William Golding
1954 suom. 1960
336 s./Otava
Joukko englantilaisia koulupoikia pelastautuu autiolle saarelle, kun heitä kuljettanut lentokone ammutaan alas sodan tiimellyksessä.
Aluksi pojat ovat innoissaan vallitsevista olosuhteista: yksikään aikuinen ei ole määräilemässä heidän tekemisiään vaan he saavat uida ja leikkiä ja juosta pitkin saarta juuri niin paljon kuin itse haluavat. Pelko alkaa kuitenkin pian hiipimään poikien elämään ja kauheita asioita tulee tapahtumaan.
Tämä klassikko on ollut must-read-listoillani jo vuosia. En tiedä miksi olen ollut kiinnostunut juuri tästä teoksesta, en nimittäin tiennyt etukäteen mitään kirjan aiheesta. Kärpästen herra on
julkaistu mm. osana Keskiyön kirjastoa, joten tiesin odottaa jotain jännitykseen liittyvää. Olen lukenut muutamia "sarjaan" kuuluvia kirjoja, joten olisihan minun pitänyt muistaa etteivät mukaan päässeet kirjat välttämättä edusta stereotyyppistä jännitystä, vaan ovat melko pohdiskelevia mitä tulee esimerkiksi ihmisen julmuuteen. Tarinassa seurataan miten hyvinkasvatetuille pojille käy, kun mitkään säännöt eivät kontrolloi heidän käyttäytymistään ja miten inhimillisyys salakavalasti häviää. Tarinassa käy myös hyvin ilmi, miten tietynlaiset ihmiset tuntuvat päätyvän aina tietynlaisiin rooleihin tietynlaisissa porukoissa.
Alkuasetelma oli varsin mielenkiintoinen ja olin innoissani kun tarina otti heti tuulta alleen. Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin hieman pitkäveteinen ja hitaasti etenevä. Poikien kohtalo jaksoi kiinnostaa loppuun asti, mutta muuten niputtaisin lukukokemuksen ryhmään no-tulipahan-luettua-mutta-en-kai-olisi-menettänyt-mitään-vaikka-olisin-jättänyt-lukemattakin...
Golding sai Nobelin palkinnon vuonna 1983 ja Kärpästen herraa pidetään kirjailijan pääteoksena.
