Kuukauden nuortenkirja: PI - Pelko ihmisessä

Siri Kolu
2013
284 s./Otava

Kuukauden lukuteemaksi päätyi lopulta Go with the Flow, joka on itse asiassa mielentila, jossa pyrin jatkossa valitsemaan luettavat itselleni. Haastehaukalle tässä onkin pala purtavaksi, joten harjoittelu lienee paikallaan. Tällä kertaa lukufiilikset johdattelivat jo toisen kerran samassa kuussa kotimaisen nuorten aikuisten kirjallisuuden pariin.

Siinä missä Simukan Lumikki-trilogian toinen osa kuvaa nuoren naisen kasvua (ja jännittäviä tapahtumia siinä sivussa) melko suoraviivaisesti, on Kolun tyyli maalailevampi. Pelko ihmisessä voisi olla jopa nykypäivän runotyttökirjallisuutta: puitteet ovat vain karummat, haasteet suuremmat ja hengissäkään ei välttämättä selvitä. Silti tarina onnistuu jäämään lukijan mieleen kauniina. Tämä mielenkiintoinen vastakkainasettelu onkin yksi syy, miksi koin Kolun kirjan niin kiehtovana.

Pelko ihmisessä -teos esittelee vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa PI-influenssa on levinnyt pitkin maailmaa muuttaen ihmisiä matkallaan. Ruumiin tiedetään muuttuvan sisäisesti ja ulkoisesti, eläimelliset voimat karttuvat ja vaistot kehittyvät äärimmilleen, mutta vaikuttaako virus myös henkiseen tasapainoon muuttaen ihmisen pikkuhiljaa eläimeksi? Pilvi huomaa muutokset itsessään ja päättää vapaaehtoisesti suunnata Keskukseen, jonne sairastuneita pyritään sijoittamaan. Myöhemmin Pilvin ja muiden tartunnansaajien tie vie Luolaan, josta tulee heidän uusi kotinsa. Siellä pimeässä ja kylmässä he yrittävät oppia uuden tavan elää ryhmässä, tietäen etteivät enää koskaan voi jakaa elämäänsä rakkaidensa kanssa. Toisaalla, terveiden ihmisten parissa, Pilvin veli Petri yrittää jatkaa elämäänsä ilman siskoaan ja Tuomas, Pilvin ex-poikaystävä, suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa suuria.

Suurin yllätys kirjaa lukiessani oli se, että tarina tuntui vaikealta. Voisinkin hyvin lukea tarinan toisenkin kerran, sillä kaikki asiat eivät oikein avautuneet minulle. Ehkä en vain tajunnut, mutta varsinkin Tuomaksen osuudet osoittautuivat suorastaan ylitsepääsemättömän hankaliksi ymmärtää. Ja luonnollisestikin jossain vaiheessa vain lakkasin yrittämästä.

Kirjaa lukiessani opin myös jotain uutta itsestäni lukijana. Tai no, vahvistin käsitystä itsestäni lukijana. En nimittäin kerta kaikkiaan pidä sitaateista, laulunsanoista tai runonpätkistä, joita sijoitellaan pitkin tarinaa. Ja voi pojat, että noita oli viljelty Kolun kirjassa joka paikkaan. Tällä kertaa olisi ehkä auttanut, jos olisin nähnyt West Side Storyn, mutta harvoin tavoitan sitä mitä kirjan kirjoittaja on ehkä hakenut takaa sijoitellessaan sitaatteja sinne tänne... Yleensä hyppään kaiken maailman laulunpätkät vain kylmästi yli, mutta aina välillä tulee haastettua itseään lukemaan ne. Mutta kuten jo totesinkin, harvoin saan niistä mitään irti.

Sitaateista viis, Kolun teos rakentui mielenkiintoisesta tarinankertomisesta, ajatuksia täynnä olevista henkilöhahmoista ja pelottavista tulevaisuudennäkymistä. Suosittelen.

Kiinteistöhaaste 2013 - linna valmis!