Anja Snellman
2013
299 s./Otava
Istun läppäri sylissäni eikä oikeita sanoja näytä muodostuvan sitten millään. Miksi edes yrittää kertoa jotain Marusta, Anja Snellmanin jo poisnukkuneesta isosiskosta, kun kirjailija osaa tehdä sen niin paljon paremmin?
Olkoon siis menneeksi, tämä teksti näyttää auttamattomasti kuuluvan "Luin, koin ja vaikutuin enkä nyt saa sanaa suustani" -kirja-arvioihin. Kehotankin jokaista tarttumaan kirjaan itse ja lukemaan Marun tarinan oikein ajatuksen kanssa. Ymmärrän maailmaa taas vähän paremmin ja uskon, että kirjasta jää jokaiselle lukijalle käteen jotain.
Maru syntyi sodan viimeisenä päivänä keskelle kaaosta, jo osaksi palamaan syttyneen sairaalan tiloihin. Kiitos DNA-ketjunsa rakenteen, Maru eli 67-vuotiaaksi seuranaan nivelreuma, kitalakihalkio ja sydämen vajaatoiminta. Hän kävi kouluja, pysyi pitkään työelämässä ja puuhasteli mielellään kotona rakkaiden harrastustensa parissa. Kännykässä hänellä oli kuitenkin muistissa hätänumeron lisäksi vain pikkusiskonsa puhelinnumero. Vaikeat ja aikoinaan osittain hoitamattomaksi jääneet sairaudet eristivät Marun lähes kokonaan muista ihmisistä.
Snellman puhui kirjastaan ja siskostaan todella kauniisti ja koskettavasti Otavan kirjaillassa kuukausi pari sitten ja tiesin heti, että haluan lukea Pääoman. Teos osoittautui vielä tärkeämmäksi kuin mitä alun perin osasin kuvitellakaan. Tämä syksyn uutuuskirja on ehdottomasti sellainen, joka jokaisen kannattaisi lukea.
Pääoma on ehdottomasti lukulistallani, veikkaan sen herättävän paljonkin mietteitä. Ilmeisesti kirjassa hipaistaan myös Snellmanin toista siskoa ja hänen tarinaansa. Sekin olisi varmasti tärkeä tarina jopa omana kirjanaan.
VastaaPoistaEn ollut aikaisemmin tiennyt Snellmanin sisaruussuhteista mitään, vaikka hän onkin kotimaisen kirjallisuuden saralla minulle ehkä jopa ainoa, joka voisi kiinnostaa siviilissäkin. Joten Ulpukkakin yllätti.
PoistaSain vihdoinkin Vilkkumaan kirjan luettua loppuun ja nyt pääsen aloittamaan Pääoman. Odotukset olivat suuret jo sen kirjaillassa kuullun esityksen jälkeen, mutta nyt kun luin sun arvion, ne ovat vielä suuremmat.
VastaaPoistaEn usko, että tähän voi missään nimessä pettyä. Itse aloittelen tänään hitaasti etenevän Käen kutsun rinnalla Parkkisen Galtbystä länteen.
PoistaSonja, kirjoitimme lähes samaan aikaan Pääomasta. Minulla oli samanlaisia käynnistymisvaikeuksia kuin sinulla. Tuntui, että kirja oli niin täydellinen ja lopullinen. Kirjailija totesi vielä siellä ihan lopussa, että Maru oli tauti, josta parannuttuaan hän voi lakata kirjoittamasta.
VastaaPoistaMutta kuten Pihi nainen tuossa edellä sanoo, niin onhan se tuntemattomaksi jäänyt, salattu kolmas siskokin vielä käsittelemättä, Ulpukka. Jospa Snellman ei kuitenkaan vielä ihan lopettaisi.
Toivotaan, että Snellmanilla on vielä monia tarinoita (tosia ja epätosia) takataskussa. Nyt sain pitkästä aikaa kirjatoukan pureman Snellmanin kirjojen suhteen, joten ehkä jo ensi vuoden alussa voisi jonkun nappasta kirjastosta mukaan.
PoistaSonja, olen täysin samaa mieltä, että jokainen voisi lukea tämän kirjan. Syvä aihe, joka koskettaa muodossa tai toisessa monia ja koskettavasti kirjoitettu ja miten kirjailija antaakaan Marun tarinan olla pääroolissa ilman, että tärkea asia hukkuisi ilmaisuvoimaiseen tekstiin.
VastaaPoistaEniten harmittaa se, että eilen ei oikein ollut sellaisessa mielentilassa, että olisi tuottanut kummoistakaan tekstiä ja tämä kirja olisi kyllä ansainnut enemmän kuin mitä osasin antaa.
PoistaMinullekin oli hyvin vaikeaa saada ajatuksiani kokoon tämän kirjan kohdalla. Kiteytit myös minun ajatukseni mainiosti kirjoittamalla: "Olkoon siis menneeksi, tämä teksti näyttää auttamattomasti kuuluvan "Luin, koin ja vaikutuin enkä nyt saa sanaa suustani" -kirja-arvioihin." :)
VastaaPoistaHyvä, että jollakulla muullakin on välillä ongelmia sanojen muodostamisen suhteen:) Vähän ehkä jopa hävetti päästää blogiin näin mitäänsanomaton teksti, mutta tajusin niin kauan jumitettuani, ettei aivotoiminta muuksi muutu ja elämää täytyy elää eteenpäin:D
PoistaAivan loistavaa tekstiä ja koskettava tarina...
VastaaPoista