Paha paikka

Gillian Flynn
2009 suom. 2014
378 s./WSOY

Viime kesänä muistan viihtyneeni Flynnin Kiltti tyttö -kirjan parissa oikein hyvin, hotkaisin sen epäluonteenomaisesti melko pikaisesti eli parissa päivässä. Koin kirjan oivaksi kesäkaveriksi, jonka seura ei paljon päätä pakottanut, mutta joka tarjosi kuitenkin ilahduttavan määrän pieniä yllätyksiä tarinan edetessä. Pahaa paikkaa lukiessani lukufiilis oli kutakuinkin sama, vaikka tarina ei onneksi toistanut onnettoman pariskunnan yhteiseloa ja piinaa. Toisaalta nytkin kyllä sukellettiin erään onnettoman perheen taustoihin ja traagisiin tapahtumiin eräänä kylmänä talviyönä...

Vuonna 1985 Kansasin Kinnakeessa murhataan Dayn perheen äiti ja kaksi neljästä lapsesta. Lapsista vanhin, Ben, tuomitaan murhista elinkautiseen ja perheen pienin, Libby, jää orvoksi siirtyen vuosien saatossa sukulaiselta toiselle. Ben onnistuu vankilavuosinaan kasvattamaan ympärilleen kultin, joka uskoo miehen syyttömyyteen. Libby puolestaan varttuu vihaiseksi nuoreksi naiseksi, joka elää rahastonsa turvin ja ajelehtii päivästä toiseen onnettomana. Libbyn rahat alkavat loppumaan ja kuin tilauksesta naisen elämään astuu Kill Club, jonka rikoksia ahmivat jäsenet haluavat kuollakseen tietää, mitä murhailtana oikein tapahtui - rahaa vastaan tietenkin. Onko Ben tosiaan syytön, niin kuin niin monet tuntuvat uskovan? Ja jos Ben on syytön, kuka oikein on murhien takana?

En ole rikossarjojen suurkuluttaja, mutta olen katsonut yhtä jos toistakin laadukasta tv-sarjaa vuosien varrella ja nyt tajusin mitä yhteistä niillä kaikilla on: lempijaksoni ovat melkein poikkeuksetta niitä, joissa tapahtuu perhemurha. Osa perheestä jää henkiin ja osa kuolee ja loppujakso selvitellään, että mitä lopulta oikeastaan tapahtui ja miksi ja kuka oli hyvä ja kuka paha. Ei siis mikään ihme, että Paha paikka kuulosti heti korviini mielenkiintoiselta ja juuri minulle sopivalta.

Tarinassa kiinnostavinta oli tietenkin totuuden paljastuminen pikkuhiljaa: oliko Ben syyllinen vai syytön vai jotain siltä väliltä? Myös ajatus Kill Clubista oli todella kiehtova. Kirjan luettuani todella toivoin, että Yhdysvalloissa on murhaklubeja, joissa hyvän ruoan ja juoman ääressä pohditaan murhia, jotka ovat jääneet kaihertamaan ihmismieliin. Kurkistin myös mielelläni onnettoman perheen arkeen, vaikka se tuntuikin välillä todella mauttomalta. Henkilöhahmoihin oli kuitenkin yhtä vaikea luoda suhdetta kuin Kilttiä tyttöä viime kesänä lukiessani, kaikki ovat jotenkin niin epämiellyttäviä tavalla tai toisella. Parasta kirjassa on kuitenkin se, että lopputulos voi olla mitä tahansa ja lukijana mielelläni arvailin pitkin matkaa lopullista totuutta, joka olikin jotain vallan muuta kuin mitä olin mielessäni itse kyhäillyt.

Kustantaja esittelee kirjan täällä.

So American -osavaltioiden valloitus jatkuu: Kansas.

Kiltti tyttö

Gillian Flynn
2012 suom. 2013
444 s./WSOY
Kun on aikaa pysähtyä arjen keskellä, nauttia kauniista säästä ja oman pihan mukavuuksista, sitä huomaa pian kaipaavansa rinnalle täydellistä kesäkirjaa. Minä vaadin itse täydellisyydeltä viihdyttävää ja mukaansa tempaavaa tarinaa, joka vie jalat alta. Tekstin täytyy olla soljuvaa ja tarinan juonivetoista. Hyvänä merkkinä täytyy myös pitää sitä, että kyseisen kirjan on valmis raahaamaan mukaan töihin ja takaisin, vaikka tietää että lukuaikaa työmatkoilla on yhteensä vain parikymmentä minuuttia. Kun olin alkanut lukemaan Flynnin juuri suomennettua jännäriromaania, oli heti selvää, että pidin käsissäni kirjaa, joka toteuttaisi kaikki kesäiset lukuhaaveeni. 

Onnettomat tapahtumat alkavat vyörymään Nick Dunnen niskaan siitä hetkestä lähtien, kun mies tajuaa kauniin vaimonsa Amyn kadonneen parin viisivuotishääpäivänä. Pariskunnan kotoa löytyy vain myllätty olohuone ja kirjekuori, joka vihjaa, että Amy oli tänäkin vuonna suunnitellut miehensä päänmenoksi romanttisen aarteenmetsästyksen. Tilanteeseen alusta asti tyynesti suhtautuva aviomies herättää monissa epäilyksiä, varsinkin kun Amyn ystävät paljastavat, että Amy oli alkanut pelätä miestään heidän muutettuaan New Yorkista Missourin Carthageen. Mihin Amy on kadonnut? Onko hän vielä elossa? Ja onko tarinalla toinen, yllättäväkin, puolensa?

Tarinan yksityiskohtia ei voi juurikaan avata turhan monin sanankääntein ettei vain paljasta liikaa, sillä alkuasetelma on vain alkuasetelma, ja tarina saa alun jälkeen sykäyksen varsin yllättävään suuntaan. Jännityskirjallisuuden suhteen suosikkejani kirjat, joissa yhdistyy jännitys ja lukuromaani. Henkilöhahmot saavat enemmän syvyyttä ja tarinan aikana käydään läpi paljon arkisiakin parisuhdeasioita jännityksen pikkuhiljaa kiristyessä... Avioliiton onnellisten ja onnettomien vuosien kuvailu tekeekin tästä kirjasta oivan yksilön Avioliittojuonia -haasteeseen.

Täydellistä kesäkirjaa arvostaa sellaisenaan eikä siitä edes yritä etsiä virheitä. Minut vakuutti tällä kertaa tarinan mukaansa tempaavuus ja se miten lukijana piti koko ajan pysyä varpaisillaan ja kuulostella lopullista totuutta rivien välistä. Omia mielipiteitä piti jatkuvasti muokata ja pähkäillä miten tässä kaikessa lopulta käy. Kaikesta jännityksestä huolimatta tarinassa oli kuitenkin kepeä puolensa niin, että lukeminen oli nautinnollista. Uskomaton tarina, joka ei kuitenkaan lopulta edes tunnu niin epäuskottavalta, jos uskoo, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi omistautuneita toteuttamaan oikkujaan pilkuntarkasti.

Minä viihdyin kirjan parissa, uskon että Sinäkin viihtyisit!

Avioliittojuonia
So American - Missouri