Manhattanin alle: Matka New Yorkin sisuksiin

Erling Kagge
2014 (suom. 2014)
245 s./Johnny Kniga

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Erling Kagge on vuosia seikkaillut menemään pitkin maailmaa. Mount Everstit on valloitettu ja hiihdetty niin Pohjois- kuin Etelä-Navallekin. Tällä kertaa elämäntapaseikkailija päätyi pienen porukan kanssa New Yorkin alle viemäriverkostoja tutkimaan. Mitä sieltä löytyikään?

Odotukset kirjan suhteen?
Tartuin kirjaan vähän sillä mentaliteetilla, että nyt löysin hyvin mahdollisesti vuoden kiinnostavimman kirjan. Moni ei ole suurkaupungin viemäreissä seikkaillut ja luulisi, että tarinat mitä sellaiselta reissulta on kerrottavana kutkuttavat kenen tahansa lukijan mieltä. Ja siis come on, kyllähän sitä nyt New Yorkin alla kuhisee vaikka minkälaisia elämäntapoja ja ihmisryhmiä ja vaikkapa alligaattorikin!

Vaan miten kävikään?
Tulin sitten tarttuneeksi vuoden tylsimpään kirjaan. En ehkä koskaan tokene siitä tosiasiasta että eihän siellä New Yorkin alla ollut sitten oikein mitään muuta kuin ulostekasoja ja ryttyisiä nenäliinoja. Alligaattoritkin olivat vain urbaania legendaa. Ja sen kerran kun Erlingin porukat tiesivät jonkun asuvan maanalaisen reittinsä varrella niin tämä henkilö ei ollut "kotona". Siis aivan liian masentavaa...!

Ja jotta lukijaa ärsyttäisi vielä enemmän...
...niin matkakertomukseen oli ympätty kirjallisuussitaatteja toinen toisensa jälkeen. Välillä tuntui, että maan alla muu porukka oli jutellut normaalisti ja Kagge oli sivistänyt kumppaneitaan viittaamalla milloin kenenkin sanomiin viisauksiin. Tässä jos jossain kirjassa korostuu se, että kun ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa omasta seikkailustaan niin pituutta kirjalle ollaan koetettu saada jaarittelemalla jostain täysin yhdentekevästä ja haettu syvyyttä sitten kirjallisuuden kuolemattomista lauseista. Yh, niin huono kirja että ihan itkettää.

Madventures - Mad Manner

Tuomas Milonoff & Riku Rantala
2012
397 s./Johnny Kniga

Olen alkukesästä lukenut läpi Madventuresin seikkailijan etikettiopasta. Ennen Nykin matkaa luin läpi Yhdysvaltojen osion, mutta tajusin melko pian, että suurin osa kirjan tapatietoudesta liittyy maihin, joihin en ole välttämättä ikinä menossa, joten kirjaa ei kannata siinä mielessä hautoa kirjahyllyssä ja niinpä päätinkin lukea sen saman tien kokonaan.

Matkailumielessä minua ei juurikaan kiinnosta Aasia, Afrikka tai Etelä-Amerikka, mutta teen oikein mielelläni nojatuolimatkoja kyseisiin maailmankolkkiin. Aikaisemmin olen seikkaillut esimerkiksi perulaisen luonnonkansan parissa kirjassa Jaguaarin voima, matkustanut Afrikan halki Juha Vakkurin kanssa ja lukenut kiinalaisten tyttöjen kohtaloista Xinranin kirjasta Kiinan kadotetut tyttäret. Mad Manners ei siis aiheuttanut kovaa matkakuumetta, mutta kovin kiinnostuneena erilaisista tavoista luin.

Kirjassa maailma on jaettu yhteentoista kulttuuripiiriin, joista jokaiseen tutustutaan noin 40-50 sivun verran. Mad Mannersin sivuilla käsitellään niin tervehtiminen, ateriointi, pukeutuminen, juhliminen, keskustelu, arvot, tabut, eleet kuin kulttuurien kohtaaminen - tietenkin Madventuresille tyypilliseen tapaan. Perinteisemmän tiedon lisäksi kappaleita värittää hauska kuvitus, Mad Cook -vinkit ja Mad Manner -tietolaatikot. Luvassa on siis tuhti paketti, joka on helppo omaksua kevyen kirjoitustapansa vuoksi. Ulkoasu oli ehkä omaan silmään turhan sekava värioksennus, mutta kyllä siihen tottui.

Madventures-kaksikko sai vuonna 2012 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, sillä miesten kaikki aikaisemmatkin kirjat ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Mad Manners on ensimmäinen kirja, jonka olen heiltä lukenut (mutta uskallan veikata, ettei suinkaan viimeinen). En ole myöskään koskaan katsonut kokonaista tv-sarjan jaksoa. Olisiko siinä ehkä minulle ja miehelle hyvä yhteinen tv-sarja katsottavaksi syksyllä...?

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna olenkin isomman kirjankierrätysongelman parissa: olen koko alkuvuoden aktiivisesti lukenut oman hyllyn kirjoja ja laittanut saman tien kiertoon kaikki kirjat, joita en ole lukemassa uudelleen (eli suurimman osan). Tämän kirjan suhteen en kyllä nyt osaa päättää, että kannattaako säilyttää vai antaa kirjan jatkaa matkaa jollekin enemmän maailmalla liikkuvalle ystävälle tms. Katsotaan...

Onko sinulla tapana lukea matkailuun liittyvää kirjallisuutta muun tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden ohella? Sanoisin, että luen vuodessa noin 80 kirjaa ja niistä yleensä noin 5 kirjaa on luokiteltavissa selkeästi matkakertomuksiksi tms.


Valosta valoon

Vigdís Grímsdóttir
2001 suom. 2004
168 s./Johnny Kniga

Tarinan keskiössä ovat Lenni-isä, kuollut Magdalena-äiti ja Rósa-tytär. Mutta myös Rósa Cordova, salaperäinen ja kaunis nainen kuvassa, jonka Lenni on pienenä poikana leikannut irti lehdestä, ja jonka mukaan tytär on nimensäkin saanut. Sitten vielä on Róbert ja Helena, joiden luokse pikku-Rósa jää asumaan, kun Lenni lähtee maailmalle etsimään Rósa Cordovaa. Ei myöskään sovi unohtaa Rósan parasta ystävää Lúnaa, joka on tuki ja turva monenkin asian suhteen. Ja sitten on kyllä vielä muutama muukin.

Valosta valoon on melko hämmentävä kirja. Ja silti helposti lähestyttävä ja miellyttävä lukea, raikaskin. Ja kuitenkin tarinaa lukee hieman epäluuloisena, että apua, mitä tässä oikein tapahtuu, mitä nämä ihmiset oikein tekevät. Lukijana minun oli todella vaikea uskoa monia ratkaisuja, joihin kirjan henkilöhahmot päätyvät onnea ja rakkautta etsiessään. Ja toisaalta kaikki on kuitenkin ihan päivänselvää, uskottavaakin. Ei kirjasta oikein voi kertoa mitään muille, tämä on ehdottomasti tarina, johon pitää itse tutustua alusta loppuun.

Jos ranskalaisesta kirjallisuudesta aina sanotaan, että se on hieman vinksahtanutta, niin osaan tämän kirjan jälkeen kuvitella, että niin on myös islantilainenkin. Siis se laatukirjallisuus mitä käännetään suomeksi. Valosta valoon on kaikessa kummallisuudessaan positiivinen lukukokemus, ja trilogian avausosana se jättää tunteen, että ehkä ne jatko-osatkin on luettava.

Osallistun kirjalla sekä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen ja valloitan siis Islannin. En muista lukeneeni aikaisemmin islantilaista kirjallisuutta, ja kirjan valitseminen tuottikin hankaluuksia. Onneksi Suketus riensi apuun ja suositteli Vigdís Grímsdótteria. Onko muilla suositella islantilaista kirjailijaa/kirjaa erityisen hyvänä lukukokemuksena?