Amerikan lapset

Anne Tyler
2006 suom. 2008
329 s./Otava

Kaksi perhettä ja toteutunut toive. Pitkä odotus palkitaan, kun adoptiolapset saapuvat Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin lentokentällä odottavien vanhempiensa luokse. Lentokentän hulinassa kohtaavat nämä perheet, periamerikkalainen pariskunta ja toinen iranilaistaustainen. Lapset yhdistävät perheet, ja pian kaikki mahdolliset juhlapäivät vietetään yhdessä. Konflekteilta ei voi kuitenkaan välttyä, kun kaksi erilaista kasvatuskulttuuria kohtaavat.

Perhe-elämä tarinan punaisena lankana ei yleensä juuri houkuttele minua, varsinkin kun tänä vuonna on tullut luettua tavallista enemmän näitä arjen kuvailuja. En siis aluksi osannut innostua Tylerin kirjasta, mutta täytyy myöntää, että kirjailija on niin taitava kertoja, että tarina vie mukanaan. Tyler on lempeä kertoja, joka antaa henkilöhahmojensa heikkouksienkin näkyä, joka johtaa siihen, että päähenkilöiden tapa käyttäytyä ja elää ehkä ärsyttää lukijaa, mutta saa toisaalta ajattelemaan perhe- ja ystävyyssuhteita. 

Suhtaudun ns. amerikkalaiseen unelmaan hieman varautuneesti. Romanttinen puoli minussa hihkuu, kun lähiöelämää viettävät ihmiset ottavat elämäntyylistään kaiken irti. Naapurit vaihtavat kuulumiset päivittäin ja yhdessä järjestetään kaiken maailman kissanristiäisiä, jotta on syy kokoontua yhteen. Toisaalta ärsyynnyn suunnattomasti ajatuksesta, että pinnan alla kytee naapurikateus, joka saa ihmiset elämään yli varojensa, kun on pakko hankkia parempi auto kuin aidan toisella puolella olevilla ihmisillä on. Ylitsepursuava ystävällisyys taas pakottaa kutsumaan juhliin nekin ihmiset, joita ei voi sietää. Huoh. Amerikkalaisuus on todellakin vahvasti esillä tarinassa niin hyvässä kuin pahassa.

Pidin Amerikan lapset -kirjasta paljon, vaikka en päähenkilöihin juuri voinut kiintyä. Kirjan lukemisesta on jo pari viikkoa, mutta en vieläkään osaa sanoa, mitä luulen Donaldsonien ja Yazdanien ystävyydestä. Onko heidän välillään aitoa kaiken kestävää ystävyyttä, jossa erilaisuus sallitaan ja muutamat pakolliset yhteenotot vain vahvistavat ystävyyttä vai onko kohtalon oikusta alkanut tuttavuus vain pakollinen paha, ja pariskunnat perheineen ovat vain tottuneet toisiinsa vuosien aikana, vaikka eivät juuri pidä toisistaan... Ehkä totuus on jotain siltä väliltä?

Osallistun kirjalla So American haasteeseen ja ruksin Marylandin käydyksi. Kirja on myös 25. Naiskirjailjoiden 100 kirjaa -listalta, joten pääsen vihdoin tekemään listaan muutoksia ja korvaamaan ne kirjailijat, jotka eivät enää kiinnostakaan. Lisäksi osallistun Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.