lauantai 30. kesäkuuta 2012

Léon ja Louise


Alex Capus
2011 suom. 2012
309 s./Atena


On vuosi 1918, kun 17-vuotias Léon näkee ensimmäisen kerran ihastuttavan Louisen. Se on rakkautta ensisilmäyksellä ja pian pari viettääkin jokaisen töiltään liikenevän hetken yhdessä. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin erottaa nuoret, ja he kohtaavat vasta monien vuosien päästä, kun kaikki näyttää olevan liian myöhäistä. Léon on naimisissa ja toinen maailmansotakin on alkamaisillaan. Saavatko Léon ja Louise koskaan toisiaan?

Kirjan takakansi huokui tietynlaista runollista tunnelmaa, jota yleensä pyrin välttämään romaaneissa. Nyt kuitenkin päätin antaa Capusin kirjalle mahdollisuuden, sillä en ollut pitkään aikaan lukenut puhdasta rakkaustarinaa. Se kannatti, sillä kirja osoittautuikin vallan erilaiseksi kuin mitä olin alunperin olettanut. Uskomatonta kyllä, takakannen lainaukseen oli valittu kirjan ainoa "toisista sfääreistä" oleva tekstinpätkä, joten kirjan kieli olikin helposti lähestyttävää ja mukavan arkista. Nuorenparin rakkaustarina ei mielestäni ole kovin siirappinen, vaan valloittavan realistinen: elämä heittelee kapuloita rattaisiin minkä kerkeää, ja kaikesta on vain yritettävä selviytyä niin, että voi nukkua yönsä rauhallisesti.

Pidin kirjasta, ja varsinkin se, että tarina mukailee kirjailijan isoisän tarinaa, auttoi oikean tunnelman tavoittamisessa. Olen kuitenkin sen verran uskollinen omalle kirjamaulleni, että en ihan lähiaikoina ole lukemassa toista suurta rakkaustarinaa. Tosin mielestäni kirjassa oli sopivasti kaikkea muutakin rakkauden lisäksi, kuten mielenkiintoista ajankuvaa ja kahden toisiaan syvästi rakastavan henkilön tavallisen arjen vaiheiden kuvailua.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan jälleen pisteen Ranskasta.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Varasto


Arto Salminen
1998
148 s./WSOY


Salmisen romaanissa seurataan nuorta miestä Rouskua, joka on päätynyt työskentelemään maalikaupan varastoon. Työ ei juuri virikkeitä tarjoa, eikä työkavereistakaan voi oikein sanoa pitävänsä. Ranisen kanssa työpäivät kuluvat herjaa heittäessä ja pomoja haukuessa. Välillä sisäpuhelimen kautta kuuluu käskyjä varastomiehille, ja yksi käskyttäjistä on Karita, jota Rousku käy painamassa ihan huvin vuoksi silloin tällöin. Asiat mutkistuvat, kun Karita haluaa suhteelta enemmän ja kun Rouskun sivubisnekset uhkaavat paljastua.

Kirjan lukemisesta on jo muutama viikko aikaa, ja edelleen tunteeni tarinaa kohtaan ovat ristiriitaiset. Toisaalta voisi sanoa, että viihdyin jopa yllättävän hyvin kirjan parissa, ja hörähtelinkin pari kertaa lukemalleni. Toisaalta hyviä lukuhetkiä väritti myös eräänlainen harmituminen siitä, että vastoin kaikkia odotuksiani hetkittäisesti onnistuinkin tavoittamaan tarinan punaisen langan. Se johti siihen, että mökötin heti perään, että en mä kyllä tästä voi tykätä, luulen vaan. Ja sitten hörähtelin uudelleen ja huomasin jääneeni taas miettimään, millaisia ihmisiä Salmisen romaanissa loppujen lopuksi onkaan ja kuinka paljon pitää lukea rivien välistä. Eli välillä pidin tarinasta, vaikka aina en olisi edes halunnut pitää. Henkilöhahmot olivat kuitenkin kaikki toinen toistaan vastenmielisempiä.

Kun mietin, miksi luen paljon kirjoja, ei syy ainakaan ole se, että lukisin mielelläni syrjäytyneistä ja elämänmurjomista yksilöistä ja heidän arjestaan. En oikein jaksa innostua kirjoista, joissa kirosanat raikaa (tekopyhää, sillä kiroilen itse todella paljon), kaikkia vituttaa ja yleinen elämänasenne on negatiivinen, kun mistään ei jakseta innostua ja työpäivän päätteeksi istutaan sohvalle kittaamaan kaljaa ja sitten ehkä vähän rähistään ennen unille menoa. Poistuin siis mukavuusalueeltani täysin lukiessani tämän kirjan. Ei se tietenkään mikään virhe ollut, mutta olen kuitenkin taas yliannostuksen partaalla mitä tulee realistisesti kerrotun suomalaisen stereotypia-duunarin tarinoihin. Onhan toki niitäkin hyvä lukea silloin tällöin, pysyy maailmankuva tasapainossa ja onnistuu ehkä paremmin ymmärtämään muiden ihmisten elämäntilanteita.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin, mutta en tiedä minkätasoiseen aarteeseen törmäsin. Ehkä "ihan kiva" ja "no nyt ainakin tiedän, mikä Salminen on miehiään" kertovat jotain. Pääsen myöskin kuittaamaan blogini 1-vuotissynttäreillä annetun kirjavinkin, joka tuli Salmisen nimeen vannovalta Jorilta.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Runoja


Edith Södergran
1916-1925
134 s./WSOY


Ota riski ja rakastu -haasteen osalta minua lähestyi Tintti, joka kehotti minua tutustumaan lempirunoilijansa tuotantoon. Suomenruotsalainen Edith Södergran kuoli jo 31 vuotiaana, mutta on silti kansainvälisesti yksi Suomen tunnetuimmista runoilijoista.

Olin melko varma jo ennen kirjan lukemista, etten luultavasti pidä Södergranin runoista. Yritin kovasti löytää edes yhden runon, jossa edes tunnelma olisi ollut sellainen, että olisin jotenkin voinut saada siitä kiinni ja samaistua tai... No, ylipäätänsä saada irti runosta jotain. Mutta ei, kokoelma jätti täysin kylmäksi tämän tytön.

Periaatteessa ei voi sanoa, että runot olisivat sieltä vaikeimmista päästä, sillä jokaisen lauseen kyllä ymmärtää ja joten kuten tajuaa, mitä sillä yritetään ehkä sanoa. Mutta sitten toisaalta, mitä sitten tarkoittaa oikeasti esimerkiksi lause "Olen hämärässä temppelin papitar, vihitty vartioimaan tulevaisuuden tulta"?! Mitä siitä oikeastaan pitäisi saada irti, minä en ainakaan saa mitään. Luen lauseen vain kirjaimellisesti, että nyt siinä sitten on joku papitar, joka on hämärässä temppelissä ja vartioi siellä tulevaisuuden tulta. What?

Positiivisesti ajatellen on mukavaa, että kokoelma on todella ehyt ja Södergranin vakioteema eli luontokuvaelmat pääsevät näkyvästi ja selkeästi esiin, eli hänen tuotannostaan saa hyvän käsityksen pelkästään tämän kokoelman perusteella. Harmi vain, etten itse juuri luontoaiheisista runonpätkistä välitä, tai ainakin näissä runoissa on liikaa mystiikkaa ja taruolentoja, joiden edesottamukset eivät vain onnistu herättämään kiinnostustani.

Eli nyt ei Tintti onnistunut saamaan minua Södergran-faniksi, mutta toki mielenkiintoinen lukukokemus tämä oli. Nyt tiedän millaista hänen tuotantonsa on, ja ei kai klassikkokirjan lukeminen ikinä hukkaanheitettyä aikaa ole. Nyt olen kuitenkin aivan varma siitä, että enempää en Södergrania tule elämäni aikana lukemaan;) Jään odottamaan millä haastekirjoille Roz ja Elegia minua tulevat muistamaan. Jännittävä haaste kaiken kaikkiaan!

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Runot) ja Underbara finlandsvensk vid papper -haasteeseen.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Saaren varjoissa



Mari Jungstedt
2005 suom. 2008
379 s./Otava


Gotlannin kauniilla saarella on juuri lomakausi meneillään, kun nuoren naisen rituaalimurha järkyttää kaikkia. Gotlannin poliisi saa tapauksen tutkimiseen apua niin manner-Ruotsista kuin paikalliselta toimittaja-kuvaaja-parivaljakolta, eikä vaarallisilta käänteiltä voi välttyä.

Olipa mukava yllättyä Jungstedtin kirjan parissa! Olen aina halunnut tutustua tähänkin ruotsalaiseen kirjailijaan, ja vaikka loistava tilaisuus siihen tulikin jo aikapäiviä sitten, kun voitin kirjan Järjellä ja tunteella -blogin arvonnassa, en ole saanut tartuttua tähän. Nyt kuitenkin otin kirjan mökkireissulle mukaan, ja oli kyllä jälleen nappivalinta tuo mökki + kesä + jännäri -yhdistelmä! Odotuksia minulla ei juuri ollut, koska olen ymmärtänyt, että kirjailija olisi ns. yhden kirjan ihme. Nyt jälkikäteen mietittynä voikin olla, että niin on todettu Anna Janssonista eikä Jungstedtista... Voitin itse asiassa Janssoniakin samaisista arpajaisista, mutta sekin on minulta vielä lukematta. Täytyy palata siihen talviaikaan, sillä se on vallitseva vuodenaika kyseisessä kirjassa.

Kirjailijoiden vertailustahan eivät kaikki perusta, mutta pakko todeta, että minulle tuli lukiessa vahvasti mieleen lempparidekkaristini Camilla Läckbergin kirjat. Ehkä syntyneeseen mielikuvaan vaikuttaa osaksi kirjojen tapahtumapaikkojen samankaltaisuus eli pienet piirit, päähenkilöiden mukavuus ja onnistunut samaistuminen osaan heistä skeä mielenkiintoiset murhatapaukset. Pidin esimerkiksi siitä, että kuolevaan nuoreen naiseen tutustuttiin keskimääräistä paremmin ennen tämän kuolemaa. En tiedä onko näin tapahtunut useammassakin jännärissä, jonka olen lukenut, mutta ainakin se tuntui lukiessa hirveän tuoreelta idealta. Minulla on vahva mielikuva siitä, että uhrien elämäntarinaan tutustutaan aina vasta kuoleman jälkeen... Jungstedtin teksti ei ehkä ole ihan niin rikasta kuin Läckbergin, mutta riitti kyllä tekemään ainakin tämän lukijan tyytyväiseksi.

Mutta mikäs, armaat bloggaajatoverit, on Jungstedtin viihdyttävin murhakertomus, eli mihin kannattaa tarttua seuraavaksi?

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan jälleen kerran pisteen Ruotsissa käväisystä.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Irlantilainen aamiainen

Hanna Tuuri
2009
157 s./Otava


Kirjassa on kolmisenkymmentä kertomusta irlantilaisesta elämäntavasta, joka viehätti opettaja/puutarhuri/kirjailija-Tuuria siinä määrin, että hän muutti vihreälle saarelle pysyvästi. Ensimmäiset vuodet Irlannissa meni sateisen ilman ihmettelyssä, sympaattiseen naapurustoon tutustumisessa ja vanhan talon ja sen pihamaan kunnostamisessa. Syrjäisessä maakunnassa Irlannin maaseudulla aika kuluu omaa tahtiaan, irlantilaisilla ei ole kiire minnekään ja kaikki kyllä järjestyy, kun on sen aika.

Uumoilin jo Orapihjalapiiri-kirjaa lukiessani, että Hanna Tuurista voisi tulla yksi suosikeistani kotimaisen kirjallisuuden saralla. Irlantilainen aamiainen, Tuurin esikoisteos, vahvisti entisestään tätä mielikuvaa. Irlantilaisesta elämänmenosta on kovin miellyttävä lukea, vaikka en ole tiennyt edes potevani kaikokaipuuta kyseiseen maahan. Vaikka moni kertomuksista sivuaakin ihan tavallista arkea kaikenlaisine pikkusattumuksineen, aloin ymmärtämään Irlantia maana ihan eri tavalla kuin ennen. Teoksessa käsitellään helppotajuisesti ja kiinnostavasti monia Irlannin historiaan liittyviä asioita kelteistä nälkävuosiin ja tämän päivän kuulumisia suurkaupunkien sykkeestä maaseudun pikkukyliin. Ihan liikkuttumiseen astikin pääsin lukiessani, nimittäin Tuurin naapuri vanhaherra Jimmy on kaiken kaikkiaan sellainen henkilö, jonka elämänvaiheista oli hienoa lukea. 

Näin jälkikäteen (lukemisesta on kulunut jo viikko) tunnelmat kirjasta ovat tosi hyvät. Lukemisen aikana tosin muistan pohtineeni, että Tuurin kirja menettää hieman lumovoimaansa, kun Kirsi Pihan Medicien naapurissa -kirjan lukukokemus on niin tuoreessa muistissa. Tuuri ei kirjoittajana heittäydy ihan niin leppoisaksi ja humoristiseksi kuin Piha, jonka kirjoitustyylistä pidin valtavasti. Käsiteltävät maat ovat kuitenkin niin erilaiset, että miksei sitten voi olla erilaiset tavat kirjoittaakin, niin että molemmissa lopputulos on kuitenkin yhtä hyvä. Suosittelen lämpimästi kirjallista matkaa nummien maahan!

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla).

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tie Myrskyluodolle


Anni Blomqvist
1968 suom. 1974
154 s./Gummerus


Myrskyluodon Maija -sarjan ensimmäisessä osassa Maija on vielä nuori neitonen, jonka elämänpiiri rajoittuu omaan perheeseen ja naapurustoon Ahvenanmaan kauniin karuissa olosuhteissa. Aikuisuus kolkuttelee kuitenkin oven takana, ja pian Maija huomaakin olevansa kihlattuna miehenalulle, jota ei voi edes sanoa tuntevansa hyvin. Parin vuoden ajan Maijan perhe valmistautuu häihin ja nuorenparin muuttoon yksinäiselle Myrskyluodolle.

Pieni talo preerialla -kirjaa lukiessani jaksoin hehkuttaa ajankuvaa ja menneen maailman tunnelmaa. Blomqvistin kirjasta löysin paljon samaa, mutta se ei juuri tässä lukuvälissä ollutkaan sitten niin positiivinen asia kuin olisi luullut. Molemmissa kirjoissa koko elämä tapahtuu perhepiirissä, muutamien naapureiden vilahtaessa mukana arjessa. Kaukaisempia sukulaisia kaivataan, koska heitä nähdään äärimmäisen harvoin. Toisaalta elämän perustarpeista huolehtiminen (kodin kunnossapito, ruoan hankinta ja karjasta huolehtiminen) on rankkaa puuhaa, eikä siinä jää paljon aikaa muulle, vaikka koko perhe onkin jatkuvasti auttamassa erilaisissa työtehtävissä.

Toisaalta nautin jälleen kerran tästä nykyihmiselle kaukaisen elämäntavan kuvaamisesta, mutta pakko myöntää, että vanhempien tiukka kurinpito ja jatkuva huonotuulisuus sekä sisarusten jatkuva naljailu kuitenkin aiheutti väsymystä. En epäile hetkeäkään, etteikö Tie Myrskyluodolle antaisi menneen maailman kasvatusmetodeista realistisemman kuvan kuin esimerkiksi Pieni talo preerialla, mutta ehkä sitten vain kaipaan kirjoihin hyväntuulisia ihmisiä ja sellaista peruspositiivista otetta (rankkaankin) elämään. Silti välillä tuppaa ärsyttämään se, ettei kukaan sano, että hei-mä-välitän-susta, vaan kaikki rakkaus pitää aina näyttää pelkästään tekojen kautta ja ja... No, edelleen, tuollaistahan se Suomessa on varmasti ollut, mutta voi kun joskus voisi joku suomalainenkin lapsi kapsahtaa isänsä kaulaan sen suuremmin miettimättä...

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kirjan takakansi hehkuttaa sarjan olevan vaikuttava Ahvenanmaa-eepos, ja sitä se varmasti on, kunhan muutkin osat saisi luettua. Ensimmäinen osa sai kyllä mielenkiinnon heräämään, vaikka henkilönä Maija ei kyllä tullut ihan niin tutuksi kuin esimerkiksi Montgomeryn ihastuttavat sankarittaret. Sarjaa eteeenpäin kahlatessa toivoisin Maijan kuitenkin tulevan siinä mielessä ystäväksi, että hänet hyvästelisi viimeisessä osassa haikein mielin. No, aika näyttää.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua).

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Valosta valoon



Vigdís Grímsdóttir
2001 suom. 2004
168 s./Johnny Kniga


Tarinan keskiössä ovat Lenni-isä, kuollut Magdalena-äiti ja Rósa-tytär. Mutta myös Rósa Cordova, salaperäinen ja kaunis nainen kuvassa, jonka Lenni on pienenä poikana leikannut irti lehdestä, ja jonka mukaan tytär on nimensäkin saanut. Sitten vielä on Róbert ja Helena, joiden luokse pikku-Rósa jää asumaan, kun Lenni lähtee maailmalle etsimään Rósa Cordovaa. Ei myöskään sovi unohtaa Rósan parasta ystävää Lúnaa, joka on tuki ja turva monenkin asian suhteen. Ja sitten on kyllä vielä muutama muukin.

Valosta valoon on melko hämmentävä kirja. Ja silti helposti lähestyttävä ja miellyttävä lukea, raikaskin. Ja kuitenkin tarinaa lukee hieman epäluuloisena, että apua, mitä tässä oikein tapahtuu, mitä nämä ihmiset oikein tekevät. Lukijana minun oli todella vaikea uskoa monia ratkaisuja, joihin kirjan henkilöhahmot päätyvät onnea ja rakkautta etsiessään. Ja toisaalta kaikki on kuitenkin ihan päivänselvää, uskottavaakin. Ei kirjasta oikein voi kertoa mitään muille, tämä on ehdottomasti tarina, johon pitää itse tutustua alusta loppuun.

Jos ranskalaisesta kirjallisuudesta aina sanotaan, että se on hieman vinksahtanutta, niin osaan tämän kirjan jälkeen kuvitella, että niin on myös islantilainenkin. Siis se laatukirjallisuus mitä käännetään suomeksi. Valosta valoon on kaikessa kummallisuudessaan positiivinen lukukokemus, ja trilogian avausosana se jättää tunteen, että ehkä ne jatko-osatkin on luettava.

Osallistun kirjalla sekä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen ja valloitan siis Islannin. En muista lukeneeni aikaisemmin islantilaista kirjallisuutta, ja kirjan valitseminen tuottikin hankaluuksia. Onneksi Suketus riensi apuun ja suositteli Vigdís Grímsdótteria. Onko muilla suositella islantilaista kirjailijaa/kirjaa erityisen hyvänä lukukokemuksena?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste



Tarinoiden taikaa -blogin Tintti teki hyvin ja haastoi minut rakastumaan Edith Södergranin Runoja-kokoelmaan. Jännittää jo valmiiksi, koska uskon olevani eri aaltopituudella tämän runoilijan kanssa. Mutta katsotaan miten käy, haasteellinen tämä tehtävä tulee ainakin olemaan, sen voin luvata!:)

Haasteen ideanahan on se, että bloggari haastaa toisen bloggarin lukemaan jotakin sellaista, jota hän ei ole vielä lukenut.

Säännöt: Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
 1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan.
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi.
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.



Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Selailin hieman lukupäiväkirjaani ja Tintin blogin luettuja ja lukemattomia kirjoja. Tintti on kova tyttö lukemaan kotimaista kirjallisuutta, ja esimerkiksi lanseeramani Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti vaikuttaa etenevän Tintillä hieman parempaa tahtia kuin haasteen emännällä, kröhöm:) Ulkomaisestakin kirjallisuudesta haastajani pitää, ja näyttäisi siltä, että hän on kiinnostunut maltillisesti myös vieraista kulttuureista kertovista kirjoista. Näin ollen haastan Tintin lukemaan yhden kaikkien aikojen suosikkikirjoistani eli Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka. Kirjassa liikutaan 1800-luvun Kiinassa ja se kertoo kahden ystävättären tarinan lapsuudesta vanhuuteen. Lisa See tarjoaa mielestäni lukijalle helposti lähestyttävän lukuromaanin, kauniin kertomuksen ystävyydestä ja mielenkiintoista ajankuvaa. Hauskoja lukuhetkiä siis Tintille! (Ja ilmoitathan, jos olet jo lukenut kirjan.)

Siirrän haasteen eteenpäin ensinnäkin Kuristava kirsikka -blogin Rozille, joka lukee paljon hyviä jännäreitä. Kuitenkin yksi jännityskirjallisuuden huippu (minun mielestäni) kirjabloggaajalta listaltaan puuttuu, ja tämä virhe on korjattava hetimiten! Näin ollen haastan Rozin lukemaan Lincoln Childin ja Douglas Prestonin Ihmeiden kabinetti -kirjan, joka esittelee lukijoille erikoisagentti Pendergastin. Kirja on pullollaan jännittäviä käänteitä, yllättävän moniulotteisia henkilöhahmoja ja hieman historian havinaa Ihmeiden kabinetin muodossa. Kaiken kruunaa hieman erikoisempi päähenkilö, josta ei heti paljastetakaan kaikkea. Jännittäviä lukuhetkiä, Roz! (Ja ilmoitathan, jos olet jo lukenut kirjan.)

Siirrän haasteen eteenpäin myös Mainoskatko-blogin Elegialle, jonka suosikkeihin on päässyt monta laadukasta lukuromaania. Hänet haluaisin haastaa lukemaan Margaret Atwoodin Nimeltään Grace (Alias Grace) -kirjan, jossa perehdytään 16 vuotta vankilassa istuneen Gracen elämään. Onko hän todella tehnyt raa'an kaksoismurhan, josta häntä syytetään? Tämä on suosikkini Atwoodin kirjoista, toivottavasti Elegiakin pitää tarinasta! Muuten yli 600 sivuinen kirja voi tuntua aikamoiselta haasteelta:) (Ja ilmoitathan, jos olet jo lukenut kirjan.)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Pieni talo preerialla



Laura Ingalls Wilder
1935 suom. 1957
336 s./Gummerus


Ingallsin perhe pakkaa maallisen omaisuutensa vankkureihin ja lähtee vaeltamaan kohti valtavaa preeriaa, jossa heidän uusi elämänsä odottaa. Perhe matkustaa päiviä ja taas päiviä, pysähtyvät yllättäen ja alkavat rakentamaan tulevaa kotiaan. Ajan kuluessa lähistöltä löytyy sydämellisiä naapureita ja villejä intiaaneja.

Tykkäsin, en voi muuta sanoa! Olin lukiessani nöyrän ihastunut kaikkeen siihen tee-se-itse-meininkiin, jota kirjassa on vaikka muille jakaa. Itse tehtiin niin talot, ruoat, huonekalut, vaatteet... Jatkuvasti perheen aikuiset tekevät jotain, jotta elämä voisi jatkua laadukkaana ja kaikilla olisi tarpeeksi kaikkea. Tällä päivällä ja ajalla, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, ei ole kyllä mitään tekemistä toistensa kanssa, joten koko kirja on kuin seikkailu lukijalle. Pieni talo preerialla -kirjan parissa saa sukeltaa toisenlaiseen maailmaan ja elämäntapaan. Äärettömän preerian tunnelma, sysimustat yöt susineen ja maissileipien tuoksu todella saavuttavat lukijan.

Katsoin pikkutyttönä muutaman tuotantokauden Pieni talo preerialla -tv-sarjaa, mutta nyt kirjan lukeneena hieman ihmettelen, että eikö tv-sarjaan ole otettu tästä kirjasta kuin nimi ja päähenkilöt? Mielestäni jonkunlainen kylä on ihan tyttöjen kotitalon lähistöllä, ja perheen lapset käyvät kouluakin kylässä. Ja tässä kirjassa kylä on kahden päivän matkan päässä. Minun on ehdottomasti jatkettava sarjan läpikahlaamista, koska haluan selvittää, onko jatko-osissa luvassa tapahtumia, jotka ovat tv-sarjasta tuttuja. Ja lukisin minä sarjan muutenkin, ensimmäinen osa oli niiiiiin ihana. Suosittelenkin Pieni talo preerialla -kirjaa kaikille tyttökirja-ihmisille. Tästä tuli ainakin minulle yksi parhaista tyttökirjakokemuksista! Mitäpä muuten tykkää kirjasta Sara, blogimaailman tunnettu tyttökirjaihminen? Sara on lukenut käsittämättömät määrät tyttökirjoja, erottuuko Pieni talo preerialla hyvin joukosta?

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Minnesotan osavaltion. Täytyy kyllä kiitellä Karoliinaa osavaltio-haasteesta, minulla ei ole yhdysvaltalaisia kirjoja lukiessani ollut mitään mielikuvaa paikoista, joissa kirjan tapahtumat ottavat tapahtuakseen, joten on ollut enemmän kuin kätevää sijoittaa tarinat jälkikäteen kartalle. Jospa maantietoni Yhdysvaltojen osalta olisi paremmin hallussa haasteen suoritettuani!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

24h lukumaraton

Lukuhaaste alkaa NYT eli klo 12.00 (eli 15 minuuttia myöhässä:D) ja päättyy huomenna samaan aikaan. Tämän tekstin alle tulee väliaikatietoja haasteen etenemisestä aina, kun tarinaa riittää kerrottavaksi. Lukupinoon eksyi tällä kertaa 16 kirjaa, joista suurin osa on lainattu kirjastosta ja muutama omasta hyllystä. Yllättäviä teoksia ei tällä kertaa matkaan saatu, vaan kaikki on hankittu tarkasti itsekyhätyn listan mukaan. Olen tutkinut kirjapinoa harva se päivä (hain kirjat jo maanantaina), ja odottanut malttamattomana haasteen alkamista. Onneksi odottamista vähensi mm. Haminan kirjakaupan remonttihommissa hyöriminen parin päivän ajan, ettei ole tarvinnut pelkkää kirjapinoa tuijottaa. Kulunut viikko on kuitenkin mennyt muissa puuhissa kuin lukien, joten lukuintoa pitäisi kaiken järjen mukaan olla, mutta katsotaan milloin kisakunto heikkenee...


Eilen illalla piti kiirettä! Hain kirjojen kansikuvia jo valmiiksi ja mietin mihin haasteeseen mikäkin kirja liittyy, ettei blogijutun kirjoittamiseen tuhraantuisi liikaa aikaa. Innostuin Karoliinan maratoniin liittyvistä syömingeistäkin, mutta työmatkalla tuli syötyä sen verran hyvin (eli huonosti) ettei kaikenmaailman roskaruokaa teekään nyt mieli. Kulinaristinen nautinto tulkoon siis mozarella-tomaatti-basilika-patongista, jonka väserrän jossain välissä teekupposen seuraksi. Huomenna lukumaratonin päätyttyä suuntaamme yo-juhliin, joten siellä taas saa kakut ja muut herkut.

Sää on tätä kirjoittaessa kylmä, mutta melko aurinkoinen. Sadetta kovasti luvattiin, ja on ulkona sen verran kylmä tuuli, ettei ainakaan tarvitse huonoa omatuntoa kokea sisällä hääräämisestä. Miehellä on ollut puhetta lähteä tänään kokeilemaan sitä oikeaa maratonia, joten lukurauhan pitäisi olla taattu. Koko yötä ei ole tarkoitus kukkua lukemassa, mutta toivoisin pysyväni hereillä edes klo 01.00 asti.

Vaikka olenkin tuijotellut kirjapinoa useaan otteeseen, en vieläkään tiedä varmasti, minkä kirjan luen ensimmäisenä. Tai mitkä kirjat päätyvät varmasti lukuun ja mitkä jäävät odottamaan toista lukukertaa. No, sehän tästä kaikesta tekeekin niin jännittävää! :)

-----


Anna Gavalda
2002 suom. 2003
132 s. /Gummerus

12.15-14.58 Viiniä keittiössä (132s.)

Kun Chloén mies jättää vaimonsa ja heidän yhteiset lapsensa, lähtee vaitelias ja tuima appiukko-Pierre kesämökille miniänsä ja lastenlastensa kanssa. Mökin keittiössä käydyt keskustelut sivuavat niin Chloén kuin Pierrenkin elämää avioliitossa hyvinä ja huonoina aikoina.

En ole aina niin varma, että edes pidän Gavaldasta, mutta silti uskollisesti luen hänen kirjojaan silloin tällöin. Aihe ja sen käsittelytapa kiinnostivat tässä kirjassa, mutta äreän vanhuksen ja jätetyn nuoren naisen yllättävä ystävyys ei kuitenkaan tuntunut kovin aidolta. Jos he olisisivat tunteneet sielujen ystävyyttä edes aikaisimmilla perheillallisilla, tarina olisi ollut uskottavampi, mutta nyt molempien täydellinen avautuminen toisilleen ei oikein voittanut minua puolelleen. Molemmat henkilöhahmot yksittäin kyllä tuntuivat toimivilta, mutta yhdessä... Sellainen kiva kolmen tähden kirja, jossa kiinnosti varsinkin Pierren elämän salaisuudet ja surut.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Ranskan. Ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.

Hyytymistä on jo nyt ilmassa haasteen suhteen!:D Väsyttää, ja koko ajan tekisi mieli sulkea silmät. Tämäkin oli melko lyhyt kirja, ja silti sain siihen tuhrattua kolmisen tuntia.  Aloitus tosiaan hieman myöhästyi, äidin kanssa tehty kävelylenkki oli aikataulusta myöhässä. Ja lukemisen välissä pidin 15 minuutin ruokatauon ja lähetin miehenkin sinne oikealle maratonille. 800 sivun tavoite tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta:D

Seuraavaksi on lähdettävä lähikauppaan hankkimaan joku herkku iltaa silmällä pitäen! Olisi pitänyt eilen tajuta hankkia jotain, vaikka mieli ei ollutkaan makean perään. Nyt nimittäin on, ja en pysty keskittymään lukemiseen ennen kuin tiedä, että jotain ihanaa odottaa kaapissa. Lisäksi ostan 0,5 l Spriten ja illaksi laitamme myös valkoviiniä kylmään. Kyllä tämä tästä! Seuraavaa kirjaa en ole vielä osannut päättää!

---


Kirsi Piha
2008
189 s. /Otava

15.40-19.40 Medicien naapurissa (189s.)

(Mennyt 8h, luettu 321s.)

Kirsi Piha perheineen viettää neljäsosan vuodesta Italian auringon alla Marchen maakunnassa. Kirjassa hän valottaa italialaisia tapoja ja kulttuuria ruoasta viiniin ja asumisesta matkusteluun.

Ihana kirja, jonka seurassa kyllä kannatti nojatuolimatkailla neljän tunnin verran! Pihan tyylissä kirjoittaa on jotain samaa kuin Anna-Leena Härkösen, ehkä se on se huumori, jota on sopivasti viljelty pitkin kirjaa. En ole aikaisemmin ole ollut mitenkään älyttömän kiinnostunut juuri Italiasta, mutta olisihan se kieltämättä ihanaa päästä kurkistamaan leppoista eloa Italian maaseudulle. Suosittelen kirjaa kaikille matkailukirjoista kiinnostuneille, tämä on varmasti lajinsa aatelia.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla) ja totean vielä, että kirja on ehdoton aarre. Lisäksi ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.

Hah hah, olen ehkä maailman hitain lukumaratoonari:D Tähänkin kirjaan upposi tosiaan aikaa tasan neljä tuntia. Tosin vika ei ole ihan täysin minussa, yhdessä vaiheessa puuhailin patongit tulemaan, sitten siskonpoika ilmestyi tyhjään mummolaan, joten olihan se muutama sana vaihdettava ja huolehdittava pojan ruokahuollosta. Sitten mies vielä tuli juoksultansa ja oli tietenkin kuunneltava miten 42 kilometriä oli taittunut. Ja kaiken lisäksi olen vielä himputin hidas. Nyt myös alkaa ahdistamaan ajatus siitä, että kaikkia kirjoja ei ole aikaa lukea, joten tulen melkein hulluksi kirjapinon äärellä! Herkkuja onneksi ostin iltaa silmällä pitäen, joten kyllä tässä vielä hereillä pysytään!:)

Vielä en tiedä minkä kirjan luen seuraavaksi, mutta nyt poistin jo pinosta kirjat Irlantilainen aamiainen (ei nyt ehkä kannata toista matkakirjaa lukea) ja Sateenkaarinotko (pisin kirjoista, itkettääkin varmasti sen verran, että siihen kannattaa paneutua toisella kertaa).

---

Tove Jansson
1972
143 s./WSOY

20.10-23.10 Kesäkirja (143s.)

(Mennyt 11h 30min, luettu 464s.)

Janssonin rakastetussa kirjassa seurataan erään pienen perheen kesäkuukausia Suomenlahden saarella. Kun isä pakertaa milloin minkäkin työasian parissa, isoäiti ja lapsi seikkailevat saaressa keskustellen milloin mistäkin.

Ymmärrän, miksi moni on niin kovin ihastunut tähän kirjaan. Sain aina välillä tunnelmasta kiinni, mutta tämä olisi ehkä kaikenlaisine luontokuvailuineen ollut parempi lukea mökkimaisemissa kiireettömällä aikataululla. En ole Janssonilta lukenut muuta kuin muumikirjoja, mutta hänen kirjoitustyylinsä on ainakin tässä kirjassa samankaltainen - ja hyvä niin. Ehkä palaan tähän joskus tulevaisuudessa ja luen enemmän maistellen.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Palkitut kotimaiset kirjat ja kirjailijat). Tove Jansson sai mm. Valtion kirjallisuuspalkinnon kolme kertaa, Hans Christian Andersenin –palkinnon ja Ruotsin akatemian suurpalkinnon.

Hämmästyttävää on ainakin se, että luen ihmeellisesti tasa-aikoja. Viiniä keittiössä 2h 30min, Medicien naapurissa 4h ja nytkin ihan minuutilleen 3h Kesäkirjan kanssa! Juuh. Olen melkoisen puhki, varmaankin orastava päänsärky pukkaamassa iltani iloksi. Nyt elämme aikaa 23.30 ja aion vielä tarttua Neiti Etsivään ja pysyä hereillä kirjan loppuun saakka. Odotin näiltä lyhyiltä kirjoilta väljää taittoa, mutta minusta jokainen kirja on ollut kyllä täyttä tavaraa sivulta toiseen. Jos Neiti Etsivässä vähän säälittäisiin harottavia silmiäni...

Laskeskelin, että kirjat, jotka huomenna yritän vielä lukea, vievät aikaa 5 tuntia, joten minun pitäisi herätä klo 7.00 tai lukea tänään illalla tunti myöhempään ja herätä huomenna esim. klo 8.00. Voin melko suurella varmuudella todeta, että ei tule mitään:D Mutta lähdetään nyt silti kokeilemaan ja lopetankin tämän koneella roikkumisen samantein.

---


Carolyn Keene
1966 suom. 1978
141 s./Tammi

23.45-01.00 ja 08.45-09.45 Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus (141s.)

(Mennyt 22h, luettu 605s.)

Neiti Etsivä ystävineen kutsutaan Ranskaan selvittelemään keski-ikäisen naisen painajaisia aiheuttavia lapsuusmuistoja, joihin liittyvät portaiden 99 askelmaa. Tyttöjä uhataan matkalla jatkuvasti, mutta onneksi Paulan isäkin on Ranskassa selvittämässä omaa tapaustaan, joka liittyy pelästyneeseen rahamieheen.

Ihan mukava seikkailu, sopivasti illalla alkoi satamaan kaatamalla ja se lisäsi kirjan tunnelmaa, joka välillä äityi melko jännittäväksikin;) En muistanut kyseisestä kirjasta juuri mitään, ja koska kirjasto oli siirtänyt melkein kaikki Neiti Etsivät varastoon, enkä jaksanut suosikkejani sieltä lähteä pyytämään, valitsin tämän kirjan. Suosikkejani on aina olleet kirjat, joissa tyttöporukka on kasassa selvittelemässä arvoituksia.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Illinoissin. Neiti Etsiväthän sijoittuvat kuvitteelliseen River Heightsin kaupunkii, mutta se on ilmeisesti sijoitettu Illinoissiin, lähelle Chicagoa. No, uskokoon ken haluaa, mutta joku paikka täytyy valloittaa, joten uskotaan tällä kertaa epämääräistä googlettelun tulosta...:)

Jes! Jaksoin valvoa tasan yhteen suklaiden ja mustikkapiirakoiden voimin. Olen ollut silmät ristissä näköjään jo haasteen alusta lähtien, kiitos kommentista, jonka myötä selvisi, että olen laskenut sivumäärät väärin!:D Kaatosade, joka on jatkunut jo yli 10 tuntia on lisännyt lukufiilistä hirveästi, ihana sateen ropina kuuluu jatkuvasti peltikatosta. Neiti Etsivä kirjakin oli loistovalinta kisaväsymyksen rankimpaan kohtaan. Aamulla ei ollut puhettakaan, että olisin jaksanut kiskoa itseni lukemaan ennen kahdeksaa, torkutin aika paljon ennen kuin ajattelin, että nyt tsempataan!

Nyt yritän vielä lukea yhden kirjan ennen kuin haaste loppuu, 800 sivua jää vain haaveeksi, mutta jos nyt edes sen 700 sivua saa täyteen, niin hyvä!

---
Cecelia Ahern
2011 suom. 2012
108s./Gummerus

10.10-11.10 Tyttö peilissä (108s.)

(Mennyt 23h, luettu 713s.)

Ahernin uusin kirja sisältää kaksi aikuisten satua. Tyttö peilissä kertoo nuoresta tytöstä ja hänen isoäidistään, joka välttelee peilejä ja asuu erakoituneena isossa linnassa villiintyneen puutarhan keskellä. Muistojentekijässä vanha mies parantaa ihmisten elämänlaatua muokkaamalla heille uusia muistoja, jotta ihmisten on helpompi jatkaa elämäänsä jonkun traumaattisen tapahtuman jälkeen. Myös muistojentekijällä itsellään on raskaita muistoja mielessään.

Tykkäsin kirjasta todella paljon! Varsinkin Tyttö peilissä oli yllättävän hyvä aikuisten satu, lukisin mielelläni jotain tällaista lisää! Ja elokuvanakin tarina olisi varmasti hyvä! Muistojentekijä jäi ehkä hieman toisen tarinan varjoon, mutta oli sekin mielenkiintoinen ja laadukas. Tästä jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä fiilis, loistava valinta loppusuoralle.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja valloitan Irlannin. Lisäksi ruksin kirjan luetuksi 100 naiskirjailjan kirjaa -listalta.

Vau, sain tunnissa luettua yli 100 sivua, tosin tässä kirjassa rivivälit olivat isot, samoin fontti. Vielä ehdin aloittamaan kirjan Epätavallinen lukija, mutta loppuun en sitä tietenkään enää 35 minuutissa saa. Ihanaa, että koitos on kohta ohi ja saan aamiaista ja pääsen valmistautumaan iltapäivän yo-juhliin.

---

Alan Bennett
2007 suom. 2008
115s./Basam Books

11.25-12.00 Epätavallinen lukija (32s.)

(Mennyt 24h, luettu 745s.)

Kuningatar kiinnostuu yllättäen kirjallisuudesta ja lukemisesta. Moni asia tulee vielä muuttumaan, kun lukemiselle on saatava enemmän ja enemmän aikaa.

Ehdin tosiaan lukea viimeistä kirjaa 32 sivua, joten ihan tarinan ytimeen ei vielä päästy. Kirja vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta, ja tosiaan vähän epätavallisemmalta, joten luen sen varmasti lähipäivinä loppuun. Erillistä arviointia tuskin kuitenkaan enää teen kirjasta, joten eiköhän positiivisena alkanut lukukokemukseni säily ennallaan seuraavat 70-80 sivua.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja valloitan Iso-Britannian, jahka tosiaan saan kirjan ensin luettua loppuun.

---

Huh hah hei, haaste melkein Sonjasta voiton vei... No, kaiken kaikkiaan hauska kokeilu tämäkin, mutta voi, että otti kunnon päälle! Silmät sirrissä tosiaan jo aloittelinkin, eikä kisakunto siitä ainakaan parantunut. Melkein tekisi mieli tehdä tämä joskus uudelleen, talviaikaan esimerkiksi ja varustautua vielä paremmin ruoalla ja varsinkin yksinäisyydellä.

Tavoitteena oli tosiaan lukea 800 sivua, mutta pääsin vain 745 sivulle asti. Vuorokaudesta lukemiseen käytin aikaa 13 tuntia ja 20 minuuttia eli käyttämättä jäi 10 tuntia ja 40 minuuttia, joista nukkumiseen meni 7h ja 45 minuuttia. Teille tietämättömille tuhraantui siis aikaa 2 tuntia ja 55 minuuttia. No, ehkä olisin tosiaan voinut käyttää aikani paremminkin, mutta toisaalta osa minuuteista toki kului ruoantekoon ja ehkä ne olivat tervetulleita taukoja lukemiseen. 
Vuorokauden aikana ehdin lukea viisi kirjaa kokonaan ja melkein kolmasosan kuudetta kirjaa. Pisin kirjoista oli Medicien naapurissa (189s.) ja lyhyin Tyttö peilissä (108s.). Jos laskelmani ja päätelmäni yhtään pitävät paikkaansa (nyt on aika sumuinen olo), nopein lukutahti minulla oli ehdottomasti Tyttö peilissä -kirjan kanssa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 108 sivua, muissa kirjoissa tosiaan yhdellä sivulla oli kaksi kertaa enemmän tekstiä kun tässä. Hitaimmin edistyi Medicien naapurissa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 47,25 sivua. Syyt ovat selvät: Tyttö peilissä -kirjassa oli niin isot rivivälit ja iso fontti, että lukeminen oli todella helppoa ja miellyttävää. Medicien naapurissa -kirjan kanssa tuli tehtyä ruokaa ja oli muita keskeytyksiä, joita en oikein voinut ottaa kirjan lukuajasta pois, koska ne olivat yksittäin niin lyhytkestoisia.

Yhteenkään "huonoon" kirjaan en maratonillani törmännyt, mutta Tyttö peilissä ja Medicien naapurissa nousivat ehdottomasti muiden ylitse. Kirjat valikoituivat loppupelissä helposti lukupinosta, ainoastaan Kesäkirjaa aikaisemmin pidin jo kädessäni Salmisen Varastoa, mutta päätin sitten vaihtaa sen Kesäkirjaan. Ymmärsin silloin, että lukunopeuteni ei päätä huimaa, joten iski pienoinen paniikki, että mitkä pari kirjaa pinosta vielä ehdottomasti haluan lukea ja mitkä jää tällä kertaa pois.

Samojen teemojen ympärille en edes ajatellut rakentavani lukemistani, vaan halusin aina mahdollisimman erilaista lukemista edellisen kirjan jälkeen. Viiniä keittiössä edusti arkista ulkomaista kirjallisuutta, joten sen takia hylkäsin mm. kirjat Valosta valoon ja Viides lapsi, vaikka en tosiaan tiedä olisiko kyseiset kirjat tarjonneet arjen kuvausta. Medicien naapurissa puolestaan edusti matkailua suomalaisesta näkökulmasta, joten hylkäsin listalta seuraavaksi Irlantilainen aamiainen -kirjan. Kesäkirja puolestaan pääsi edustamaan kotimaista arkea kuvailevaa kirjaa, joten hylkäsin sen jälkeen kaiken kotimaisen listalta. Neiti Etsivä oli pakko valita loppuillan torkkumisseuraksi, jotta pysyisin hereillä, ja se edustikin ainoana pinossa jännityskirjallisuutta. Aamulla oli pakko valita Tyttö peilissä, jotta ehtisin varmasti lukea kirjan kokonaan. Se myös edusti taas uutta lajityyppiä eli novelleja ja fantasiaa. Epätavallinen lukija pääsi lopuksi edustamaan mieskirjailijoita, sillä kovin naisvaltaiseksi pääsi tämä haaste äitymään.

Iso kiitos vielä kaikesta tsempistä sieltä ruudun toiselta puolelta! Viestit ilahduttivat pakertavaa lukijaa, ja palaan vastaamaan kommentteihin, kunhan tästä ensin tokenen:)

Mutta nyt onnellisesti tavallista elämää jatkamaan, lukea en aio ainakaan ennen iltaa;)