Ken Follett
2010 suom. 2011
873 s./WSOY
Äitiysloma ja hoitovapaa on ollut (kaiken muun ohella) varsinaista haastavien kirjojen tykitystä. Nyt on ollut aikaa, kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä tarttua niihin kirjoihin, jotka ovat aikaisempina vuosina jääneet uutuuksien jalkoihin. Follettin trilogiassa ja sen ensimmäisessä osassa pelottavinta on ollut juurikin järkälemäinen koko ja siitä johtuva saamattomuus tarttua tuumasta toimeen. Kun vihdoin nappasin kirjan hyllystä luettavaksi, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti. Aikaa kirjan lukeminen toki vei, joulun molemmin puolin luettuna sellaiset nelisen viikkoa. En muista milloin viimeksi olisin viettänyt yhden ja saman tarinan kanssa näin pitkää aikaa.
Vuosisata-trilogia kuvaa viiden suvun kohtaloita viidessä eri maassa läpi 1900-luvun. Kaikki alkaa Ensimmäisen Maailmansodan kynnykseltä, ja tarina jatkuu aina 1980-luvulle asti. Ensimmäisessä osassa tutustutaan englantilaiseen jaarli Fitzherbertiin ja tämän suffragettisiskoon Maud Fitzherbertiin. Jaarli on naimisissa venäläisen aristokraatin Bean kanssa, mutta rakastuukin taloudenhoitajaansa Etheliin. Maud puolestaan haluaisi avioitua saksalaissyntyisen Walter von Ulrichin kanssa, mutta kun maailma on ryhtymässä sotaan, avioliittoa ei katsottaisi hyvällä. Samaan aikaan Venäjällä elää kaksi veljeä, Grigori ja Lev, joiden elämä on pelkkää raatamista. Lev pakenee lopulta Yhdysvaltoihin, ja Grigori jää Venäjälle vallankumouksen pyörteisiin.
Hienosti alkoi lukuvuosi 2017, lukukokemus oli todella mieluinen ja jatkan kiinnostuneena seuraavan osan pariin. (Pari kuukautta ajattelin kuitenkin pitää taukoa, lukea muutaman lyhyen kaunokirjallisen teoksen, ehkä pari helpompaa välipalakirjaa ja tietokirjan Romanoveista...) Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu ja kuinka suuressa osassa ensimmäisen osan päähenkilöt ovat ja milloin heidän jälkikasvunsa tarinat puolestaan pääsevät valokeilaan ja ylipäätään millainen elämä lopulta kenelläkin on ja miten ihmiset muuttuvat aikojen saatossa.
Follettin trilogian punaisena lankana on henkilöhahmojen sovittaminen osaksi suuria historiallisia tapahtumia. Vuosisadan alussa seurataan naisten äänioikeustaisteluita, Yhdysvaltojen liittymistä Euroopan suureen sotaan, Venäjän vallankumousta ja bolsevikkien valtaannousua, kieltolain ensimmäisiä vuosia - kaikkia näitä ihan paraatipaikalta. Kun henkilöhahmojen tarinat vielä risteilevät keskenään niin kokonaisuus on toki...hmm... varsin loppuun mietitty, mutta myös vähän epäuskottava. Toisaalta nautin siitä, että sain yhdellä kirjakokemuksella olla osa kaikkea 1900-luvun alkua määrittäneitä asioita.
Sanoisin myös, että Follettin tyyli kirjoittaa on aika neutraali, suuria tunnekuohuja en ensimmäistä osaa lukiessa kokenut, mutta silti henkilöiden kohtalot koskettivat. Tein pientä tiedonhakua, mutta en oikein päässyt selville mikä bestseller-kirjailijan maine on? Onko miten arvostettu kirjailija, tai mahdollisesti tiettyjen piirien hyljeksimä?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ensimmäinen maailmansota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ensimmäinen maailmansota. Näytä kaikki tekstit
torstai 19. tammikuuta 2017
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Annan jäähyväiset
2009 suom. 2010
437 s./WSOY
Ensimmäisen pidemmän kirjasarjan läpikahlaaminen näin aikuisiällä on nyt saatu kunnialla loppuun. Miten kertakaikkisen hienoja muistoja minulle jäikään Anna-sarjan lukemisesta!
Panttasin sarjan viimeisiä osia muutaman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin sain patisteltua itseni lukemaan tämän ihan viimeisenkin Blythen perhettä sivuavan teoksen. Kirjassa on 15 novellia ja 41 runoa, jotka käsittelevät aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Novellien aikana lukija pääsee näkemään Blythen perheen muiden Prinssi Edwardin saaren asukkaiden silmin ja runojen loppuun on puolestaan lisätty pientä dialogia Blythen perheen jäseniltä.
Pidin itsestään selvänä kyynelvirtaa, jonka olisi luullut liittyvän vahvasti lukukokemukseen, mutta lopulta kävikin niin, että selvisin kirjan loppuun asti sen suuremmin liikuttumatta. En ole runotyttöjä, joten Annan ja hänen poikansa Walterin runot eivät niinkään koskettaneet minua, mutta niihin liitetyt dialogit lyhykäisyydestään huolimatta tavoittivat hyvin Annan kodin tunnelman. Novelleissa Blythet ovat harmillisesti täysin sivuroolissa. Perhe herättää muissa saarelaisissa tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja näitä tunteita ruoditaankin sitten välillä oikein olan takaa.
Odotin kirjalta enemmän Annaa ja vähän petyinkin siihen, että hän lymysikin vain tarinan taustalla. Ensin Annan lapset varastivat valokeilan kahdessa edellisessä kirjassa ja nyt muut saarelaiset... Annan jäähyväisissä Blythen perheen siirappista onnea välillä kadehditaan ja välillä epäillään. Minuunkin taisi hieman tarttua kyläläisten kyräily, vaikka ehdottomasti uskonkin onnellisiin perheisiin.
Anna-sarja kokonaisuudessaan on tarjonnut minulle ihanan seikkailun maailman kauneimmalla saarella 1800-luvulta aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Onnea on saada seurata kirjallista suosikkihahmoaan läpi tämän elämän. Toisaalta kuitenkin mietin, että piileekö Runotytön vetovoima juuri siinä, ettei hän koskaan vanhene...
Seuraavaksi pitäisikin kunnostautua Myrskyluodon Maija ja Pieni talo preerialla -sarjojen parissa. Myös Maastamuuttajat-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella todella mielenkiintoiselta.
torstai 27. helmikuuta 2014
Kotikunnaan Rilla
L.M. Montgomery
1921 suom. 1962
243 s./WSOY
Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.
En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.
Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.
Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.
Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.
Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.
1921 suom. 1962
243 s./WSOY
Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.
En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.
Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.
Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.
Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.
Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Léon ja Louise
2011 suom. 2012
309 s./Atena
On vuosi 1918, kun 17-vuotias Léon näkee ensimmäisen kerran ihastuttavan Louisen. Se on rakkautta ensisilmäyksellä ja pian pari viettääkin jokaisen töiltään liikenevän hetken yhdessä. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin erottaa nuoret, ja he kohtaavat vasta monien vuosien päästä, kun kaikki näyttää olevan liian myöhäistä. Léon on naimisissa ja toinen maailmansotakin on alkamaisillaan. Saavatko Léon ja Louise koskaan toisiaan?
Kirjan takakansi huokui tietynlaista runollista tunnelmaa, jota yleensä pyrin välttämään romaaneissa. Nyt kuitenkin päätin antaa Capusin kirjalle mahdollisuuden, sillä en ollut pitkään aikaan lukenut puhdasta rakkaustarinaa. Se kannatti, sillä kirja osoittautuikin vallan erilaiseksi kuin mitä olin alunperin olettanut. Uskomatonta kyllä, takakannen lainaukseen oli valittu kirjan ainoa "toisista sfääreistä" oleva tekstinpätkä, joten kirjan kieli olikin helposti lähestyttävää ja mukavan arkista. Nuorenparin rakkaustarina ei mielestäni ole kovin siirappinen, vaan valloittavan realistinen: elämä heittelee kapuloita rattaisiin minkä kerkeää, ja kaikesta on vain yritettävä selviytyä niin, että voi nukkua yönsä rauhallisesti.
Pidin kirjasta, ja varsinkin se, että tarina mukailee kirjailijan isoisän tarinaa, auttoi oikean tunnelman tavoittamisessa. Olen kuitenkin sen verran uskollinen omalle kirjamaulleni, että en ihan lähiaikoina ole lukemassa toista suurta rakkaustarinaa. Tosin mielestäni kirjassa oli sopivasti kaikkea muutakin rakkauden lisäksi, kuten mielenkiintoista ajankuvaa ja kahden toisiaan syvästi rakastavan henkilön tavallisen arjen vaiheiden kuvailua.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan jälleen pisteen Ranskasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)