Kirjastovirkailijan päivä




Kyösti Korhonen
2011
154 s./Books on Demand

Päivä kirjastovirkailijan kanssa. Päivä kamerakauhuisen kanssa. Päivä hiihtäjän kanssa. Välissä ihania talvipäiviä. Päivä hurmurin kanssa. Päivä kesälomasta. Päivä masentuneen kanssa. Sitten pelkkä tyhjyyttä. Kirjastovirkailijan päivä on novellikokoelma, jossa kurkistetaan yhden jos toisenkin taviksen päivään - tosin muutamaan otteeseen myös iltaan tai yöhön. (Yhteenopivasti nimettyjen novellien välissä on hämmentävästi muutama joukkoon sopimaton novellikin.)

Olen niin kovin pettynyt. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdista puuttui vielä kokonaan novellikokoelmiin tutustuminen, ja kun vieläpä täysin spontaanisti bongasin tämän mainiolla nimellä varustetun teoksen, en voinut olla kiikuttamatta sitä kotiin asti. Ensin petyin siihen, että kokoelma ei sivunnutkaan kirjastomaailmaa kuin yhden ainoan novellin verran (minusta piti ensin tulla kirjastotäti, mutta minusta tulikin kirjakaupan täti). Rohkaisin kuitenkin mieleni, koska sisällysluettelo näytti teoriassa toimivalta, ja ajattelin että monen eri tyylisen ihmisen päivään voisi ollakin ihan hauska tutustua. No ei ollut. Ei löytynyt kotimaisen kirjallisuuden aarretta, ei.

Suurin osa novelleista on ihan muutaman sivun mittaisia, joten kovin raskaaksi luku-urakkaa ei voi syyttää. Siinä taitaa myös piillä suurin ärsytyksen syy. En nimittäin ymmärrä, mitä näistä novelleista pitäisi saada irti. Kai ne on kirjoitettu pelkästään viihdyttämään, olemaan nasevia kertomuksia kummallisista ihmsistä? Minusta ne ovat kuitenkin täysin keskinkertaisia: eivät naurata, eivät itketä, eivät herätä ajatuksia. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole unenomaisten novellien ystävä, pidän siitä että novellia ei tarvitse pysähtyä tulkitsemaan jokaisen lauseen jälkeen. Olen kuitenkin lukenut monta "tavallista elämää" käsittelevää novellikokoelmaa, ja ne ovat antaneet minulle jotain, niitä lukiessa olen oivaltanut jotain elämästä, ihmisistä, itsestäni. Kirjastovirkailijan päivä -kokoelman novelleista jäi lopulta mieleen vain lapsellinen nenäkkyys ja mainitsemani nasevuus, joka tuntui jotenkin pakotetulta.

Tämä taisi olla se kuuluisa teilaus? Joskus näinkin. Enkä edes oikeasti ole kovin närkästynyt, luinhan kuitenkin kokoelman kiltisti loppuun asti. Jotenkin siinä on mukana pitänyt viihtyäkin.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian novellit.