Liane Moriarty
2013 suom. 2014
442 s./WSOY
Ihan kiva ja viihdyttävä välipalakirja tämä Hyvä aviomies.
Jos lukemista aloitellessani olisin ollut liikenteessä täysin erilaisella lukufiiliksellä, olisin voinut ärsyyntyä kyseisestä tarinasta. Kepeällä tyylillä kirjoitettu kirja lukijan puolesta valmiiksi pureskeltuine ratkaisuineen olisi tosiaan voinut katkoa verisuonia päästäni, mutta nyt lukufiilis oli otollinen tarinalle ja osasin olla armollinen.
Cecilia Fitzpatrik pähkäilee avatako ullakolta löytämänsä, miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Toisaalta kirjekuoressa lukee selvästi, että lukemisen pitäisi tapahtua vasta miehen kuoltua ja mies on edelleen hengissä. Cecilialla on kuitenkin pahoja aavistuksia kirjeen sisällöstä, sillä työmatkalla oleva mies oli käyttäytynyt puhelimessa hyvin erikoisesti Cecilian kerrottua kirjeen löytymisestä. Lopulta uteliaisuus voittaa... Cecilian tuttu Rachel Crowley puolestaan on vaipumassa synkkyyteen kuultuaan poikansa perheen suunnitelmista muuttaa Yhdysvaltoihin. Rachelin elämäntarkoitus on edellisinä vuosina ollut lapsenlapsensa Jacobin helliminen ja nyt hänen elämänsä valo ollaan viemässä häneltä pois! Eikö riitä, että Rachel menetti jo tyttärensä vuosia sitten? Toisaalla myös Tess seisoo elämänsä raunioilla: hän on juuri kuullut menettäneensä aviomiehensä parhaalle ystävälleen.
Moriartyn tarina etenee mukavan vauhdikkaasti. Ote tarinankerrontaan on leppoisa ja hillitty elämänmakuinen huumori on mukana kaikissa käänteissä. Kolmen naisen elämä on muuttumassa radikaalisti ja tarinat saavat tummiakin sävyjä, mutta liialliseen synkkyyteen ei vaivuta missään vaiheessa. Varsinaista kiintymistä henkilöhahmoihin ei tapahtunut eikä naisten kohtalot jääneet mietityttämään tarinan loputtua. Ihan kiva tarina kuitenkin.
Kepeämpiä lukuromaaneja lukiessani todellinen minä kytee aina jossain pinnan alla. Ja todellinen minä ärsyyntyy helposti, kun alkaa olla selvää, että tarinassa voi lopulta käydä vain yhdellä tavalla, koska kaikkien täytyy saada oma onnellinen loppunsa. Synkemmissä lukuromaaneissa arvostankin juuri sitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja moni käänne aiheuttaa kutkuttavan katkeransuloisen tunteen. Lukukokemusta todellinen minäni ei tällä kertaa pilannut, mutta nyt kun näpyttelen teksiä läppärillä, huomaan olevanikin aikamoisen ärsyyntynyt näin jälkikäteen;)
2013 suom. 2014
442 s./WSOY
Ihan kiva ja viihdyttävä välipalakirja tämä Hyvä aviomies.
Jos lukemista aloitellessani olisin ollut liikenteessä täysin erilaisella lukufiiliksellä, olisin voinut ärsyyntyä kyseisestä tarinasta. Kepeällä tyylillä kirjoitettu kirja lukijan puolesta valmiiksi pureskeltuine ratkaisuineen olisi tosiaan voinut katkoa verisuonia päästäni, mutta nyt lukufiilis oli otollinen tarinalle ja osasin olla armollinen.
Cecilia Fitzpatrik pähkäilee avatako ullakolta löytämänsä, miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Toisaalta kirjekuoressa lukee selvästi, että lukemisen pitäisi tapahtua vasta miehen kuoltua ja mies on edelleen hengissä. Cecilialla on kuitenkin pahoja aavistuksia kirjeen sisällöstä, sillä työmatkalla oleva mies oli käyttäytynyt puhelimessa hyvin erikoisesti Cecilian kerrottua kirjeen löytymisestä. Lopulta uteliaisuus voittaa... Cecilian tuttu Rachel Crowley puolestaan on vaipumassa synkkyyteen kuultuaan poikansa perheen suunnitelmista muuttaa Yhdysvaltoihin. Rachelin elämäntarkoitus on edellisinä vuosina ollut lapsenlapsensa Jacobin helliminen ja nyt hänen elämänsä valo ollaan viemässä häneltä pois! Eikö riitä, että Rachel menetti jo tyttärensä vuosia sitten? Toisaalla myös Tess seisoo elämänsä raunioilla: hän on juuri kuullut menettäneensä aviomiehensä parhaalle ystävälleen.
Moriartyn tarina etenee mukavan vauhdikkaasti. Ote tarinankerrontaan on leppoisa ja hillitty elämänmakuinen huumori on mukana kaikissa käänteissä. Kolmen naisen elämä on muuttumassa radikaalisti ja tarinat saavat tummiakin sävyjä, mutta liialliseen synkkyyteen ei vaivuta missään vaiheessa. Varsinaista kiintymistä henkilöhahmoihin ei tapahtunut eikä naisten kohtalot jääneet mietityttämään tarinan loputtua. Ihan kiva tarina kuitenkin.
Kepeämpiä lukuromaaneja lukiessani todellinen minä kytee aina jossain pinnan alla. Ja todellinen minä ärsyyntyy helposti, kun alkaa olla selvää, että tarinassa voi lopulta käydä vain yhdellä tavalla, koska kaikkien täytyy saada oma onnellinen loppunsa. Synkemmissä lukuromaaneissa arvostankin juuri sitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja moni käänne aiheuttaa kutkuttavan katkeransuloisen tunteen. Lukukokemusta todellinen minäni ei tällä kertaa pilannut, mutta nyt kun näpyttelen teksiä läppärillä, huomaan olevanikin aikamoisen ärsyyntynyt näin jälkikäteen;)
