Galtbystä länteen

Leena Parkkinen
2013
339 s./Teos

Syyllistyinpä jälleen lokeroimaan tarinan ennen varsinaista lukukokemusta. Suurin osa suosikkikirjoistanihan perustuu konseptille, jossa vanhus muistelee elämäänsä taaksepäin. On se kumma, että silti olen heti valmis luokittelemaan samantyyliset kotimaiset kirjat nimenomaan ikäihmisten kirjoiksi. Jännä.

Aluksi olin aika innoissani Parkkisen kirjasta. Kaikki lähti hyvin käyntiin ja henkilöhahmot ja heidän pääongelmansa esiteltiin mielenkiintoisesti ja todella odotin pääseväni osalliseksi saaristomurhan muisteluihin. Alkuihastus kuitenkin hiipui matkan varrella. Syy ei ole jäljitettävissä yhteen asiaan, mutta ehkä mukavan simppeliltä vaikuttanut tarina eteni liialliseksi tunteiden ja tekojen vuoristoradaksi ja jätti lopulta kylmäksi. Minun tapauksessani vähempikin olisi siis riittänyt.

Vuonna 1947 rantaan ajautuu nuoren tytön ruumis ja Karenin isoveli Sebastian päätyy telkien taakse. Vuosikymmenienkin jälkeen Karenia vaivaa veljensä kohtalo eikä lähestyvän kuoleman edessä auta muu kuin paeta lapsuuden saarelle selvittämään mitä todella tapahtui tuona kaukaisena kesäiltana.

Galtbystä länteen minusta monin tavoin Camilla Läckbergin jännitystarinoita. Merellisen maiseman lisäksi esitellään pienen saaren tiivis yhteisö ja aikakauteen liittyvä pelko ja viha kaikkea erilaista kohtaan. Lopulta tapahtuu murha, perheiden sisäiset suuret salaisuudet nousevat pintaan ja jotkut joutuvat elämään näiden salaisuuksien taakka harteillaan koko loppuelämän. Parkkisen tarinassa näkökulma on kuitenkin eri ja lukija pääseekin kurkistamaan näiden onnettomien perheenjäsenten pään sisälle, kun taas Läckbergin kirjoissa likaiset sukusalaisuudet ovat viihdyttävä osa loppuratkaisua.

Tarinan isoimmaksi ongelmaksi muodostui lopulta se, että yhdeksi tarinaksi siinä oli liian paljon kaikkea. Annan runsauden mielelläni anteeksi esimerkiksi Ann-Marie MacDonaldin Armon yölle, joka on yksi suosikeistani, vaikka kirjailija onkin tunkenut esikoisteokseensa ihan kaiken mahdollisen kurjuuden mitä kuvitella saattaa. Mutta jostain syystä en halua olla ihan niin myötämielinen Parkkisen suhteen.

Ainakin Fagerholmin Lola ylösalaisin -kirjassa palataan myös lapsuuden maisemiin selvittelemään murhaa ja tarina olisikin tarkoitus lukea ihan tässä lähiaikoina. Muitakin ihan varmasti on, mutten nyt saa mieleeni...