1985 suom. 1986
396 s./Tammi
Atwoodin dystopia esittelee Gilead-nimisen yhteiskunnan, jonka maan rajat mukailevat nykyisten Yhdysvaltojen rajoja. Valta on siirtynyt fundamentalistisille kristityille eikä uusi järjestelmä juuri naisia kumarra. Naisilta on kielletty niin lukeminen kuin yksin kaupungilla liikkuminen. Jokaisen naisen tulee pukeutua kaapuun, jonka värin määritelee tämän elämäntehtävä. On ylhäisöperheiden vaimoja; orjattaria, jotka yrittävät tuottaa heille jälkeläisiä sekä tätejä, jotka kouluttavat tulevia orjattaria. Tähän pelottavaan maailmaan lukijat tutustuttaa Frediläinen, nainen joka toimii synnytyskoneena ja jonka nimi juontaa juurensa perheenpään etunimestä. Yhdysvaltain alue on aikoinaan saastunut niin pahoin, että se on jo vaikuttanut lisääntymiseen ja siksi kaikilla ylhäisöön kuuluvilla perheillä on oma orjatar, jonka päätehtävänä on tulla raskaaksi. Ne, jotka epäonnistuvat tässä pyhässä tehtävässään, lähetetään siirtomaihin, jossa elämä on pelkkää raadantaa kurjissa olosuhteissa. Pelon ilmapiiri on johtanut siihen, että kaikki epäilevät toisiaan, ystävyyssuhteita ei voi solmia, koska kehenkään ei voi luottaa. Maanalaisia pelastusjärjestöjäkin huhutaan olevan, mutta miten sellaiseen saisi yhteyden, kun juuri kehenkään toiseen naiseen ei voi saada yhteyttä?
Orjattaresi osoittautui oikein oivalliseksi lukukokemukseksi, vaikka vaihtoehtoisista tulevaisuudennäkymistä on tullut luettua lähiaikoina tarina jos toinenkin. Olen tietoisesti vältellyt Atwoodin dystopia-teoksia, koska en koe olevani lukijana niiden perään. Tämän tarinan uskonnolliset teemat tarjosivat erilaisen näkökulman tulevaisuuteen kuin esimerkiksi Nälkäpeli tai Vuosi 1984. Ja hurjan tulevaisuuden kirjailija onkin Yhdysvalloille kynäillyt. Aluksi koin vaikeaksi uskoa tarinaan, niin kaukaa haetulta tuntui vanhatestamentillisten valtaan nousu. Atwood sai minut kuitenkin uskomaan, että kaikki on lähtenyt aikoinaan liikkeelle pienistä asioista, kuten siitä, että naisten kohtaamaa väkivaltaa on haluttu vähentää. Pikkuhiljaa asiat ovat kehittyneet pidemmälle ja pian totalitarismi on johtanut siihen, että naiset on lukittu turvaan maailmalta. Aluksi kukaan ei ole viitsinyt tehdä vastarintaa, koska ollaan uskottu parempaan huomiseen, ja lopulta tilanne on ollut niin paha, ettei vastarinta olisi enää johtanut muuhun kuin hirttäjäisiin silmukan päähän roikkumaan. Koko maailmahan ei suinkaan ole suistunut samaan kohtaloon suurvallan perässä, vaan Gileadin alueella käy kyllä jatkuvasti turisteja pällistelemässä ja ihmettelemässä maan tapoja. Turistit ihmettelevät heidän eloaan ehkä samaan tapaan kuin tämän päivän yhdysvaltalaiset esimerkiksi Pohjois-Koreassa.
Frediläinen eli tarinan kertoja ei tullut minulle lukijana niin läheiseksi kuin joskus hyviä tarinoita lukiessa käy. Jotenkin ratkaisu, jossa päähenkilö pitää välimatkaa, tuntui kuitenkin sopivan tarinan tunnelmaan. Eläähän hän maailmassa, jossa ei ole viisasta avautua elämästään liikaa. Ehkä hänellä on ollut kiire kertoa tarinansa jälkipolville, eikä sentimentaaliseksi heittäytymisestä olisi ollut apua kenellekään. Tai ehkä siinä vaiheessa, kun Frediläinen pysähtyi kertomaan elämästään, hän oli jo hyväksynyt sen kaiken, mitä hänen läheisilleen luultavasti oli vuosien aikana tapahtunut.
Onko lukijoissa muita Margaret Atwoodia hehkuttavia? Mikä on teidän suosikkinne hänen kirjoistaan? Minun toteemikirjani on Nimeltään Grace, mutta en kyllä toistaiseksi ole lukenut häneltä huonoa tai edes keskivertoa kirjaa, jokainen on sisältänyt erilaisen, mutta yhtä kaikki koukuttavan ja hyvin punotun tarinan. Ymmärrän kyllä, että juuri Orjattaresi on päässyt kaiken maailman Lue nämä kirjat ennen kuin kuolet -listoille, siinä on ehdottomasti kasassa klassikon ainekset ja ylipäätään tarinana se on aikaa kestävä.
Osallistun kirjassa So American -haasteeseen, sillä vaikka kirjailija onkin kanadalainen, tarinan tapahtumapaikkana on Bostonin alue Massachusettsissa. Orjattaresi on mainittu myös yhdellä jos toisellakin must-read-listalla ja olen itse sisällyttänyt sen 100 naiskirjailijan teokset -listalle.
Pidän tästä Orjattaresta kovasti, mutta luultavasti siksi, että se oli ensimmäinen Atwoodini... ja pakko allekirjoittaa tuo, huonoja ei ole tullut vastaan. :-)
VastaaPoista(Grace ei minusta ihan vedä vertoja Atwoodin scifimmille kirjoille, mutta se johtunee puhtaasti siitä, että olen genreen niin kallellani :D)
Herran puutarhuri kiinnostaisi, koska haluaisin toki lukea kaikki Atwoodin kirjat, mutta itse olen taas aloittanut kirjailijan tuotantoon tutustumisen hänen peruskaunokirjallisista teoksistaan, joten scifi-aiheiset jotenkin jännittävät. Pitäisi vain rohkeasti tarttua kirjaan, enköhän minäkin siitä jotain ymmärrä, ainakin kaikki lukemani Atwoodin kirjat ovat olleet todella helposti lähestyttäviä, vaikka ovatkin selkeästi keskivertoa "laadukkaampia" kirjoja.
PoistaOlen lukenut jonkun verran Atwoodia ja olen pitänyt niistä jokaisesta. En tiedä mikä minusta on paras, ehkä juuri Orjattaresi tai Ryövärimorsian.
VastaaPoistaRyövärimorsian oli kyllä loistava, olin ehtinyt lokeroimaan Atwoodin kirjailijana historiallisten laadukkaiden lukuromaanien kirjoittajaksi (Sokea surmaaja, Nimeltään Grace ja Poikkeustila), ja sitten luin Ryövärimorsiamen ja se oli taas ihan erilaista Atwoodia. Suosittelisin sitä kyllä kaikille, jotka haluavat päästä helposti tarinaan sisään, niin koukuttava tarina on ihan loppumetreille asti.
PoistaKiitos tästä arviosta, Sonja! Orjattaresi on tullut vastaan jos joissakin yhteyksissä, joten oli kiva lukea siitä vähän tarkemmin. Atwoodia en ole kai lukenut ikinä, mutta tämä voisi olla sellainen josta voisin aloittaa.
VastaaPoistaNe Atwoodin kirjat, jotka olen lukenut, ovat kaikki ihanasti erilaisia. Jokaiselle lukufiilikselle on omat tarinansa. Nimeltään Grace kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan 1800-luvulta(?) nuoresta piiasta, joka päätyi vankilaan murhattuaan isäntänsä. Loistava historiallinen romaani! Ryövärimorsian on taas ehkä hieman chic lit'iin kallellaan (niin paljon kuin laatukirjallisuus voi olla:D) ja kertoo naisesta, joka on valitettavasti ystävystynyt naisen kanssa, joka onkin läpeensä paha ja haluaa tuhota kaikkien elämän. Poikkeustila sisältää kiinnostavia novelleja, jotka muistaakseni vielä liittyvät kaikki saman henkilön elämään. Ja sitten on vielä tämä mielenkiintoinen dystopia Orjattaresi. Siinä on vara valita! Suosittelen Atwoodia lämpimästi.
PoistaMinulle Atwood on ollut jo kauan "The Kirjailija". Pidin Orjattaresta kamalasti silloin kun sen luin mutta täytynee lukea se piakkoin uudestaan sillä se on jo osittain unohtunutkin. Mukavaa lukea arvostelusi tästä kirjasta!
VastaaPoistaJännä että et pitänyt uskottavana tuollaisen vanhakantaisen uskonnollisen yhteisön dominoivuutta valtioksi saakka, itse luin tätä melkein kuin dokkaria. Samaistumisentunteeni johtunee omasta lapsuuden- ja nuoruudenajan fanaattisesta uskonlahkosta josta olen onneksi jo täysin irtautunut ja toipunut.
Suosikki-Atwoodini on kuitenkin Oryx ja Crake ja heti sen perään Herran tarhurit joka kuljettaa samoja ja rinnakkaisia juonikuvioita edellämainitun kanssa.
Minäkin kiitän päivää, jolloin ihan sattumalta Atwoodin mielenkiintoiselta kuulostavan kirjan mukaani poimin kirjastosta. Se oli vielä niitä aikoja, kun en juurikaan tuntenut kirja-alaa ja pystyin tekemään lukupäätöksen pelkän kirjan nimen perusteella. Oi niitä aikoja!
PoistaUskonnollisen vallankaappauksen osaan kuvitella tapahtuvaksi pienemmällä mittakaavalla, mutta aluksi tuntui tosiaan hieman oudolta, että kaikki "normaalit" ihmiset ovat antaneet asioiden mennä niin pitkälle, että suuret osat kirjoista on poltettu ja muutamat Raamatut korkeintaan säilytetty ja pistetty lukkojen taakse, etteivät naiset vain pääse kosketuksiin kirjoitetun sanan kanssa. Mutta Atwood kieltämättä kutoi tarinan hyvin ja kaikki loksahti aika hyvin paikoilleen.
Googletin juuri Atwoodin, ja näköjään minulta on vielä lukematta aika monta hänen kirjaansa. Penelopeia, Kissansilmä ja Rouva Oraakkeli eivät kyllä sano mitään, mutta täytyy lukaista takakansitekstit joskus kirjastossa.
Itse en erityisemmin tykännyt Nimeltään Gracesta, tuolla se hyllyssä katsoo syyttävästi vastaan ja väittää että mun pitää kokeilla sitä(kin) jossain vaiheessa uudestaan. Olen enemmän juuri sci-fi ja dystopiateemoista tykkäävä ja historiallisia romaaneja en lue niinkään. Mutta kuten sanoit, onneksi Atwood on niin tuottelias ja monipuolinen kirjailija että meille kaikille löytyy jokin tai useampia mieleisiä teoksia!
PoistaEn ole Atwoodia lukenut vielä milloinkaan, vaikka lukulistalla (järkyttävän pitkällä) hän on ollut jo kauan. Mielenkiintoista, että hänen teoksensa ovat niin erityylisiä. Olin lokeroinut hänet vähän scifimmäksi kirjailijaksi. Täytyykin heti seuraavalla kirjastokäynnillä katsastaa A-hylly..
VastaaPoistaKatsastapa ihmeessä Atwoodin kirjojen takakansitekstit, ihan varmasti löydät jonkun teoksen, joka sopii sen hetkiseen lukufiilikseesi.
PoistaSuoraan sanottuna kansi on todella epäkiinnostava :D Mutta aihe vaikuttaa varsin kiehtovalta. En ole lukenut kirjailijalta vielä mitään, mutta yritän päästä häneen -ennen kuolemaani :)
VastaaPoistaNo sinäpä sen sanoit, ei kyllä kannella myydä tätä kirjaa, se on ihan varma:D Kuten äskön mainitsinkin, googletin äskön Atwoodin, ja nyt iski hirveä huoli, että kuinkakohan monta teosta hän vielä ehtii kirjoittaa elämänsä aikana... Mielellään lukisin enemmänkin hänen historiallisia romaanejaan, mutta lähivuosina hän on tainnut keskittyä enemmän scifiin...
PoistaScifi ja dystopiat eivät ole koskaan auenneet minulle, joten olen vierastanut Atwoodiltakin sen aihepiirin kirjoja. Sen sijaan ihailen todella paljon hänen historiallisia romaanejaan, varsinkin Nimeltään Gracea ja Sokeaa surmaajaa. Toivottavasti niitä tulee Atwoodilta vielä lisää. Sokeassa surmaajassa tuli kyllä vähän scifiäkin samassa paketissa. Ehkäpä joskus vielä innostun näistä dystopioistakin, saa nähdä.
VastaaPoistaOrjattaresi oli ainakin mukaansa tempaava heti ensimmäisiltä sivuilta asti, mutta kieltämättä on edelleenkin sellainen tunne, ettei esim. Herran puutarhurit kiinnosta ihan niin paljon kuin joku historiallinen romaani häneltä kiinnostaisi. Onneksi Atwood kuitenkin on niin monipuolinen, minua vähän pelottaa välillä toisen suosikkini John Irvingin jumittaminen samoissa teemoissa. Kaikkia Irvingin kirjoja en ole todellakaan lukenut, mutta kaikissa toistaiseksi lukemissani (4 tai 5) kirjoissa on pyörinyt ne perinteiset karhut, painit, karvaiset naiset jne:D Pelkään sitä päivää, että luen häneltä jonkun teoksen enkä enää jaksakaan lukea sitä innostuneesti.
PoistaOoh, tää on mun Atwood-suosikki ja myös ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Tosin mitään huonoa en ole minäkään häneltä edes lukenut, joten...
VastaaPoistaTykkäsin aivan hurjasti Herran tarhureista ja Oryx & Crakesta. Luin ne tuossa järjestyksessä, vaikka ne ovatkin ilmestyneet oikeasti juuri toisinpäin, ja kai saattaa olla tarkoitus, että Oryx & Craken lukisi ensin... No, whatever, ei haitannut minua juurikaan, ja Herran tarhurit on parempi.
Onneksi mulla on vielä paljon Atwoodin tuotantoa lukematta. Ei lopu heti kesken! ;)
Atwoodin löytäminen oli kyllä ihanaa, toivottavasti joku päivä tulisi vastaan joku melkein hänen veroisensa. Tosin Oates voi hyvinkin olla sellainen.
PoistaMä olen lukenut Atwoodit noin kymmenen vuotta sitten ja jo monta vuotta olen miettinyt, että nämä pitäisi lukea uudelleen. Tällä hetkellä mulla on jo lainassa yksi, ja olen myös ostanut yhden Atwoodin itselleni. Ja kyllä, aion lukea uudelleen. Niin hienoa, että vähän vanhemmatkin kirjat nousevat blogimaailmassa esiin!
VastaaPoista