sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Jokeri

Brian Azzarello & Lee Bermejo
2008 suom. 2011
DC Comics


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Jokeri vapautetaan Arkhamin vankimielisairaalasta puhtain paperein eikä kukaan Gotham Cityssä ole turvassa. Muut roistot ovat jakaneet keskenään Jokerin omaisuuden kuvitellen, että hän istuu kiven sisällä lopun ikänsä. Nyt Jokeri haluaa kostonsa, mahdollisimman verisenä, totta kai.

Miten päädyin lukemaan Jokerin?
Katsottiin vähän aikaa sitten kaikki uusimman Batman-trilogian osat ja siinä samalla virittäydyin jo ikään kuin tunnelmaan. Vaali-iltana Hirvosen Kun aika loppuu tuli luettua loppuun eikä uuden romaanin aloittaminen houkutellut. Muistelin, että supersankarisarjakuviin haksahtanut mieheni on aina kehunut mm. Jokeri-teosta ja ajattelin, että siinähän sitä sitten olisi kevyttä lukemista vaalituloksia odotellessa.

Minä ja sarjakuvat tulevaisuudessa?
Meillä on kirjahyllyllinen täynnä supersankarikirjoja, mutta toistaiseksi olen lukenut vain Watchmanin enkä oikeastaan usko, että minusta koskaan tulee sarjakuvaihmisiä. Jokerin lukeminen oli kiva spontaani lukuhetki, hauska tietää minkälaisia kirjoja kumppani lukee niin innoissaan. Tietenkin mitä enemmän sarjakuvia lukisi, sitä helpommaksi ja vaivattomammaksi tarinan seuraaminen kävisi... Nythän oli niin, että lukeminen takkusi, kun ei aina tiennyt pitäisikö ensin tutkia kuvat vai lukea tekstit ja välillä ei ollut selvää mikä kuvaruutu tulee minkäkin kuvaruudun jälkeen... En siis jatkossakaan seikkaile sarjakuvan maailmassa, mutta kivaa vaihtelua tämäkin.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kun aika loppuu

Elina Hirvonen
2015
248 s./WSOY


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aslak seisoo Lasipalatsin katolla ja on tekemässä jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan hänen äitinsä Laura kamppailee maailmantuskansa kanssa ja pohtii onko osannut olla tarpeeksi hyvä äiti. Aslakin sisko on päätynyt toiselle puolelle maapalloa, mahdollisimman kauaksi perheestään. Omaa veljeään hän ei osaa auttaa, mutta tekee kyllä parhaansa, jotta sotien runtelemassa maassa mahdollisimman moni selviäisi hengissä edes seuraavaan päivään.

Lukukokemuksesta.
Kirja ei yllättänyt, sain sen mitä oletinkin saavani. Osittain tarina tuntui olevan hyvinkin samantyylisistä palasista koottu kuin hänen edellinen romaaninsa. Molemmissa on ajankohtainen aihe, monimutkaisia perhesuhteita ja hätää kärsiviä ihmisiä niin Suomessa kuin kehitysmaissakin.

Oma lukuhistoriani Hirvosen suhteen.
Elina Hirvonen on yksi harvoista suomalaisista kirjailijoista, joiden kaikki kirjat olen lukenut. Itse asiassa olisiko jopa ainoa kirjailija... Hänen esikoiskirjastaan en loppujen lopuksi edes syttynyt sen erikoisemmin, vaikkei se missään nimessä täysin yhdentekeväkään ollut. Muistiinpanoja Afrikasta oli puolestaan todella mielenkiintoinen teos, jonka luin suorastaan ahmien. Kauimpana kuolemasta oli myös hyvä. Jokin Hirvosen tyylissä on iskenyt vähän niin kuin vaivihkaa, sillä en silti sanoisi, että Hirvonen on yksi lempikirjailijoistani. Onhan silti olemassa jokin syy, että palaan hänen tuotantonsa pariin kerta toisensa jälkeen - varmasti tämänkin kirjan jälkeen.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Laura Palmerin salainen päiväkirja

Jennifer Lynch
1990 suom. 1992
266 s./WSOY


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laura Palmer ehti pitää päiväkirjaa neljä vuotta ennen kuin hänet murhattiin. Päiväkirjalleen hän paljasti kaiken seksuaalisista fantasioistaan painajaismaisiin näkyihin ja kuoleman kaipuuseen. Päiväkirjassa on merkintöjä tv-sarjasta tutuksi tulleista henkilöhahmoista, mutta tekstien avulla myös Lauran päänsisäinen maailma tulee tutummaksi.

Kirjan merkitys nuoruudessa?
Ensimmäiset muistikuvani Twin Peaksista on jo toiselta ala-asteen luokalta. Neljänneltä luokalta eteenpäin otimme tavaksi katsoa sarjan joka kesä lapsuudenystäväni kanssa. Myöhemmin olen katsonut sarjaa muiden tyttöystävien kanssa teini-ikäisenä ja viimeksi noin kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa. Voisi jopa sanoa, että Laura Palmer on yksi kiehtovimmista fiktiivisistä henkilöistä jonka tiedän. Viidennellä luokalla ollessani siskoni lahjoi minua Laura Palmerin päiväkirjalla (en edes tiennyt sellaista olevan olemassa!) ja se päivä on kyllä syöpynyt mieleeni yhtenä tärkeimmistä kirjapäivistä ikinä. Luonnollisestikin kirjan sivuilta paljastui elämä joka ei olisi voinut olla kauempana oman elämäni kuvioista. Eipä minusta myöhemminkään varttunut Laura Palmerin veroista tytönheitukkaa, mutta Lauran kohtalo pysyi kyllä mielessä vuodesta toiseen.

Kirjan merkitys nyt?
Päätin tarttua kirjaan vuosien jälkeen (luin sen luultavasti viimeksi noin kymmenen vuotta sitten) kun osallistuin viime viikolla Gloriassa järjestettyyn Night in Twin Peaks -tapahtumaan. Puhuttiin miehen kanssa, että tv-sarjankin voisi katsoa tässä ihan lähiaikoina uudelleen. Ja kohtahan aletaan filmaamaan uutta tuotantokautta sarjalle. Jes! Laura Palmerin päiväkirja ei enää ollut niin shokeeraava kuin aikoinaan - vaikka tietenkin Lauran seksielämä 15-vuotiaana on aika kaukana ns. tavallisen nuoren seksielämästä. Naureskelin lukiessani partaani, että muut ovat ala-asteella lukeneet tietokirjapuolelta murrosikäisten kesyjä seksuaalisuusoppaita ja minä olen lähtenyt lähestymään asiaa Laura Palmerin päiväkirjan avulla, tervettä:D Näin vanhempana sitä toivoisi, että kirja olisi paremmin kirjoitettu ja että hämäränpeittoon jääneet asiat saisivat edes puolittaisen ratkaisun päiväkirjan sivuilla, mutta ei. Silti kirja on auttamatta yksi kalleimmista aarteistani.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Stoner

John Williams
1965 suom. 2015
306 s./ Bazar


Mitä tapahtuu ja kenelle?
William Stoner on maatilan kasvatti, joka päätyy opiskelijaksi yliopistoon ja lopulta saman laitoksen kirjallisuuden opettajaksi. Hän tapaa kiehtovan tytön, jota lopulta kosii ja joutuu katumaan koko loppuelämänsä hätiköityä päätöstään. Tytär on kuin valonpilkahdus kaiken keskellä, mutta lopulta äiti onnistuu erottamaan toisistaan rakastavan isän ja tyttären. Stoner rakastaa työtänsä, mutta yliopistomaailmassa pitäisi osata pelata muiden laatimien sääntöjen mukaan ja omapäisyydellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. 

Mikä kirjassa puhutteli?
Flunssasta johtuvan alakulon kaveriksi sopi täydellisesti Williamsin hieno Stoner. Kirjallisuus on täynnä kutkuttavia seikkailuja, suurta intohimoa, kaiken voittavaa rakkautta, kurjia elämänkohtaloita ja inspiroivia henkilöhahmoja. Stoner elää koko elämänsä varjossa, todelliset onnenhetket tuntuvat olevan harvassa. Realistina ei kannata kulkea pää pilvissä, haaveiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Ja ennen kuin sitä huomaakaan, elämä alkaa olla ohi ja menneisyyden vääriä ratkaisuja on turha jäädä vatvomaan. Stonerin vaiheita ei voi kadehtia, mutta hänen elämäntarinansa todella kuuluu suurten amerikkalaisten tarinoiden joukkoon.

Päällimmäinen asia, joka jäi mieleen kirjan luettuani?
Vaikka Stoner tuntuikin elämänsä lopulla olevan sinut menneisyytensä kanssa, toivoisin silti itselleni enemmän kuin mitä hänellä koskaan oli. Haluan uskoa, että jokainen on oman elämänsä seppä, että jokainen voi vaikuttaa lopputulokseen.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pientä säätöä

Anna Perho
2015
159 s./Otava


Mitä tapahtui ja kenelle?
Anna Perholle on sattunut ja vaikka mitä. Sählääminen on Perhon mukaan elämäntyyli ja hänen uusin kirjansa on kunnianosoitus tälle toiminnalle. Muistojen siivin suhataan New Yorkista Helsingin asematunneliin ja mafian mailta Ypäjälle.

Mitä pidin?
En olisi varmaan tullut tarttuneeksi kirjaan muuten, mutta satuin voittamaan sen Intagramin kilpailussa - ja onneksi voitin. Olisi mennyt viihdyttävä kirja sivusuun! Suhtauduin kirjan kolumnityyppisiin teksteihin samalla palolla kuin Anna-Leena Härkösen vastaaviin tuotoksiin. Tajusin tarttua kirjaan juuri oikealla hetkellä ja se viihdyttikin minua loistavasti toipuessani voimat vieneestä vatsataudista. Hetken aikaa sohvalla koomaileminen ei ollutkaan ihan niin tylsää.

Ajatuksia?
Meissä kaikissa asuu varmasti jonkunasteinen säätäjä. Olisipa kätevää, jos kaikilla olisi Perhon kirjoittajan taidot, näin saisimme kaikki kivasti omat vauhdikkaimmat ja järjettömimmät muistot talteen yksiin kansiin. Vaikka Perholle on tosiaan sattunut ja vaikka mitä, niin uskon, että lopulta aika lailla meille kaikille on sattunut kasa kertomisen arvoisia juttuja. Näin ollen on vaikea keksiä kenelle Perhon kirjaa ei voisi suositella: tuntuu, että samaistuminen ei voisi olla helpompaa.