keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lumipäiväkirja

Joel Haahtela
2008
190 s./ Otava


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kirjan minä-kertoja huomaa lehdessä artikkelin, jossa kerrotaan hänen entisen tyttöystävän vapautuvan pian vankilasta. Sigrid Eisenberg on istunut vankilassa 26 vuotta syyllistyttyään useaan murhaan. Vaikka mies ja Sigrid lähtivät eri teille vuosikymmeniä sitten, totuus terroristina tunnetuksi tulleesta naisesta on jäänyt kalvamaan miestä.

Lukukokemuksesta.
Olen ottanut luetaan-oman-kirjahyllyn-kirjoja-projektin nyt liian tunnollisesti toteutukseen! Huomaan tarttuvani kirjoihin, jotka eivät yhtään vastaa mielentilaani ja lukufiilistäni ja sitten ihmettelen kirja kädessä, että miksi tarina ei vedä! Nopealukuinenhan Lumipäiväkirja on, ja vaikka tarina ei muutenkaan ollut Haahtelan parhaita, tietty mielenkiinnon puute vaivasi minua jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tällä hetkellä yhteiskunnalliset asiat ja arkisen elämän murheet eivät yhtään iske. Onneksi tajusin vihdoin viimein tehdä suurputsauksen kirjahyllyn lukemattomien kirjojen suhteen: nyt lähti puolet kierrätykseen ja jäljelle jäi vain 40 lukematonta kirjaa ja niistä suurin osa ehdottomasti lähitulevaisuuden lukulistalla:)

Minä ja Haahtelan kirjat
Haahtela on yksi harvoja suomalaisia kirjailijoita, joiden teoksia olen lukenut useamman ja jonka teoksien pariin hakeutuminen ei ole suurikaan kynnyskysymys. Haahtelalla on sana hallussaan, tarinoihin on onnistuttu tiivistämään kaikki tärkeä eikä yhtään liikaa. Teemat ovat yleensä vähän erikoisia ja siksi mielenkiintoisia, jo takakansiteksti herättää ajatuksen, että tämä kirja on luettava jossain välissä. Toisaalta en kuitenkaan tule raivanneeksi kirjoille heti tilaa lukulistalta, koska jotain silti puuttuu niin, että en koe Haahtelan kirjoja ihan elintärkeiksi itselleni. Mutta eiköhän taas jonkun ajan kuluttua ole seuraavan Haahtelan tarinan vuoro...

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Maameren tarinat 1: Maameren velho

Ursula K. Le Guin
1968 suom. 1976
217 s./WSOY

Mitä tapahtui ja kenelle?
Ensimmäisessä osassa seurataan Varpushaukka -nimisen miehenalun vaiheita. Pienen kylän pojasta kasvaa yksi Maameren saariston mahtavimmista velhoista. Tie menestykseen on kuitenkin täynnä haasteita ja vaaroja: aikuisuuden kynnyksellä Varpushaukka tulee päästäneeksi irti pahan varjon, joka hänen täytyy päihittää ennen kuin varjo tuhoaa hänet.

Lukukokemus
Vallitseva säätila ja kirja komppasivat tällä kertaa toisiaan mainiosti. Oli suorastaan arjen luksusta pujahtaa peiton alle lämpösukat jalassa ja teekuppi yöpöydällä ja uppoutua tunnelmallisen kasvutarinan maailmaan. Takakansiteksti osui nappiin: kirja on taianomainen ja syvää viisautta tihkuva. Ja jättää juuri sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle. Tykkäsin!

Minä ja fantasiakirjallisuuden jatko
Luen nykyään aika harvakseltaan fantasiakirjallisuutta. Omasta kirjahyllystä kuitenkin löytyy viime vuosien rakastetuimmat teokset, koska mieheni puolestaan ei lue muuta kirjallisuutta. Jo muutaman vuoden ajan minulla on ollut tarkoituksena lukea mm. del Toron vampyyri-trilogia, Tuulen nimi ja Noituri-sarjan ensimmäinen osa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Nyt minulla on kuitenkin meneillään kirjahyllyn armoton perkaminen: yksikään ennakkokappale, joka ei kiinnosta minua ihan sataprosenttisesti saa nyt lähteä kirjaston vaihtohyllyyn. Näin omaan kirjahyllyyn jää vain kaikkein kiinnostavimmat lukemattomat kirjat ja ehkä siis ihan lähikuukausina saan aikaiseksi tarttua johonkin toiseenkin fantasiakirjaan. Elämä todella on liian lyhyt keskivertoa kiinnostusta herättäville kirjoille:)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Putous

Joyce Carol Oates
2004 suom. 2006
566s./Otava

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Nuori mies heittäytyy Niagaran putouksien kylmään syleilyyn ja hänen vastavihitty vaimonsa vaeltaa putouksien äärellä seitsemän päivää odottaen, että hänen miehensä ruumis löytyisi. Paikallinen lakimies kiinnostuu naisesta ja huomaa pian ettei osaa kuvitella elämää ilman häntä. Voisiko juuri leskeksi jäänyt Ariah kiinnostua Dirk Burnabysta?

Minä ja Joyce Carol Oates
Kirjailija on yksi niistä harvoista joiden tuotantoon olen tutustunut useamman kirjan verran - yleensä tulee luettua ihan yksittäisiä kirjoja per kirjailija. Voisikin siis sanoa, että Oates on yksi suosikeistani. Blondi ja Sisareni rakkaani lukeutuvat kirjoihin, jotka ovat todella tehneet vaikutuksen. Myös Kosto oli hieno pieni kirja. Sen sijaan Haudankaivajan tytär ja Putous olivat molemmat pettymyksiä, joita lukiessa ehdin suorastaan tylsistyä moneen otteeseen. Tutkailin juuri kirjailijan suomennettujen teosten listaa ja se ei kovin pitkä ole, vaikka Oates onkin tehnyt hyvin mittavan uran kirjailijana. Suomennettujen nimien perusteella mikään lukemattomista kirjoista ei kiinnosta, joten voikin olla, että Oatesin suhteen tämä oli nyt tässä vähäksi aikaa.

Lukukokemuksesta
Nuoren parin häämatka ja sen yllättävä traaginen loppu vaikuttivat mielenkiintoiselta tarinan aloitukselta, mutta sen jälkeen Ariahin ja Dirkin vaiheet lähtivät kehittymään suuntaan, joka ei vain ollut tarpeeksi mielenkiintoinen minulle. Vastarakastuneen parin alkuvaihekin jo enteili masentavaa loppua ja kieltämättä Ariah oli lopulta niin nihkeä tyyppi, että sympatiapisteitä oli turha odottaa tältä suunnalta. Missään vaiheessa ei tullut fiilistä, että jes, tämä kirja kannatti ehdottomasti lukea. Olin vain kahlannut tarinan kanssa jo niin pitkälle, etten viitsinyt sitä enää keskeyttääkään.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg
2014 suom. 2015
442s./Gummerus

Mitä tapahtui ja kenelle?
Pientä Fjällbackan rannikkokylää koetellaan taas murhatapauksella. Paikallinen kadonnut nuori tyttö löytyy, mutta silmitöntä väkivaltaa kokeneena. Liittyykö tapaus muihin Ruotsissa tapahtuneisiin katoamistapauksiin? Ja miten vankilassa vuosikausia miehensä murhasta istunut nainen liittyy asiaan?

Lukukokemuksesta?
Läckbergin uusin tarjosi juuri oikeanlaista viihdykettä. Ahmin kirjan kahdessa päivässä ja nautin siitä miten tarina soljui tutun turvallisesti eteenpäin. Kaikessa tuttuudessaan tarinassa oli silti ripaus uutta, joten mielenkiinto säilyi hyvin läpi kirjan. Murhatapaus oli tällä kertaa ehkä hivenen raaempi ja pikkuhiljaa paljastuvat perhesalaisuudet hitusen ahdistavampia kuin aikaisemmin. Toisaalta jäin miettimään, mitä kirjasarjalle sitten tapahtuu, jos kehityksen suunta on tämä: aina kohti kamalampaa?

Ruusut ja risut?
Murhatarina on tosiaan mielenkiintoinen ja kaiken nivoutuminen yhteen tuottaa lukijalle tyydytystä jälleen kerran. Toisaalta poliisien näkökulmasta asiaa tarkastellen kaikki vanhat kuviot toistuvat: Melberg aiheuttaa päänvaivaa tutkimuksien edetessä, Gösta on pihalla paitsi silloin kuin on skarppi, Erica sotkeutuu rikostutkintaan tapansa mukaan ja Patrikin huonolle ajotaidolle naureskellaan, vaikka salaa pelätään henkensä edestä. Jos John Irvingin kirjoissa on jotenkin sympaattista kohdata karhut, painijat ja karvaiset naiset kerta toisensa jälkeen, niin Läckbergin tapauksessa... No, toivoisi että välillä olisi uudet kujeet henkilöhahmojen sielunelämää määriteltäessä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hyvän mielen vaatekaappi

Rinna Saramäki
2013
295 s./Atena


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Rinna Saramäki pyrkii nykyään ostamaan vähemmän ja laadukkaampaa. Hän täyttää vaatekaappinsa vaatteilla, jotka pelaavat hyvin yhteen, kestävät käytössä pidempään kuin yhden sesongin eikä niiden hankkimisesta koidu samanlaisia omantunnontuskia kuin aikaisemmin halpavaateketjujen rättejä kotiuttaessa. Saramäki on opetellut jättämään impulssiostokset kauppaan, tutkimaan kankaita tarkemmin ja pärjäämään 33 vaatteella sesongissa. Pääpiste kirjassa on omien vaateongelmien ratkaiseminen, mutta samalla sivutaan myös muotiteollisuuden ongelmakohtia. 

Inspiroivin juttu?
Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin inspiroiva, mutta kivoista projekteista helposti innostuvana melkein harmittaa, etten tullut lukeneeksi kirjaa jo aikaisemmin. Olen jo vähentänyt turhaa ostamista (en ole koskaan edes osannut heittää ihan ranttaliksi), siirtynyt varsinkin kengissä ja laukuissa ostamaan laatua, pitänyt sesongin aikana 33 vaatetta näkyvillä ja pikkuhiljaa heivannut pois säilytykseen jääneitä turhakkeita ja keskittynyt ostamaan vaatekappaleita, jotka sopivat hyvin yhteen muun vaatekaapin sisällön kanssa. Sanoisinkin, että nyt kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen halpavaateketjujen liian edulliset hinnat ja mitä se tarkoittaa ompelijoille. Onpa turhauttavaa tietää, että jos kuluttaja maksaisi edullisista ostoksista 3 euroa enemmän, tuotantoketjun jokainen osapuoli saisi huomattavasti reilumman korvauksen työstään. Kyllä pistää miettimään!

Miten tästä eteenpäin?
Kirjassa esitettiin mielenkiintoisia tapoja tutustua omaan vaatemakuun ja vaatekaapin sisältöön ja varautumaan tuleviin tarpeisiin budjetin avulla. Juuri nyt tätä projektia ei kannata lähteä toteuttamaan, koska elämäntilanne on sellainen, että yritän seuraavat puoli vuotta selvitä kutakuinkin omistamillani vaatteilla, mutta ehkä ensi vuoden alussa olisi kiva pohtia näitä kuvioita tarkemmin.

Saramäki kehottaa lukijaa kirjaamaan ensin ylös kaikki erilaiset tilanteet, joita tulee kohtaamaan esimerkiksi kuukauden aikana. Millaisissa asukokonaisuuksissa lukija näkee itsensä noissa tilanteissa? On typerää hankkia isoa kasaa biletoppeja, jos tietää käyvänsä baarissa korkeintaan kerran vuodessa, kotibileissä ehkä kolme kertaa vuodessa. Kun tietää ihanteelliset asukokonaisuudet erilaisiin elämäntilanteisiin, on helpompi nähdä mitä helmiä vaatekaapissa jo on ja mitä sieltä puuttuu. Lisäksi vaatekaapissa säilössä olevat turhakkeet paljastuvat. Jos haluaa pikkuhiljaa siirtyä hankkimaan kalliimpaa ja laadukkaampaa, voi puuttuvat tuotteet sijoitella vaikka viiden vuoden vaatebudjettiin. Hitsi, kyllä houkuttelisi lähteä tähän projektiin jo nyt!