvaa suhteettoman suuriksi.

No, selviän tästäkin. Eli ihan suunnattoman suuresta pettymyksestä ei kuitenkaan ole kysymys.

Vapaus on taas niitä romaaneja, joita lukiessa kyllä ymmärtää sen ansiot, mutta ei itse pääse ihan samalle aaltopituudelle. Franzenin teos on ehdottomasti yksi suurista amerikkalaisista nykyromaaneista. Viiltävän realistinen kerronta antaa lukijalle oivan mahdollisuuden kurkistaa onnellisten, mutta silti niin onnettomien ihmisten elämään. Henkilöhahmot ovat kaikessa monimutkaisuudessaan aitoja ja uskottavia. Koin pitkään yhdessä olleen pariskunnan arkiset kamppailut mielenkiintoisena, mutta tarinasta puuttui jotain oleellista, jotain mikä olisi tehnyt siitä juuri minun kirjan.

Patty ja Walter Berglund päätyivät yhteen jo nuorina. Koripallossa loistanut Patty haaveili ehkä salaa erilaisesta elämästä, mutta valitsi lopulta Walterin, rehdin ja reilun nuorenmiehen, joka oli tottunut elämään muusikko-ystävänsä varjossa. Vuodet vierivät, pariskunnan lapset kasvavat ja oman elämän ongelmakohdat alkavat näkymään yhä selvemmin. Onko vielä mahdollista muuttaa suuntaa?

En tiedä liittyvätkö omat ongelmani kirjan suhteen siihen, että armoton rehellisyys kaikessa saa henkilöt vaikuttamaan osittain melkovastenmielisiltä tyypeiltä. Tiedän, kuka tahansa vaikuttaisi inhalta, jos hänen kaikista ajatuksistaan tehtäisiin tiliä, mutta silti... Minulle on kai sitten tärkeää kiintyä tarinoiden henkilöhahmoihin ja jos en tunne heitä kohtaan sääliä/rakkautta/ystävyyttä/empatiaa, heidän tarinaansa on vaikea päästä täysillä sisään. Turhauduin myös lopulta siihen, että kaikki tuntuivat koko ajan pilaavansa omat kuvionsa olemalla itsepäisesti väärän ihmisen kanssa, kieltäytymällä olemasta yhdessä oikean ihmisen kanssa, arvottamalla asiat väärin ja suhtautumalla kaikkeen niin negatiivisesti. Vaikka kai tuollaisia ihmisiä on sitten maailma pullollaan. Kiva.

Kustantajan arvioon pääsee tästä.

Kirjaa minulle aikoinaan blogini synttäripäivänä suositelleen Katjan kirja-arvosteluun puolestaan pääsee tästä. Synttäreiden kunniaksi kerätystä kirjalistasta riittää lukuvinkkejä vielä pitkään, mutta jokaisen aion jossain vaiheessa lukea. Ja sitä ennen en uutta vinkkilistaa kerääkään:D

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Haasteiden sunnuntai


Valkoinen kirahvi pyysi minua vastaamaan muutamiin kirja-aiheisiin kysymyksiin pari viikkoa sitten. Kirja-arvioita ei ole tulossa vielä pariin päivään, joten nyt on oivallinen hetki paneutua kysymyksiin tarkemmin. 


1. Minkä kirjalahjan annoit viimeeksi?
Tämä joulu oli siitä erikoinen, että päädyin lahjomaan kirjalla vain muutamaa henkilöä. Kummitäti sai haluamansa Kari Hotakaisen uusimman ja mieheni Noituri-sarjan uusimman osan.

2. Mikä saamasi kirjalahjoista on jäänyt erityisesti mieleesi?
Saan hyvin harvoin kirjalahjoja, sillä työskentelen kirjakaupassa eikä kovin moni valitettavasti uskalla lähteä lahjomaan kirjalla paljon lukevaa. Pari vuotta sitten saimme mieheni kanssa hänen isäpuoleltaan Mika Waltarin Talvitarinoita -kirjan joululahjaksi. Ihana ja persoonallinen kirjalahja, joka saa vieläkin hymyn huulille! Luimme sitä muutamana jouluna toisillemme ääneen, mutta tänä vuonna perinne jäi välistä.

3. Millainen lukija olet?
Hidas. Toisinaan hyvin huonosti keskittyvä. Korkeintaan vain muutamaksi tunniksi kerrallaan tarinaan uppoutuva. Lukemisella ensisijaisesti rentoutunutta mielentilaa tavoitteleva.

4. Mikä on kirjoihin liittyvä noloin tilanteesi/asiasi?
Vaikea kysymys! Mitään kovin noloa ei tule mieleen:/ Joskus kiroan sitä, että välillä ihmisten seurassa ollessani huomaankin ajattelevani, että olisin mieluummin yksin lukemassa, mutta sitähän nyt sattuu kenelle tahansa. Noloksi tilanteen tekisi se, että ottaisin ronskisti kirjan esille ja jättäytyisin pois yhteisestä keskustelusta lukeakseni. No, näin radikaalisti en ole vielä toiminut:D

5. Mikä on kirjoihin ja lukemiseen liittyvä hienoin kokemuksesi?
Olen innokas lukija edelleenkin ja lukeminen on ehdottomasti lempiharrastukseni, mutta toisaalta uskon, että kaikkein hienoimmat hetket lukemiseen liittyen on koettu jo aikapäiviä sitten. Ala-asteen kirjojen ahmimisaika, aikuisten kirjallisuuden pariin siirtyminen - noita hetkiä on aika vaikea peitota! Harry Potterin lukeminen kymmenisen vuotta sitten tuotti sanoinkuvailematonta lukuiloa, mutta kyseisen sarjan jälkeen olen tasaiseen tahtiin törmännyt todella hyviin, hyviin, keskivertoihin ja melko huonoihin kirjoihin. Tunnemyllerrys kirjoihin liittyen ei ole enää niin suurta ja ihmeellistä.

6. Mitkä ovat blogisi viisi itsellesi tärkeintä kirjaa?
Olen lukenut suurimman osan suosikeistani ennen kirjablogia ja koska en juuri lue kirjoja uudelleen, ei niistä löydy faktaa blogistani. Kolmen vuoden aikana tärkeän kirjan tittelin on saanut Onnellisuusprojekti. Montgomeryn Anna -sarjan osat, Pitkän päivän ilta ja Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen.

7. Missä ja miten luet mieluiten?
Sängyssä peiton alla. Vaihtelun vuoksi sohvan divaaniosalla peiton alla. Ehdottomasti kotona.

8. Jatka lausetta: Jos en lukisi, tietäisin maailman menosta paljon vähemmän. En ole korkeasti koulutettu, joten esimerkiksi historian, maantiedon ja psykologian tiedot ovat lukio-opinnoista peräisin. Pidän siitä, miten kirjallisuus ensisijaisesti viihdyttää lukijaa, mutta samalla opettaa rivien välistä, jos vain on vastaanottavainen.

9. Mitä luet seuraavaksi? Miksi?
Aloittelen tabletille ladattua Outolintu -tarinaa. En tiedä siitä juuri mitään, mutta oletan sen olevan jonkinsortin nuorisolle suunnattu dystopia. Olen ollut yli kuukauden lainaamatta mitään kirjastosta enkä oikein tiedä olisiko jo aika lähteä etsimään Fagerholmin Lola ylösalaisin -kirjaa vai pitäytyä vieläkin oman kirjahyllyn lukemattomissa kirjoissa. Vaikea valinta.

10. Jos sinun pitäisi valita yksi kirja juuri nyt, mikä se olisi? 
Haluaisin saattaa lähiaikoina Montgomeryn Anna-sarjan päätökseen. Minulta on vielä lukematta Kotikunnaan Rilla ja Annan jäähyväiset.

Kiitos kysymyksistä, Valkoinen kirahvi!