Andrew O´Hagan
2010 suom. 2011
322 s./Tammi
Viime vuonna lukemani Oatesin Blondi herätti orastavan kiinnostuksen Marilyn Monroen elämää kohtaan. Samantyylisestä tarinasta ei ollut tällä kertaa pelkoa, sillä O'Haganin kirja on kirjoitettu koiran näkökulmasta. Mafia Honey oli lahja Sinatralta Marilynille ja koira ehtikin viettää kauniin emäntänsä vierellä tämän viimeiset tokkuraiset vuodet.
Tuore näkökulma aiheeseen kuin aiheeseen vaikuttaa aina teoriassa hauskalta idealta, mutta minusta Mafin tarinointi ei vain toimi. Eniten koko kuviossa ehkä tökkii se, että kirjassa osaksi alleviivataan sitä kuinka älykkäitä koirat ovat ja kuinka he lemmikkeinä päivästä toiseen pääsevät todistamaan ihmisten keskenkasvuisuutta ja itsekkyyttä. Ja sitten koira päättääkin lorauttaa protestipissat lattialle itselle tärkeän asian takia. Kokonaisuus ei ainakaan minun korvaani kuulosta kovinkaan uskottavalta... Omaan makuuni Maf päätyy liiankin usein filosofioimaan - tai ottamaan kantaa muiden syvällisiin aatoksiin. Olisin pitänyt tarinasta enemmän, jos koiranäkökulma olisi ollut vähemmän alleviivaava. Joo, olen tylsimys;)
Jos nyt pettymyksessä oikein piehtaroidaan, niin petyin siihen, että tarina oli Mafin siinä missä Marilyninkin, kun itse oli kiinnostunut lähinnä Marilynistä enkä niinkään siitä, mitä Mafilla ja New Yorkin katurotalla on sanottavaa toisilleen. Petyin myös siihen, miten paljon Marilynin elämästä olisi kannattanut tietää jo valmiiksi, jotta tarinasta olisi saanut kaiken irti. En tietenkään tiedä mitkä osat tarinasta ovat sepitettyjä, mitkä hieman fiktiolla höystettyjä ja mikä todellisiin tapahtumiin enemmän tai vähemmän nojaavia. Petyin kuitenkin siihen, että melkein jokaisella sivulla tuli vastaan vahvasti 1960-luvun omia juttuja, jolloin en joko ymmärtänyt kontekstin päälle, en tajunnut vitsiä, joka piili lauseessa, en tiennyt sivistyssanaa tai en ymmärtänyt viittausta Marilynin elämään kuuluvista henkilöistä. Ehkä kirjan tarkoituksena onkin saada lukija yhtä tokkuraiseksi kuin Marilynin on sanottu olevan viimeisinä elinvuosinaan?
Ei tämä huono kirja ollut, ei missään nimessä. Minunkin lukemana se varmasti paranisi, jos ensin hankkisin lisää tietoa Marilynin viimeisistä vuosista, liikkeistään ja hänen silloisista ystävyyssuhteistaan. Ymmärtäisin paremmin tätä tarinaa ja sitä miksi se on juuri sellainen kuin se on. Olkoon Keltaisen kirjaston teemakuukauden viimeinen kirja minulle armollisempi...
Mieskirjailijoiden 50 kirjaa
Minä pidin Mafista, silloin kun se puhui ns. omalla äänellään, mutta se puoli kirjaa kun se puhuu pelkkää filosofiaa ei niinkään iskenyt. Minustakin Marilyniin olisi voitu keskittyä enemmän ja jättää joitain turhia ulkopuolisia juttuja pois. Muuten Mafin näkökulma oli minusta mainio. :)
VastaaPoistaHauskaa, että luit tämän, vaikkei kirjasta suosikkiasi tullutkaan. Minä pidin kirjasta yllättävän paljon. Pidin koirasta päähenkilönä, vaikka asetelmasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Jotenkin sympaattinen kirja.
VastaaPoistaAivan kummallisen kuuloinen kirja, mutta ilmeisesti toimivakin. Keltaisesta kirjastosta on moneksi.
VastaaPoistaLuin tämän silloin kun tämä tuli. Pidin kirjasta, mutta Mafin filosofointiin ja "name-droppailuun" tympäännyin minäkin. Minua alkoi tämän jälkeen kiinnostaa Marilynin itse kirjoittama Fragments. Ja hyvä kun muistutit Blondista, se odottelee tuolla hyllyssä!
VastaaPoistaYmmärrän hyvin näkökantasi. Kaihdan itsekin koiran näkökulmasta kerrottuja tarinoita, sillä niissä sorrutaan turhan usein inhokkiini, eläinten liialliseen inhimillistämiseen (toisekseen, en allekirjoita että koira osaa "protestipissata". Ei se osaa juonia, että koska emäntä teki nyt näin, väännän siitä hyvästä tortut tai lirut matolle) :D Tiedän siis pysyä tästä kirjasta erossa :D
VastaaPoistaKiitos kommenteista!:) Opin uuden kätevän terminkin, name-dropping on tosiaankin kuvaileva ja moneen tilanteeseen sopiva eli kiitos Linnea!:)
VastaaPoistaEnsi vuonna on taas aika lukea uusi Marilyn aiheinen kirja, ehkä silloin on jo aika tarttua tietokirjallisuuteen ja yrittää selvittää miten kaikki aikoinaan meni.
Luin tämän juuri loppuun, ja minäkin petyin, vaikka Marilynista ja aikakaudesta aika paljon tiedänkin. Minusta kirja ei tuonut aihepiiriin mitään uutta, eikä koiran näkökulma ollut uskottava.
VastaaPoista