Pieni talo suuressa metsässä

Laura Ingalls Wilder
1932 suom. 1961
194 s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Pieni talo suuressa metsässä on sarjan ensimmäinen osa ja kertoo siitä ajasta, kun perhe asuu vielä eristyksissä Wisconsinin metsissä, päivämatkan päässä naapureista. Isä huolehtii metsästyksestä ja kotitalon kunnossapidosta, äiti puolestaan kodinhoidosta ja kolmesta tyttärestä. Elämä pyörii työnteon ympärillä, mutta iloisella ja reippaalla asenteella arki toimii ja perhe-elämä on varsin onnellista. 

Pieni talo-preerialla -sarjasta?
Sarjan aloitusosa jäi minulta aikaisemmin väliin ja olikin mielenkiintoista lukea perheen alkutilanteesta ennen muuttoa preerialle. Olikohan peräti niin, että muuttoliike metsään alkoi kasvamaan niin suureksi, ettei riistaa enää riittänyt kaikille ja perhe päätti ottaa riskin ja lähteä preerialle...? Perhe vietti tässä kirjassa kuitenkin oikein mukavaa elämää, että jäin hieman ihmettelemään, mikä heidät ajoi preerialle... Mutta kun en muista enää!

Mikä sarjassa viehättää?
Olen tykännyt lukea Pieni talo preerialla -sarjaa ja Myrskyluodon Maija -sarjaa rinnakkain. Molemmissa tapahtumat liittyvät vahvasti työntäyteiseen perhe-elämään ja tunnelma kirjoissa on varsin kotoisa. Lisäksi mukavan tarinankerronnan ohella saa tietää vaikka mitä mielenkiintoista menneiltä ajoilta! Kotimainen kirjasarja on selkeästi teemoiltaan raskaampi, onhan kirjan päähenkilökin perheenäiti. Ingallsin perheen edesottamuksista puolestaan kerrotaan lapsen näkökulmasta, joten raskaammatkin ajat näyttäytyvät lukijalle valoisana. Näiden pariin palaan vuosittain, kun kaipaan lohduttavaa ja yksinkertaista tarinaa sadesäälle.

Yhdysvallat ja osavaltiohaaste: Wisconsin

Annan jäähyväiset



L.M. Montgomery
2009 suom. 2010
437 s./WSOY

Ensimmäisen pidemmän kirjasarjan läpikahlaaminen näin aikuisiällä on nyt saatu kunnialla loppuun. Miten kertakaikkisen hienoja muistoja minulle jäikään Anna-sarjan lukemisesta!

Panttasin sarjan viimeisiä osia muutaman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin sain patisteltua itseni lukemaan tämän ihan viimeisenkin Blythen perhettä sivuavan teoksen. Kirjassa on 15 novellia ja 41 runoa, jotka käsittelevät aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Novellien aikana lukija pääsee näkemään Blythen perheen muiden Prinssi Edwardin saaren asukkaiden silmin ja runojen loppuun on puolestaan lisätty pientä dialogia Blythen perheen jäseniltä.

Pidin itsestään selvänä kyynelvirtaa, jonka olisi luullut liittyvän vahvasti lukukokemukseen, mutta lopulta kävikin niin, että selvisin kirjan loppuun asti sen suuremmin liikuttumatta. En ole runotyttöjä, joten Annan ja hänen poikansa Walterin runot eivät niinkään koskettaneet minua, mutta niihin liitetyt dialogit lyhykäisyydestään huolimatta tavoittivat hyvin Annan kodin tunnelman. Novelleissa Blythet ovat harmillisesti täysin sivuroolissa. Perhe herättää muissa saarelaisissa tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja näitä tunteita ruoditaankin sitten välillä oikein olan takaa.

Odotin kirjalta enemmän Annaa ja vähän petyinkin siihen, että hän lymysikin vain tarinan taustalla. Ensin Annan lapset varastivat valokeilan kahdessa edellisessä kirjassa ja nyt muut saarelaiset... Annan jäähyväisissä Blythen perheen siirappista onnea välillä kadehditaan ja välillä epäillään. Minuunkin taisi hieman tarttua kyläläisten kyräily, vaikka ehdottomasti uskonkin onnellisiin perheisiin.

Anna-sarja kokonaisuudessaan on tarjonnut minulle ihanan seikkailun maailman kauneimmalla saarella 1800-luvulta aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Onnea on saada seurata kirjallista suosikkihahmoaan läpi tämän elämän. Toisaalta kuitenkin mietin, että piileekö Runotytön vetovoima juuri siinä, ettei hän koskaan vanhene...

Seuraavaksi pitäisikin kunnostautua Myrskyluodon Maija ja Pieni talo preerialla -sarjojen parissa. Myös Maastamuuttajat-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella todella mielenkiintoiselta.

Tytöistä parhain

Louisa M. Alcott
1870 suom. 1992
283 s./WSOY

Voitin vuosi pari sitten Saran kirjat -blogin arvonnan ja sain kokoelmiini tämän kirjan. Montgomeryä olen lukenut ihan nuoresta iästä asti, mutta Alcott on ollut minulle tuntemattomampi ihan näihin päiviin asti. Pikkunaisia taisin lukea muutama vuosi takaperin, mutta 1990-luvulla ilmestynyt iki-ihana elokuvaversio riitti minulle vuosiksi enkä tullut tarttuneeksi kirjaan.

Tytöistä parhain kertoo Pollystä, joka viettää erään pitkän talven sukulaisperheen luona suuressa kaupungissa. Köyhälle Pollylle elämän realiteetit ovat tuttuja, ja pikkuhiljaa tämä ahkera ja ystävällinen ahertaja voittaa kaupunkilaisia puolelleen. Rikkaat tytöt ovat tunnettuja siitä, että he viisveisaavat isovanhempiensa opetuksia, pistävät kaiken tarmonsa seuraavien tanssiaisten suunnitteluun ja loikoilevat päivät pitkät sisällä haaveillen elämänsä miehestä. Polly sen sijaan kuuntelee kiinnostuneena isoäidin viisaita tarinoita, uskoo järkevään rahankäyttöön ja on aina valmis lähtemään reippaalle lenkille ulkoilmaan. Hiljalleen Pollyn hyvä asenne tarttuu muihinkin ja perheen piirissä olevien ihmisten elämänlaatu paranee.

Sateinen kesäpäivä osoittautui otolliseksi hetkeksi tarttua Alcottin tyttökirjaklassikkoon, vaikka aluksi pelkäsinkin tarinan olevan liian naiivi aikuiselle lukijalle. Polly kuitenkin varttuu nuoreksi naiseksi kirjan aikana ja muutenkin tarinaan oli saatu ujutettua mielenkiintoisia esimerkiksi perheiden järkevään taloudenpitoon liittyviä asioita, jotka ovat tavalla tai toisella hyvinkin ajankohtaisia asioita tämänkin päivän maailmassa. Muut lukemani tyttökirjat ovat sijoittuneet metsien ja niittyjen keskelle, joten oli todella virkistävää lukea suurkaupungin hälinästä ja seurapiirien hulinoista.

Kirjasta ei tullut ykkössuosikkiani, mutta aion kyllä säilyttää sen kirjahyllyssä - jos vaikka joku päivä samassa taloudessa asuisi joku, joka haluaisi lukea nuoren tytön elämästä melkein 150 vuotta sitten.

Kuukauden nuortenkirja: Sateenkaarinotko

L.M. Montgomery
1919 suom. 1925
223 s./WSOY

Anna-sarjan lukemisessa kuljen vääjäämättä kohti loppua ja samalla on tullut tunne, että haluaisin säästellä sarjan kirjoja. Nyt Sateenkaarinotkon luettuani olen kuitenkin päättänyt saattaa Annan tarinan loppuun vielä tämän vuoden puolella. On aika hyväksyä tosiasiat: sarja ei ole enää entisensä kun sen päähenkilö on jättäytynyt auttamattomasti taka-alalle ja valokeila suuntautuu Annan sijaan tämän lapsikatraaseen ja heidän ystäviinsä.

Anna-sarjan seitsemäs osa oli minulle ehdottomasti väliinputoaja, mutta odotan Kotikunnaan Rillan olevan ehkä merkityksellisempi, uskoisin, että siinä lähestytään niitä surullisiakin asioita, joista edellisisssä osissa ollaan hiljakseltaan vihjailtu. Sateenkaarinotko on kuitenkin lähinnä täynnä lapsuusajan nostalgiaa: pitkiä hauskoja kesäpäiviä, uusia ystäviä, kepposia, mielipahaa, pelkoja ja riemua. Periaatteessa siis ihan kivakin paketti, mutta olisin ehkä lukenut äitiyden haasteista ja muista Annan kuulumisista mieluummin kuin hänen lastensa touhuiluista.

Parasta tyttökirjoissa on kyllä se, että hektisistäkin viikoista huolimatta niiden parissa pystyy rentoutumaan ja nauttimaan. Luonnon kauneutta ylistävät kuvailut, lasten pienet suuret seikkailut heidän rakkaassa Sateenkaarinotkossaan ja paikoitellen vilahtanut melankolinen tunnelma, joka syntyy, kun pikkuhiljaa joutuu kasvamaan aikuiseksi... Nämä kaikki yhdessä tuottivat hyvän lukukokemuksen. Anna kuitenkin loistaa poissaolollaan. Moni kylän lapsi haluaisi turvautua tähän vaikeina hetkinä, sillä onhan Anna ihan erilainen kuin muut vakavat aikuiset, mutta Anna on usein tavoittamattomissa. Lapset saavatkin huomata, että Glen St. Maryn kylässä on muutamia muitakin aikuisia, jotka voivat olla melkein yhtä hyviä ystäviä kuin Anna, kunhan heille ensin antaa mahdollisuuden.

Suosikeiltani -teemaa tulen jatkamaan vielä yhdellä kirjalla, palautin Fagerholmin Säihkenäyttämön takaisin kirjastoon - nyt ei vain ollut sen aika - ja lainasin McEwanin Makeannälkä -teoksen. Ihan nappiin ei ole tämäkään lukukuukausi mennyt, mutta eivät lukemani suosikkikirjailijoiden teokset nyt huonojakaan ole olleet! Ensi kuussa kuitenkin ns. rokataan, sillä olen keksinyt niin mieluisan teeman itselleni, etten malttaisi odottaa! Siitä lisää elokuussa!

Pitkä talvi preerialla



Laura Ingalls Wilder
1940 suom. 1969
265 s./Gummerus

Teemakuukauden merkeissä on tullut aika pistää talvelle piste. Sairastuttuani tekemisvaihtoehdot vähenivät radikaalisti, joten ehdin lukea vielä viidennenkin talviaiheisen kirjan. Kun niiskuttaa kotona mieli maassa, ainoa oikea lääke (ainakin kirjallisuuden näkökulmasta) on tyttökirjallisuus. Oletin aikoinaan lukevani Pieni talo preerialla -sarjan järjestyksessä, mutta Pitkä talvi preerialla sopi suunnitelmiin tällä kertaa niin hyvin, etten viitsinyt itseäni estelläkään.

Pitäisi varmaan olla vallitseviin olosuhteisiin ihan tyytyväinen, sillä mikäs täällä ollessa lämpimien vällyjen välissä, kun lääkkeitä riittää ja kotiorja tekee pieniä palveluksia kun sille päälle sattuu. Toisenlaista oli elämä 1800-luvun loppupuolella, kun 14-vuotiaan Lauran perhettä koetteli kaikkien aikojen pahin talvi jatkuvine lumimyrskyineen. Perhe valmistautuu koitoksiin hyvästelemällä kotinsa preerialla ja siirtymällä asumaan kaupunkiin, jossa selviytymismahdollisuudet ovat paremmat. Ensimmäisten lumimyräköiden jälkeen on selvää, ettei ruokatarvikkeita kuljettava juna pääse syrjäiseen kaupunkiin ennen kevättä. Vaikka perhe on tottunut tulemaan toimeen vähällä, positiivisen asenteen ylläpitäminen vaikeutuu, kun vehnäpussin pohja häämöttää ja lautasella olevat perunat ovat talon viimeiset.

Wikipedia tietää kertoa kaiken maailman mielenkiintoisia faktoja kirjasarjan taustoista. Vaikka Ingalls Wilderin kirjat perustuvatkin hänen perheensä kokemuksiin uudisraivaajina, kirjailija on muokannut tapahtumia hyvän tarinankerronnan nimessä sen verran ettei kyseessä enää ole muistelmat vaan historiallinen kertomakirjallisuus. Pitkä talvi preerialla -kirja on kaikkein todenmukaisin kirjasarjan osista, sillä vuosien 1880-1881 talvi tosiaan koetteli Dakotaa kovalla kädellä. Muutamia asioita kirjassa on kuitenkin liioteltu, kuten esimerkiksi lumimyrskyjen esiintymistiheyttä ja kestoaikaa. 

Pidin kirjaa erittäin mielenkiintoisena jo tarinassa esiintyvien vaikeiden olosuhteiden takia. Mitä ruokaa voi tehdä muutamasta raaka-aineesta viikosta toiseen? Miten pysyä lämpimänä, kun päällä on jo kaikki mitä omistaa ja uuniakin voi lämmittää pelkällä heinällä? Miten pysyä mieleltään vireänä, kun liikkumatilaa on muutama neliömetri eikä valoakaan juuri ole? Kirjan maailma sopisi loistavasti kirjalliseksi elämysmatkaksi, jos aikamatkat olisivat mahdollisia. Viikon mittainen vierailu Ingallsin perheen luona lumimyrskyn keskellä antaisi varmasti uutta perspektiiviä elämään.

Olen todella tyytyväinen muistellessani mennyttä teemakuukautta. Talvikirjojen voisi olettaa olevan kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, mutta voin ilokseni todeta valinneeni sopivasti eri asioita talvessa alleviivaavia teoksia: jännitystä vaikeissa talvisissa olosuhteissa, talven fiilistelyä, suomalaisen perustalven esittelyä ja lopulta elinjäämiskamppailua talven keskellä. Parasta kirjaa on melko mahdoton sanoa, mutta toisaalta tässä Pitkä talvi preerialla oli sitä jotain, mitä tältä teemalta lähdin alunperin hakemaankin...

Kiinteistöhaaste 2/4 mökki
So American Etelä-Dakota

Sininen linna

L.M. Montgomery
1926 suom. 1930
208 s./Uusi kirjakerho

Valancyn elämän väri on jo pitkään ollut harmaa. Päivät matelevat eteenpäin, ja kaikki tuntuu kovin yhdentekevältä. 29-vuotiaan vanhanpiian arjen täyttää vaatelias äiti ja toinen toistaan inhottavammat sukulaiset, jotka nälvivät Valancya milloin mistäkin. Onneksi on olemassa unelmien Sininen linna, jonne Valancy aina tilaisuuden tullen pakenee omaa elämäänsä. Nuoren naisen elämä muuttuu yllättäen, kun hän kuulee lääkäriltä olevansa kuolemansairas. Valancyssa herää äkkiä suuri elämänkaipuu, joka johtaa moniin suuriin muutoksiin, ja Sininen linnakin muuttuu pikkuhiljaa todellisemmaksi.

Montgomery jatkaa tarinointiaan tämän kirjan parissa yhtä ihastuttavasti kuin aina ennenkin. On helppo ymmärtää, miksi Sininen linna edustaa monelle lukijalle lohtukirjaa, johon palataan uudelleen ja uudelleen. Kirjan tarina on ehdottomasti ihana, ja sen sankaritar oli myös kovasti mieleeni. Oli suorastaan jännittävää lukea muutoksista, joita Valancy alkaa tekemään kuultuaan vakavasta sairaudestaan. Tarina on juuri niin inspiroiva kuin sen toivoisikin olevan, ja ehkä aina välillä joku lukijakin rohkaistuu ja päättää laittaa elämänsä uuteen järjestykseen luettuaan Valancyn ratkaisuista.

Lukiessani yllätyin positiivisesti siitä, että Montgomeryn tyyli oli tällä kertaa hieman erilainen kuin Annan ja Emilian tarinoissa. Esimerkiksi toisia ihmisiä ikävästi kohtelevia ihmisiä Sinisestä linnasta löytyy rutkasti, ja se tekee tarinasta paljon realistisemman ja synkemmän kuin mihin olen aikaisemmilla lukukerroilla tottunut. Oli virkistävää lukea tyttökirjallisuutta, joka kuitenkin synkkine sävyineen oli enemmän aikuisten kirjallisuutta. Aikuisten välinen rakkauskaan ei ole täynnä helppoja ratkaisuja, vaan Valancyn puolesta saa tosissaan jännittää aina välillä. Täytyy kuitenkin sanoa, että yllättävänkin hyvin naiselle lopuksi käy...

Osallistun Sinisellä linnalla heinä-elokuun Minihaasteeseen, jossa tällä kertaa tunnustetaan väriä.

Pieni talo preerialla

Laura Ingalls Wilder
1935 suom. 1957
336 s./Gummerus

Ingallsin perhe pakkaa maallisen omaisuutensa vankkureihin ja lähtee vaeltamaan kohti valtavaa preeriaa, jossa heidän uusi elämänsä odottaa. Perhe matkustaa päiviä ja taas päiviä, pysähtyvät yllättäen ja alkavat rakentamaan tulevaa kotiaan. Ajan kuluessa lähistöltä löytyy sydämellisiä naapureita ja villejä intiaaneja.

Tykkäsin, en voi muuta sanoa! Olin lukiessani nöyrän ihastunut kaikkeen siihen tee-se-itse-meininkiin, jota kirjassa on vaikka muille jakaa. Itse tehtiin niin talot, ruoat, huonekalut, vaatteet... Jatkuvasti perheen aikuiset tekevät jotain, jotta elämä voisi jatkua laadukkaana ja kaikilla olisi tarpeeksi kaikkea. Tällä päivällä ja ajalla, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, ei ole kyllä mitään tekemistä toistensa kanssa, joten koko kirja on kuin seikkailu lukijalle. Pieni talo preerialla -kirjan parissa saa sukeltaa toisenlaiseen maailmaan ja elämäntapaan. Äärettömän preerian tunnelma, sysimustat yöt susineen ja maissileipien tuoksu todella saavuttavat lukijan.

Katsoin pikkutyttönä muutaman tuotantokauden Pieni talo preerialla -tv-sarjaa, mutta nyt kirjan lukeneena hieman ihmettelen, että eikö tv-sarjaan ole otettu tästä kirjasta kuin nimi ja päähenkilöt? Mielestäni jonkunlainen kylä on ihan tyttöjen kotitalon lähistöllä, ja perheen lapset käyvät kouluakin kylässä. Ja tässä kirjassa kylä on kahden päivän matkan päässä. Minun on ehdottomasti jatkettava sarjan läpikahlaamista, koska haluan selvittää, onko jatko-osissa luvassa tapahtumia, jotka ovat tv-sarjasta tuttuja. Ja lukisin minä sarjan muutenkin, ensimmäinen osa oli niiiiiin ihana. Suosittelenkin Pieni talo preerialla -kirjaa kaikille tyttökirja-ihmisille. Tästä tuli ainakin minulle yksi parhaista tyttökirjakokemuksista! Mitäpä muuten tykkää kirjasta Sara, blogimaailman tunnettu tyttökirjaihminen? Sara on lukenut käsittämättömät määrät tyttökirjoja, erottuuko Pieni talo preerialla hyvin joukosta?

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Minnesotan osavaltion. Täytyy kyllä kiitellä Karoliinaa osavaltio-haasteesta, minulla ei ole yhdysvaltalaisia kirjoja lukiessani ollut mitään mielikuvaa paikoista, joissa kirjan tapahtumat ottavat tapahtuakseen, joten on ollut enemmän kuin kätevää sijoittaa tarinat jälkikäteen kartalle. Jospa maantietoni Yhdysvaltojen osalta olisi paremmin hallussa haasteen suoritettuani!

Annan perhe

L.M. Montgomery
1939 suom. 2002
301 s./WSOY

Anna-sarjaan tutustuminen jatkui Annan perhe -kirjalla. Annan ja Gilbertin ensimmäisestä aviovuodesta Haavemajassa on ehtinyt kulua jo vuosia. Lapsia on siunaantunut kuusi ja elämä Kotikunnaalla on täynnä arkipäiväisen mukavia sattumuksia.

Tässäkin osassa on havaittavissa tietynlaista lopun alkua. Anna on vielä nuori äiti ja kaikki lapset vasta alakouluikäisiä, mutta silti tulevaisuudessa koittaviin murheisiinkin viitataan ja se sai ainakin minut lukijana kyyneleiden partaalle. Anna on ihana ja hänelle toivoisi vain kaikkein parasta ja ihan rinnassa ahdistaa, kun tietää ettei häntäkään voi suojella elämän sattumanvaraisuudelta. Kaiken kaikkiaan Annan perhe on viehättävä tarina perhe-elämän onnesta, johon kuuluu kaikenlaisia kommelluksia ja yhteisiä hetkiä takan ääressä.

Minulta on vielä lukematta Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Minulla on jostain syystä sellainen ennakkokäsitys, että kyseiset kirjat kertovat enemmän perheen lapsista kuin Annasta ja Gilbertistä, olenko oikeassa? Mitään kovin suuria spoilauksia en halua kuulla, mutta ovatkohan lapset kirjoissa vielä lapsia, vai kuvataanko heidän nuoruusvuosiaankin? Olen huomannut, että minuun on vedonnut enemmän Anna omassa kodissaan ja Annan perhe kuin sarjan aikaisemmat osat (vaikka ihaniahan nekin ovat!). Mutta ehkä kun kuitenkin itse on aikuinen nuori nainen, niin ei ihan loputtomasti jaksa lukea lapsuuden leikeistä ja viattomista kömmähdyksistä, jotka johtavat johonkin suureen sähellykseen. Niitä oli kuitenkin roppakaupalla jo sarjan alkuosissa, kun kuvattiin Annan lapsuutta.

Anna-sarja tekee minut jotenkin kovin onnelliseksi. On kuin olisin etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua näin hienoon tarinaan ja sen sympaattiseen päähenkilöön.

P.S. Päätän surullisen kuuluisan sekoiluni TB-haasteessa saaden Multicultural Britain -alakategorian täyteen. Haaste on siis tullut päätökseen, yhteensä 8 alakategoriaa suoritettuna.

Anna omassa kodissaan

L.M. Montgomery
1917 suom. 1922
221 s./Wsoy

Anna-sarjan viidennessä osassa Anna ja Gilbert menevät naimisiin ja muuttavat Neljän tuulen niemelle. Vihervaarassa kirjassa ei juuri seikkailla, mutta sen sijaan lukija kohtaa monia uusia tuttavuuksia. Kapteeni Jimin seurassa ei voi kuin viihtyä, hän on vanha merikarhu, joka on aikoinaan kokenut yhden jos toisenkin seikkailun. Cornelia-neiti taas halveksii miehiä minkä ehtii ja Leslie Moore on kaunis, mutta perin onneton nuori tyttö.

Annan seurassa on aina niin kovin kotoisaa. Anna omassa kodissaan on selkeästi surumielisin ja omalla tavallaan elämänmakuisin Anna kaikista lukemistani sarjan osista. Mitä vanhemmaksi Anna kasvaa, sitä enemmän taitaa elämän kurjatkin puolet näyttäytyä hänelle. Näin ollen Annan elämään samaistuu vanhempikin lukija ja tarinan mutkista saattaa löytää jonkinlaisia voimavaroja omaankin elämäänsä. Muutama kyynel tuli puserrettua kirjan edetessä. Nyt tuntuu ehkä jopa hieman pelottavalta se ajatus, että jonain päivänä sitä on lukenut viimeisenkin Anna-kirjan ja silloin saattaa jollain tavalla kokea tietävänsä liikaa. Että se pieni Anna-tyttö, joka aikoinaan tuli Vihervaaraan erehdyksen kautta, onkin elänyt ihan kokonaisen elämän kirjojen sivuilla eikä mikään jää samalla tavalla mielikuvituksen tuotteeksi kuin esimerkiksi Runotyttö-Emilian myöhemmät vaiheet. Tällä hetkellä tuntuu ihan liian raskaalta ajatus siitä, että toisin kuin Emilia, Anna ei jää ikuisesti nuoreksi naiseksi vaan saattaa jopa kuolla. Niin kirjojen sankarittarista pikkuhiljaa tulee ystäviä.

Pidin kovasti lukemastani ja ehkä seuraavaan kirjaan on aika tarttua, kun syysillat ovat pimeämpiä ja kylmempiä. Silloin on ihana hakea lohtua ja lämpöä juuri tästä kirjasarjasta.

P.S. Osallistun kirjalla TB:n Commonwealth-kategoriaan ja saan sen näin ollen täyteen.

Anna opettajana

L.M. Montgomery
1936 suom. 2002
277 s./Wsoy

Mikä ihastuttava kirja! Oli ihan mielettömän mukavaa lukea Annan vaiheista Summersiden uutena rehtorina. Tarina on tuttuun tapaan hyväntuulinen ja taattua tyttökirjallisuuden laatutavaraa. Ajallisesti kirjassa on kyse kolmesta vuodesta ja tarina etenee osaksi Annan Gilbertille kirjoittamien kirjeiden avulla. Jostain syystä en oikein onnistunut virittäytymään tunnelmaan sarjan edellistä osaa Annan unelmavuodet lukiessani, mutta tällä kertaa nautin nautin ja nautin. Miten hyvä mieli voikaan tulla pelkästään siitä, että tarinan päähenkilöt viettävät kotoisaa iltahetkeä salongissa lumimyrskyn raivotessa ulkona. Kirjan kolmeen vuoteen mahtuu tapahtumia ja ihmisiä niin mielettömät määrät, etten enää edes muista kaikkia mainioita kohtia tarinasta. Toisaalta tämä harmillinen muistin pyyhkiytyminen mahdollistaa kirjan uudelleenluvun joskus tulevaisuudessa.

Lempikohtauksia löytyisi vaikka millä mitalla, mutta voiton vie Annan ja Valentine-neidin käyskentely hautausmaalla. Kohtaukset, joissa henkilö A kertoo henkilölle B tarinoita kuolleista ja kuopatuista on mielestäni tyttökirjallisuuden parasta antia. Kyseiset kohtaukset on aina kirjoitettu niin mielenkiintoisesti ja jotenkin kohtalokkaasti. Tykkään! Myös Minerva-tädin kartanossa vietetyt hetket ja kirotun suvun tarinat kiinnostivat ja hieman jännittivätkin iltalukemisena:D Toisaalta taas Pauline-tytärtään oikein urakalla kyykyttävä rouva Gibson on onnistuttu kuvailemaan niin raivostuttavaksi ja inhottavaksi naishenkilöksi, että koin suorastaan uupumusta lukiessani hänestä.

Tälläkin kertaa taisin tarttua juuri oikeantyyppiseen kirjaan juuri oikealla hetkellä. Nyt tarina huokui suurta elämänviisautta, mutta jollain toisella hetkellä kirja ei ehkä olisikaan tarjonnut niin paljon minulle. Muun muassa tätä mielikuvituksen lentoon liittyvää tekstinpätkää lukiessani en voinut kuin nyökkäillä kiivaasti mukana: "...Kate-täti inhoaa taikauskoisuutta, mutta minä oikeastaan pidän taikauskoisista ihmisistä. He tuovat elämään väriä. Eikö maailma olisikin masentava paikka, jos kaikki olisivat viisaita ja järkeviä...ja hyviä? Mistä me sitten puhuisimme?" Niinpä! Tämä ikäänkuin kiteyttää ihan kaiken:) Minä ainakin lukeudun niihin ihmisiin, jotka lukevat kirjoja ja katsovat elokuvia juuri siksi, että ne tarjoavat arkipäivän keskelle pienen ripauksen taikuutta kaikkine epäuskottavine vivahteineen. Lisäksi taisin löytää kyseisen pätkän (ja monen muun) rivien välistä jotain sellaista, jota en oikein osaa edes pukea sanoiksi <3

Annen balettihaave




Jean Estoril
suom. 1991
193 s./Tammi

Paluu Rivertoniin -kirjan jälkeen olin hieman hukassa kirjallisuuden kanssa. Mikään kirja ei tuntunut tarpeeksi hyvältä verrattuna edelliseen lukukokemukseen. Olin kaksi-kolme kuukautta sitten lainannut kirjastosta Anne-sarjan ensimmäisen osan ja niinpä päädyin lukemaan tämän lapsuudessa hyväksi todetun kirjan vihdoin uudelleen.

Aika oli tietenkin ajanut teoksen ohi vaikka ihan hyvin viihdyinkin baletin maailmassa. En tiedä onko lastenkirjallisuudessa yleensäkin tapana, että henkilöt ovat kovin yksinkertaistettuja, mutta uskon ettei sen tarvitsisi välttämättä olla niin. Tässä kirjassa henkilöt kuitenkin valitettavasti ovat aika lailla yhden asian orjia. Anne itse on niin vaikuttunut baletista, ettei muille ajatuksille oikein jää tilaa. Hänen ensimmäinen uusi ystävänsä uudessa koulussa puolestaan harrastaa balettia vaikka on oikeasti kiinnostunut maanviljelystä. Dialogit on ratkaistu niin, että kun tytöt puhuvat jostain muusta, se kuitataan pelkästään muutamalla sanalla tyyliin "...ja tytöt rupattelivat pitkälle yöhön kaikenlaisia tyttöjen juttuja". Ainoat keskustelunaiheet joista lukijalle kerrotaan ovat juuri nuo kaksi edellä mainittua asiaa: baletti ja maanviljely. Hassua.

Anne-sarja oli tosiaan yksi lemppareistani 1990-luvun alkupuolella. En itse ollut tippaakaan kiinnostunut baletista, mutta jostain syystä sarja jaksoi kiehtoa. Kirjan kansikuvat olivat myös aikoinaan todella kauniit. Monta vuotta lainauksessa olleet kirjat ovat tätä nykyä jo aika kärsineen oloisia. Keravalla kirjat on siirretty aika päiviä sitten varastoon, joten lainauksia ei enää tehdä kovin runsaasti jos ollenkaan. Tämän päivän lapset siis tuskin Annea tuntevat. Anne muuten muistuttaa jollain tapaa Montgomeryn luomaa Emiliaa, josta myös pidin paljon vaikka en ollutkaan samanlainen runotyttö. Annessa ja Emiliassa on jotain samanlaista viileyttä, itsepintaisuutta ja intohimoa rakastamalleen asialle. Ulkonäöltäänkin tytöt ovat kuin siskokset.

Olen aikanaan lukenut koko Anne-sarjan eli kaikki 5 kirjaa. Kuitenkin kaikki tapahtumat jotka selvästi muistin tapahtuivat kaikki tässä ensimmäisessä kirjassa. Kaikista tapahtumista parhaiten muistin sen, miten Lontoon iltapäiväsumu on niin paha, että Anne eksyy kotimatkalla. Kai nuo pelottavimmat asiat ovat aina niitä jotka jäävät mieleen parhaiten. Joka tapauksessa tästä jäi sellainen hassu kutina, että voisi lukea lähiaikoina sarjan muutkin kirjat. Syynä siihen on varmaankin sarjan koko. Neiti Etsiviä, Viisikkoja, Nummelan ponitallia jne en jaksaisi kaikkia lukea, mutta tämä sarja olisi hetkessä kahlattu läpi.

---

Näissä merkeissä alkaa siis lastenkirjallisuuden viikko tässä blogissa. Jos tiedät jonkun lastenkirjallisuuden helmen, joka pitäisi ehdottomasti lukea, vinkkaa siitä minulle. Yksi reissu on jo tehty kirjastoon, mutta saas nähdä kuinka pitkälle sillä kertaa haalimani kirjat riittävät. Pääpaino on kuvakirjoilla eli pienten lasten kirjoilla, mutta ehdin varmasti lukemaan myös muutaman lasten romaanin.