Kazuo Ishiguro
2009 suom. 2011
226 s./Tammi
Njää. Tiesin olla lataamatta teokseen liian suuria odotuksia, mutta kyllä pettymys aina silti vähän kirpaisee. Ishiguron hienostuneen surumielinen Pitkän päivän ilta pääsisi helposti kaikkien aikojen parhaimpien lukukokemusten listalle eikä Ole luonani aina -kirjasta juuri moitteen sanaa keksi. Ylläoleviin lukukokemuksiin verrattuna Yösoittoja jätti lukijan masentavan välinpitämättömäksi ja kun lukemisesta on kulunut jo muutama päivä, olen onnistunut unohtamaankin novellien aiheet melkein kokonaan. Keltaisen kirjaston helmien metsästäminen (kesäkuun teema) ei siis alkanut parhaalla mahdollisella tavalla...
Yösoittoja -kokoelman novelleja yhdistää palava rakkaus musiikkiin. Aluksi tutustumme Venetsiassa piazzan katukahviloissa elantoaan hankkivaan muusikkoon, joka sattumalta kohtaa edesmenneen äitinsä iskelmäidolin ja pääsee auttamaan tätä romanttisen eleen toteuttamisessa. Toisessa novellissa vanhempi herrasmies lentää Lontooseen paikkaamaan vanhojen yliopistoystäviensä avioliittoa. Kolmannessa novellissa nuori mies muuttaa siskonsa ja lankonsa luokse maaseudulle auttamaan näitä kahvilan pyörittämisessä. Samalla hän yrittää säveltää ja sanoittaa omia kappaleitaan luonnonhelmassa. Neljännessä tarinassa radikaalin kasvoleikkauksen läpikäynyt muusikko kohtaa Hollywoodin megakuuluisuuden. Toipilasaikaansa luksushotellissa viettävä kaksikko seikkailee öisin hotellin pimeillä käytävillä ja aiheuttaa hämmennystä. Viimeisessä novellissa nuori muusikko kohtaa vanhemman naisen, jolla on paljon opetettavaa sellon soitosta.
Musiikin lisäksi tarinoissa on päähenkilönä mies, joka joko tarjoaa apuaan jollekulle toiselle tai vaihtoehtoisesti saa apua joltakulta toiselta. Jokaisen novellin lopussa päähenkilö on kasvanut henkisesti, oppinut jotain tärkeää itsestään tai vallitsevasta maailmasta.
Novellit eivät ole minun juttuni. Musiikki aiheena ei juuri kiinnosta minua. Jotain hienoa Ishiguron teksteissä silti on, kun ylipäätänsä jaksoin lukea kirjan kokonaan ja vieläpä ihan muutamassa päivässä. Yksittäiset novellitkin luin aina kokonaan yhdeltä istumalta. Täysin turhanpäiväisenä en siis teosta pidä, Ishiguron kirjoitustyyli pitää mielenkiinnon yllä, vaikka tarinat eivät onnistuneetkaan minua tällä kertaa koskettamaan.
Onko kukaan tutustunut Ishiguron muihin suomennettuihin teoksiin Silmissä siintävät vuoret, Menneen maailman maalari ja Me orvot? Ovatko lukemisen arvoisia?
Ole luonani aina on kyllä hyvä. Harmi, ettei tämä sitten olekaan :(
VastaaPoistaOnneksi olin lukenut hieman laimeita arvioita tästä jo etukäteen niin olin valmistautunut pettymään. Urheasti vain kohti seuraavia Ishiguron kirjoja:)
PoistaMinullekin Yösoittoja oli pienoinen pettymys. Sen sijaan noista kysymistäsi kirjoista Me orvot on hieno. Se oli ensimmäinen lukemani Ishiguro ja johdatteli minut lukemaan hänen muutakin tuotantoaan.
VastaaPoistaMe orvot -teoksesta en tiedä mitään näin etukäteen, mutta kirja nimikin jo aiheuttaa positiivisen mielikuvan tarinasta. Se taitaakin olla seuraava Ishuguroni.
PoistaPitkän päivän ilta on riipaisevan hieno. Tätäkin olen katsellut, mutta siirtyi nyt ei-kiireellisten pinoon. Eiväthän saman kirjailijan kaikki teokset voi olla yhtä loistavia.
VastaaPoistaTeemasi on hyvä, haaveilen vastaavasta.
Päädyin tällä kertaa Keltaiseen kirjastoon, mutta voi itse asiassa olla, että kirjoja enemmän minun lukumakuuni löytyisi kuitenkin Sinisen kirjaston puolelta, mutta tällä kertaa näin.
PoistaOnneksi en ostanut tätä, vaikka hiplasin sitä charity shopissa muutama päivä sitten. Me Orvot kiinnostaa kovasti minua.
VastaaPoistaHalvalla kun lähtee, niin on vaikea pysyä järki päässä kirjaostoksien suhteen, mutta nyt en ole onneksi löytänyt mitään kiinnostavaa kirpputoreiltakaan pitkään aikaan. Työpaikalla on tosin ale alkamassa ja lomani ensimmäinen osuus loppuu tänään, joten huomenna voi olla, että joutuu hieman kirjoja ostamaan... Blogiarvonnassa voitettu lahjakorttikin vielä polttelee taskussa;)
Poista