Kesäinen lukumaraton

Pakkasinpa alkuviikosta mökille mukaan pienen pinon kirjoja ja lähdin varovaisesti suunnittelemaan lukumaratonia vauva-arjen keskelle. Lukuisat 24 tuntia menivät jopa ennakko-odotuksia paremmin! Tietenkään sivumäärä ei päätä huimaa, mutta uusi tyyli, jota lähdin kokeilemaan tuotti tuloksia ja nautin lukemisesta ihan mielettömästi. Lisäksi reissuntäyteisen alku- ja keskiloman väsymys karisi, kun sain keskittyä ensisijaisesti lukemiseen. Tällä kertaa luin ihan siekailematta kirjoja sekaisin, aikaisemmilla kerroilla olen lukenut kirjan kerrallaan ja vaihtelu todella virkisti.


15:00 aloitus


15:45 luettu 30 sivua
Aloitin Adicien Huominen on liian kaukana -kirjan Ykkösselli-novellilla. Karu tarina yliopistoperheestä, jonka poikaa syytetään jengisotiin osallistumisesta. Korruptiota on niin vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena. Adichieen on hieman ristiriitaiset tunteet. Kirjailijana hän on toki ansainnut kaiken saamansa suitsutuksen - hän on mielettömän taitava tarinankertoja. Nigerian arkipäiväiset kamaluudet ovat vain niin masentavaa luettavaa, että on todella vaikea saada oma asenne kohdilleen niin, että hänen teoksiinsa olisi "kiva" tarttua.


15:55 luettu 42 sivua
Luin muutamia runoja Palanderin esikoisrunokokoelmasta Maa muistaa matkustajan. Ei ole minusta oikein runojen lukijaksi, vaikka toistuvasti yritän. Kaikki sanat ja lauseetkin ovat itsessään ihan ymmärrettäviä ja usein saan ehkä kokonaisuudestakin jotenkin kiinni, mutta tunnelmasta en saa otetta sitten millään. J mietin ehkä ihan liikaa mitä runo tarkoittaa ilman, että antaisin vain mennä.


16:05 luettu 57 sivua
Aloitin Druckermanin Bébé päivä päivältä ja jo johdannon jälkeen olen innoissani. Toivonkin lukevani useita hyviä lapsenkasvatusperiaatteita kevyessä muodossa. Ihanteellista tietenkin olisi, että huomaisin toteuttavani jo useampaa (maalaisjärjen)periaatetta, jota myös ranskalaiseksi kasvatustavaksi sanotaan.


16:50 luettu 114 sivua
Kyllä! Todella hyvää vertaistukea asioista, joita on jo itsekin kelaillut ja miettinyt mikä meidän kasvatusperiaate olisi. Ruoan ja sosiaalisten taitojen suhteen Bébé päivä päivältä antaa tosi hyviä esimerkkejä. Ja niin kuin kirjassa muistutetaan, vauvat on älykkäitä, sen olen uudelleen ja uudelleen vähän hämmentyneenäkin pannut merkille edellisten yhdeksän kuukauden aikana. Lässyttämistä pitäisi kyllä vähän vähentää, vaikka se meidän perheessä onkin ehkä enemmän sellaista huumoripainoitteista, mutta vauvalle tekisi varmasti ihan hyvää kuulla enemmänkin äidin normaalia ääntä:D


17:10 luettu 124 sivua
Jatkoin runojen lukemista. Sen sijaan, että pystyisin heittäytymään runojen vietäväksi ja kokea jotain vähän mystistä huomaan kelailevani esimerkiksi sitä miten paljon luonnosta kirjoittavat runoilijat mahtavat liikkua luonnon keskellä... Ja samalla soimaan itseäni, kun nytkin kökin metsän keskellä ja pari päivää sitten tehtiin kävelyretki Aulangon näköalatornin mailla ja silti runojen luonto "ei tule minuun".


17:45 luettu 147 sivua
Luin toisen Adichien novellin Jäljennös.  Rikkaan miehen vaimo on päätynyt lapsineen asumaan Amerikkaan ja mies asuu edelleen suuren osan vuodesta Nigeriassa. Nyt vaimo saa kuulla miehensä nuoresta rakastajattaresta. On aina yhtä jännittävää huomata miten jonkun ihmisen koko elämäntarinan pystyy mahduttamaan 20 sivuun niin, että lukijan mielenkiinto saadaan täysin tyydytetyksi eikä jää kaipaamaan kokonaista kirjaa, joka olisi omistettu esimerkiksi nyt tälle naiselle. Olen myös yllättynyt miten onnellisesti kaksi novellia on päättynyt, vaikka ongelmia päähenkilöillä on piisannut.


18:25 luettu 167 sivua
Jatkoin taas runoilla. Olen koko ajan enemmän pihalla. Kyllä se vain on niin, että minun kannattaa pysytellä helpommissa runoissa. Muuten lukumaraton on edennyt oikein hyvin, kisaväsymystä ei ole lainkaan eli tällainen poukkoileva lukemistyyli sopii paremmin kuin hyvin.


19:55 luettu 241 sivua
Luin loppuu Bébé päivä päivältä loppuun. Kirjasta jäi ehkä päällimmäisenä hyvä fiilis ja tunne siitä, että kasvatus on paljon omissakin käsissä eikä se jotenkin mystisesti vain mene niin kuin sattuu menemään. Määrätietoisesti kohti omia prioriteetteja ja niissä vähemmän tärkeissä sitten joustoa. Ja vau, ranskalaisten päiväkotilaisten ruoka-annokset ovat kyllä herkullisen kuuloisia!


20:10 luettu 257 sivua
Luin loppuun Maa muistaa matkustajan -runokokoelman. Yleensä runoja luettuaan on jotenkin ylevä olo, mutta nyt olen kyllä vain hämmentynyt - niin kaukana kävin mukavuusalueeltani. Välillä oikein päähän sattui kun yritin oikein pohtimalla pohtia mitä joku runoista tarkoittaa ja ei vain avautunut.


21:35 luettu 293 sivua
Pari novellia tähän väliin eli Yksityisasia ja Aave. Sotaa, rauhattomuuksia ja epävarmuutta. Raskaita aiheita, mutta Adichien ote on kuitenkin ihanan arkipäiväinen ja saa lukijan näkemään koko elämän kirjon eikä vain niitä huonoja puolia. Loppuilta vedetään kuitenkin kevyemmissä merkeissä!


22.35 luettu 341 sivua
Äh, Asterix ja Kleopatra ei ollut kummoinen. Kyseinen sarjakuvateoshan löytyy ihan Tuhat vuotta sata kirjaa -kirjalistaukselta - on vähän jännä juttu. Tähän väliin ihan ok välipalakirja, mutta ei tästä oikein käteenkään mitään jäänyt. Historialliset faktatkin on mielestäni hauskemmin ujutettu tarinaan ihan Aku Ankassakin. Muutama piirros veti suupielet ylöspäin, mutta esimerkiksi Asterixin ja Obelixin sanailu oli melko laimeaa.


23:55 luettu 400 sivua
Tähän on hyvä pistää paussi ja suunnata yöunille. Aloittelin takkatulen ääressä Ääliö ulkomailla -kirjaa ja join samalla kaakaota kermavaahdolla - tämä se vasta on elämää! Kirja tosin on ollut aika iso pettymys, jotenkin todella tekemällä tehtyä huumoria. Toivon matkakuvailujen pelastavan lukukokemuksen sillä tässä seikkaillaan kuitenkin maailman 7 nykyisellä ihmeellä.


10:25 luettu 415 sivua
Jatkoin aamiaista syödessäni Ääliön matkakokemuksien parissa. Nyt kun olen lukenut tarinat kahdella ihmeellä käymisestä alan hahmottamaan kirjan heikkoja puolia. Ensinnäkin tarinat ovat tainneet ensin olla tv-sarjan osia ja seikkailusta on tehty lisäksi tämä kirja. Näin ollen kirjaan on tungettu (liian) paljon tuottajien ja ohjaajan ja kameramiesten kanssa käytyä sananvaihtoa, jotka eivät mielestäni tuo kirjaan mitään lisäsisältöä muuten kuin sivujen muodossa.


12:40 luettu 496 sivua
Hmm. Ääliö ulkomailla on varmaan rakennettu vetoamaan ns. Byggmax-miehiin, ja Karl itse on ehkä tv-sarjassa karismaattinen, mutta se ei kyllä välity kirjan sivuille. Ruikuttava aikuinen mies kun ei vain naurata. Ehkä käännöksessä häviää (iso) osa Karlin ja kirjan viehätysvoimasta.


13:45 luettu 521 sivua
Vielä yksi novelli Adichielta eli Viime viikon maanantaina. Tällä kertaa maahanmuuttajanäkökulmaa Amerikasta. Nyt vielä loppurutistus, viimeinen tunti starttaa ja vietän sen Ääliön kanssa.


14:30 luettu 557 sivua
Nyt se kisaväsymys sitten yllättäen iski ja lopettelin puoli tuntia etuajassa. Olin jo niin tyytyväinen muutenkin sivusaldooni, että reteästi lähdin muihin hommiin. Nyt on sielu levännyt. Aiemmilla lukumaratoneilla olen lukenut korkeintaan 800 sivua, joten vauva-arjen keskellä hitaalle lukijalle 557 sivua oli ihan passeli. Joskus taas uudelleen!


Lukumaratonilla luin kokonaan
Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan 2010
58 sivua/Sanasto


Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä 2013 suom. 2014
146 sivua/Siltala


R. Goscinny: Asterix ja Kleopatra 1965 suom. 1969
48 sivua/ Egmont Kustannus


Ja osittain (ja myöhemmin loppuun)
Karl Pilkington: Ääliö ulkomailla 2010 suom. 2013
278 sivua/Pen & Paper


Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana 2011 suom. 2012
261 sivua/Otava

Buffy Vampyyrintappaja - Pitkä matka kotiin

Joss Whedon & Georges Jeanty
2007 suom. 2009
n. 124s./Readme.fi

Olin innoissani, kun mies lainasi kirjastosta supersankarisarjisten lisäksi Buffy-sarjakuvien ensimmäisen osan. Olen aina ollut hillitön Buffy-fani (Buffy ja Spike forever!), mutta sarjakuvaversioon olen suhtautunut nuivasti. Kahdeksas tuotantokausi on kyllä kiinnostanut, mutta sarjakuvasovitus on pistänyt epäilyttämään. Kun toinen teki sarjakuvaversioon tutustumisen näin helpoksi niin pakkohan se oli antaa mahdollisuus tarinalle.

Oli hyvä, etten ollut ladannut turhan suuria odotuksia kirjan suhteen, sillä luettuani ensimmäisen osan oli hyvin helppo päättää, etten jatka enää muiden osien pariin.

Tarinaan oli todella vaikea päästä sisään ja osan ajasta olinkin ihan pihalla. En muutenkaan ole kokenut sarjakuvien lukija, joten jo vauhtiin pääseminen on välillä vaikeaa: katsonko ensin kuvat vai luenko puhekuplat? Mikä puhekupla tulee ensin? Ja kun puhekuplien sijaan onkin tekstiruutuja, niin kenen kertojaääni niissä milloinkin on? Ja kun itse tarinakaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta niin en oikein osannut innostua.

Sarjan parasta antiahan oli hillitön dialogi ja ihmisten välinen kemia, mutta myös kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden ihana melankolia. Sarjakuvaversiossa oli vähän huulenheittoyritystä, mutta ei se kolahtanut samalla tavalla. Toiminta on aina ollut minulle ihan toisarvoinen juttu, joten tappelukohtaukset eivät juuri hetkauttaneet.

Ei ehkä ihan täyttä ajanhaaskausta, mutta melkein;)

Jokeri

Brian Azzarello & Lee Bermejo
2008 suom. 2011
DC Comics

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Jokeri vapautetaan Arkhamin vankimielisairaalasta puhtain paperein eikä kukaan Gotham Cityssä ole turvassa. Muut roistot ovat jakaneet keskenään Jokerin omaisuuden kuvitellen, että hän istuu kiven sisällä lopun ikänsä. Nyt Jokeri haluaa kostonsa, mahdollisimman verisenä, totta kai.

Miten päädyin lukemaan Jokerin?
Katsottiin vähän aikaa sitten kaikki uusimman Batman-trilogian osat ja siinä samalla virittäydyin jo ikään kuin tunnelmaan. Vaali-iltana Hirvosen Kun aika loppuu tuli luettua loppuun eikä uuden romaanin aloittaminen houkutellut. Muistelin, että supersankarisarjakuviin haksahtanut mieheni on aina kehunut mm. Jokeri-teosta ja ajattelin, että siinähän sitä sitten olisi kevyttä lukemista vaalituloksia odotellessa.

Minä ja sarjakuvat tulevaisuudessa?
Meillä on kirjahyllyllinen täynnä supersankarikirjoja, mutta toistaiseksi olen lukenut vain Watchmanin enkä oikeastaan usko, että minusta koskaan tulee sarjakuvaihmisiä. Jokerin lukeminen oli kiva spontaani lukuhetki, hauska tietää minkälaisia kirjoja kumppani lukee niin innoissaan. Tietenkin mitä enemmän sarjakuvia lukisi, sitä helpommaksi ja vaivattomammaksi tarinan seuraaminen kävisi... Nythän oli niin, että lukeminen takkusi, kun ei aina tiennyt pitäisikö ensin tutkia kuvat vai lukea tekstit ja välillä ei ollut selvää mikä kuvaruutu tulee minkäkin kuvaruudun jälkeen... En siis jatkossakaan seikkaile sarjakuvan maailmassa, mutta kivaa vaihtelua tämäkin.

Joulun tunnelmaa

Joulukuu kuluu varsin nopeasti, jos sattuu olemaan kirjakaupassa töissä. Joulun tunnelmaan on hieman hankala virittäytyä, koska vapaapäivinäkin käy vähän ylikierroksilla ja ajatukset ovat usein työasioissa. Uusi koti on kuitenkin vihdoin valmis, joulukoristeet on ripoteltu pitkin asuntoa ja rauha on pikkuhiljaa palannut arkeen. Hektisten päivien jälkeen on ollut hävyttömän ihanaa lukea kirjoja joulunvietosta makoillen mukavalla divaanilla suklaarasia käden ulottuvilla. Omasta kirjahyllystä löytyy muutamakin jouluaiheinen teos, mutta koska en juurikaan harrasta ns. kirjallista haahuilua, eli että tarttuisin suosikkikirjaani ja lukisin pätkiä sieltä täältä, jäävät jouluaiheiset kirjat määrällisesti melko vähäisiksi joulun alla. Tänä vuonna olen tutkinut joulun taikaa näiden kahden kirjan parissa: 

Lumilyhdyn valossa
Jukka Itkonen
2011
54s./Kirjapaja

Olen ihastellut Itkosen talviteemaista runokokoelmaa jo sen ilmestymisestä lähtien. Kirjan ulkoasu on yksinkertainen, mutta suloisen herkullinen. En juurikaan runoista välitä, mutta kun aiheena on talvi ja jouluun valmistautuminen, on hyvät mahdollisuudet, että minäkin innostun.

Kirjan viehättävät runot ovat kuin pieniä kertomuksia niin ihmisten kuin eläintenkin talvipuuhista. Välillä muistellaan haikeana kesää, ihastellaan kuuran peittämää maata, odotetaan jouluaattoa lapsekkaan innostuneesti, nuuhkitaan joulun tuoksua, kurkistetaan niin yksinäiseen kuin perheellistenkin talvipäiviin, iloitaan hiihtoladuista ja villasukista, ja odotetaan että kevät pikkuhiljaa syrjäyttää talven. Lumilyhdyn valossa on todella helposti lähestyttävä runokokoelma, jonka parissa kiireinenkin saavuttaa oikeanlaisen tunnelman ja pysähtyy iloitsemaan kyseisestä vuodenajasta.

Carl Barksin joulu 2
Carl Barks
1953-1964
200s./Sanoma Magazines

Tutustuin viime vuonna Ankkalinnan jouluun sarjan ensimmäisen osan seurassa, joten tänä vuonna oli luvassa jouluisan kirjapaketin toinen osa. Sydäntä riipaisee, kun on myönnettävä, että petyin aika pahasti tällä kertaa. Viime vuonna juuri Ankkalinnan talvi loihti itsellenikin joulumielen kaiken harmauden keskelle, mutta tällä kertaa kaikki meni toisin.

Kaikkein kovin kolaus taisi olla se, että kun lukiessani näin ikkunasta valtavat lumipenkat, oli Ankkalinnassa moni joulu täysin lumeton! Uskomatonta! Tarinoissakin tunnuttiin noudattavan samaa kaavaa Akun ja veljenpoikien ollessa varattomina huolissaan joulun vietosta. Välillä Roope Ankka heltyy auttamaan sukulaisiaan hyvää hyvyyttään ja välillä harmissaan selvästä rahan tuhlaamisesta. Ja missä oli Iines, Mikki, Hessu ja Mummo Ankka? Uusien henkilöhahmojen mukaan marssi olisi värittänyt tarinoita mukavasti. On minulla tosin oma lehmä ojassakin: rakkain jouluaiheinen kirjani on Mummo Ankan jouluyllätys -kuvakirja, jossa kaikki tutut ankkalinnalaiset matkaavat Mummo Ankan maatilalle joulunviettoon. Samaa tunnelmaa kai etsin vielä aikuisenakin näistä Aku Ankoista, mutta nyt en päässyt kyllä lähellekään.

Sarjakuvakirja x2

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin on ollut tarkoitus lukea enemmänkin sarjakuvia, mutta vuoden saldoon eli kolmeen kirjaan on nyt tyydyttävä. Aikaisemmin tänä vuonna luin Tietäväisen Näkymättömät kädet, joka tarjosi minulle elämäni ensimmäisen vakavan sarjakuvaromaanikokemuksen. Kirjan luettuani ymmärsin, että sarjakuvan keinot ovat moninaiset, hyvä tarina kuvin kerrottuna voi olla ihan yhtä sykähdyttävä ja koskettava kuin tavallinen romaani. Enää en ylenkatso sarjakuvaromaaneja - mutta toisaalta en ole myöskään innostunut lukemaan niitä lisää... Tutumpi sarjakuvagenre onkin huumoria viljelevät pikkukirjaset, joissa tarina on yleensä kerrottu kolmen peräkkäisen kuvan avulla. Tällä kertaa tutustuin Kiroilevaan siiliin ja Mummoon.


Kiroileva siili 3
Milla Paloniemi
2009
95 s./Sammakko

Rumia puhuva siili on tuntunut kovin tutulta kaikki nämä vuodet, mutta loppujen lopuksi en ole koskaan lukenut sarjakuvaa sen seikkailuista! En muista julkaiseeko joku lehti Kiroileva siili -sarjakuvaa, mutta minulle hahmo ja sen kaverit on tuttuja lähinnä lukuisista oheistuotteista. Albumin luettuani huomasinkin, että jutut taitavat olla parhaillaan pieninä annoksina. Ystävälläni on esimerkiksi autossaan aiheeseen liittyvä tarra, joka naurattaa joka kerta kun näen sen, mutta ähkyltä ei tosiaan voi välttyä, kun koko albumin yhdeltä istumalta. Harmillisesti myös ne vähemmän oivaltavat kuvat hyppäävät silmille, kun on ensin lukenut monta aika hauskaa pätkää. Ja onhan se niinkin, että kun itseään ei vituta, niin on aika vaikea löytää sitä arjen huumoria huonotuulisen Siilin rähinöistä;) Kieltämättä sillä on kyllä hetkensäkin.


Mummo
Anni Nykänen
2010
104 s./Sammakko

Tämä herttaiselta näyttävä mummo on tullut tutuksi monesta kirja-arviosta, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän positiivissävytteisiä. Ja mukavaa arjen huumoria albumi tarjoaakin. Hieman ehkä hämmennyin siitä, että mummon hahmo on sekoitus kaikkea. Hän kyttää naapureita, juo kahvinsa mieluummin kahvilautaselta kuin kahvikupista, tuputtaa lapsenlapsille ruokaa ja harjaa selkänsä saunassa juuriharjalla. Kuitenkin kaiken tutun lisäksi hän zumbaa, puhuu yllättävän rivoja, hyppii vesilätäköissä ja pitää muotiblogia:D Olen kai niin vanhanaikainen, etten haluaisi mummon olevan muuta kuin juuri sellainen kaikille tunnistettavissa oleva vanha rouva ja huumorin olevan lähtöisin ikäänkuin tunnistettavista tilanteista. Mutta kunhan saivartelen, kiva tuttavuus Mummo joka tapauksessa on.

Suuria rakkauden tekoja

Olimme Barcelonassa lomalla pari vuotta sitten ja suurena sarjakuvien ystävänä mieheni päätti hankkia Batmanin Barcelona-seikkailuista kertovan kirjan - joka on espanjaksi.

Ei hätää, Sonja on lukenut varsin hyvällä menestyksellä espanjaa lukiossa - 10 vuotta sitten!:D Yhdessä yritettiin jo Barcelonassa tavata kirjaa sieltä täältä, mutta kyllä se vain on niin, että kun menneet aikamuodot ovat unohtuneet tyystin, niin sanakirja.org on pakollinen apuväline.

Sain muutama kuukausi sitten idean, että suomennan kirjan vaivihkaan tyylillä suomennetut puhekuplat sinitarralla alkuperäisten päälle. Muutama päivä sitten sain urakkani kunnialla päätökseen ja onnellinen miehenketale pääsi vihdoin viimein nauttimaan tarinasta - ja loistavasta suomennoksen tasosta:D

Vaikka askartelu ja suomentelu alkoi loppupeleissä ärsyttämään pahan kerran, niin nyt kuitenkin harmittaa etten ostanut itselleni lastenkirjaa, jota olisi voinut suomennella pikkuhiljaa. No, kirjamessuilta tuli ostettua muutama oppikirja, joista on vielä moni kappale lukematta, joten ehkä sitten seuraavaksi niiden pariin.

Saikohan tästäkin ottaa pisteen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa? No, minäpä otan, ja otan sitten pois, jos sarjakuvat eivät kuuluneet haasteen piiriin:)

Näkymättömät kädet

Ville Tietäväinen
2010
216 s./WSOY
Tunnen olevani vieraalla maaperällä mitä tulee sarjakuvagenreen. Ennakkokäsitykseni mukaan "kaikki" sarjakuvat ovat helpohkoja välipaloja, usein huumoripainotteisia ja toimivia muutama ruutu kerrallaan tyyliin Iltalehden sarjakuvaosio. Toki oikeasti tiedän, että mukaan mahtuu Kiroilevan siilin ja Jeren lisäksi supersankaritarinoita ja yhteiskunnallisiin asioihin vahvasti kantaaottavia kokonaisuuksia. Nyt tuntui siltä, että oli aika tutustua siihen ns. vakavasti otettavaan sarjakuvakirjallisuuden osaan.

Näkymättömät kädet - albumissa tutustutaan marokkolaisen Rashidin elämään. Miehen pikkuperhe on ahtautunut asumaan yhdessä Rashidin vanhempien kanssa ja mies työskentelee ahkerasti ompelimossa taatakseen rakkailleen niukan elannon. Raskas työ pienillä ansioilla johtaa lopulta siihen, että velkatyöläisyys Espanjassa alkaa kiehtomaan kovasti. Kun Rashid sitten saa potkut, on laittomaksi siirtolaiseksi lähteminen on miehen ainoa mahdollisuus. Eurooppa osoittautuu kuitenkin paikaksi, jossa oikea menestyminen on mahdollista vain harvoille onnekkaille.

Sarjakuvaromaania on vaikea lähteä ruotimaan, kun ei ole aikaisempaa kokemusta tämän tyyppisestä kirjallisuudesta. Odotuksia ei juuri ollut, mutta arvelin jo ennalta, että kyseinen genre ei minua puhuttele tästä eteenpäinkään. Tunnistan toki kuitenkin hyvän kirjan kun sellaiseen tutustun. Positiivisesti yllätyin ainakin siitä, kuinka koskettavasti ja ahdistavasti laittomien siirtolaisten elämää on onnistuttu kuvaamaan sarjakuvan keinoin. Tarina on tiiviimpi ja ytimekkäämpi kuin mitä se olisi kaunokirjallisena teoksena. Kuvituksen takia henkilöt ja heidän kohtalonsa tulevat enemmän ihon alle ja henkilöhahmoista tulee ihan oikeita henkilöitä. Ymmärrän, miksi teosta on ylistetty niin kovasti.

Pakko kuitenkin myöntää, että ensimmäisen sarjakuvan lukeminen oli minulle melko haastavaa puuhaa. Moni asia kuvissa taphtui hämärässä tai pimeässä ja aina en pysynyt kärryillä siitä, kuka puhuu, mistä puhuu ja kenelle. Nämä ovat varmaankin aika perinteisiä ongelmia alottelijoilla. Henkilöhahmojen dialogi tuntuu todella aidolta - ja siksi myös ehkä hieman sekavalta. Samanlaisia tuntemuksia tulisi varmasti, jos huomaisin hengeilevani siirtolaismiesten joukossa kuuntelemassa, kun he heittävät arkipäiväistä herjaa.

Kirjan loputtua oli kyllä aika vetämätön olo. Miten jotkut saakin niin surkeat kortit käteen elämässä. Olen itsekin kävellyt Barcelonassa kaduilla, joita albumissa kuvataan; nähnyt ihmisiä kaupittelemassa ruumistaan, rihkamaa, huumeita... Ehkä osa heistäkin on ollut laittomia siirtolaisia paremman elämän toivossa. Pysäyttävää on juuri se, mitä Marko Juntunen esipuheessaan koruttomasti toteaa: "Tämän teoksen tarina ei ole tapahtunut koskaan, mutta siitä on olemassa satojatuhansia versioita, jotka ovat totta."

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Uskoisin niin, kirja teki vaikutuksen vaikka en sarjakuvagenreä omakseni koekaan. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että jos jonkun sarjakuvateoksen lukeminen tekisi hyvää kaikille, niin se olisi ehdottomasti tämä kirja.

Osallistun Näkymättömät kädet -kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian sarjakuvat. Lisäksi osallistun Satun tammi-helmikuun Minihaasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea sarjakuvakirja.

Carl Barksin joulu - Tarinat vuosilta 1945-1952

Carl Barks
1945-1952 suom. 1952-2001
200 s./Sanoma Magazines

Olen pikkuhiljaa päässyt joulutunnelmaan käsiksi lukemalla Carl Barksin varhaisimpia jouluaiheisia sarjakuvia, jotka on kätevästi koottu yksiin kansiin. Annoin kahden kirjan setin miehelleni joululahjaksi muutamia vuosia sitten. Hän on palannut sarjakuvien pariin joka joulu, mutta itse en ole saanut aikaiseksi tarttua niihin. Pienenä tyttönä viihdyin mainiosti Akun ja kumppanien matkassa ja itse asiassa juuri heistä kertovat lastenkirjat olivat minulle rakkaimpia joulukirjoja. Tänä vuonna kuitenkin järjestin aikaa päästäkseni talviselle visiitille Ankkalinnaan.

Ja voi kuinka mukavaa olikaan heittäytyä hetkeksi tarinoiden piiriin, joissa antamisen ilo on vahvasti esillä ja lunta tulvillaan on raikas talvisää. Omasta ikkunasta katsottuna talvimaisemassa ei ole kehumista, mutta Aku sentään pääsee kirmaamaan jouluostoksille hankien kautta. Moni tarina alkaa siitä ongelmasta, että Akulla tai hänen veljenpojillaan ei ole varaa hankkia joululahjoja. Ja sitten taas kun sitä pätäkkää löytyy, he haluavat lahjoittaa pakettinsa vähäosaisille. Roope-setäkin höllää rahakukkaron nyörejä muutamaan otteeseen antaakseen sukulaisilleen ikimuistoisen joulun. 

Alkusanat ovat Timo Ronkaisen sanelemat ja hän tietää kertoa, että Barks itse ei juuri joulusta välittänyt. Sarjakuvien lukija pääsee helposti tarinoita lukiessaan siihen aitoon taianomaiseen joulutunnelmaan, vaikka Ronkainen näkeekin tarinoissa viittauksia siihen, että joulu on pelkkää stressin aikaa ja pakkojuhlintaa. Ehkä siis näinkin, mutta minä en yleensä heittäydy syväanalysoinnin pariin lukiessani. Enkä varsinkaan silloin kun luen sellaista teosta, jonka on tarkoitus tuottaa minulle pelkkää iloa. Muiden näkemyksiä on kuitenkin aina mielenkiintoinen lukea ja näin joulutarinoista saakin paljon irti, kun osaa katsoa niitä toisestakin näkökulmasta. 

Jos lukijoiden joukossa on joku muukin, joka ei ole vielä saavuttanut joulutunnelmaa, niin suosittelen tarttumaan näihin tarinoihin - ja kas kummaa, pian sitä löytääkin itsensä korkeiden nietosten keskeltä:)