Lionel Shriver
2003 suom. 2006
544 s./Avain
Tässä varmasti kirja, joka ei juuri esittelyitä kaipaa. Ainakin kirjablogeissa on pukannut arvostelua toisensa perään, ja elokuvan ilmestyminen valkokankaalle on sekin innostanut ihmisiä tarttumaan Shriverin kehuttuun teokseen.
Olen myös ehkä himpun verran katkera, koska olin ollut todella tarkka siitä, että en lue mitään arvosteluja - korkeintaan loppukommentit, jotta tiedän, mitä mieltä kukakin lukija on loppujen lopuksi ollut - ja silti tiesin ihan liikaa lukemista aloitellessani. Ensinnäkin houkuttelin tyttökaverini lukemaan kirjan samaan aikaan kanssani. Hän ei ollut aluksi varma, oliko hän jo lukenut kirjan (oli), ja kyseli, että onko se kirja se missä on se kamala poika, joka tekee SEN KAMALAN TEON. Lyhyt keskutelumme poiki siis minulle tiedon siitä, mikä on Kevini pääteko kirjassa. Buu! Ja pokkariversion takakansitekstinkin jätin lukematta, mutta valitettavasti päätin lukea, millainen sitaatti Suomen Kuvalehdeltä on takakanteen päässyt: "Teos on vetävä alusta loppuun asti, koska kirjoittaja säästelee koko totuuden viimeisille sivuille." Kiitos tästä, tiesin heti lukemisen aloitettuani mikä se yllätys on.
No, vastoinkäymisistä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä, yhtään ei tarvinnut pettyä tähän laajalti hehkutettuun kirjaan. Se oli juuri niin mieleenpainuva, järisyttävä, inhottava, ajatuksia herättävä, ahdistava ja vetävästi kirjoitettu. Lionel Shriveriltä kannattaa ehdottomasti lukea jotain muutakin tulevaisuudessa! Aihe oli totta kai tällä kertaa todella mielenkiintoinen, mutta pidin myös kirjailijan jaarittelevasta kirjoitustyylistä. Siis siitä, että aloitetaan yhdestä aiheesta, eksytään kiinnostaville sivupoluille monen sivun ajaksi, ja palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, joka sekin on ollut jo alunperin mielenkiintoinen.
Poikani Kevin -kirjasta voi sanoa, että vähemmänkin kirjallisuutta kuluttavan kannattaa siihen tarttua, sillä pokkariversion yli 500 sivua meni hujauksessa, ja lapsen pahuus nyt vain on yksinkertaisesti herkullinen aihe. Romaani voitti vuonna 2005 Orange-palkinnon, se kertokoot jo jotain kirjan laadusta.
Osallistun kirjalla So American -haasteeseen (New York) ja Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.
Jee! Tykkäsin erityisesti siitä, että arvostit kirjassa muutakin kuin raflaavaa aihetta ja lopun kylmäävyyttä. Moni on nimittäin ollut sitä mieltä, että kirja oli muuten tai aluksi tylsä, joten ilahdun aina, kun joku on pitänyt ihan koko kirjan tyylistä niin kuin minäkin. Pidin mahdottomasti.
VastaaPoistaJuu, osaan kyllä kuvitella, että moni lukija saattaa olla sellainen, että on kyllä kiinnostunut kirjan aiheesta, ja pettyy, kun huomaa, että äidin elämään on kuulunut paljon muutakin muistelemisen arvoista kuin pelkkä paha poika. Rankkasin Shriverin hyvien kirjailijoiden kastiin itse asiassa siinä vaiheessa kirjaa, kun käsiteltiin äidin matkustamista. Että kirjailija on jaksanut kehitellä henkilöhahmon, joka matkustaa paljon, ja on tehnyt aiheesta ammatinkin itselleen, mutta ei loppujen lopuksi edes pidä matkailusta! Ihastuttavan monisyistä! Monessa kirjassa oltaisiin sorruttu yksinkertaisempiin ratkaisuihin isoissa ja pienissä asioissa.
PoistaTeosta en ole lukenut, mutta tiedän mistä se kertoo. Tämän kirjan arvionnissa se tulee välttämättä ilmi, koska se liittyy teoksen aihepiiriin. Eli postauksessasi ollaan asian ytimessä, mitä kirja-arviossa on suotavaa kertoa, ja mitä ei. Tässä tapauksessa, koska ikärajoja ei ole, olisi suotava kertoa vähintään teema.
VastaaPoistaMinusta arvioinnissa pitää jättää vähintään loppuratkaisu kertomatta.
Pitääkin tehdä pieni kierros blogistaniassa - ja muualla netissä - ja lukaista, miten kirjaa ollaan kuvailtu eli mitä paljastettu ja mitä ei. Rakennan itse asiassa itse vaatimattomat arvosteluni niin, että mietin, mitä kertoisin kirjasta asiakkaalle, joka on hankkimassa lukemista itselleen. Jotain kivaa on kerrottava, että hankintapäätös syntyy, mutta esimerkiksi Poikani Kevin -kirjasta yrittäisin kertoa mahdollisimman vähän juonta ja alleviivata nuoren pojan pahuutta.
PoistaViimeaikaisen Kevin-hehkutuksen keskellä olisi kyllä aikamoinen taito välttää loppuratkaisun kuuleminen etukäteen. Ihanaa, että pidit kirjasta siitäkin huolimatta, se oli kyllä järisyttävä teos. :)
VastaaPoistaOlen ilmeisesti aika hyvä välttelemään näitä suuresti puhuttaneita teoksia. Esimerkiksi Larssonin trilogiaa myin sujuvasti vuoden päivät ennen kuin tartuin itse sarjan ensimmäiseen osaan - ja yllätyin täysin kaikesta, mitä kirjalla oli tarjottavana:D
PoistaSinulle on haaste blogissani!
VastaaPoistakiitos muistamisesta!:)
PoistaHmm... oikeastaan en tiedä, haittaako tässä, että tietää Kevinistä "totuuden". Aina on toki hauskempaa lukea, jos saa itse paljastaa juonen rauhassa kirjain kirjaimelta.
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa, Paula. Ei se totuuden tietäminen lukukokemusta haitannut, melko pianhan se olisi sieltä tarinastakin muistaakseni selvinnyt. Takakansitekstin paljastus tosin harmitti, koska yleensä en koskaan arvaa loppuratkaisua, vaikka sen yllättävyydestä hehkutettaisiinkin kaikkialla.
PoistaSonja, niin;-) Ihan sama vaikka Shriver kirjoittaisi 5000 sivua, se olisi kaikki kiinnostavaa. Minun kirjailija alter egoni on ehdottomasti Shrvier.
VastaaPoistaPoikani Kevin ei ole minulle Shriveriltä paras, vaan Jonnekin pois sekä Kaksoisvirhe. Ihanaan lomaviikkoon jätän Syntymäpäivän jälkeen...
Minullekin lisää Shriveriä, kiitos!;)
PoistaSori, kun paljastin :O
VastaaPoistaTämä on ehkä kuitenkin niitä asioita, joita voi ystävyyden nimissä antaa anteeksi:)
Poistakävin just leffassa katsomassa ja se oli hieno elokuva. silti kirja kannattaa ehdottomasti lukea ja Karoliina sanookin tossa samat asiat mitä itsekin mietin!
VastaaPoistaElokuvakin on pakko nähdä! Onneksi se taitaa toimia hyvin kotitv:ltäkin, ettei tarvitse leffateatteriin syöksyä, vaan voi odotella dvd-julkaisua ja antaa tarinan painua hieman unholaan - vaikka eihän tällaista tarinaa voi koskaan kunnolla unohtaa!
PoistaKiitos haasteeseen osallistumisesta! :)
VastaaPoistaHups, kommentti lähti ennen aikojaan...
VastaaPoistaMinulla tämä kirja odottaa yhä vain vuoroaan, pakkohan tämä on joskus lukea. Olen kyllä jo vuosia sitten lukenut lehdestä, mikä on "se kamala teko", on kyllä aika hyvin jos on voinut välttyä tiedolta.
Juu, olen kova tyttö välttelemään kirja-arvioita hyvistä ja mielenkiintoisista kirjosta. Heti, jos joku kirja vaikuttaa must-read-tapaukselta, lopetan arvostelun lukemisen seinään, ettei juonesta selviä liikaa:)
PoistaTämä on kyllä sellainen kirja, että varmasti jää mieleen! Inhottava, upea ja tavallaan myös kaunis.
VastaaPoistaKyllä! Jos ei muuten kaunis, niin ainakin Shriverin kirjoittajanlahjat:)
Poista