sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kirjavuosi 2013

Saatetaanpa kirjallinen vuosi päätökseensä ennen kuin uusi vuosi starttaa. Lukuaikaa ei enää juuri ole, joten voin turvallisin mielin heittää lukufaktoja kehiin.

Vuonna 2013 luin 80 kirjaa, 10 kirjaa vähemmän kuin sitä edeltävänä vuonna. Tarkoituksena oli vähentää lukemista ja itse asiassa vuonna 2014 aion lukea entistä vähemmän. Outoja elämäntavoitteita lukutoukalla, mutta nyt koen, että vieläkin enemmän aikaa olisi hyvä vapauttaa muihin asioihin. 

Kokonaisuutena kirjavuosi oli hyvä, mutta silti tuntuu, että vain muutama todellinen aarre tuli vastaan. Koko vuotta väritti kuukausittain vaihtunut lukuteema, joka antoi paljon, mutta myös uuvutti. Vaan eipä tarvitse toista kertaa ponnistella teemalukemisenkaan parissa, kun hyvät muistot jäi tästä kerrasta. Osallistuin myös muutamiin muihin lukuhaasteisiin ja vaikka kivaa oli, niin nyt on ennen kaikkea ihana tietää, että ensi vuosi kuluu täysin haasteettomissa tunnelmissa. Takaisin perusasioiden ääreen, siis.

Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 304 ja luin viikossa noin 1,5 kirjaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kirjamäärä väheni ja lukutahti hidastui, mutta toisaalta kirjat pitenivät. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 67 sivun verran, saman verran kuin edellisenäkin vuonna. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa rentoudun muutaman tunnin ajan sängyssä kirjan parissa, nykyään en voisi enää kuvitellakaan meneväni unille suoraan tv:n äärestä. Sama meno jatkuu varmasti edelleenkin, mutta vapaapäivien tunnit onkin sitten tarkoitus viettää tehden jotain ihan muuta kuin lukumaratonilla hölkytellen.

Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin: 
kaunokirjat 33 (41%)
jännitys  14 (17%)
fantasia 2
lasten kirjat 3
nuorten kirjat 14 (17%)
muistelmat ja historia 8 (10%)
novellit 2
matkakirjallisuus 2
näytelmät  2

Suhteet eri kategorioiden välillä ovat pysyneet samoina vuodesta toiseen, mutta lokeroinnissa näkyy toki selkeästi vuoden haasteet. Asetin itselleni tavoitteen lukea enemmän nuortenkirjallisuutta, joten osuus on suurempi kuin mitä se olisi normaalisti. Kansankynttiläin kokoontumisajot kannusti lukemaan enemmän tietokirjallisuutta ja näin kaunokirjallisuuden osuus pieneni entisestään. Uutena suosikkina on tehnyt tuloaan matkakirjallisuus, jonka parissa viihdyn mainiosti. Runoja ja sarjakuvia en lukenut tänä vuonna ollenkaan.

Olen jo aikaisemminkin todennut, että luen lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, ja nyt sen osuus oli huimat 73%. Kerään siis lukupinooni tämän vuoden kiinnostavimmat kirjat ja muutamia sellaisia, jotka on jäänyt edellisinä vuosina lukematta. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy lähinnä enemmän tai vähemmän klassikkoaseman saavuttaneet kirjat eli en tee yllättäviä löytöjä esimerkiksi vanhempieni kirjahyllystä, jonka sisältö koostuu lähinnä 60-70 -lukujen kirjallisuudesta. Vanhoista klassikoista luin tänä vuonna Hamletin (1600), Robinson Crusoen (1719), Liisa Ihmemaassa (1865) ja Aarresaaren (1883). Kotimaisista klassikoista luin puolestaan Rautatien (1884) ja Työmiehen vaimon (1885).

Vuonna 2013 lukemistani kirjoista 88% tuli Suomesta, Englannista, Ruotsista tai  Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Pohjois-Koreasta, Kiinasta, Norjasta, Irlannista, Chilestä, Espanjasta, Japanista ja Uudesta-Seelannista. Luin kirjallisuutta yhteensä 14 eri maasta.

Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 63% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. 

Olen aikaisemmin pitänyt itseäni lähinnä uusiin kirjailijoihin tutustuvana lukijana, mutta tänä vuonna onnistuin yllättävänkin usein palaamaan hyväksi toteamani kirjailijan tuotannon pariin. Kirjoista 64 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, mutta aikaisemmin prosentti on ollut vieläkin korkeampi.

Kirjoista 64% oli Otavan, Tammen ja WSOY:n kustantamia. Seuraavaksi isoimmat prosenttimäärät Gummeruksella (11%) ja Likellä (5%). Loput 20% muodostuivat kustantamoista Nemo, Teos, Atena, Siltala, Schildts, Bazar, Vintage Books ja Picador. Projekti Gutenbergin kautta luin 4 kirjaa vuoden aikana.

Englanniksi luin tänä vuonna 3 kirjaa ja äänikirjana kuuntelin kaksi kirjaa.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava kooste vuodesta.

    Hih, hassua tosiaan, että "lukutoukka" aikoo vähentää kirjojen lukemista, mutta ymmärrän kyllä. Minä itse en lue ajallisesti paljon, vaikka kirjoja nyt aika reippaan määrän, sillä olen nopea lukemaan. Mutta sen sijaan tässä koneen ääressä tulee vietettyä ihan liikaa aikaa! Sen suhteen minä voisin yrittää ensi vuonna tehdä parannuksen.

    VastaaPoista
  2. Joskus vähemmän on enemmän - hyvä haaste, vaikka olet kyllä ollut ihailtava teemailija blogimaailmassa!

    Ihanaa, rentoa lukuvuotta 2014!

    VastaaPoista