Jos olisit tässä

Jojo Moyes
2015 suom. 2016
447 s./Gummerus

Moyesin bestseller Kerro minulle jotain hyvää ei ehkä räjäyttänyt tajuntaani, mutta jotain spesiaalia tarinassa oli ja se on jäänyt selkeästi mieleeni. Elokuva on vielä näkemättä, mutta uskon sen olevan vielä enemmän mieleeni kuin kirja. Mielenkiinnolla tartuin myös jatko-osaan, vaikka odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Aikamoiseksi pettymykseksi Moyesin kirja lopulta osoittautuikin. On kulunut puolitoista vuotta Will Treynorin kuolemasta ja Louisa Clarkin elämä on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Willille tehdyt lupaukset täysillä elämisestä eivät ole ottaneet tuulta alleen ja mikään ei oikein tunnu miltään. Eräänä iltana Louisa putoaa katolta ja alkaa pitkä paranemisprosessi, jonka aikana moni asia muuttuu ja uusia ihmisiä ilmestyy nuoren naisen elämään.

Hymyilyttää hieman kustantajan esittely kirjasta: "Lukijalle ennestään tutut henkilöt heräävät eloon, ja Moyes vie heidät paikkoihin, joita he - ja me lukijat - eivät osanneet kuvitellakaan." No en todella osannut kuvitella, että jatko-osan tarina etenisi niin kuin se eteni! Itse tartuin jatko-osaan sillä fiiliksellä, että olisipa kiva lukea vähän sellainen Eat Pray Love -tyyppinen tarina, jossa viillettäisiin pitkin maailmaa ja tutustuttaisiin omaan itseensä vähän paremmin. Samalla Louisan tekemä lupaus Willillekin toteutuisi. Sen sijaan jo kirjan alussa tehtiin selväksi, että Louisa kokeili jo tätä elämäntapaa Willin kuoleman jälkeen eikä saanut siitä mitään iloa. Jatko-osan paukut ovatkin perhe-elämän kiemuroissa ja keskiössä sellaista teinidraamaa, jota en voi yksinkertaisesti sietää.

Kerro minulle jotain hyvää on kirja, joka ehdottomasti ansaitsi jatko-osan. Harmi, että se ei ollut minulle mieluinen. Jos olisit tässä loppui kuitenkin niin, kolmas osa voisi olla täysin mahdollinen ja siinä tapauksessa olen jälleen kiinnostunut.

Usein ymmärrän hyvin, että on monenlaisia kirjamakuja, mutta juuri tämän kirjan kohdalla minun on todella vaikea uskoa, että joku lukija olisi ollut jatko-osan tarinaan tyytyväinen. Miten oli, oliko kirja mieluisa vai pettymys?

Shopaholic Abroad

Sophie Kinsella
2001
351 s./Black Swan

Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan toinen osa päätyi luettavakseni 100 naiskirjailijan kirjaa -listan kautta, jota olen nyt kaluamassa loppuun. En voi sanoa olevani suuri chic lit -kirjallisuuden ystävä eikä ensimmäinen Himoshoppaaja nyt niin hyvä kirja ollut, että olisin riemusta kiljuen tarttunut jatko-osaan. Alun perin kirja päätyikin listalle puhtaasti englanninkielistä kirjallisuutta edustamaan (minulla sen pitää olla melko helppolukuista, että into pysyy yllä) ja halutessani tähän väliin lukea yhden englanninkielisen romaanin Shopaholic Abroad'iin oli helppo päätyä.

Juonikuviot ovat pääosin samanlaista koheltamista shoppaamisen ja maksuvaikeuksien suhteen kuin ensimmäisessäkin osassa. Tällä kertaa suurin osa kaupoissa pyörimisestä tapahtuu kuitenkin Lontoon sijaan New Yorkissa. Rebecca pistää luottokortit vinkumaan ja tyhjentää kauppoja toisensa jälkeen unohtaen muut suurkaupungin nähtävyydet. Lopulta kulutushysterialle on tietenkin tehtävä stoppi ja mietittävä miten korjata kaikki varallisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat.

Siinä mielessä Kinsellan sarja on todella kiinnostava, että olen itse todella tarkka rahankäyttäjä (vaikka esimerkiksi shoppailusta nautinkin) ja on suorastaan pulssia nostattavaa lukea miten joku muu saattaa pistää kirjaimellisesti haisemaan ajattelematta huomista. Harvoin jännityskirjallisuuskaan saa minua näin kananlihalle:D Varojensa yli eläminen on mielestäni todella tärkeä aihe ja vaikka paljon hyviä artikkeleita saa luettua lehdistä harva se viikko, on hienoa, että aiheesta löytyy kaunokirjallisuuttakin. Rebecca on aika hassu päähenkilö muutenkin, mutta rivien välistä on löydettävissä ihan asiaakin.

En oikein tiedä tulenko lukemaan vielä jatko-osiakin tälle kirjalle. Ainakin Himoshoppaajan vauva ja Minishoppaja kiinnostaisi ihan tämän nykyisen elämäntilanteen takia, mutta toisaalta en tiedä onko sarjalla enää hirveästi annettavaa, jos joka kirjassa ensin pistetään tili punaiselle ja lopulta myydään omaisuus, jotta päästään veloista eroon... Mutta jos Rebecca oikeasti kehittyy rahankäytössä niin aiheesta voisi olla kiva lukea lisää.

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes
2012 suom. 2015
473 s./Gummerus

Mitä tapahtui ja kenelle?
Louisa on nuori, vielä elämäntarkoitustaan etsivä nainen, joka päätyy avustajaksi neliraajahalvaantuneelle miehelle ilman minkään sortin kokemusta hoitoalalta. Neljän seinän sisään jämähtänyt Will vietti ennen onnettomuuttaan aktiivista elämää seikkaillen pitkin maailmaa ja luoden uraa liikemiehenä. Louisan iloinen ja mutkaton seura tekee Willin päivistä siedettävämpiä, mutta uuteen elämään on silti vaikea sopeutua.

Lukukokemuksesta.
Olen odottanut Kaiken teoria -elokuvan näkemistä jo monta kuukautta, joten kun tajusin, että tässä kirjassa käsitellään paljon samankaltaisia asioita, tarina alkoi kiinnostamaan. Suurilta osin Kerro minulle jotain hyvää on hyvinkin perinteinen chick lit -tarina, jossa on elementtejä, jotka eivät oikein kolahda minuun, mutta tarinalla on ehdottomasti omat hetkensä. Willin ja Louisan pikkuhiljaa kehittyvä ystävyys ja rakkaus sykähdytti ja heidän välisensä kemia tuntui aidolta. Louisan paikallaan junnaavan elämän koukerot eivät olleet kirjan herkullisinta antia, mutta menivät siinä sivussa.

Miksi ihastuin kirjaan?
En lue kovin usein rakkauskertomuksia, mutta Moyesin tarinassa oli jotain, joka kolahti kivasti. Onko se sitten melankoliaan taittuva luonteeni, jota puhutteli ajatus tarinasta, jolla ei välttämättä olisi onnellinen loppu... Liikutuin ajatellessani miten vahvasti pääpari onnistui muokkaamaan toistensa elämää ja miten paljon rakkautta oli läsnä, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Kirjaa lukiessa oli helppo uskotella itselle, että nämä ihmiset ovat todellisia ja että heidän välisensä rakkaus on todellista. Tämä ei itsestään selvää ns. paremmankaan kirjallisuuden parissa.

Bridget Jones's diary

Helen Fielding
1996
310 s./Picador
Bridget Jonesin päiväkirjaa lukiessani kohtasin muutamia melko suuriakin ongelmia. Olosuhteet huomioonottaen lukukokemus pysyi kuitenkin mukiinmenevänä. Suurista ilotulituksista ei voi kuitenkaan puhua. Eikä Mark Darcy onnistunut tekemään vaikutusta.

Ensinnäkin lukumaraton, jonka suoritin kuun alkupuolella, jätti jälkeensä lukuhaluttomuutta. Kirjoihin ei vain ole tullut tartuttua kovinkaan innokkaasti maratonin jälkeen. Olen huomannut haikailevani jatkuvasti jonkun muun tekemisen pariin, jos olenkin jossain vaiheessa malttanut istahtaa lukemaan. Legendaariset naiset -lukuteema kuulosti vielä huhtikuussa todella mielenkiintoiselta - teoriassa - mutta sen suorittaminen on tuntunut jopa naurettavuuksiin asti raskaalta alkaen Peppi Pitkätossusta ja päätyen Kleopatran kautta Bridget Jonesiin.

Itse Bridget Jonesiin liittyvä ongelma on se, että satuin juuri ennen lukuteeman alkamista katsomaan elokuvaversioista kakkososan. Tarinahan on tietenkin eri kuin kirjassa, mutta ensimmäinenkin osa on tullut katsottua vuosien aikana jo ainakin kolme kertaa ja nyt katsomani elokuva tietenkin herätti muistikuvia myös ensimmäisestä osasta. Näin ollen elokuvaversio (loistavine) näyttelijöineen oli vain ihan liian lähellä, jotta olisin päässyt siihen kirjaversion ansaitsemaan henkiseen tilaan, jossa olen valmis hyväksymään kirjaversion ilman, että vertaan sitä jatkuvasti elokuvalliseen sisareensa. Nyt kirjaversio tuntui auttamattoman tylsältä ja sen pelasti vain mielikuvat Hugh Grantista ja Colin Firthistä Danielina ja Markina.

Suurimmaksi ongelmaksi taisi kuitenkin muodostua se, että olen toukokuun aikana ahminut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tuotantokausi toisensa perään. Ja nythän on niin, että alati muuttuva New York, joka pyörittää suosikkinaisiani niin, että välillä ihan hirvittää, puhuttelee niin paljon enemmän kuin homssuinen ja sympaattinen Bridget. Ikäännyin tänään taas vuodella ja Sinkkuelämää jos mikä saa uskomaan, että tulevatkin lisävuodet ovat vain positiivinen asia: minäkin voin olla kolmekymppisenä niin paljon enemmän kuin parikymppisenä;) Tosin vielä pysyttiin vuosissa parinkympin puolella, mutta tulevina vuosina jos kolmenkympin kriisi uhkaa, pitää muistaa kaivaa Sinkkuelämää taas esille.

Joka tapauksessa, vastoinkäymisiä siis oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta kunhan totuin esimerkiksi englanninkielisen päiväkirjan lukuisiin outoihin ilmaisuihin, vuoden tapahtumat olivat melko viihdyttävääkin luettavaa. En enää muista oliko Bridget Jones suurikin ilmiö pelkkänä kirjana, mutta omaan makuuni kirjan huumori iski vain silloin kun muistin kohtauksen elokuvasta. Valkokankaalle kaikki on onnistuttu siirtämään jotenkin niin oivaltavasti ettei kirjaversio sitten oikein enää tehnyt vaikutusta. (Eikä muuten tehnyt aikoinaan Sinkkuelämää -kirjaversiokaan.)

P.S. Jotta kuukauden lukuteema saatiin jatkumaan yhtä väkinäisissä tunnelmissa loppuun saakka, tartuin tietenkin seuraavaksi Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo -nimiseen kirjaan, jonka oli tarkoitus tarjoilla lyhyesti ja ytimekkäästi 50 kiinnostavan naisen elämän. Ja tietenkin kirja on pakahduttavan pitkäveteinen! Päätinkin eilen illalla, että elämä taitaa sittenkin olla liian lyhyt hukattavaksi tuohon teokseen, joten nyt pitäisi vielä pikapikaa lukaista joku toinen teemaan sopiva kirja... Haluaisin todeta, että odotan jo innolla seuraavan kuun teemaa, mutta itse asiassa pelkään tuleeko siitäkin samanlaista taistelua kuin toukokuussa...

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa

Nyt nappaa!

Melissa Bank
1999 suom. 1999
334 s./Otava
Jane on kuin kuka tahansa nainen, joka toivoo joku päivä löytävänsä sen oikean, jonka kanssa kaikki loksahtaisi paikalleen. Miehiä tulee ja menee, mutta Jane ei ota turhia paineita, ihmissuhdesotkujahan riittää kaikilla muillakin. Sellaistahan elämä on useammille meistä, välillä ollaan parisuhteessa ja välillä katsotaan maailmaa yksin.

Mielenkiintoinen kirja tämä Melissa Bankin tekele. Jo ylläolevan esittelytekstin muodostaminen oli hankalaa. Tarinan sisältöhän periaatteessa pyörii päähenkilön ja hänen läheistensä miessuhteiden ympärillä, mutta mielestäni kirjassa oleellista on myös se, miten se käsittelee naisen elämää noin muutenkin. Luokittelukin on vaikeaa, ihan perinteiseksi chic lit'iksi en suostu tätä laskemaan, alakategorian pitäisi vähintään olla "vakavasti otettava naistenkirjallisuus". Ajatuksia herättävä ja kaikessa tavallisuudessaan koskettava tarina antoi enemmän kuin nasevat ja sydämelliset chic lit -kirjat, vaikka onhan tarinassa paljon noita genrelle ominaisiakin piirteitä. Positiivisesti tosiaan yllätyin siitä, miten aito tarina on. Bridget Jonesia ehkä kiitellään aidoksi naisen kuvaksi muotoineen, hömpöttämisineen ja mokailuineen. Viihdearvoltaan Jones on minunkin suosikkini, mutta Bankin Jane on mielestäni kuitenkin paljon aidompi, tavallinen tyyppi ihmissuhdekoukeroiden matkassa ilman alleviivattua huumoria.

Epäilen, onkohan minulta taas mennyt kirjan punainen lanka ohi, kun koin jopa ahdistuvani Janen elämästä hänen muutamien päättyneiden parisuhteidensa jälkeen. Ehkä syynä on kuitenkin tarinan aihe, kun kirja periaatteessa pyörii miessuhteiden ympärillä, niin tulee sellainen olo, että eikö päähenkilö TEE mitään. Voiko hän olla tyytyväinen, kun mitään ei tapahdu? Hullunkuristahan tässä on tietenkin se, että enhän minäkään tee juuri mitään. Elän tavallista arkea, hyviä tyyppejä pyörii ympärillä, työ on mielekästä, harrastukset pitävät virkeänä ja hauskoja menoja riittää niin paljon kuin energiaa, aikaa ja rahaa. Kirjallisuudessa taitaa törmätä usein elämää suurempiin päähenkilöihin, joten joidenkin kirjan hahmojen odottaa automaattisesti elävän suuremmin. Ajatusketju päättyi sitten siihen, että pohdiskelin kovasti, onko Jane ihmisenä sellainen, joka on tyytyväinen tavallista arkea eläessään, vai olisiko hänen pitänyt tehdä enemmän. Vastaus ei luonnollisestikaan selvinnyt. Olen ehkä hieman epäreilu lukija, kun odotan kirjan sankarittarelta enemmän kuin esimerkiksi itseltäni:D

Onneksi kohta kahden naisen lukupiirin toinen osapuoli tulee luokseni teelle, ja saamme pähkäillä yhdessä näitä asioita.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan New Yorkin, jossa päähenkilö asuu suurimman osan kirjasta. Kiitän myös Kirjavan Kammarin Karoliinaa, joka aikoinaan suositteli minulle tätä kirjaa. Kyllä kannatti lukea! Olen itse asiassa nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan muutama vuosi sitten, mutta muistikuvani elokuvasta ovat olemattomat, joten en ensin osannut yhdistää teoksia samaksi. Lukekaahan muutkin tämä kirja, vaikka en varmastikaan osannut tehdä sille kunniaa tällä tekstiyritelmällä.

Miss Seinäruusu

Tuija Lehtinen
2011
301 s./Otava

Rea huomaa olevansa suurien päätösten äärellä. Vaikka hän edelleen tiedostaa, miksi aikoinaan hullaantui Martista, ei mies tänä päivänä tunnu olevan muuta kuin välinpitämätön mitä tulee Reaan itseensä ja heidän poikaansa Fransiin. Martti ei ole missään vaiheessa halunnut muuttaa sukutalosta pois, jonka he jakavat yhdessä miehen vanhempien kanssa. Avioliiton alkuvuosina järjestely vaikutti toki ihan järkevältä, onhan Routakorven maatila upea paikka kasvattaa lapsia. Appivanhemmat osoittautuivat kuitenkin raivostuttaviksi ihmisiksi, jotka puuttuvat jatkuvasti nuorenparin elämään ja Fransin kasvattamiseen ja kaiken kukkuraksi vielä nälvivät Reaa minkä ehtivät. Niinpä Rea eroaa Martista ja muuttaa kaksioon kylän keskustaan. Fransin huoltajuus jaetaan vanhemmille vuoroviikoiksi, ja uuden elämän opettelu alkaa. Rea viihtyy hyvin työpaikallaan paikallisella radioasemalla ja uusia (mies)tuttavuuksiakin putkahtelee milloin mistäkin. Onko joku miehistä se oikea Realle?

Se on kuulkaas niin, ettei Sonjaa ole tarkoitettu lukemaan ainakaan Tuija Lehtisen kirjoittamaa naistenkirjallisuutta. Epäilen vahvasti, ettei kotimainen chic lit muutenkaan tule löytämään paikkaansa elämästäni. Tämän yhden kerran taivuin kokeilemaan, koska kyseinen kokemus minulta lukijana vielä puuttui, mutta nyt voin rehellisesti todeta, ettei genre toimi minulla lainkaan. Ulkomaiselle tietyntyyppiselle chic lit'ille on vielä tarvetta silloin tällöin, kun haluaa uppoutua kauniiden vaatteiden ja upeiden korkokenkien maailmaan, mutta tällainen kotoisa tosirakkauden etsintätarina ei vain iske. Muotimaailma on kuitenkin asia, joka kiinnostaa vaihtelevassa määrin minua, ja yleensä saan ns. tarpeekseni muotilehtiä ja muotiblogeja selaillessani, mutta joskus on myös kiva antaa tarinan viedä. Silloinkaan rakkauskoukerot eivät juuri kiinnosta, vaan iloa lukemiseen saan nimenomaan esimerkiksi sykkivän New Yorkin kuvailusta.

Tulen kuitenkin sen verran vastaan, että ymmärrän esimerkiksi tämän Miss Seinäruusun tarinan olevan sikäli oivallinen, että mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa olevat henkilöt voivat saada vertaistukea Rean edesottamuksista. Eronneen naisen tarina ei missään nimessä ole synkkä tai itkunsekainen, vaan Rea kulkee tuulta päin päättäväisesti ja rohkeasti. Toisaalta taas nekin, jotka elävät yhdentekevässä parisuhteessa, voivat nauttia tarinasta, vaikka jäisivätkin edelleen lakastuneeseen suhteeseen. Tai no, kai tämä tarina voi kiinnostaa ihan niitäkin, jotka pitävät konstailemattomasta arjen kuvailusta? Itse en kuitenkaan löytänyt Kotimaisen kirjallisuuden aarretta, mutta olenpahan taas ainakin kokeillut ennen totaalista tyrmäystä. En osaa sanoa, mihin Miss Seinäruusu chic lit'in skaala-asteikolla kuuluisi, mutta arvelisin sen olevan ihan mukavaa ja perinteistä kolmen tähden kirjallisuutta.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja alakategoriaan Naiskirjailijat 2000-luvulla, tosin oma chic lit -kategoriakin olisi voinut olla poikaa kyseisessä haasteessa.