perjantai 18. toukokuuta 2012

Sudenmorsian

Aino Kallas
1928 näytelmänä 1937
123 s.


1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuvassa teoksessa seurataan metsänvartija Priidikin vaimon Aalon muuttumista ihmissudeksi. Pienen lapsen äiti ja pikkusiskonsa Ingelin jumaloima Aalo houkutellaan eräänä kauniina kesäiltana liittymään susien heimoon. Noitavainojen aikoihin ei kylällä katsota suopeasti yöllisiä retkiä metsään, vaan Aalo joutuu kaikkien jahtaamaksi.

Voi voi, ei tiennyt tyttö, että Sudenmorsian on ilmestynyt niin romaanina kuin näytelmänäkin. Itselleni sattui näytelmä tulemaan vastaan ensin ja sen sitten luin. Olisin mielummin lukenut romaanin, koska en oikein tunnu saavan mitään irti näistä näytelmäteksteistä, pelkkä dialogi ei tunnu riittävän. Näillä nyt kuitenkin mennään, olettaisin romaanin kuitenkin olevan rakennettu samanlaisella kielityylillä eikä sivumäärissäkään näytä olevan huimia eroja. Molempiin teoksiin tutustuneet saavat kyllä mielellään vinkkailla, että miten teokset eroavat.

Odotin kirjalta enemmän kauhukirjallisuuden piirteitä, koska olen alunperin törmännyt kirjaan Keskiyön kirjasto -sarjan luettelossa, jossa komeilee mm. Baskervillen koira ja Frankenstein. (Myöhemmin tajusin kirjan olevan monella 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoilla, joilta minäkin sen nyt ruksaan luetuksi - olkoon romaani tai näytelmä!) Kirja saattaakin olla tunnelmaltaan erilainen, mutta pelkistä vuorosanoista koostuva näytelmäkirjanen ei oikein tuntunut missään, vaikka luinkin kirjan illalla ja kerralla kokonaan. Kovinkaan jännittäviä hetkiä en voi sanoa kirjan kanssa viettäneeni, vaan kaikki tuntui jotenkin ylinäyttelyltä ja melodramaattiselta. Näytelmän henkilöhahmot ja rakenne muistutti liikaa Canthin Annaliisaa, sillä molemmissa on herkkää nuorta naista, kylän väki niskan päällä, yksi juoruämmä pahentamassa tilannetta, perheen mies kääntämässä selkänsä naiselle ja onneton loppu. Kärjistetysti voisin sanoa, että ainoa ero tuntuu olevan siinä, että Annaliisa on lapsenmurhaaja ja Aalo ihmissusi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Eiköhän tämä jää Sonjan ja Aino Kallaksen viimeiseksi kohtaamiseksi. Ei tarinasta voi sanoa, että se olisi huono, mutta ei vain käy yksiin minun kirjamakuni kanssa. Kotimaisten klassikoiden kanssa tulen yleisestikin ottaen melko huonosti toimeen. On kuitenkin aina hirveän mielenkiintoista tutustua vanhempiinkin suomalaisiin kirjoihin, joten tuulta päin vain ja uutta klassikkoa kehiin...

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin ja klassikkokirjallisuuden valloittamisen lisäksi suoritan kirjalla Minihaasteen vuoden kolmannen osion eli Saari-kirjan lukemisen.

17 kommenttia:

  1. Tämä oli virkistävän tiivis teilaus.

    Voisin kuvitella, että kirjan lukeminen näytelmänä ei anna samaa kuin romaani antaa. En tosin ole näytelmäversiota lukenut, enkä tiedä kuinka paljon siinä esimerkiksi on luonnon ja ympäristön kuvailua.

    Minua kiehtoo Aino Kallas persoonana ja parasta mitä häneltä olen lukenut ovat hänen julkaistut päiväkirjansa, Sudenmorsiamesta en niinkään pitänyt, sillä ylipäätään en ole tällaisten yliluonnollisiin tapahtumiin perustuvien kirjojen ystävä, muutamia loistavia poikkeuksia lukuunottamatta. Muista lukemistani Kallaksen kirjoista olen kyllä pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino Kallas on minulle kyllä täysin tuntematon henkilö, pitäisi ehkä aina lukea edes pieni tiivistelmä kirjailijasta, kun lukee jonkun klassikkokirjan.

      Poista
  2. Eikös tästä ole tehty elokuva? Olin siitä lapsena aika vaikuttunut ja vieläkin näen silmissäni mustavalkoisia kuvia siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaa yhtään sanoa. Tajusin kyllä kirjan lainatessani, että olen varmaankin aina sekoittanut Sudenmorsiamen klassikkofilmin Valkoinen peura kanssa. No, sudet ja peurat, mikäs niiden ero nyt on:D

      Poista
    2. No mutta, näinhän se on, että sekoitin Valkoiseen peuraan. Hassua miten mieli yhdistelee kuvia ja nimiä.

      Poista
    3. Hauska yhteensattuma! Ja koska en ole Valkoista peuraa nähnyt, niin voihan se olla, että kyseessä olisi Sudenmorsiamen filmatisointi, mutta toisaalta, miksi se olisi nimetty eri tavalla... Ja Valkoisessa peurassa taisi kai olla joku juju, että nainen muuttuu peuraksi, joka vikittelee miehiä kuolemaan tai jotain?! Pitäisi katsastaa kyseinen filmi!

      Poista
    4. Joo, idea on juuri tuo valkoiseksi peuraksi muuttuminen. Piti ihan googlettaa kuvia filmistä. Sehän on hyvin Lappi-aiheinen ja sitenkin kaukana Hiidenmaasta, mutta tuo idea naisen muuttumisesta on niin voimakas, että alitajuisesti yhdistyvät. Ymmärtääkseni kyseessä on ihan oma käsikirjoituksensa, ainakaan pikaetsinnällä en löytänyt mitään mainintaa, että filmi pohjautuisi johonkin kirjaan.

      Poista
  3. Sudenmorsiamen viehätys ei taatusti tulekaan ilmi näytelmätekstistä. Romaaniteksti kun on hyvin arkaaista tyyliä ja se luo oman (kauhun) tunnelman.
    En ole Sudenmorsianta näyttämöllä nähnyt, mutta kuvittelen sen taipuvan aika huonosti siihen. Sen juju kun on nimenomaan kerronnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne voihan, kai se on vain kiltisti tartuttava kirjaversioonkin, muistaakseni arvostelussasi mainitsit, että se on vain 45 sivun mittainen. Enköhän voi sen verran joustaa, että samantien tutustun siihenkin, ja pääsen sitten vertailemaan tarinoiden eroa.

      Poista
  4. Samoilla linjoilla Morren kanssa, vaikea uskoa että se mikä Sudenmorsiamessa oli parasta, eli kerronta, taipuu kovin hyvin näytelmäksi...
    (toki siitäkin voi olla pitämättä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta selviää, miten Sudenmorsiamen alkuperäinen tarina uppoaa tähän tyttöön, kirja on jo lainattu, ja muutama sivu luettu!

      Poista
  5. Jotenkin en osaa edes kuvitella lukevani tätä näytelmänä... hyvä että päätit lukea kirjaversionkin! Toivottavasti tuo näytelmä ei ole nyt rokottanut sinua itse balladia vastaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman sivun olen kirjaa jo lukenut, alku on vaikuttanut hieman vaikeasti lähestyttävältä. Syy tosin voi olla siinä, että olen lukenut kirkkaassa auringonpaisteessa juna-asemalla myöhässä olevaa junaa odotellessa. Ei ehkä paras sauma kirjalle. Yritän pitää mielen avoimena!

      Poista
  6. Luin tämän aikoinaan kun opiskelin kirjallisuutta. Tykkäsin kielestä, en niinkään itse tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa juu nähdä, miten käy Sonjan ja Sudenmorsiamen kielen. Vanhahtavassa tekstissä on aina se ongelma, että tunnen itseni ihan lukihäiriöiseksi, kun yritän tavata vaikeita sanoja, jotka eivät istu suuhuni sitten millään. Ehkä se teksti siitä sitten lähtee soljumaan suussa ja korvissa, jahka pääsen vauhtiin...

      Poista
  7. Minä pidin Sudenmorsiamesta paljonkin: niin kielestä, kerronnasta kuin tarinastakin. Kannattaa kokeilla lukea romaaniversiokin!

    Ps. Haastoin sinut blogissani.

    VastaaPoista