Sudenmorsian

Aino Kallas
1928 näytelmänä 1937
123 s.

1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuvassa teoksessa seurataan metsänvartija Priidikin vaimon Aalon muuttumista ihmissudeksi. Pienen lapsen äiti ja pikkusiskonsa Ingelin jumaloima Aalo houkutellaan eräänä kauniina kesäiltana liittymään susien heimoon. Noitavainojen aikoihin ei kylällä katsota suopeasti yöllisiä retkiä metsään, vaan Aalo joutuu kaikkien jahtaamaksi.

Voi voi, ei tiennyt tyttö, että Sudenmorsian on ilmestynyt niin romaanina kuin näytelmänäkin. Itselleni sattui näytelmä tulemaan vastaan ensin ja sen sitten luin. Olisin mielummin lukenut romaanin, koska en oikein tunnu saavan mitään irti näistä näytelmäteksteistä, pelkkä dialogi ei tunnu riittävän. Näillä nyt kuitenkin mennään, olettaisin romaanin kuitenkin olevan rakennettu samanlaisella kielityylillä eikä sivumäärissäkään näytä olevan huimia eroja. Molempiin teoksiin tutustuneet saavat kyllä mielellään vinkkailla, että miten teokset eroavat.

Odotin kirjalta enemmän kauhukirjallisuuden piirteitä, koska olen alunperin törmännyt kirjaan Keskiyön kirjasto -sarjan luettelossa, jossa komeilee mm. Baskervillen koira ja Frankenstein. (Myöhemmin tajusin kirjan olevan monella 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoilla, joilta minäkin sen nyt ruksaan luetuksi - olkoon romaani tai näytelmä!) Kirja saattaakin olla tunnelmaltaan erilainen, mutta pelkistä vuorosanoista koostuva näytelmäkirjanen ei oikein tuntunut missään, vaikka luinkin kirjan illalla ja kerralla kokonaan. Kovinkaan jännittäviä hetkiä en voi sanoa kirjan kanssa viettäneeni, vaan kaikki tuntui jotenkin ylinäyttelyltä ja melodramaattiselta. Näytelmän henkilöhahmot ja rakenne muistutti liikaa Canthin Annaliisaa, sillä molemmissa on herkkää nuorta naista, kylän väki niskan päällä, yksi juoruämmä pahentamassa tilannetta, perheen mies kääntämässä selkänsä naiselle ja onneton loppu. Kärjistetysti voisin sanoa, että ainoa ero tuntuu olevan siinä, että Annaliisa on lapsenmurhaaja ja Aalo ihmissusi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Eiköhän tämä jää Sonjan ja Aino Kallaksen viimeiseksi kohtaamiseksi. Ei tarinasta voi sanoa, että se olisi huono, mutta ei vain käy yksiin minun kirjamakuni kanssa. Kotimaisten klassikoiden kanssa tulen yleisestikin ottaen melko huonosti toimeen. On kuitenkin aina hirveän mielenkiintoista tutustua vanhempiinkin suomalaisiin kirjoihin, joten tuulta päin vain ja uutta klassikkoa kehiin...

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin ja klassikkokirjallisuuden valloittamisen lisäksi suoritan kirjalla Minihaasteen vuoden kolmannen osion eli Saari-kirjan lukemisen.