S.J. Watson
2011 suom. 2012
385 s./Bazar
Christinen aamut ovat olleet samankaltaisia jo vuosia: hän herää paniikissa vieraasta makuuhuoneesta, vieraan miehen viereltä eikä ymmärrä miten onkin onnistunut päätymään noin kiusalliseen tilanteeseen. Lamaannuttava pelko iskee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun peilistäkin tuijottaa takaisin täysin vieras nainen. Syy aamuisiin paniikkikohtauksiin löytyy onnettomuudesta, jonka takia Christinen lähimuisti aikoinaan vaurioitui eikä hän ole voinut luoda uusia muistoja kahteenkymmeneen vuoteen. Joka päivä hän rakentaa uudelleen kuvan itsestään, menneisyyden tapahtumista, avioliitostaan - ja pikkuhiljaa naisen mielessä viriää ajatus, ettei kaikki ole kunnossa. Mitä salaisuuksia aviomies yrittää piilotella, ja mikä oli se onnettomuus, joka aikoinaan tuhosi Chrisinen muistin?
Jännäreitä olen lukenut jo useamman putkeen, mutta näemmä niiden parissa jaksaa hyvin, kun ne ovat kuitenkn kaikki olleet tyyliltään sopivasti erilaisia. Watsonin kirjassahan eivät kaiken maailman sarjamurhaajat riehu, vaan jännitystä rakennetaan varsin uskottavasti ja pienin kutkuttavin askelin. Jännitys kasvaa ja kehittyy, Christinen pahat aavistukset saavat aina välillä pohjaa, mutta melkein yhtä usein pitää pysähtyä pohtimaan, että onko päähenkilö ehkä kuitenkin vain vainoharhainen. Koko tarinaa kantaa mielestäni varsin hyvin ajatus siitä, että tällaista elämä voisi oikeasti olla, jos lähimuisti ei pelaisi ja kaiken elämän sekavuuden lisäksi pitäisi vielä epäillä elämänsä ainoaa ihmistä epärehelliseksi.
Kun suljen silmäni sopi hyvin kesämökin kiireettömään tunnelmaan, ja oli mielenkiintoista uppoutua synkkiäkin värejä sisältävään kirjaan, jonka lähtökohdat ovat samankaltaiset kuin söpössä Aina eka kerta -elokuvassa. Voisin sanoa lukemisen jälkimaininkien olleen hyvin samankaltaiset kuin Luptonin Sisar-kirjan luettuani: viihdyin, kuten oli tarkoituskin, mutta en tässä kuitenkaan ihan tanssiksi laittaisi. Fiiliksen latistuminen johtuu ehkä osaksi siitä, että kirjassa on aika paljon toistoa liittyen päähenkilön päiväkirjaan. Jos yrittää pitää kirjaa elämästään ja päätyy kirjoittamaan sinne tärkeän faktatiedon lisäksi kaiken maailman tunnetilat ja aamutoimien minuuttiaikataulut, ja aikoo silti lukea päivittäin kyseisen kirjan, niin korostuskynä ei ehkä olisi hullumpi idea. Näin ollen voisi tunnissa lukea oleelliset asiat, kun samaan puuhaan ilman korostuskynän apua tuhraantuu helposti neljä viisi tuntia. Näin myös lukija kiittäisi, ja kunnioittaisi ehkä muistinsa menettänyttäkin käytännöllisestä ideasta. No, en varmasti ole ainoa lukija, joka mielellään kuluttaa aikaansa miettimällä, mitä tekisi paremmin kuin kunkin kirjan päähenkilö:)
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan jälleen kerran Iso-Britannian. Elegia suositteli kyseistä kirjaa minulle jo melkein vuosi sitten, joten nyt voin vihdoin ruksia kirjan luetuksi blogisynttärivinkkilistalta. Tässä sen taas näkee, että superkiinnostavakin kirja voi antaa odotuttaa lukuhetkeä monta kuukautta.
Voi, minustakin tämä oli hieno kirja, idea kantoi hyvin... korostuskynä olisi kyllä olluthyvä lisä! :-)
VastaaPoistaHarmittaa ehkä näin jälkikäteen, etten sittenkään lukenut tätä englanniksi. Haluaisin aina välillä lukea enkuksi, mutta olen hirveän varovainen sen suhteen, mitä valitsen. Aina luettuani tajuaa, että tässäkin teksti olisi ollut niin yksinkertaista, että hyvin olisin voinut päräyttää enkuksi ilman, että kirjan idea olisi kärsinyt.
PoistaTämä kirja kyllä kiehtoo minuakin ideansa puolesta. Ja on lukulistalla. Saa nähäd montako kuukautta minulta vie tarttua tähän :D Jos nyt eka lukisi nuo oman hyllyn kirjat...
VastaaPoistaSanotaan näin, että idea kirjassa on kyllä kiva, mutta melkein uskallan veikata, että omassa hyllyssäsi on ehkä kirjoja, jotka ansaitsevat tulla luetuksi vielä enemmän kuin juuri tämä teos:) Mutta sitten kun on sellaisen mukavan kaunokirjallisen jännityskirjan vuoro, niin kannattaa muistaa tämä.
PoistaMietin lukiessa samaa, että melko jaarittelevia nämä päivittäin luettavat päiväkirjamerkinnät olivat... Eilen näin iltalehdessä tämän uutisen naisesta, joka kaatui töissä ja menetti 20 vuoden muistot ja heti ajattelin tätä kirjaa.
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012080915935936_ul.shtml
Aikamoista! No tuollaisesta tarinasta kirja saa kyllä roimasti enemmän uskottavuuspisteitä, jos tosielämässäkin voi sattua noin!
PoistaNo hei minullekin tuli heti mieleen tuo Iltalehden juttu! Ihan samanlainen tapaus, siinäkin 20 vuotta katosi. Ja sitten tuli mieleen vähän joku leffakin... ja romaani Haiteksti... ja ties mitä. Aika paljon käytetty aihe, mutta näköjään tästä aina vaan saa irti uutta juttua!
VastaaPoistaVastasin sinulle omaan blogiini kommenttiisi koskien Pendergastia =).
Niin, että jonkun verran on tätäkin aihetta jo sitten hyödynnetty! Aika kiva kuitenkin, että kaikki kirjat ja leffat (esim. Memento) ovat kuitenkin ihan erilaisia, jos vertailua lähdetään tekemään:)
PoistaOlipa kiva lukea, millaisia ajatuksia tämä kirja sinussa herätti! Toistoa siinä tosiaan oli, mutta minua se ei härinnyt. Muistelisin, että ajoittain oli kiusallinen olo, kun kirjaa lukiessa alkoi itsekin tulla vainoharhaiseksi ja spekuloi jokaista sanaa ja tapahtumaa mielessään :D
VastaaPoistaSain itse muuten juuri luettua Alias Gracen! :)
Minäkin hieman ahdistuin kirjaa lukiessani, varsinkin kun en enää jossain vaiheessa ollut varma, että miten päiväkirja ensimmäisen kerran meni lääkärille, kun minun mielestäni lääkäri itse pyysi sitä, ja Christine sitten antoi sen. Ja kuitenkin päiväkirjaan tehdyn merkinnän nojalla ymmärsin, että Christine olisi itse pyytänyt, että lääkäri lukisi sen. Ja sitten aloin jo epäilemään, että mikäs mies tuo lääkäri nyt oikein on, vedättääkö sekin C:tä ihan kuus-nolla:D
PoistaTämä oli mulle The Kirja. Sain uskomattoman paljon irti "jaarituksista" :) Pelkäsin, että toistoa olisi paljon enemmän, aihe huomioonottaen, mutta ei.
VastaaPoistaKiva kuulla the kirja -fiiliksistä:) Se on jotenkin tosi kivaa, kun kaikilla kyseinen fiilis tulee ihan eri kirjoista. Tai että sitten sen tunteen saa ikään kuin pitää itsellään, eikä tarvitse jakaa tunnelmia muiden kanssa. The kirjoja itselläni on vuosien varrella ollut Armon yö, Ystäväni Owen Meany ja Kolmastoista tarina.
PoistaMukava lukea, että viihdyit. Moni on tätä kehunut ja aion itsekin lukea sen jossain vaiheessa. Silti hyvä saada hieman "toppuutteluakin": minä en pitänyt Sisaresta ja jos tässä tapahtuu osin samanlaista fiiliksen latistumista, osaan tavallaan hieman "varoakin".
VastaaPoistaToppuuttelu on aina välillä paikallaan;) Ehkä himpun verran tajunnanräjäyttävämpää tarinaa odotin, olihan Tess Gerritsen kommentti "paras esikoiskirja, jonka olen lukenut" aikamoinen. Itse uskaltautuisin toteamaan, että esimerkiksi John Verdonin Numeropeli on ollut yksi parhaista esikoisjännäreistä, jotka olen lukenut. Mutta tämä Watsonin kirja on siitä kyllä aika kaukana. Tosin en tätä ihan puhtaaksi jännityskirjaksikaan lukisi, niin paljon tässä on kaunokirjallisia elementtejä läsnä - niin kuin on Sisaressakin.
Poista