Tiina Nopola & Mervi Lindman
2002
31 s./Tammi
Wikipedia tietää kertoa, että Siiri-kirjat saivat alkunsa Nopolan tyttären päiväkotimuistoista. Tartuin silkalla tuurilla juuri tähän ensimmäiseen osaan, jossa Siiri haaveilee koirasta, mutta päätyykin saamaan kolme Otto-nimistä ystävää. Tiina Nopola on Siiri-kirjojen lisäksi kirjoittanut mm. Heinähattu & Vilttitossu ja Risto Räppääjä -sarjoja yhdessä siskonsa Sinikka Nopolan kanssa. Mervi Lindman puolestaan on kuvittanut Siiri-kirjojen lisäksi Memmuli-sarjaa.
Minkäänlaista kokemustahan minulla ei lasten kirjoista ole (lapsuutta lukuunottamatta), mutta kyllä tässä selvästi ollaan kosketuksissa laatukirjallisuuteen. Tarinaan ja kuvitukseen on panostettu eikä liukuhihnakirjallisuudesta ole tietoakaan.
Omassa lapsuudessani kirjat eivät tosin olleet tällaisia. Siiri ja kolme Ottoa on selkeästi 2000-luvun tuotos. Kirja on tietenkin lapsille tarkoitettu, mutta varsinkin kuvitus vilisee aikuisille tarkoitettuja yksityiskohtia. Naapurin mummo kasvattaa pelargonioita, naapurin sedällä on Kauas koirat karkaavat -elokuvan juliste, taulusta tuijottaa Sir Baskerville jne. Eihän minulla mitään sitä vastaan ole, että aikuisetkin otetaan huomioon kirjaa tehdessä, mutta toisaalta jos joka toinen kirja kikkailee hauskoilla viittauksilla niin on melkeinpä omaperäisempää olla viittailematta.
Siiri-kirja oli ihan mukava tuttavuus. Kyllä tätä ihan mielellään pienen lapsen kanssa lukisi. Sarja kuuluu ilmeisesti niihin kirjoihin, joissa on tärkeä opetus lopussa. Tällä kertaa yksinäinen tai pitkästynyt lapsi kaipaa uutta perheenjäsentä, eikä vanhemmat muista aina olla läsnä silloin kuin se olisi tärkää lapselle. Hyvät ystävät kuitenkin karkoittavat yksinäisyyden tunnetta. Niin no, on ihan hienoa, että kirjan välityksellä voi opettaa lapselle tärkeitä asioita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan jokaisen kirjan ei tarvitse pitää sisällään aiheita tyyliin näin opit sanomaan anteeksi/näin opit ottamaan muut huomioon/näin opit irtautumaan tutista/näin opit olemaan suvaitsevainen jne. Joskus on kiva vain viihtyä kirjan parissa enkä esimerkiksi muista että omat lapsuuteni suosikit olisivat olleet erityisen opettavaisia vaan enemmänkin mukaansa tempaavia satuja. Tämä on sikäli napinaa turhasta, koska Siiri-kirja ei missään nimessä ollut pelkkää opetusta opetuksen perään. Piti vain napista, kun sain hyvän tilaisuuden. Olen ehkä kohdannut liian monta fanaattista aikuista, joille tarinassa tärkeintä on se, että se varmasti muokkaa lasta psykologisesti.
Tiivistettynä: Kiva tarina, kiva kuvitus. Voisin lukea kirjaa pienen tytön tai pojan kanssa, mutta toisaalta Siiri-kirjat eivät ehkä ole täysin minun makuuni.
